Julkisuus?

Miten viranomaisten laatimien asiakirjojen julkisuus oikein toimii. Päätöksethän ovat yleensä julkisia eli ne saa kuka tahansa pyydettäessä. Myös on käsittääkseni hyväksyttyä, että päätökset ovat sellaisessa muodossa, että niitä voi hakea tietokannoista. Mutta, onko hyväksyttyä, että jonkun päätöksen valmistelevat asiakirjat, kokouksen pöytäkirjat ovat sellaisessa muodossa, että ne voi "googlata"? Huomasin tällaisen itseäni koskevan pöytäkirjalausunnon, joka on vieläpä päinvastainen kuin lopullinen päätös. Lopullinen päätös ei löydy "netistä". Sinänsä asia ei ole mitenkään kielteinen ja jokainen voisi tietysti halutessaan tiedustella kyseistä päätöstä joko nimellä tai muuten yksilöiden. Tuntuu kuitenkin oudolta, jos pelkästään henkilön nimen perusteella saa selville satunnaisia viranomaisfaktoja - esim. herra X olisi reputtanut inssiajon tai vastaavaa.

Kysymys lienee asiakirjajulkisuuden ja yksityisyyden suojan välisestä suhteesta? Mitä mieltä te olette?
1200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyse on todellakin juuri yksityisyyden suojasta. Oliko se apulaisoikeuskansleri, joka otti äskettäin keväällä kantaa tähän kysymykseen ja linjasi, mikä on hänen mielestään oikein?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miten viranomaisten laatimien asiakirjojen julkisuus oikein toimii. Päätöksethän ovat yleensä julkisia eli ne saa kuka tahansa pyydettäessä. Myös on käsittääkseni hyväksyttyä, että päätökset ovat sellaisessa muodossa, että niitä voi hakea tietokannoista. Mutta, onko hyväksyttyä, että jonkun päätöksen valmistelevat asiakirjat, kokouksen pöytäkirjat ovat sellaisessa muodossa, että ne voi "googlata"? Huomasin tällaisen itseäni koskevan pöytäkirjalausunnon, joka on vieläpä päinvastainen kuin lopullinen päätös. Lopullinen päätös ei löydy "netistä". Sinänsä asia ei ole mitenkään kielteinen ja jokainen voisi tietysti halutessaan tiedustella kyseistä päätöstä joko nimellä tai muuten yksilöiden. Tuntuu kuitenkin oudolta, jos pelkästään henkilön nimen perusteella saa selville satunnaisia viranomaisfaktoja - esim. herra X olisi reputtanut inssiajon tai vastaavaa.

Kysymys lienee asiakirjajulkisuuden ja yksityisyyden suojan välisestä suhteesta? Mitä mieltä te olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu