Vauvamme on 11kk. Hyvin temperamenttinen luonne. Juoksentelee pitkin laitoja ja on koko aika tutkimassa jotain. Kotimme olemme tehneet mahdollisimman turvalliseksi, mutta vauvan kannalta myös vähän tylsäksi.
Uteliaisuus on tietenkin normaalia, mutta entä se ettei vauva viihdy enää hetkeäkään sylissä, KOSKAAN. Koko ajan pitää mennä. Jos menet nappaamaan syliin, niin edessä on hirvittävä rimpuilu ja kirkuminen, kuin henkeä vietäisi. Jos kielletystä paikasta otetaan pois, niin sama juttu, mutta päätä lyödään lattiaan ja purraan kiukulla ensimmäistä eteen osuvaa esinettä ja mikään muu ei kiinnosta, huutoa saattaa jatkua vaikka tunnin. Syöttäminen on tosi hankalaa kun syöttötuolissa ei kiinnosta istua, vaan silloinkin huuto, pois kiipeäminen ja rimpuilu on armotonta. Samoin pukeminen ja vaipanvaihto on samaa huutoa, kääntyilyä ja karkuun yrittämistä.
Mitkään kuvakirjat eivät kiinnosta. Puhumattakaan että sylissä jaksaisi katsella leluja, puita, kukkia ym. Rattaissa on kiva istua, kun mennään lujaa, mutta jos pysähdytään, niin pois on päästävä saman tien. Tuntuu kuin hellyydenkaipuu vauvaltamme olisi kokonaan poissa. (Ennen viihtyi pitkiä aikoja sylissä ja kaipasi sitä.)
Ymmärrän etteivät vauvat kestä ja ymmärrä pettymyksiä, mutta monet lapset sinnikkäästi yrittävät uudestaan jos epäonnistuvat. Meillä yritetään kiivetä kirjahyllyä pitkin ylös eikä se heti onnistu , niin heitetään lattialle ja kiljutaan ja lyödään päätä lattiaan. Lapsia ei saisi verrata keskenään, mutta pistää huolestuttamaan, kun seuraan samalla sisareni tyttären kehittymistä, joka on omaani kuukauden vanhempi.
Voiko tämän ikäistä vaivata jo jokin uhmaikävaihe? Vai onko jokin vialla? Älyllisesti hän on kehittynyt jopa etteikö hyvin, eli siinä en usko olevan vikaa. Sanavarasto sisältää noin kymmenen sanaa ja osaa hyvin tuoda esille mitä tahtoo ja se on myös saatava. Myös keskittymiskyky tuntuu olevan kunnossa, kun on kysymys jostain mikä häntä todella kiinnostaa.
Olisin kiitollinen mielipiteistä ja yhtä vilkkaiden vauvojen vanhempien kannanotoista.
Uteliaisuus on tietenkin normaalia, mutta entä se ettei vauva viihdy enää hetkeäkään sylissä, KOSKAAN. Koko ajan pitää mennä. Jos menet nappaamaan syliin, niin edessä on hirvittävä rimpuilu ja kirkuminen, kuin henkeä vietäisi. Jos kielletystä paikasta otetaan pois, niin sama juttu, mutta päätä lyödään lattiaan ja purraan kiukulla ensimmäistä eteen osuvaa esinettä ja mikään muu ei kiinnosta, huutoa saattaa jatkua vaikka tunnin. Syöttäminen on tosi hankalaa kun syöttötuolissa ei kiinnosta istua, vaan silloinkin huuto, pois kiipeäminen ja rimpuilu on armotonta. Samoin pukeminen ja vaipanvaihto on samaa huutoa, kääntyilyä ja karkuun yrittämistä.
Mitkään kuvakirjat eivät kiinnosta. Puhumattakaan että sylissä jaksaisi katsella leluja, puita, kukkia ym. Rattaissa on kiva istua, kun mennään lujaa, mutta jos pysähdytään, niin pois on päästävä saman tien. Tuntuu kuin hellyydenkaipuu vauvaltamme olisi kokonaan poissa. (Ennen viihtyi pitkiä aikoja sylissä ja kaipasi sitä.)
Ymmärrän etteivät vauvat kestä ja ymmärrä pettymyksiä, mutta monet lapset sinnikkäästi yrittävät uudestaan jos epäonnistuvat. Meillä yritetään kiivetä kirjahyllyä pitkin ylös eikä se heti onnistu , niin heitetään lattialle ja kiljutaan ja lyödään päätä lattiaan. Lapsia ei saisi verrata keskenään, mutta pistää huolestuttamaan, kun seuraan samalla sisareni tyttären kehittymistä, joka on omaani kuukauden vanhempi.
Voiko tämän ikäistä vaivata jo jokin uhmaikävaihe? Vai onko jokin vialla? Älyllisesti hän on kehittynyt jopa etteikö hyvin, eli siinä en usko olevan vikaa. Sanavarasto sisältää noin kymmenen sanaa ja osaa hyvin tuoda esille mitä tahtoo ja se on myös saatava. Myös keskittymiskyky tuntuu olevan kunnossa, kun on kysymys jostain mikä häntä todella kiinnostaa.
Olisin kiitollinen mielipiteistä ja yhtä vilkkaiden vauvojen vanhempien kannanotoista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä myös 11 kk tyttö ja kylläpä tosiaan tuntuu olevan rauhallinen tapaus teidän lapseen verrattuna. Meillä kyllä jaksetaan istua sylissä katselemassa kirjoja ja syöttötuolissa viihtyy pitkiäkin aikoja, samoin rattaissa. Toki suuttuu päivittäin jostain, mutta se menee yleensä ohi antamalla nopeasti jotain uutta tekemistä.
Voi olla, että lapset tosiaan on erilaisia ja ehkä lapsenne on "vain" tavallista temperamenttisempi. Oletko ottanut asian esille neuvolassa? Toisaalta lapsenne tuntuu olevan verbaalisesti paljon edellä esim. meidän lasta (nyt on oppinut sanomaan yhden sanan vaikka muuten puhetta aika paljon tuntuu ymmärtävänkin), joten on kai mahdollista että hän on sitten muutenkin kehityksessä jonkin verran edellä. En usko kuitenkaan, että oikeasta uhmaiästä olisi kyse, mutta varmasti jostain sen kaltaisesta rajojen koettelemisesta. Kannattaa kuitenkin mainita asiasta vaikkapa seuraavalla neuvolakäynnillä.
Minullakaan ei ole tuonsuuntaisia ongelmia.
Kaikkea kiinnostavaa aina talosta löytyy, on jonninverran leluja ja kasa eläimiä (koira ja kissoja, myös kissavauvoja).
Oikeastaan minä en juurikaan kiellä mihinkään menemästä, olen vaan mukana varmistamassa ettei mitään vakavaa tapahdu. Kuistin portaissakin on älynnyt korkeuserot kun on muutaman kerran horjahtanut (olen kyllä aina ottanut kiinni ettei mitään ole tapahtunut). Kissojen kanssa täytyy myös olla varuillaan.
Puhe on meillä kans vähäisempää:
äiti on mamma
äidin uusi on äijä
allekirjoittanut on mamma ("pappa" tulee joskus mutta harvoin)
koiraa osaa kanssa kutsua nimeltä
ja kaikille nostetaan aina kättä ja hihkaistaan "hej"
Jaahas, kysymykseen en sitten vastannutkaan. Kunhän höpisin..
Pienen ikä on 2 viikkoa vaille 1 vuosi.
Koppaterapiasta. Se on sylihoitoa, kuulostaa aluksi aika rankalta mutta voisi auttaa lasta rauhoittumaan. Meillä jo parin hoito kerran jälkeen lapsi muuttui kuin toiseksi tytöksi.
meillä oli emmalla myös kausi, ettei mikään syli ollut mukava ja syöttötuoliin kun laittoi niin rimpuili ja rimpuili.
sitten mentiin pariksi päiväksi mummon ja ukin luo kylään, jossa ihan toisen lainen syöttötuoli. kun tultiin kotiin niin viihtyi jo omassa tuolissaan. syötöt helpottui, kun antoi oman lusikan käteen. sotkua on mutta ilman omaa lusikkaa ei suostu syömään, kiukkuaa niin kauan, kunnes saa lusikan.
vieläkin kiukkuja tulee, kun on väsynyt. leluista kiinnostaa nykyään vain koottavat ja äänekkäät.
uskon, että kiukkuaika liittyi kävelemään oppimiseen, kun mieli paloi jo maailmalle.
nyt kun oppi kävelemään, niin on paljon rauhoittunut.. nytkin kiltisti soittaa xylophonia. hassu likka 1v1vk. ihana aurinko. synttärilahjaksi urpo ja turpo on suosikki ohjelma, sitä tuijottaisi vaikka tunnin putkeen , mutta katseluaika on rajoitettu. tyttö nukkuukin paremmin. ja kiukkuaikaan muuten tuli hapaatkin siinä 10kk iässä, että kaikki sattui samaan aikaan ja hermo oli tiukilla niin pienellä, kuin äidilläkin..
Mitä neuvolassa sanoivat?ADHD:kin diagnosoidaan vasta joskus 5-vuotiaana...no siihenkin on kyllä tarkat kriteerinsä.
Jos hän on noin 'menevän' oloinen, pitäisikö jotenkin tukea tätä tarvetta?Liikuntaa, liikunnallisia leikkejä jne.Jos lapsi on vauhtiveikko, niin ei ehkä jaksa vain istuskella ja katsella kirjoja tms. rauhallista.Näin maalaisjärjellä ajateltuna. Voihan olla jokin vaihekin...
tempperamentistahan se on kiinni, voi olla ohi menevä vaihe ( useimmiten) mutta varaudu siihen että ei...sillä oma tenavatähti oli täsmälleen samanlainen, eikä koskaan ole tykännyt (on jo melkein murrosikäinen) koskettelusta,halaamisesta, ei jaksanut katsella pahemmin kuvakirjoja..rattaissa oli valjailla kiinni,koska hyppäsi välillä vauhdissakin alas, joskus mietin melki tosissani,että onkohan koskaan kävellyt askeltakaan? Siis hyppii,pomppii,juoksee,loikkii....Ja on mitä hurmaavin tapaus, mutta virta ei tunnu loppuvan koskaan. ( On siis vauvasta saakka ollut myös todella vähäuninen..) Joten onnea ja pitkää pinnaa, virikkeitä saat keksiä ja perässä juosta :))
...joten älä ole huolissasi,äläkä vertaa muitten lapsiin turhan kriittisesti, vaikuttaa älykkäältä tenavalta.