Michaelin uusi levy on jenkeissä täysi floppi. Listasijoitus on vasta 128. Taitaa olla täyttä tuubaa niinkuin sen aikaisemmatkin levyt.
Uusi levy
hanne
11531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse asiassa tuo kokoelma on ihan ok, mutta noita kokoelmia on tullut jo ihan liikaa, ja kansa ei viitsi ostaa samoja kappaleita jälleen uusissa kansissa.
Jos ei vielä omista noita kappaleita ennestään voi "The Essential Michael Jackson" olla kelpo ostos. Yhdellä albumilla on lähes kaikki tunnetuimmat kappaleet. Tuon albumin julkaisu ei välttämättä ole Jackon hyväksymä projekti, vaikka rojaltit varmaan tilille kilahtavatkin.
Täysin uudella albumilla olisi varmasti enemmän menekkiä. On vaikeaa arvioida tulkeeko MJ koskaan tekemään paluuta, itse toivon että Jackon puristaa itsestään ulos vielä ainakin yhden kiekon...
Kukaan ei odottanutkaan tästä albumista menestystä. 'The Essential'-sarjan muutkaan levyt eivät ole olleet mitään suuria menestyksiä joten oli turhaa odottaa että MJ:n kokoelma menestyisi jotenkin erityisen paremmin.
Yksi hemmetin tärkeä syy miksi levy ei menestynyt USA:ssa oli mainonnan puuttuminen. Levy ei ole mainostettu siellä lainkaan.
Briteissä puolestaan levyä mainostettiin TV-mainoksilla ja tulos oli heti nähtävillä, levy meni ekalla viikolla sijalle 2.
Kolmas syy on taas se että MJ:ltä on jo julkaistu aivan tarpeeksi kokoelmalevyjä, eivätkä edes fanit jaksa ostaa näitä samoja biisejä uudestaan. 2 vuotta sitten julkaistiin 'Number Ones'... Viime vuonna 'The Ultimate Collection'...2001 'HIStory volume 1'...
MJ:n ura ei todellakaan ole vielä ohi, vaikka media ja eräät sitä kovasti varmaan toivoisivat...
Ei tämä nyt ainakaan euroopassa täysi floppi ole...
http://www.bbc.co.uk/radio1/chart/rnbalbums.shtml
Koskas se uusi levy täällä suomessa ilmestyy?
Ei ainakaan eilen ollut vielä freerecordshopissa ollut.. eikä Sokkarissakaan...
Tässä nyt sitä levyä odotellessa.. :)
se albumi ilmestyy 23.8.2005...
lähde : www.cdon.com
Hauskaa ku aina mainitaa miten floppas jenkeis, mut kukapa on muistan lukea et nous briteis toiseks albumilistal??!!!
Nää Michaelin "kootut" on pelkkää rahastusta. Rahat meni pedolla rosiksessa ja nyt yritetään epätoivoisesti kerätä hinnalla millä tahansa jotakin arkun pohjalle. Onnex kukaan ei ole ostanut tätä jenkeissä, siellä sentään tajutaan mistä on kysymys.
eipä olis Michael varmasti tätä levyä halunnut julkasta. Mutta eipä Sony paljon kysele
USA:ssa, nimittäin se nousi 32 sijaa ylös listalla sijalle 96. Eli pääsihän tuo albumi ainakin top100... Ehkäpä ensi viikolla nousee taas lisää..
Hyvä kokoelma se on, tämä olisi pitänyt alunperinkin julkaista, eikä sitä "The Ones" albumia. Ärsyttävä hittien kierrätys alkoi jo "HIStory" albumilla, joten onko ihme että jopa uskolliset fanitkin alkavat osoittaa väsymisen merkkejä?
Hirveetä kuunneltavaa nämä Michaelin biisit. Sopisivat johonkin kidutuksiin, tunnustaisi vaikka mitä kun vaan ei tarvitsisi kuunnella.