Epäpäteviä 14 % ?

Missä ovat haettavissa ne 10000 opettajan virkaa, joita epäpätevät hoitavat? Onko mitään väliä sillä, kuka lastanne opettaa?
363368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Epäilen, että ne 10.000 ovat ihan oikeita virkoja. Todennäköisesti jotain sijaisuuksia ym. joihin on otettu pätevin hakija (yleensä alan opiskelija tai muuten kokenut hakija). Erityisopettajissa on kuulemma myös paljon ns. muodollisesti epäpäteviä.

Olen varma, että muodollisesti epäpäteväkin voi olla ihan "pätevä" opettaja.

Äänestä

koskaan haettavaksi, koska rehtorit ja muut korkeat henkilöt pitävät niillä omia epäpäteviä sukulaisiaan. Mutta aika iso osa niistä viroista on vain sellaisia, joita ei kukaan pätevä ole hakenut, tai jos on hakenut ja valittu, niin on sitten viime hetkellä peruuttanut ja siihen on pitänyt ottaa joku joka on vapaana ollut.

Ja tietysti on aika paljon sellaisia tuntiopettajan tehtäviä, joissa tuntimäärä jää päätoimisuuden alapuolelle ja joihin ei sen vuoksi pätevää saada.

Ja lisäksi on nyt niin, että kun kunnat säästävät, niin jos hakee pitkään opettajana ollut pätevä ja sellainen nuori melkein valmis (mutta siis epäpätevä), niin kunta osaa laskea että kannattaa palkata se nuori, koska hänelle ei joudu maksamaan palvelulisiä ja määrävuosikorotuksia, ja kunta voi säästää rahaa kun palkkaa epäpätevän.

Äänestä

Oikeastaan tuo määrä tulisi jaotella niihin, jotka:
a) Tekevät lyhyitä sijaisuuksia
b) Joilla on tutkinto, mutta joka on suoritettu ulkomailla, mutta joille ei ole hankittu vastavuutta suomalaiseen
c) Jotka ovat pätevöityneet käytännön kautta, mutta eivät ole enää parin-kolmenkymmenen vuoden jälkeen nähneet tarpeelliseksi kouluttaa itseään "päteviksi"

Pätevyys on aina suhteellinen asia, vaikka olisi kuinka paperilla pätevä, se ei tarkoita, että henkilö olisi todellisuudessa ammattitaitoinen. Varsinkin nk. 'supersuorittajista' saattaa tulla aivan käsittämättömiä, ei-suhteellisuudentajuisia hitlereitä. Yhtälailla sosiaalisesti täysin taitamaton ihminen ei koulutuksen kautta välttämättä tule sosiaalisesti taitavaksi. Se toki lisää todennäköisyyttä.

On myöskin hyvä kysymys, kuinka paljon muutaman päivän sijaisuudella on merkitystä kenenkin opintoihin. Muistan toki itsekin sen Ruotsissa käyneen rekkakuskin, joka opetti minulle yläasteella ruotsia viikon. Kaveri ei osannut puhua jag heteriä enempää. Mutta ei sillä lopputuloksen kannalta ollut mitään olennaista merkitystä.

Äänestä
  • Turha heitellä tuollaisia lukuja ja päivitellä epäpätevien opettajien määrää. Käytännössä "epäpäteviä" on lähinnä hoitamassa erilaisia sijaisuuksia tai muita määräaikaisuuksia paikoilla, joihin oikeasti ei ole ollut kelpoisia hakijoita, ja ylivoimaisesti suurin osa heistä on opettajanopintojensa loppusuoralla olevia, joilta puuttuu papereista vielä jotain. Tunnen kymmeniä tällaisia tyyppejä, koska olen itsekin isossa kaupungissa opettajana. En muista tavanneeni "rehtorin sukulaisia" rekkakuskeista puhumattakaan, jos en joskus 30 vuotta sitten omassa pienen maaseutupaikkakunnan koulussa joitain lyhyitä sijaisuuksia tekemässä.

    Nuorempia opiskelijoita tms voi tietysti nähdä joskus koulussa muutaman päivän sijaisuuksia tekemässä, mutta mistään epäpätevien opettajien hoitamista viroista ei silloin ole kysymys, vaan siitä, että päteviä opettajia ei kuljeskele vapaina lähtemässä aamuseitsemältä remmiin, kun soitetaan.

    Äänestä

  • opetustyöläinen kirjoitti:

    Turha heitellä tuollaisia lukuja ja päivitellä epäpätevien opettajien määrää. Käytännössä "epäpäteviä" on lähinnä hoitamassa erilaisia sijaisuuksia tai muita määräaikaisuuksia paikoilla, joihin oikeasti ei ole ollut kelpoisia hakijoita, ja ylivoimaisesti suurin osa heistä on opettajanopintojensa loppusuoralla olevia, joilta puuttuu papereista vielä jotain. Tunnen kymmeniä tällaisia tyyppejä, koska olen itsekin isossa kaupungissa opettajana. En muista tavanneeni "rehtorin sukulaisia" rekkakuskeista puhumattakaan, jos en joskus 30 vuotta sitten omassa pienen maaseutupaikkakunnan koulussa joitain lyhyitä sijaisuuksia tekemässä.

    jos on "hyvä tyyppi", saa kyllä tehdä sijaisuutta vaikka pari vuotta. Ja on tiedossa eräs "hyvä tyyppi", jonka rehtori bongasi kaupan kassalta vuodeksi töihin. Kyse on suuresta yliopistokaupungista, josta varmasti olisi löytynyt pätevämpiäkin. Sinä vuonna ei ainakaan oikeinkirjoitusopetus luonnistanut sillä luokalla.

    Äänestä

  • opetustyöläinen kirjoitti:

    Turha heitellä tuollaisia lukuja ja päivitellä epäpätevien opettajien määrää. Käytännössä "epäpäteviä" on lähinnä hoitamassa erilaisia sijaisuuksia tai muita määräaikaisuuksia paikoilla, joihin oikeasti ei ole ollut kelpoisia hakijoita, ja ylivoimaisesti suurin osa heistä on opettajanopintojensa loppusuoralla olevia, joilta puuttuu papereista vielä jotain. Tunnen kymmeniä tällaisia tyyppejä, koska olen itsekin isossa kaupungissa opettajana. En muista tavanneeni "rehtorin sukulaisia" rekkakuskeista puhumattakaan, jos en joskus 30 vuotta sitten omassa pienen maaseutupaikkakunnan koulussa joitain lyhyitä sijaisuuksia tekemässä.

    Nuorempia opiskelijoita tms voi tietysti nähdä joskus koulussa muutaman päivän sijaisuuksia tekemässä, mutta mistään epäpätevien opettajien hoitamista viroista ei silloin ole kysymys, vaan siitä, että päteviä opettajia ei kuljeskele vapaina lähtemässä aamuseitsemältä remmiin, kun soitetaan.

    No, kuten jo kommentissani totesin, kysymys ko. sijaisen kohdalla (se rekkakuski) oli viikon pestistä. Tarina kyllä on tosi. Kaveri oli opettajamme sijaisen sijaisen (ia. sijaisen veli). Itse sijainenkaan ei ollut pätevä ja opetti meitä vuoden. Mutta osasi ruotsia ja käytännön pedagogia taittui.

    Se, mitä painotin, oli se, ettei pätevyyttä voida välttämättä täydellisesti arvioida papereista(kaan), joten keskustelu pienestä prosentuaalista ilman tutkintoa olevista opettajista on sinänsä aika totta.

    Se, mitä tulee tuohon 'loppusuoralla oleviin' niin se pitänee varmaankin paikkaansa, tosin näitä juuri aloittaneita on toisinaan ollut myös liikenteessä. Lukioaikanani meillä oli fysiikan sijaisena (kahden jakson verran) kahta ylempänä olevalta vuosiluokalta ylioppilaaksi päässyt kaveri, joka luki fysiikkaa yliopistossa. Eli siis maksimissaan reilun vuoden opiskellut fysiikkaa. Kaveri tosin oli paikallisen (ei lukion) matematiikan opettajan poika.

    Mutta näinhän työelämässä muutenkin asiat tuuppaavat lutviutua. Riippuu varmasti täysin rehtorista, miten nuo sijaisuudet hoidetaan. Mutta kuten aiemmin totesin, en näe sinänsä yhteyttä muodollisella pätevyydellä, kun kyse on lyhyistä sijaisuuksista.

    Äänestä

  • Elion kirjoitti:

    No, kuten jo kommentissani totesin, kysymys ko. sijaisen kohdalla (rekkakuski) oli viikon pestistä. Tarina kyllä on tosi. Kaveri oli opettajamme sijaisen sijainen (ko. sijaisen veli). Itse sijainenkaan ei ollut pätevä ja opetti meitä vuoden. Mutta osasi ruotsia ja käytännön pedagogia taittui.

    Se, mitä painotin, oli se, ettei pätevyyttä voida välttämättä täydellisesti arvioida papereista(kaan), joten keskustelu pienestä prosentuaalista ilman tutkintoa olevista opettajista on sinänsä aika turhaa.

    Se, mitä tulee tuohon 'loppusuoralla oleviin' niin se pitänee varmaankin paikkaansa itsessään. Kuitenkin näitä juuri aloittaneita on toisinaan ollut myös liikenteessä. Lukioaikanani meillä oli fysiikan sijaisena (kahden jakson verran) kahta ylempänä olevalta vuosiluokalta ylioppilaaksi päässyt kaveri, joka luki fysiikkaa yliopistossa. Eli siis maksimissaan reilun vuoden opiskellut fysiikkaa. Kaveri tosin oli paikallisen (ei lukion) matematiikan opettajan poika.

    Mutta näinhän työelämässä muutenkin asiat tuuppaavat lutviutua. Riippuu varmasti täysin rehtorista, miten nuo sijaisuudet hoidetaan. Mutta kuten aiemmin totesin, en näe sinänsä yhteyttä muodollisella pätevyydellä, kun kyse on lyhyistä sijaisuuksista.

    Äänestä

Olen tehnyt nyt 4 vuotta epäpätevänä hommia ja taas on ensi vuodeksi duunipaikka tiedossa, nämä ovat niitä kesäpalkattomia hommia jotka eivät päteville kelpaa. Opiskelupaikka on ja yli puolet opinnoista tehtynä, aikuisopiskelua Kokkolaan suunnittelen vuoden päästä, saas nyt nähdä supistavatko senkin pois ; )
Enkä ainakaan tunnusta että pilaan jonkun lapsen tulevaisuuden. Kokemusta on ja itsekin olen hieman vanhempi useamman lapsen äiti.

Äänestä

Epäpäteviä...
Miten sen nyt ottaa. Ala-asteen opettajan hommat nyt on vähän semmosia, ettei siellä oikeesti tarvita mitään varsinaista osaamista, jota yliopistosta saadaan vaan työ on ennemminkin persoonalla tehtävää puuhastelua.

Jos on oikeasti epäpätevä siihen työhön, ei mikään luennoilla istuminen tilannetta paranna.

Oikein malliesimerkki alasta, jossa yliarvostetaan koulutusta. Oikeasti voitaisiin vuodessa-parissa kouluttaa tuleville opettajille ne tiedot ja taidot, joita he työssään tulevat tarvitsemaan. Loput 95% osaamisesta onkin sitten kiinni itsestä ja omasta luontaisesta kyvystä tulla toimeen lasten kanssa.

Äänestä
  • Ala-asteen opettajalta vaaditaan ennen kaikkea pedagogista pätevyyttä sekä eri aineiden didaktiikan hallintaa. Taidat nyt luulla, että ala-asteen opettajalle riittää, jos osaa itse laskea 1 1=2 ja se riittää.

    Äänestä

  • tyyppiesimerkki henkilöstä, joka ei ymmärrä opettajan työstä yhtään mitään. Moni kai kuvittelee, että oppilaana (tai lapsen vanhempana) olo pätevöittää myös opettajaksi...

    Äänestä

  • mitä ovat ne tiedot ja taidot, joita ala-asteella tarvitaan?

    Äänestä

  • pätevä opettaja kirjoitti:

    Ala-asteen opettajalta vaaditaan ennen kaikkea pedagogista pätevyyttä sekä eri aineiden didaktiikan hallintaa. Taidat nyt luulla, että ala-asteen opettajalle riittää, jos osaa itse laskea 1 1=2 ja se riittää.

    Tyypillisiä naisten vastauksia.
    Monethan alkavat opettajiksi juuri siksi, ettei niistä oikeisiin hommiin ole.

    Jos on normaaliälykkyydellä varustettu ihminen, joka ei pelkää haasteita ja uskoo itseensä, pystyy kyllä lyhyen "työssäoppimisjakson" jälkeen ala-asteen opettajan hommiin.
    Ongelmana on ehkäpä juurikin tämä nykymaailman koulutuksenpalvominen. Kaikilla pitää olla korkeakoulututkinto. Onhan meillä kohta niitä kosmetologimaistereitakin...

    Mutta tätähän eivät tietenkään alaa opiskelevat myönnä.

    Äänestä

  • Mikko T. Aka kirjoitti:

    niitä ensimmäisiä akateemisia ammatteja pappien, juristien ja lääkäreiden ohella, mitä ylipäätään yliopistoista valmistui...kannattaisi sinunkin hiukan sivistää itseäsi.

    Äänestä

  • sivistys kannattaa kirjoitti:

    niitä ensimmäisiä akateemisia ammatteja pappien, juristien ja lääkäreiden ohella, mitä ylipäätään yliopistoista valmistui...kannattaisi sinunkin hiukan sivistää itseäsi.

    että nykyään tosiaan yliopistoista valmistuu aivan liikaa "akateemisia", esim. tekniikan alat voisi hoitaa kokonaan amiksissa, samoin liiketaloustieteen alat voisi yhdistää, jatkossa alan opetuksen voisi hoitaa ammattikorkeakoulupohjalta.

    Äänestä

  • sivistys kannattaa kirjoitti:

    niitä ensimmäisiä akateemisia ammatteja pappien, juristien ja lääkäreiden ohella, mitä ylipäätään yliopistoista valmistui...kannattaisi sinunkin hiukan sivistää itseäsi.

    Juu aineenopettajathan ovat olleet maistereita iät ja ajat, mutta mitenkäs on luokanopettajien laita. Käsittääkseni entisistä opettajaseminaareista ei mitään maistereita valmistunut, vaan luokanopet alkoivat saada maisterin pätevyyden vasta koulutuksen siirryttyä yliopistoon. Korjatkaa jos oon väärässä...Mielikuva vain on tämä.

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    Nyt PISA-tutkimusten mukaan meidän kouluissamme tehdään parasta tulosta, osaksi pätevän ja hyvinkoulutetun opettajakunnan ansiosta. Todella, aiemmin luokanopettajat (kansakoulunopettajat) koulutettiin ns. "seminaareissa", joihin pääsi opiskelemaan myös ilman ylioppilastutkintoa, eikä kansakoulunopettajan tutkinto ollut akateeminen. Mutta ajat muuttuvat, kyllä nykyään tiedekorkeakouluissa koulututetaan paljon turhempiakin aloja, kuin luokanopettajat!

    että seminaarit siirrettiin yliopistoihin vasta 70-luvulla. Tarkistinpa itse tämän asian. Tämä selviää esim. Hämeenlinnan okl:n sivulla olleesta artikkelista "Hämeenlinnassa opettajankoulutusta 80 vuotta". Siellä mm. todetaan seuraavaa: "Varsinkin alkuaikoina tieteeseen suuntautuneelle yliopistoväelle luokanopettajakoulutus
    oli vieras elementti käytännöllisine opetuksineen ja harjoitteluineen. Eikä
    tästä vieraudesta ole tyystin päästy neljännesvuosisadassakaan."

    Eli luokanopettajien kohdalla ei ole syytä puhua mistään perinteisestä akateemisesta alsta.

    Äänestä

  • Mikko T. Aka kirjoitti:

    Tyypillisiä naisten vastauksia.
    Monethan alkavat opettajiksi juuri siksi, ettei niistä oikeisiin hommiin ole.

    Jos on normaaliälykkyydellä varustettu ihminen, joka ei pelkää haasteita ja uskoo itseensä, pystyy kyllä lyhyen "työssäoppimisjakson" jälkeen ala-asteen opettajan hommiin.
    Ongelmana on ehkäpä juurikin tämä nykymaailman koulutuksenpalvominen. Kaikilla pitää olla korkeakoulututkinto. Onhan meillä kohta niitä kosmetologimaistereitakin...

    Mutta tätähän eivät tietenkään alaa opiskelevat myönnä.

    "Monethan alkavat opettajiksi juuri siksi, ettei niistä oikeisiin hommiin ole."

    Ihan vaan kysyisin, että mitä ne 'oikeat' hommat ovat. Eli onko tosiaan niin, että sinun mielestäni meidän lastemme opettaminen ei ole oikeaa hommaa eikä se ole tärkeää.

    Sinänsä olet kyllä ihan oikeassa siinä, että turha meidän opettajien on tehdä työstämme sen mystisempää kuin jostain muustakaan työstä. Toisaalta olisi kai niinkin, ettei opettajan työstä pitäisi muiden tehdä jotenkin mitättömämpää kuin se on.

    Eikö tässä maailmassa enemmin kaivattaisi enemmän sellaista ymmärtämystä, että koetetaan arvostaa erilaisia töitä.

    Äänestä

  • sivistys kannattaa kirjoitti:

    niitä ensimmäisiä akateemisia ammatteja pappien, juristien ja lääkäreiden ohella, mitä ylipäätään yliopistoista valmistui...kannattaisi sinunkin hiukan sivistää itseäsi.

    Olet väärässä. Sivistä itseäsi.

    Äänestä

  • Mikko T. Aka kirjoitti:

    Tyypillisiä naisten vastauksia.
    Monethan alkavat opettajiksi juuri siksi, ettei niistä oikeisiin hommiin ole.

    Jos on normaaliälykkyydellä varustettu ihminen, joka ei pelkää haasteita ja uskoo itseensä, pystyy kyllä lyhyen "työssäoppimisjakson" jälkeen ala-asteen opettajan hommiin.
    Ongelmana on ehkäpä juurikin tämä nykymaailman koulutuksenpalvominen. Kaikilla pitää olla korkeakoulututkinto. Onhan meillä kohta niitä kosmetologimaistereitakin...

    Mutta tätähän eivät tietenkään alaa opiskelevat myönnä.

    tyypillinen miesten vastaus.

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    että seminaarit siirrettiin yliopistoihin vasta 70-luvulla. Tarkistinpa itse tämän asian. Tämä selviää esim. Hämeenlinnan okl:n sivulla olleesta artikkelista "Hämeenlinnassa opettajankoulutusta 80 vuotta". Siellä mm. todetaan seuraavaa: "Varsinkin alkuaikoina tieteeseen suuntautuneelle yliopistoväelle luokanopettajakoulutus
    oli vieras elementti käytännöllisine opetuksineen ja harjoitteluineen. Eikä
    tästä vieraudesta ole tyystin päästy neljännesvuosisadassakaan."

    Eli luokanopettajien kohdalla ei ole syytä puhua mistään perinteisestä akateemisesta alsta.

    Kyllä minun mummoni ja vaarini olivat valmistuneet jo 1949 Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta kansakoulun opettajiksi. On väärä luulo, että opettajankoulutus olisi ollut pelkkiä seminaareja 70-luvulle asti. Taisi olla erilaisia opinahjoja tai sitten nimikkeet tulivat perässä.

    Äänestä

  • aineenopettajan mielipide kirjoitti:

    Nyt PISA-tutkimusten mukaan meidän kouluissamme tehdään parasta tulosta, osaksi pätevän ja hyvinkoulutetun opettajakunnan ansiosta. Todella, aiemmin luokanopettajat (kansakoulunopettajat) koulutettiin ns. "seminaareissa", joihin pääsi opiskelemaan myös ilman ylioppilastutkintoa, eikä kansakoulunopettajan tutkinto ollut akateeminen. Mutta ajat muuttuvat, kyllä nykyään tiedekorkeakouluissa koulututetaan paljon turhempiakin aloja, kuin luokanopettajat!

    Luokanopettajaksi pääsee vieläkin ilman ylioppilastutkintoa!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Luokanopettajaksi pääsee vieläkin ilman ylioppilastutkintoa!

    ja niin pääsee myös psykologiksi, diplomi-insinööriksi, valtiotieteiden maisteriksi, filosofian maisteriksi, lääketieteen lisensiaatiksi opiskelemaan jne...riittää, että on pohjalla vähintään kolmivuotinen ammatillinen tutkinto.... Toki näille sellaisille tapauksille on valittu oma kiintiönsä, jossa pääsee jos pääsee....joinain vuosina esim. Helsingin OKL:ään ei ole päässyt yhtäkään ei-ylioppilasta.

    Äänestä

  • Mikko T. Aka kirjoitti:

    Olet väärässä. Sivistä itseäsi.

    et pysty kumoamaan väitettäni, sivistyksessäsi on puutteita.

    Äänestä

  • aineenopettajan mielipide kirjoitti:

    Nyt PISA-tutkimusten mukaan meidän kouluissamme tehdään parasta tulosta, osaksi pätevän ja hyvinkoulutetun opettajakunnan ansiosta. Todella, aiemmin luokanopettajat (kansakoulunopettajat) koulutettiin ns. "seminaareissa", joihin pääsi opiskelemaan myös ilman ylioppilastutkintoa, eikä kansakoulunopettajan tutkinto ollut akateeminen. Mutta ajat muuttuvat, kyllä nykyään tiedekorkeakouluissa koulututetaan paljon turhempiakin aloja, kuin luokanopettajat!

    kaikkein paras koulutuspolittinen uudistus koko itsenäisen Suomen historiassa oli luokanopettajakoulutuksen siirtäminen yliopistoihin, ja siten opettajien osaamistason nostaminen, tämä näkyy nyt suomalaisten luokanopettajien erinomaisena osaamistasona! Opettajaksi valikoituu opiskelevasta nuorisostamme se kaikkein paras aines!

    Äänestä

  • Luokanopettaja kirjoitti:

    tyypillinen miesten vastaus.

    Ne tekevät, jotka osaavat;
    ne jotka eivät osaa, opettavat.

    Äänestä

  • Mikko T. Aka kirjoitti:

    Ne tekevät, jotka osaavat;
    ne jotka eivät osaa, opettavat.

    nykyään valikoituvat riukimman karsinnan jälkeen se kaikkein paras aines, jo pääsykokoisiin pääseminen vaatii jotain, toisin kuin muille aloille. Kaltaisiasi katkeria räksyttäjiä toki aina riittää...

    Äänestä

  • Mikko T. Aka kirjoitti:

    Ne tekevät, jotka osaavat;
    ne jotka eivät osaa, opettavat.

    ne, jotka eivät osaa opettaa, arvostelevat.

    Äänestä

  • aineenopettajan mielipide kirjoitti:

    Nyt PISA-tutkimusten mukaan meidän kouluissamme tehdään parasta tulosta, osaksi pätevän ja hyvinkoulutetun opettajakunnan ansiosta. Todella, aiemmin luokanopettajat (kansakoulunopettajat) koulutettiin ns. "seminaareissa", joihin pääsi opiskelemaan myös ilman ylioppilastutkintoa, eikä kansakoulunopettajan tutkinto ollut akateeminen. Mutta ajat muuttuvat, kyllä nykyään tiedekorkeakouluissa koulututetaan paljon turhempiakin aloja, kuin luokanopettajat!

    lastentarhanopettajia.

    Äänestä

  • Ilmeisesti sinä olet sellainen, joka ei oikeasti tiedä mistään mitään, joka ottaa suoraan kaiken opettajan opuksesta ja menee sieltä mistä aita on matalin. Surullista.

    Äänestä

  • Tämä On kirjoitti:

    Ilmeisesti sinä olet sellainen, joka ei oikeasti tiedä mistään mitään, joka ottaa suoraan kaiken opettajan opuksesta ja menee sieltä mistä aita on matalin. Surullista.

    Niin juuri. Sulje silmät ja kieltäydy näkemästä totuutta.

    Mutta sehän on vain inhimillistä puolustaa omaa alaansa. Niin minäkin teen, jos joku minun alaani moittii (Harva moittii. Se näet vaatii ihan oikeaa tietotaitoa eikä siinä pärjää minuuttiakaan ilman todellista osaamista -toisin kuin opettajan ammatissa).

    Kuinka tuet erityisoppilaita? Kuinka saat Matin oppimaan lukemaan, vaikka lukuisista yrityksistä huolimatta lukemisen salat eivät Matille aukea? Kuinka maantieteelliset paikat voi opetella hauskasti ja mielenkiintoisesti?

    Mitenkäs huolehdit luokkasi dysfaattisita ja matikkahöiriöisitä lapsista?

    Kuinka monella erilaisella tavalla voit opettaa äidinkieltä taikka matikkaa? Miten teet opetuksen mielenkiintoiseksi, ettei oppilailta lopu koulumotivaatio jo ensimmäisenä syksynä?

    Minkälaista emotionaalista tukea voit antaa lapselle, joka on kärsinyt perheväkivallasta? Kuinka estät, ettei luokallasi kukaan kiusaa ketään?

    Tiedätkö edes, että mitä kaikkea liikuntaan kuuluu, muuta kuin sählyn tai koriksen pelaamista ja kesäisin jalkapalloa?!?

    Todennäköisesti luokaltasi lähtevät oppilaat eivät pärjää seuraavalla luokka-asteella!

    Voit tietenkin aina uskotella itsellesi olevasi hyvä opettaja, mutta kaikkihan tietää, että mitä totuuden kieltäminen merkitsee...

    Tiedätkö edes mitä pedagogiikka tai didaktiikka on?

    Äänestä

  • Työ on sellaista mihin sen riman asettaa... Arvatenkin sinun rimasi ei ole kovinkaan korkeella.

    Äänestä

  • Mikko T. Aka kirjoitti:

    Niin juuri. Sulje silmät ja kieltäydy näkemästä totuutta.

    Mutta sehän on vain inhimillistä puolustaa omaa alaansa. Niin minäkin teen, jos joku minun alaani moittii (Harva moittii. Se näet vaatii ihan oikeaa tietotaitoa eikä siinä pärjää minuuttiakaan ilman todellista osaamista -toisin kuin opettajan ammatissa).

    Mitenkäs koulutus sujuu niissä maissa, joissa opettajina on kouluttamattomia aikuisia, jotka vain olivat koulussa hyviä? Ja heidän luokassaan 40 oppilasta? Oppivatko oppilaat hyvin. Huomataanko heidän oppimisvaikeutensa? Löydetäänkö heidän piilevät kykynsä? Millaisia Mikkoja niistä luokista kasvaa?

    En ole luokanope enkä siihen työhön jaksaisi ruvetakaan. Olen omassa ammatissani hyvä, parempi kuin moni muu. Minut valittiin virkaani suuresta hakijajoukosta. Olen usein ylpeä ammattitaidostani.

    Olen kuitenkin tehnyt elämässäni niin monia erilaisia töitä, että en viitsi mollata syyttä töitä, jotka ovat erilaisia verrattuna minun alaani. Olen antanut lapseni luokanopettajien huomaan ja he ovat kehittyneet heidän osaavassa opetuksessaan.

    Niin se vaan on, että luokanopettajakin tarvitsee ammattitaitoaan työssään.

    Äänestä

Ainakin Espoossa ei laiteta edes niitä hakuun, vaan nämä TODELLAKIN EPÄPÄTEVÄT ihmiset hoitavat virkoja ja nauttivat pitkät kesälomat -ilman minkäänlaista koulutusta!!! Eräs koulu on esimerkiksi tuolla junaradan päässä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pätevä kirjoitti:

Missä ovat haettavissa ne 10000 opettajan virkaa, joita epäpätevät hoitavat? Onko mitään väliä sillä, kuka lastanne opettaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu