Kanan

Minkä ikäisenä kana alkaa hautomistouhut?
Meillä on 34 viikkoisia kanoja ja olen odottanut
joitain merkkejä hautomisesta. Muutamat kanat
munivat eri paikkaan kuin kanala. ( Viereiseen
heinälatoon ). Onko tämä hautomiseen liittyvää
vai muuten vaan uppiniskaisuutta? Kanat saavat
kulkea tilalla muutenkin vapaasti.
2704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kanojen hautomishalu on hyvin pitkälti perinnöllistä. Tavallisesti nuoret kanat hautovat innokkaimmin ja hautomahalu vähitellen heikkenee kanan ikääntyessä. Esimerkiksi meillä kesäkuussa 2000 syntyneet 5 kanaa hautoivat kevään ja kesän 2001 aikana jokainen 2 poikaset. Tänä vuonna noista viidestä on hautonut enää yksi, tosin taas jo kahdesti. Kana, jolla on hautomisgeenit, voi aloittaa hautomisen jo pian muninnan aloittamisen jälkeen. Tyypillisin ensihaudontaikä on meillä ollut 8 kk.

Piiloon muniminen ei varsinaisesti liity haudontaan, sillä myös sellaiset kanat, joilta hautomavaisto on jalostettu pois, pyrkivät munimaan piiloon mieleiseensä paikkaan. Monilla kanoilla suuren munamäärän näkeminen kuitenkin voi käynnistää haudonnan ja jos kana onnistuu munimaan piiloon, eikä munia sen pesästä kerätä, voi se jonain päivänä alkaa hautomaan piilopesässään.

Jotkut houkuttelevatkin kanoja hautomaan jättämällä myös munintapesien munat keräämättä ja pitämällä n. 10 munaa useiden päivien ajan pesässä. Mikäli yksikään kana ei kiinnostu munista, otetaan munat pois ja kokeillaan parin viikon kuluttua uudelleen.

Huippuhautoja munii noin kymmenen munaa, hautoo ne, hoitaa poikaset, munii taas kymmenen munaa ja aloittaa uuden haudonnan. Vuoden aikana yhdeltä kanalta voidaan siis saada monet poikaset. Kanat voivat hautoa mihin vuodenaikaan tahansa, mutta tyypillisintä se on keväällä ja harvinaisinta keskitalvella.

Äänestä
  • Kiitos asiantuntevasta vastauksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hautomisesta kirjoitti:

Minkä ikäisenä kana alkaa hautomistouhut?
Meillä on 34 viikkoisia kanoja ja olen odottanut
joitain merkkejä hautomisesta. Muutamat kanat
munivat eri paikkaan kuin kanala. ( Viereiseen
heinälatoon ). Onko tämä hautomiseen liittyvää
vai muuten vaan uppiniskaisuutta? Kanat saavat
kulkea tilalla muutenkin vapaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu