Teiniraskaus

Tämä ei varsinaisesti kuulu tänne, mutta minun on pakko kirjoittaa tästä jonnekkin. Olen kohta 37 rv. Supistukset ja olo muutenkin on välillä melkein sietämätön. Mä en haluais millään tavalla poiketa mun kavereista ja siksi liikun lähes päivittäin useita tunteja kaupungilla kaveriporukassa. Mä en todellakaan haluais hissutella kotonakaan mun pienessä kaksiossa.
Yhdelläkään mun kavereista ei ole vielä omaa kämppää ja aina kun menen ison mahani kanssa heille kylään, kaverieni äidit ovat heti kyttäämässä, että miten jaksan ja kyselemässä vointia. En mä tietenkään viitsi sanoa, että supistukset on aika kovia ja liikkuminen vaikeaa, kun maha on laskeutunut niin alas, ettei meinaa istuultaan ylös päästä, saatika kenkiä laitettua.
Yksikään mun kavereista ei ole samasa tilanteessa, ni ei nekään voi ymmärtää. En ole edes puhunut tästä oikein kenellekkään. Yritän vaan roikkua kavereitten perässä ja olla näyttämättä miten vaikeaa mulla oikeastaan onkaan.
Tottakai mä lähden kavereitten kanssa kaupungille, jos ne pyytää, kun lähtisin muutenkin ilman tätä isoa mahaakin.
En tiedä miten jaksan tälläistä rääkkiä. En vain pysty myöntämään itselleeni olevani heikko. Kotityöt ja kaupassa käynnit tämän kaiken päälle.
Synnytyskin pelottaa, enkä haluaisi astua jalallanikaan neuvolatädin huoneeseen.

Voisiko kivut olla vähäisemmät, jos kuitenkin hissuttelisin kotona?
Kommentoikaa, että olenko ihan seko kun teen tälläistä??
Ymmärtääkö kukaan tätä mun pointtia, että en halua jäädä yksin kotia ja vaan peloissani odottaa ja siksi yritän olla kavereiden kanssa kaupungilla, jotta unohtaisin heikkouteni! Ei mun kaverinkaan ole vaikea liikkua, niin ei munkaan sillon ole vaikea liikkua! Joka päivä itkettää tää tällänen helvetti. Olenhan itsekkin melkein lapsi vielä.

Koko ajan kauhee pelko, että kun olen yksin kaikki illat ja yöt kotona, että osaanko toimia järkevästi kun synnytys alkaa. Juuri tuon takia haluan olla ihmisten ilmoiila viimesiin päiviin asti. Se vaan on niin raskasta... Tämän ikäisen pitäisi vielä pelätä pimeääkin, eikä todellakaan miettiä mitään synnytystä!! Ei ole vanhemmistakaan pahemmin apua...
Eikä ystävät ymmärrä asioiden vakavuutta, vaikka niiltä muuten tukea saisinkin. Lapsi oli suunniteltu, mutta kaikki muuttui lapsen isälle tapahtuneen onnettomuuden myötä.
141837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Onko tällainen ns. ylisuorittaminen vauvalle vaaraksi?

Äänestä

Onko tällainen ns. ylisuorittaminen vauvalle vaaraksi?

Äänestä
  • tietty olet rauhassa kotona enemmän.Voithan pyytää ystäviäsi teille kylään,tai tutustua toisiin odottaviin äiteihin.Silloin teillä kummallakin on suurinpiirtein samanlaiset puheenaiheet.

    Äänestä

kyllä aika harva noilla raskausviikoilla(oli sitten 16v tai 30v) enää kaupungilla rellestää. Eiköhän ole jo aika rauhottua ja levätä, oirehtiihan sinulla jo elimistökin siihen malliin. Synnytys alkaa lähestyä, keskity tärkeämpiin asioihin, kun miettimään toisten ihmisten mielipiteitä. Onko kaikki tulevan vauvan kamppeet jo valmiina jne. Lepää mahdollisimman paljon, ota rennosti voimia tarvitset synnytyksen jälkeen. Niin ja sinähän poikkeat kavereistasi, ellei sitten nekin ole raskaana, myönnä tosiasiat. Sinulla on oikeus kaikille tunteille ja niistä olisi varmaan hyvä puhua jollekin, vaikka siellä neuvolassa. Kaikki menee varmasti hyvin, sinä kasvat lapsesi kanssa yhdessä. Jos tuntuu, että et selviä/jaksa täytyy kyllä hakea apua siis kertoa asiasta jollekin!!!

Äänestä

Tuon kertomuksesi perusteella synnytyksesi saattaa olla jopa alkanut jo. Jos kivut ovat sietämättömiä, tai tulevat säännöllisesti lyhyin väliajoin, mene synnytyssairaalaasi, ja kerro siellä tädille, kuinka kovasti sinua sattuu. Lääkäri tutkii sitten, mikä on tilanne. Kerro myös elämäntilanteesi ja pelkosi.

Äänestä
  • Enpä usko todellakaan synnytyksen alkaneeksi, näitä supituksia tulee hyvin epäsäännöllisesti ja yleensä aina iltaisin. Ne kuitenkin ovat aikas kovat. Esim. tänään ei vielä ollenkaan ole supistellu. Tai esim. kun tulen kaupungilta ja kiipeän kerrostalon portaat ylös on olo todella epämukava ja liikkuminen hankalaa.

    Äänestä

  • Teiniäiti kirjoitti:

    Enpä usko todellakaan synnytyksen alkaneeksi, näitä supituksia tulee hyvin epäsäännöllisesti ja yleensä aina iltaisin. Ne kuitenkin ovat aikas kovat. Esim. tänään ei vielä ollenkaan ole supistellu. Tai esim. kun tulen kaupungilta ja kiipeän kerrostalon portaat ylös on olo todella epämukava ja liikkuminen hankalaa.

    pastaa ja neuvoo... Sieltähän synnytykseenkin saa valmennusta.

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    pastaa ja neuvoo... Sieltähän synnytykseenkin saa valmennusta.

    Oletko hieman mamman poika kun et kerro kenellekkään.

    luultavimmin synnytys olisi alkanut jos lapsivesi olisi tullut.

    Onhan lapsi elossa???

    Äänestä

  • Santra-täti kirjoitti:

    Oletko hieman mamman poika kun et kerro kenellekkään.

    luultavimmin synnytys olisi alkanut jos lapsivesi olisi tullut.

    Onhan lapsi elossa???

    Nyt on ihan semmoinen olo, että kun nousen tästä tuolista ylös niin supistaa......eihän sitä tiedä....en taida nousta ollenkaan. Vähän on ikävää, kun ihan yksinkin olen.

    Äänestä

Mene hyvä ihminen lääkäriin ja lepää! Sinua pitäisi auttaa, sinun puolestasi pitäisi käydä kaupassa ja muuta. Ei ole lapsellekkaan hyväksi tuollainen, tahdothan, että lapsi syntyy terveenä ja hyvinvoivana. Jaksamista sinulle ja jos tarvitset juttukaveria, täälltä löytyy! Lepo ja kotona hissuttelu auttaa, opit jopa nauttimaan siitä, kun ei ole niin tuskainen olo ja voit edes hiukan rentoutua. Vaikeaa se silti on, kun on jo niin iso masu ja kaikkea. Kaikkea hyvää sinulle. Mitä miehellesi sitten tapahtui...?

Äänestä
  • Ei tässä hirveetä hätää, ainakaan toivon mukaan ole. Pääsenhän vielä kävelemään :) Kaupassa käynti hoituu vielä jotenkuten, vaikka on sinnekkin matkaa ja kassit painaa. Pelottaa vaan, jos vauva meinaa olla mahassa vielä kauankin, että miten paljon olo pahenee ja miten onnistun käymään kaupassa viimesinä päivinä. Supistuksetkin ovat vain lisääntyneet päivä päivältä jo parin viikon ajan. Laskettuunpäivään, kun on aikaa vielä muutama viikko, että jos nämä supistukset vaan lisääntyvä edelleen, en pääse kävelemäänkään, kun se on nyt jo tarpeeksi vaikeaa.

    Äänestä

  • Teiniäiti kirjoitti:

    Ei tässä hirveetä hätää, ainakaan toivon mukaan ole. Pääsenhän vielä kävelemään :) Kaupassa käynti hoituu vielä jotenkuten, vaikka on sinnekkin matkaa ja kassit painaa. Pelottaa vaan, jos vauva meinaa olla mahassa vielä kauankin, että miten paljon olo pahenee ja miten onnistun käymään kaupassa viimesinä päivinä. Supistuksetkin ovat vain lisääntyneet päivä päivältä jo parin viikon ajan. Laskettuunpäivään, kun on aikaa vielä muutama viikko, että jos nämä supistukset vaan lisääntyvä edelleen, en pääse kävelemäänkään, kun se on nyt jo tarpeeksi vaikeaa.

    Nyt on ihan semmoinen olo, että kun nousen tästä tuolista ylös niin supistaa......eihän sitä tiedä....en taida nousta ollenkaan. Vähän on ikävää, kun ihan yksinkin olen.

    Äänestä

  • Teiniäiti kirjoitti:

    Nyt on ihan semmoinen olo, että kun nousen tästä tuolista ylös niin supistaa......eihän sitä tiedä....en taida nousta ollenkaan. Vähän on ikävää, kun ihan yksinkin olen.

    Mitä jos opettelisit pyytämään apua...? Jos sinulla on paljon kavereita niin kysypä heiltä apua vaikka niihin kaupassa käynteihin. Eihän raskauden loppuaikana saisi nostella painavia kantamuksia...?

    Niin ja varaa aika neuvolaan ja mene sinne juttelemaan. Sitä varten ne hoitsut siellä ovat. Ja sinun ehkä kannattaisi tutustua muihin odottaviin äiteihin jotta saisit kuulla muiden kokemuksia. Tuskin olet ainoa tuleva äiti, jolla on tuollaisia tuntemuksia.

    Ja yritä vähän rentoutua ja ottaa iisimmin... Tällä hetkellä tärkeintä on sinä ja sinun vauvasi. Lakkaa ajattelemasta mitä muut sinusta ajattelevat ja tee niinkuin sinusta HYVÄLTÄ tuntuu. Jos kaverisi eivät tätä ymmärrä niin tuskin ne kovin hyviä kavereita on?

    Äänestä

  • Milla kirjoitti:

    Onko lapsi terve ja elossa?Vai käytkö tällä palstalla enää???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teiniäiti kirjoitti:

Tämä ei varsinaisesti kuulu tänne, mutta minun on pakko kirjoittaa tästä jonnekkin. Olen kohta 37 rv. Supistukset ja olo muutenkin on välillä melkein sietämätön. Mä en haluais millään tavalla poiketa mun kavereista ja siksi liikun lähes päivittäin useita tunteja kaupungilla kaveriporukassa. Mä en todellakaan haluais hissutella kotonakaan mun pienessä kaksiossa.
Yhdelläkään mun kavereista ei ole vielä omaa kämppää ja aina kun menen ison mahani kanssa heille kylään, kaverieni äidit ovat heti kyttäämässä, että miten jaksan ja kyselemässä vointia. En mä tietenkään viitsi sanoa, että supistukset on aika kovia ja liikkuminen vaikeaa, kun maha on laskeutunut niin alas, ettei meinaa istuultaan ylös päästä, saatika kenkiä laitettua.
Yksikään mun kavereista ei ole samasa tilanteessa, ni ei nekään voi ymmärtää. En ole edes puhunut tästä oikein kenellekkään. Yritän vaan roikkua kavereitten perässä ja olla näyttämättä miten vaikeaa mulla oikeastaan onkaan.
Tottakai mä lähden kavereitten kanssa kaupungille, jos ne pyytää, kun lähtisin muutenkin ilman tätä isoa mahaakin.
En tiedä miten jaksan tälläistä rääkkiä. En vain pysty myöntämään itselleeni olevani heikko. Kotityöt ja kaupassa käynnit tämän kaiken päälle.
Synnytyskin pelottaa, enkä haluaisi astua jalallanikaan neuvolatädin huoneeseen.

Voisiko kivut olla vähäisemmät, jos kuitenkin hissuttelisin kotona?
Kommentoikaa, että olenko ihan seko kun teen tälläistä??
Ymmärtääkö kukaan tätä mun pointtia, että en halua jäädä yksin kotia ja vaan peloissani odottaa ja siksi yritän olla kavereiden kanssa kaupungilla, jotta unohtaisin heikkouteni! Ei mun kaverinkaan ole vaikea liikkua, niin ei munkaan sillon ole vaikea liikkua! Joka päivä itkettää tää tällänen helvetti. Olenhan itsekkin melkein lapsi vielä.

Koko ajan kauhee pelko, että kun olen yksin kaikki illat ja yöt kotona, että osaanko toimia järkevästi kun synnytys alkaa. Juuri tuon takia haluan olla ihmisten ilmoiila viimesiin päiviin asti. Se vaan on niin raskasta... Tämän ikäisen pitäisi vielä pelätä pimeääkin, eikä todellakaan miettiä mitään synnytystä!! Ei ole vanhemmistakaan pahemmin apua...
Eikä ystävät ymmärrä asioiden vakavuutta, vaikka niiltä muuten tukea saisinkin. Lapsi oli suunniteltu, mutta kaikki muuttui lapsen isälle tapahtuneen onnettomuuden myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu