pakko oli tänne kirjoittaa kun huomasin opettajienkin näitä lukevan..meillä pojalla on olleet maailman parhaat opettajat 5 ensimmäistä vuotta ja haikeana ajattelen vuoden päähän kun tiedän pojan lähtevän yläasteelle ja tulevat muut opettajat..1-3 luokala opena oli nainen,jaksoi kärsivällisesti pojan uhmaa ja ongelmia kanssani ratkoa,ja yhdessä käänsimme asiat hyviksi..4-6 on nyt ed open mies,aivan yhtä ihana ihminen joka myös jo alussa oli auttamassa pojan ongelmien ratkaisemisessa.meillä ei viikkoakaan mene ettei poika muista mainita kuinka huippu hyvä opettaja on,ja jos ajattelee 12v poikaa kuka ei kertaakaan ole sanonut et ope on tyhmä,varsinkin kun on kyse erittäin tempperamenttisesta pojasta,niin hattua täytyy opettajille nostaa.kiitokset kaikesta ja toivottavasti ensi lukuvuosi menee vielä yhä hyvin!!
ihanat opet
keppälerttu
5736
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen itse yläasteen opettaja ja halusin vastata ja kiittää sua siitä, että annat arvoa lapsesi opettajille. Yleensä nettikeskusteluissa vain haukutaan ja kerrotaan kauheita esimerkkejä huonoista opettajista. Siksi kukaan ei tätä keskustelua ehkä olekaan viitsinyt jatkaa:( Meitä on tietysti moneen junaan, mutta suhtaudu avoimin mielin yläasteenkin opettajiin. Yläasteella on se hyvä puoli, että opettajia on monia ja monenlaisia; jos ei yhdestä ole aikuisen malliksi ja tueksi, niin toisesta voi ollakin. Henkilökemiatkin vaikuttavat paljon. Kiitän kollegoiden puolesta kiitoksistasi ja toivon onnea ja menestystä yläasteelle!
ja ainiin piti vielä kiittä sitä opettajaa joka sano mua tunnevammaseks. Sillon en ollu mutta nyt oon.
Ja kiitos vielä kun opettajat melkein jopa puuttu siihen kun minä simputin jotain tai minua simputettiin
En ole katkera pidän opettajista.
En vain osannut arvostaa joitakin passivoituneita "ihania opettajia"
meillä esikoisella oli aivan upea ope josta kaikki ja kaikkialla ovat pitäneet. toiselle tuli toisen tyylinen jonka kanssa oltiin välillä erimieltä ja jolla omat omituisuutensa joiden takia jouduttiin vähän juoksemaan, mutta lopulta yhteinen sävel löytyi ja luottavaisena saimme lapsemme aina kouluun kuitenkin lähettää. kolmannelle sitten sattui uusi ope koulussa. ja surkimus! ensin sitä ei vaan hoksannut edellisten kokemusten ja tyylien perusteella kun oli ollut sovittuna että yhteyttä otetaan jos asiaa on.. jälkeenpäin kuullut muilta vanhemmilta ettei kaverilla ammattitaito kovin kehuttava ole ollut muuallakaan.. erityisopella vielä oma avioero niin siinä oli lapsi ihan tuuliajolla, mutta asiaa ruvettiin vasta kotona todella ihmettelemään talvella ja ilman omaa panosta ei varmasti mitään koskaan olisi tapahtunut tai aikaisintaan vappuna.. yhteyttä kotiin ope ei ottanut ja kun oltiin tekemisissä ei mitään viestiä ongelmiatsa tullut, viesteihini vastaamiseen kului aikaa ja koskaanen tiennyt oliko hän ne edes nähnyt/lukenut!
onneksemme tuli paikkakunnan vaihto ja uusi ope oli aivan upea samoin erityisope. yhteys koulun ja kodin välillä toimi ja nopeassa temmossa. asiat alkoivat luistaa ja ideoissa löytyi. todella arvostimme jälleen kohdalle tullutta ammattilaista!
no, kaikki upeat opet tietävät olevansa upeita ja heille se tulee kyllä kerrottua henkilökohtaisestikkin, samoin tuli noille onnettomillekkin! keväällä viimeksi sitten itkettiin open kanssa kimpassa kun luokan vaihto oli edessä. kiintyy se opekin niihin joiden kanssa joutuu enemmän vaivaa näkemään ja lopulta saa onnistua! se taas kun jutellaan toisten vanhempien kanssa on sellaista että harvoinpa niin vuolasta juttelua tulee hyvästä opesta kuin huonommasta, katkeruus ainakin minulla tuota opea kohtaan ei koskaan varmaan lopullisesti katoa niin huonosti hän lastamme kohteli, jopa koulupsykologi ihmetteli kuinka asioiden oli voitu antaa olla edes kevääseen saakka kun oikea aika puuttua olisi ollut jo syyslomien aikaan..
alaluokkien jälkeen on jo yhdentekevämpää millainen ope on. lapsi pärjää jo omillaan huonommankin kanssa, vaikka hyvä tyyppi osaa sytyttää kiinnostukseen sellaiseenkin aiheeseen josta ei muuten ole kiinnostunut!
työelämässä törmäsin jossakin vaiheessa myös entisen upean openi tyttäreen. hän sanoi heti ettei halua kuulla että isä on upea tyyppi ja paras ope! että voi se olla rasite lapsille se ihanakin ope... kaiken huippu tietysti oli että kyseinen isä soitti tyttärelleen ja vastatessani puhelimeen hän heti tunnisti nimen ja kyseli kuulumisia - seurauksena että huokailtiin ihania tuntejaan useamman entisen oppilaan voimalla kuppilassa viikonloppuna ja aikaahan oli kulunut vasta meillä kullakin 19-22 vuotta.. ei hyvä ope ja opetus unohdu!!
Voin kaiketi sanoo pari asiaa omista kokemuksista teidän "ihanien" opettajien kanssa
Ala-asteella opettajat syrjivät todella koska en ollut "uskovainen" ja myönsin sen suoraan.
Varsinkin eräs mies opettaja todella inhosi minua ja antoi siitä kiitollisena uskonnosta 5
Noh ala-aste tuli ja meni siirryin ylä-asteelle
ja huomasin jotain erikoista: opettajista oli tullut objektiivisia, ammattitaitoisempia,siedättevmpiä,kylmempiä...
Uskontoni oli 7-luokan keväällä 8
ja olin yhä ateisti
Nyt olen kauppa-opistossa ja täällä opettajat ovat jopa mukavia.
Te vanhemmat älkää IKINÄ ignoretko lastenne kommentteja opettajista.
Ja sinä opettaja älä pidä sitä leikkinä kun 5 tyyppiä vittuilee jollekkin, koita selvittää asia
Ja kyllä arvostan tyyppiä joka jaksaa kuunella 20 vuotta tyhmien murkku ikästen vittuilua...
jep olin yksi niistä jotka vittuili "heikoille" opettajille näin niiden murtuvan...
ja voin sanoo että se tuotti mielihyvää toisinaan
ehkä olisin käyttäytynyt toisin jos se "hyvä uskovainen" ei ois potkinu 6 vuotta päähän
Ja ei kannatta uhata jälki-istunolla anna sitä
näin toimi eräs toinen uskonnon/historian opettaja josta pidin sen takia että se jopa teki jotain ei vain uhkaillut.
Heikot uhkailee kovat jopa tekee jotain
Millainen oli äidinkielenopettajasi?