Rakastan punaviiniä.
Moni meistä pitää viineistä. Viiniä on juotu tuhansia vuosia kaikkialla maailmassa. Yleensä viinistä puhuttaessa ensimmäisenä mieleen tulee juuri punaviini, lasillinen täyteläistä, tuoksuvaa ja kauniin väristä punaviiniä.
Rakastan punaviiniä.
Viineihin sisältyy itseisarvoja, joita usein käytetään mielikuvien muokkaamiseen. Hotelliin, lentokoneeseen yms. liitettynä viinillä halutaan viestiä häivähdyksestä nautintoa, jopa ylellisyyttä. Viinejä arvostetaan. Kukaan ei pidä viinin juomista epäterveellisenä, saati paheena.
Rakastan punaviiniä.
Makuaisti on aika erikoinen juttu. Alun perin ihmisen makuaisti oli tarkoitettu erottamaan myrkylliset ja pilaantuneet ravintoaineet syötäväksi kelpaavista. Makuaisti on kertonut kivikauden ihmiselle, että paistettu liha on paremman makuista kuin raaka, pieneliöiden ja bakteerien kyllästämä. Luonto on ihmeellinen.
Onneksemme nykyihmisen kyvyt ja tietoisuus ovat kehittynyt niin paljon, että voimme jo käyttää makuaistia muuhunkin. Makuaisti on yksi jokapäiväisen nautintomme lähteistä. Herkullisten ruokien ja juomien nauttiminen on muutakin kuin hengissä pysymiselle välttämätöntä ravinnonsaantia.
Rakastan punaviiniä.
Viinejä on sekä punaista että valkoista. On myös kuohuviiniä, rose-viiniä, ja monia muita erikoisuuksia. Punaisista viinirypäleistä tehdään punaviiniä ja vihreitä käytettäessä saadaan valkoviiniä. Yleisesti punaviinin katsotaan täydentävän erityisesti liharuokien makunautintoa, ja valkoviiniä on tapana ryystellä kalan tai äyriäisten kera. Sellaista sanoo tapakulttuuri.
Rakastan punaviiniä kalaruokienkin kanssa.
Hyvät valkoviinin ystävät:
Eikö ole omituista ravintokäyttäytymistä?
Mitä pahaa valkkarissa muka on?
Miten ihmeessä joku voi juoda punkkua kalan kanssa?!
Kyllä täytyy olla kieroutunut makuaisti.
Tässä sitä on henkilö, joka ei ole koskaan saanut kunnon tietoa viineistä.
Suorastaan sairasta!
Jos kerran saisi oikein kunnolla ehtaa valkkaria, niin ei enää ajattelisikaan punkkua!
Aivoissa täytyy olla jotain vikaa kun ei pidä valkkarista, ovat varmaan surkastuneet.

Vastaukset 9
Vanhimmat
naurettavin ja typerin juttu.
Voi voi...
Seksuaalisesti terve taisi pettyä, kun otsikon "Perversioni" alla olikin korvien - eikä jalkojen väliin liittyvä asia.
Olen pahoillani jos viikon ainoa orastava erektio meni hukkaan.
Hienoa, sisilisko, kymmenen pistettä ja papukaija merkki. Viikon paras juttu.
Tai siis mielipiteeseen! Hieno juttu, joka saa parhaimmillaan ajattelemaan!
Iloista kesää kaikille !
ne siinä paiskaa kättä toisilleen.
Minun erektioni (jos niitä tarkoitat) ei paljon lesbojen tai muiden homoseksuaalien hölmöistä tarinoista ole riippuvaisia.
Sori vaan.
nahkamunainen idiootti se siellä piipittää ikäväänsä. Etpä tainnut ymmärtää mistä oli kysymys.
Miksi tää teksti on seksi osastolla?
Onko punaviinillä ja lesboudella jotain yhteyttä?
Jos haluat saada selvyyden ihmettelyllesi, niin lueppa tuolta parikymmentä riviä alempaa sisiliskon kirjoitukset ja vähän muitakin, niin sitten ymmärtäisit tämän punaviini ja lesbo jutun yhteyden.