Olen huvittuneena vuosien mittaan seurannut rippikoululeirien ns. iltaohjelmaa. Entisellä kotipaikkakunnassani on seurakunnalla leirikoti, jos pidetään ns. mainittuja leirejä.
Seuraavasta en tiedä, mutta olen kuullut, että nämä ns. iltaojelmat ovat aika villejä!! Hyi,´hyi... Samoin olen seurannut mm. julkkisten(jopa televiossa kertoneen) omista kokemuksistaan, jotka eivät ole niin kristillisíä kuin annetaan ymmärtää!
Kommenteja ja kertomuksia, myös rippikoululaisilta itseltään!
Seuraavasta en tiedä, mutta olen kuullut, että nämä ns. iltaojelmat ovat aika villejä!! Hyi,´hyi... Samoin olen seurannut mm. julkkisten(jopa televiossa kertoneen) omista kokemuksistaan, jotka eivät ole niin kristillisíä kuin annetaan ymmärtää!
Kommenteja ja kertomuksia, myös rippikoululaisilta itseltään!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se on vaan totuus, että kirkon on pakko alkaa sitää kaikenlaista jos meinaa säilyttää edes lähes nykyisen suuruisen jäsenmäärän.
Ripareiden iltaohjelmat ovat kyllä useimmissa tapauksissa hauskoja, mutta asiattomuudet ovat harvinaisia. Riippuu tietty kovasti siitä, mitä pitää asiallisena ja missä kulkee hyvän ja huonon huumorin raja. Itse olen vastannut n. 30 leiristä. Näillä iltaohjelmien hauskuus löytyi leikeistä, lauluista, sketseistä, näytelmistä yms. Hauskuus ei saa tapahtua kenenkään kustannuksella eikä henkilökohtaisuuksiin saa mennä. Jokaisen yksityisyyttä ja mahdollisuutta olla osallistumatta tulee kunnioittaa. Oikeastaan nuorten kanssa aina tässä onnistuminen on kiinni siitä, onko ryhmässä hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri. Sen rakentaminen vaatii ammattitaitoa ja nuorisotyön kokemusta. Tässä suhteessa rippikoulu ei mitenkään eroa protuleiristä, partiosta, koululuokasta jne.
En nyt aivan ole kanssasi samaa mieltä, sillä tarkoitin sitä, mitä tapahtuu ns. "iltarukouksen" jälkeen! Vaan sitä, mitä isoisilta jää huomaamatta, tai sitten katsotaan ns. "läpi sormien".
Siihen ehkäpä jopa osallistuen...
Näin asia on!!
Okei, siis epävirallinen ohjelma tarkoittaa sitä, mitä nuoriso tekee/yrittää tehdä silloin, kun tulisi jo olla unten mailla. Tässä oikeastaan korostuu leirien vaativuus verrattuna esim. koulun käyntiin. Silti samat periaatteet koskevat myös yöelämää: henkilökunnan tulee taata se, että kaikilla on mahdollisuus nukkua yönsä rauhassa. Jälleen on kysymys fyysisestä ja psyykkisestä turvallisuudesta. Isosia on tietysti erilaisia, nykyään lähes kaikki ovat käyneet 1-4 vuoden koulutuksen ja ymmärtävät oman vastuunsa. Yhden leirin muistan, jolla olin keikkalaisena ja yksi isonen oli sitä mieltä, että leirin viimeinen yö käytetään valvomiseen. Olin eri mieltä ja asia päättyi siihen, että isonen nappasi moottoripyöränsä ja lähti pois. Sen jälkeen oli hiljaista ja rauhallista. Mitään tällaista ei ole tapahtunut niiden isosten kanssa, jotka ovat koulutettuja. Työntekijäiden ammattitaitoa on se, että rajojen koettelemisesta ja nuoruuden päähänpistoista huolimatta mitään asiatonta ei pääse tapahtumaan. Ja jos tapahtuu, silloin myös seurauksia on käsiteltävä ammattillisesti niin, että sovittujen sääntöjen rikkojat joutuvat kantamaan vastuuta teoistaan, myös vanhempiensa edessä. Erimielisyyksissä on aina mahdollisuus aikamoisiin oppimiskokemuksiin, monin tavoin rippikoulu on elämänkoulu.
on hyvä esimerkki kristinuskon järjestelmällisestä aivopesusta. ensin tulee kaste, sitä seuraa vuosien uskonnonopetus ja sitten vielä ikään kuin kruununa siihen päälle rippikoulu, joka käydään 14-vuoden kypsässä iässä. oletteko koskaan miettineet, kuinka tarkkaan kirkon sisällä on mietitty sopivaa ikää juuri tuota rippikoulua ajatellen? se on luultavasti hyvin tarkkaan harkittu. tunteiden myllerryksessä olevaan teiniin on pelkästään sanan julistamiseen tarkoitetulla leirillä hyvin helppo vaikuttaa. myönsi tätä sitten kukaan tai ei.
Kirkko on aina opettanut jäseniään. Suomessa tähän liittyi pitkään lukemaan opettelu. Vielä oma mummoni 1920-luvulla oppi lukemaan ja kirjoittamaan kirkon ylläpitämässä kiertokoulussa. Rippikoulu ja siihen osallistuvien ikä on siis hyvin pitkän historiallisen prosessin lopputulos. Vaatii paljon mielikuvitusta nähdä tässä prosessissa laskelmointia tai suurta suunnittelua.
Rippikoulu on paljon muutakin kuin "sanan julistamista". Nuoret itse arvostavat eniten ystävyyssuhteita, vuorovaikutusta ja yhdessäoloa. Näissä merkityksissä rippikoulu ei eroa esim. protu-leiristä tai vaikkapa partiosta. Moni kertoo myös saaneensa rippikoulusta eväitä oman vakaumuksen rakentamisessa. Vanhemmat näyttävät arvostavan nuoren "aikuistunutta käytöstä".
Jos rippikoulu perustuisi aivopesuun, se olisi ajat sitten kuollut ja kuopattu. Nuorten ja vanhempien positiiviset viestit vuodesta toiseen kertovat jostain aivan muusta kuin aivopesusta. Viime vuonna riparin kävi n. 58 000 nuorta, rippikouluja oli n. 2300. Varsinkaan nykyään, kun kirkko on eri tavoin kritiikin kohteena, toiminta ei voi perustua muuhun kuin avoimuuteen. Jos henkistä, hengellistä tai fyysistä väkivaltaa ilmenee, asia tulee nostaa esiin ja vaatia asianosaisia vastuuseen. Joskus tällaistakin toki tapahtuu, kyseessä on kuitenkin erehtyvien ihmisten yhteistoiminta. Väärinkäytökset lasketaan kuitenkin promilletasolla. Väitteesi aivopesusta kaipaa siis todisteita. Toki tuo termi pitäisi myös määritellä, jotta tietäisimme, mistä puhua.
on pääasiallisesti sanan ja yhden "totuuden" julistamista. siellä luetaan raamattua, isosten kanssa (jotka usein vain ns. oppilaitaan muutamaa vuotta vanhempia) keskustellaan raamatusta ja taas luetaan vähän lisää raamattua ja opetellaan ulkoa erilaisia tekstejä kyseisestä kirjasta. välillä rukoillaan ja lauletaan uskonnollisia lauluja. koko rippikoulun toiminta pyörii raamatun ja kristinuskon ympärillä, aina lauluista erilaisiin leikkeihin saakka. mielestäni tämä on aivopesua (= yhden totuuden julistamista sekä tieteen ja ihmisten ajattelukyvyn aliarviointia). oma rippipappini oli nuori mies, joka kysyi jokaiselta leirille osallistuvalta tytöltä kahdenkeskisessä keskustelussa, olemmeko vielä neitsyitä. olipa todella mukava keskustelu luotettavan aikuisen kanssa. rippikoulussa oli toki välillä myös mukavaa, mikä johtui lähinnä kavereista, jotka olivat kyseisellä leirillä.
nyt kantaasi paremmin. Rippipappisi käytös ei ole oikein eikä puolusteltavissa. Olen pahoillani puolestasi ja siitäkin, että kirkossa työskentelee ihmisiä, jotka ovat väärällä alalla. Kuitenkin ehdoton enemmistö työntekijöistä tänään on eettisesti oikein toimivia ammattilaisia.
Kysymys "yhdestä totuudesta" on moniulotteisempi. On tietenkin selvää, että rippikoulussa, joka on kirkon kasteopetusta, asioita katsotaan kristillisen elämäntulkinnan näkökulmasta. Myös kirkon jäsenten ja heidän vanhempiensa näkökulmasta on oikein, että nuorelle kerrotaan siitä, mikä ja millainen kirkkomme usko on. Osa tätä uskoa on, että toisten uskontojen edustajiin yhtä hyvin kuin uskonnottomiin on syytä suhtautua kunnioituksella. Olennainen kysymys on se, MITEN opetus tapahtuu. Vaatimusten sävyttämä opetus, ongelmien ja kysymysten mitätöinti, nuorten huomioiden vähättely, tuputtaminen; kaikki tämänkaltainen on huonoa opetusta. Sen sijaan eettisiä ja uskonnollisia kysymyksiä voi ja tulee käsitellä siten, että yksilölle itselleen jää liikkumatilaa siinä, kuinka kukin niihin henkilökohtaisella tasolla suhtautuu. Ei rippikoulussa saa esittää "oikean uskon" vaatimuksia, sellaiset lähestyvät indoktrinaatiota ja väärää vaikuttamista. Mielestäni hyvässä rippikoulussa ei tarjoilla valmiita vastauksia, enemmänkin herätellään kysymään ja ottamaan selvää. Kriittisyys on hyväksi ja nuoria tuleekin rohkaista kaikissa elämän valinnoissa ajattelemaan omilla aivoillaan ja kuuntelemaan omatuntoaan. Hyvin suuri merkitys on kokemukseni mukaan rippikoulun ilmapiirillä, avoimessa ja hauskassa ilmapiirissä minkä tahansa asian opiskelu on mielekkäämpää kuin huonossa ilmapiirissä. Tästä voisi kirjoittaa pitkäänkin, mutta totean vain omasta puolestani pappina, että nuoren kasvu ja onnistuminen omassa elämässään on minulle ollut rippikoulun tärkein tavoite.