ostimme tontin avopuolisoni kanssa siten että toinen omistaa tontista 40% ja toinen 60%. ainakin oletin niin että omistus suhde säilyy samanlaisena myös kun tontille on tehty talo, eli myös talo on omistus suhteella 40/60. ihmettelen asiaa, sillä kiinteistövero lipussa maapohjan omistus suhteeksi on merkitty 40/60, mutta pientalon 50/50.olisiko pitänyt ilmoittaa jossain vaihessa verottajalle että halutaan omistaa myös talo suhteessa 40/60, vai onko sillä käytänössä mitään merkitystä, esim jos myydään talo?
omistussuhteet
erkki
61778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on irtaimistoa ja sen omistatte hankintahinnan suhteessa eli puoliksi jos ette kuitein muuta todista.
Avoerossa saatte rahat omistussuhteiden mukaan.
Ja jollei muuta ole sovittu, niin kiinteistön omistussuhteet menee tontin omistussuhteen mukaisesti.
Koska avopareja pidetään juridisesti toisilleen vieraina henkilöinä, tulee tällöin kiinteistönkaupassa sovellettavaksi laki eräistä yhteisomistussuhteista (25.4.1958/180). Laki lähtee siitä, että mikäli kaksi henkilöä omistaa yhteisesti kiinteistön, katsotaan kunkin yhteisomistajan omistavan määräosuuden yhteisestä kiinteistöstä. Mikäli ei muuta ilmene, katsotaan osuuksien olevan samansuuruiset. Mikäli siis ei otettaisi kauppakirjaan mitään erityistä mainintaa osuuksien suuruudesta, katsottaisiin molempien omistavan kiinteistöstä yhtä suuren osuuden.
Näin tulee omistussuhteiden näkyä jo tontin kauppakirjassa. Mikäli osuuksia ei oteta kauppakirjaan, on jälkeenpäin melkein mahdotonta näyttää toteen, että toinen teistä on tosiasiallisesti rahoittanut suuremman osan kohteesta. Kauppakirjasta ilmenevien omistussuhteiden juridinen suoja on siten vahva. Kuittien todistusarvo kiinteistössä on mitätön.
niin kaikista ostoksista jää kuitit, lainoista jää tositteet ja tiliotteistä näkee miten maksuliikenne on hoidettu.
Jos kiinteistö, siis tontti rakennettu talo myydään alle 2 vuoden omistuksen niin kuitit on ainoa tapa selvittää kustannukset kun verottaja laskee myyntivoittoveroa.
Ja riitatilanteessa ei ole muuta selvitystapaa kuin esittää kuitit, jos talorahoja jaetaan muuten kuin puoliksi.
Ei liene iso ongelma. Kun exäni kanssa omistin yhdessä talon ja mökin, maksoin molempien kiinteistöverot.
Uusi emäntäni ei avioehdon mukaan tulekaan pirttien omistajaksi, joten maksan edelleenkin kaikki kiinteistöverot.
Jos lainhuudatus on tehty asianmukaisesti, pitäisi sekä tontin että talon = kiinteistön omistus olla 40/60. Tämä kannattaa selvittää kuntoon, sillä omistusosuus vaikuttaa mm. siihen menettääkö ensiasunnon ostajan hyödyt (raja 50%). Veroilmoituksen liitteeksi piti täyttää se kiinteistölomake, siinä muistaakseni kysyttiin myös omistusosuutta... oletko täyttänyt sen?
omistussuhde nykyisessä tontissa/talossa ja kun vielä olimme avopari ostoaikaan niin perustimme verotuksellisen kiinteistöyhtymän. Teimme joka vuosi veroilmoituksen kiinteistöstä (no, pelkkä nimi kupongin alle). Tuossa kupongissa seuraa tuo omistusoikeus koko kiinteistöä, ei pelkästään tonttia eli määräytyy tontin mukaan.