Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vedonlyöntiä ravintolassa

Mari ja kolme tuttua opiskelijakundia viettivät syksyistä perjantai-iltaa ravintola Börsissä. Sällit olivat Marille tuttuja, itse asiassa hieman liiankin tuttuja. Vauh-dikkaiden juhlien jälkeen hän oli löytänyt itsensä ainakin kertaalleen jokaisen kundin sängystä parin viime vuoden aikana. Kaikki kolme olivat pikajuoksua har-rastavia vahvoja sällejä, joiden seura oli ollut miellyttävää ja uupumatonta myös lakanoiden välissä. Ikävä kyllä poikien tyttöystävät olivat sittemmin tulleet es-teeksi rohkeammille iltojen jatkoille.

Vanha porukka oli kuitenkin sattumalta taas koossa ja tunnelma oli varsin rieha-kas. Jossain vaiheessa iltaa syntyi keskustelua siitä, onko seksi vakikaverin kanssa parempaa kuin vieraan kanssa. Make, Hese ja Ripa olivat kaikki sitä mieltä, että vakikaverin kanssa homma oli tyydyttävämpää. Mari innostui väittämään, että seksissä upeinta on yllätyksellisyys. Tutun kanssa tiesi liian tarkkaan, millä tavalla asiat etenivät. Peiton alla perinteiseen tyyliin ei todellakaan kuuluisi yllätysten joukkoon. Itse asiassa Mari väitti voivansa antaa lähes kenelle tahansa, jos tämä pystyisi aidosti yllättämään hänet. Ripa vastasi, että hän löisi tuhat markkaa vetoa, että Mari ei uskaltaisi lähteä tilanteeseen, jossa hän olisi asioiden etenemisestä ulkona kuin lumiukko. Hese ja Make sanoivat laittavansa asiasta vetoon kumpikin tonnin omasta puolestaan. "Tonnista heti kiinni, pojat", Mari vastasi kymmenen viinilasillisen rohkaisemana.

Ripa ehdotti, että hän, Hese ja Make järjestäisivät Marille yllätyksen, jossa veto laitettaisiin koetukselle. Marin olisi myönnettävä puheensa perättömäksi. Marille ei kerrottaisi vielä aikaa eikä paikkaa, mutta hänen olisi lähdettävä testiin mukaan. Mari sanoi, että sopii milloin tahansa. Samassa Maria alkoi mielessään jo hieman kaduttaa. Pojat olivat tulleet jatkuvasti rohkeammiksi ja toisaalta he tiesivät hyvin Marin olevan lähes kyltymätön seksille. Eikä Marin ollut tarvinnut puutteessa elääkään. Mari oli kaikkien mittareiden mukaan kaunis nainen. Hän oli 175 senttiä pitkä ja hänellä oli ruskea lyhyt tukka, kissamaiset ruskeat ja iloiset silmät, korke-at poskipäät, suuret huulet, runsaat rinnat sekä upeat pitkät sääret kapean vyötärön ja muodokkaan lantion jatkeena. Kolmannen vuoden psykologian opiskelijana tilaisuuksia hauskanpitoon oli runsaasti.

Kaksi viikkoa myöhemmin Mari vietti iltaansa kämpässään yksin ja katseli televi-siota pitkästyneenä. Sieltä ei tullut kerrassaan mitään katsomisen arvoista. Mari piti brittiläisestä romantiikasta, mutta sellaista ei nyt ollut tiedossa. Pelkkää ame-rikkalaista seikkailuviihdettä. Oli marraskuinen ilta, itse asiassa Halloween-päivä, mitä Mari ei ollut eläessään noteerannut mitenkään. Börsissä kännipäissä tehty vedonlyönti oli ollut hänen mielessään melkein joka päivä, vaikka hän piti toden-näköisenä, että pojat olivat jo unohtaneet koko jutun. Tosin Mari oli jo pitkään huvittanut itseään fantasialla, jossa häntä käytettäisiin hyväksi. Fantasiassa häneltä vaadittaisiin alistumista, mutta jossa miehen nautinto syntyisi hänen kiihottami-sesta äärimmilleen. Kuvitelmissaan Maria kiusattaisiin niin pitkään, että hän olisi raivopäinen täyttymättömästä halusta. Toivottavasti se oli muilta salassa pysynyt fantasia, sillä eiväthän fantasiat ole toteuttamista varten, Mari järkeili.

Yllättäen ovikello soi havahduttaen Marin todellisuuteen. Hän nousi sohvalta hieman säikähtäneenä ja käveli ovelle. Mari melkein nyrjäytti silmänsä nähdes-sään vieraan ovisilmästä. Oliko ovella joku tuttu, sitä Mari ei tiennyt, sillä henkilö oli pukeutunut valtavaan oranssinväriseen kurpitsapukuun. Maria nauratti ja pe-lotti samanaikaisesti. Hän kuitenkin päätti avata oven. Sanaakaan sanomatta kur-pitsapukuinen ojensi ovenraosta Marille lapun, jossa luki "Pue takkisi ja tule mu-kaani". Mari hieman empi ensin, mutta laittoi sitten takin päälleen ja työnsi kengät jalkaansa. Mari arveli, että kyseessä täytyi olla se vedonlyönti, jota hän oli juuri ajatellut. Ilmeisesti tämä oli pila, jonka kundit olivat hänelle järjestäneet. Pian naamioasu varmaankin riisuttaisiin ja sen takaa paljastuisi Make, Hese tai Ripa. He olivat kaikki niin samantyyppisiä, että Mari ei saanut selvyyttä kuka puvun sisällä oli, kun he jo tulivat kadunvarteen pysäköidylle autolle. Musta iso auto oli hänelle vieras. Se näytti museoon kuuluvalta venäläiseltä loistoautolta. Kurpitsa-asuinen aukaisi hänelle auton takaoven ja Mari astui hieman empien sisään. Ovi suljettiin ja auto lähti liikkeelle.

Istuessaan auton takapenkillä varsin omalaatuisessa nahanhajussa Maria alkoi hieman hermostuttaa, mikä tuntui vatsanpohjassa asti. "Hei minne me ollaan mat-kalla?", Mari yritti kysyä kurpitsa-asuiselta, mutta tämä ei vastannut vaan ainoas-taan vilkaisi Maria taustapeilistä. Mari ei juuri nyt luottanut paljonkaan kave-reidensa hyvään harkintaan. Marin mieleen tuli Ripan naisseikkailut, joista oli hänenkin korviinsa kantautunut kaikenlaista tarinaa. Joku oli tiennyt hänen suun-nitelleen roolileikkejä opiskelijaporukoissa eikä kovinkaan viattomissa merkeissä. Ripalla ei todellakaan ollut suurempia seksuaalisia estoja. Häneltä voisi odottaa vaikka satunnaisen naisen panemista hississä hetken mielijohteesta.

Automatka oli kestänyt jo varttitunnin. Auto laskeutui kohti meren rantaa eikä maisema ollut Marille lainkaan tuttu. Viimein he saapuivat pimeää ja havupuiden varjostamaa kapeaa pitkin suuren kaksikerroksisen saksalaistyylisen talon pihalle. Talo oli rakennettu jyrkän rinteen reunaan. Talon ikkunoissa oli sivuilla koristellut ikkunaluukut, ja kukkalaatikoissa oli pieniä vaaleanpunaisia parhaat päivänsä jo nähneitä kukkasia, jotka sopivat talon mahtipontiseen tyyliin. Talon ikkunat olivat kaikki pimeitä.

Auto jarrutti ja pysähtyi soran ropinan säestyksellä talon eteen. Kurpitsa-asuinen tuli aukaisemaan Marille oven. Uteliaana Mari astui autosta ulos ja lähti saattajan-sa perässä laatoitettua polkua pitkin kohti taloa. Polkua reunustivat korkeat tum-mat graniittilohkareet. Kurpitsa-asuinen aukaisi talon jykevän ulko-oven ja viittoi kädellään Marin edellään pimeään aulaan. Mari astui sisälle eikä ehtinyt sanoa sanaakaan, kun ovi jo kolahti kiinni hänen perässään. Samalla hänen päähänsä sujautettiin huppu. Mari oli nyt aivan sokkona eikä hän nähnyt, oliko huoneessa saattajan lisäksi muita. Sanaakaan sanomatta häntä alettiin riisua. "Hei kundit…", Mari aloitti, mutta luopui sitten vastaansanomisesta, sillä hän ymmärsi ne turhak-si. Sitä paitsi hänen kanttinsa olisi kyllä vahvempi kuin Maken, Ripan ja Hesen, vaikkei hän voinut olla vieläkään aivan varma, että tämä oli heidän tekosiaan.

Useammat kädet riisuivat hänen takkinsa ja napittivat auki kevyen puseron. Pitsi-koristeiset valkoiset rintaliivit avattiin ja rinnat olivat nyt paljaana. Hänen takaan-sa tulevat kädet koskettivat hänen rintojaan ja varastivat pikaisen hyväilyn. Sen jälkeen hänen farkkujensa nappi aukaistiin ja vieraat kädet tarttuivat farkkujen kaulukseen paljastaen riisujilleen muodokkaan kapean vyötärön ja lantion kaaren, täydelliset reidet ja kauniit sääret. Kohta hänen yllään oli enää pienet pitsireunuk-siset pikkupöksyt, jotka riisuttiin hitaasti pois. Riisuttuna ja paljaana Mari tunsi nopean väristyksen käyvän vatsanpohjassaan. Mari tunsi, kuinka hänen päälleen puettiin ohut harsomainen kaapu. Sitten hänen käsivarrestaan otettiin kiinni ja saatettiin toiseen huoneeseen. Oven lukko loksahti hänen takanaan.

Ensimmäinen vaikutelma oli, että huoneessa oli lämmintä. Mari ei olisi tarvinnut-kaan muuta kuin saamansa harson päälleen. Mari halusi nähdä heti mihin hänet oli tuotu. Hän saikin riisuttua hupun pois päästään. Hetken tila näytti yhtä pilkkopi-meältä kuin eteinenkin, mutta jonkin ajan kuluttua Mari alkoi erottaa huoneesta jotain. Melko suuren ja korkean huoneen keskellä oli uskomattoman iso ja ylelli-nen puinen sänky, jossa oli katos ja violetit raskaat verhot. Sängyn patja oli to-della paksu ja näytti ylellisen pehmeältä, mutta sen päällä ei ollut lainkaan peittoa. Lattia oli tehty leveistä lakatuista puulankuista aivan kuin jossain vanhassa kar-tanossa. Huoneen seinustalla Mari huomasi nyt korkean vitriinikaapin, jonka pu-nasamettisilla hyllyillä oli näkyi hyvässä järjestyksessä. Mari käveli uteliaana kaapin luo. Mari hieman säpsähti erottaessaan lasikaapin punaiselta sametilta mo-nenlaisia seksitarvikkeita - leveän nahkaisen piiskan, nahkaiset rannekahleet, nah-kaiset nilkkakahleet, monenlaisia tekopeniksiä ja hierontavoiteita. Olivatko ne pelkkää rekvisiittaa vai olisiko niitä tarkoitus käyttää, siitä Marilla ei vielä ollut tietoa. Huoneen seinillä oli romanttistyylisiä maalauksia alastomista adoniksista, joita kehystivät raskaat kultaiset raamit. Mari ymmärsi, että talo ei ollut aivan ta-vallinen lomahuvila.

Huoneeseen tutustuttuaan Mari meni sängylle makaamaan. Hän pidätti hengitys-tään ja kuunteli, mutta ei kuullut pienintäkään elon merkkiä muista talossa oli-joista. Mari koitti rentoutua. Yhtäkkiä hän säpsähti heräten kevyestä unesta, johon oli huomaamattaan vaipunut. Joku oli huoneessa hänen vieressään. Hän makasi vatsallaan ja tunsi olevansa kiinnitettynä käsiraudoilla sängyn päätyyn. Hänen päähänsä oli laitettu huppu takaisin. Mari näki sen läpi hämärää valoa. "Ripa, He-se, Make?", Mari kysyi varovasti, mutta luopui utelusta tuntiessaan lämpimät varmat kädet ihollaan työntävän hänen kaapuaan ylemmäs paljastaen hänen rei-tensä ja pyllynsä. Samassa hän tunsi pehmeät huulet reidellään. Varmat kämmenet koskettivat hänen ihoaan ja liikkuivat lanteilta ristiselkään, yhä ylemmäs nikamia pitkin aina niskaan ja hiusrajaan asti. Samalla pehmeät huulet olivat löytäneet hänen pyllynsä. Huulet etenivät hitaasti suudelmia jakaen aina alemmas ja alem-mas. Kädet hyväilivät vyötäröä siirtyen alaspäin polvitaipeisiin, ja työnsivät Ma-rin haarat leveämmälle. Kohta Mari tunsi kielen lähestyvän pyllyväliä pitkin hä-nen häpyään. Mari tunsi kielen kulkevan jo pitkin häpyhuulia pitkin kohti häpy-kieltä. Liukas kieli härnäsi aukeavaa vakoa vuoroin keskeltä, vuoroin puolta vaihtaen. Tahtomattaan Mari tunsi jalkovälinsä kostuvan. Yhtäkkiä kieltä ei enää tuntunut ja myös kädet katosivat Marin lanteilta. Mari kääntyi selälleen odottaen väistämätöntä jatkoa. Marin hämmennykseksi mitään ei enää tapahtunut. Mari kuuli oven käyvän ja vieras tai vieraat olivat poissa. Mari manasi mielessään eikä voinut muuta kuin odottaa. Viimein Mari vaipui uudelleen uneen.

Kun Mari heräsi, hän makasi vatsallaan ja huomasi olevansa edelleen käsiraudois-sa kiinni. Joku oli huoneessa. Hän kuuli lasivitriinin aukeavan ja sulkeutuvan. "Mitä nyt seuraisi…?". Piinaavan hetken epätietoisuuden kuluttua Mari kuuli viu-huvan äänen ja tunsi pyllyssään läimähdyksen. Isku ei ollut kova, mutta se kirveli lyönnin jälkeen. Lupaa kysymättä leveä piiska alkoi läimähtää hitaaseen tahtiin joka puolelle hänen pyllyään. Välillä leveä piiska osui aivan pyllyn päille, välillä taas reisien väliin hävyn sivuille. Yllättäen iskut sattuivat koko ajan vähemmin ja Mari tunsi pyllynsä alkavan kuumottaa. Mari tunsi kiihottuvansa tavalla, jota hän ei aikaisemmin ollut kokenut. Samalla Mari tunsi häpynsä alkavan kostua vastus-tamattomasti yhä märemmäksi. Piiskaajan lopettaessa hän olisi ollut valmiina saamaan häpynsä sisälle melkein mitä tahansa. Mari tunsikin jonkun tulevan ta-kaapäin hänen luokseen ja aukaisevan hänen reitensä. Mari tunsi häpyhuulillaan lämpimän ja kovan kalun pään. Liukasta kullia pyöritettiin hänen jalkovälissään kuin lemmenpesän suuta hakien. Viimein hän tunsi paksun kalun jäävän oikeaan kohtaan ja alkavan työntyä hitaasti hänen häpyynsä täyttäen sen vähitellen koko-naan. "Aah", Mari nauttien täydestä olosta jalkojensa välissä. Mari uskoi vapau-tuksen pian saapuvan. "Mitä vielä odotat, anna palaa", Mari toivoi mielessään. Mutta kalu vedettiinkin hitaasti ulos ja kohta Mari kuuli oven jälleen käyvän. "Ei voi olla totta! Et samperi enää lähde pois kesken! Make, Hese tai Ripa, tai kuka oletkin, minä haluan, tämä kostetaan!…", Mari huusi anovasti tyhjälle huoneelle. Huutamisesta ei ollut mitään apua. Mari jäi kiimaisena ja tussu märkänä yksin huoneeseen.

Oli jo aamuyö, kun Mari heräsi kolmannen kerran. Marin vaistosi huoneessa nyt olevan useampia henkilöitä. Pian hänen luokseen tultiin ja hänet käännettiin se-lälleen makaamaan. Marin kädet olivat edelleen pään takana kiinni käsiraudoissa, joten hän oli täysin avuton. Mari tunsi, kuinka hänen molemmista nilkoistaan otettiin kiinni ja reidet levitettiin auki. Huoneessa oli siis ainakin kaksi henkilöä. Marin häpy oli täysin paljaan kolmannelle henkilölle. Mari ei tiennyt pitäisikö hän tästä. Sitten hän tunsi rinnoillaan ja nipukoillaan lämpimät kämmenet, jotka kul-kivat hänen pyöreillä rinnoillaan kiertäen ja puristellen niitä kevyesti. Mari tunsi nipukkojensa kovettuvan ja jalkovälinsä heräävän uudelleen. Kädet etenivät rin-noilta alemmas kohti vatsaa. Hävyn yläpuolella kädet lopettivat etenemisen ja sormi löysi navan, jota se jäi hetken kiertämään. Sitten käsi yhtäkkiä hävisi, ja hetken päästä hän tunsi rinnoillaan jotain kylmää. Nyt hänen rintojensa nipukoilla pyöritettiin jotain kylmää, jääpalaa, joka siirtyi alaspäin vatsaa kohti. Marin kiima yltyi. Miellyttävän kuumotuksen ja kihelmöinnin yltyessä jalkojensa välissä Mari tiesi haluavansa kalua enemmin koskaan aikaisemmin. Yön aikana jo kahdesti täyttymätön kiima halusi pakonomaisesti purkautua. Mari tiesi olevansa usko-mattoman märkä, kun häpyneste alkoi valua pitkin hänen reisiään. Mahtoipa hän olla aikamoinen näky, alastomana, sidottuna, kiimaisena ja tussu valuvana tah-dottomana panopuuna. Hänen reisiään pidettiin edelleen varmoilla otteilla. Nyt hänen vyötäröstään otettiin molemmin käsin kiinni. Samassa Mari tunsi kovan kalun häpynsä suulla ja kuinka se alkoi työntyä pysähtymättä ja voimakkaasti hä-nen sisälleen. Paksu kalu täytti hänen häpynsä kokonaan viimeistä senttiä myöten. Sitten kalu liikkui vetäytyi hitaasti ulospäin ja painui uudestaan sisälle äskeistä nopeammin, yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Rytmi kiihtyi tasaisesti. Mari tunsi miehen tulevan huipulle ja Mari tunsi orgasmista nykivän kalun pysähtyvän hänen sisälleen.

Marin lantio oli nyt kuin tulessa eikä hän ollut vielä päässyt perille asti. Kuin aja-tuksia lukien hänet käännettiin vatsalleen ja asetettiin kontalleen. "Naikaa ihan miten haluatte, kunhan vaan viette finaaliin heti paikalla", Mari rukoili mieles-sään. Hänen vatsansa alle laitettiin vielä jonkinlainen joustava iso rulla, ja kasvot työnnettiin hartioista patjaan kiinni. Mari oli nyt sängyllä pylly pystyssä ja häpy avoinna uudelle hyökkäykselle. Uudet kädet tarttuivat hänen lanteeseen ja uusi kova kalu työntyi voimalla hänen häpyynsä, joka ei enää tehnyt vastarintaa. Mie-hen pallit tuntuivat pehmeinä hänen häpyhuulillaan kalun tunkeutuessa aivan pe-rille. Liukas kalu istui hävyssä kuin kotonaan. Miehen rytmi alkoi hiljalleen kiih-tyi. Mari tunsi miehen sperman purkautuvan lämpimänä hänen sisälleen. Kalu vetäytyi pois, mutta Mari ei vieläkään ollut perillä, ei vieläkään.

Nyt penkki otettiin pois Marin lantion alta. Mari nousi kontalleen ja notkisti itse pyllynsä pystyyn antaen häpynsä niin hyvin tarjolle kuin ikinä saattoi jatkoa vaa-tien. Mari tunsi mielihyväkseen kädet taas vyötäröllään ja kovan kullin pään va-konsa suulla. Kiusaten kalua pyöritettiin turvonneiden häpyhuulien päällä laitta-matta sisään. Siten kalun vartta liuutettiin pitkin vakoa aina häpykieleen asti vailla mitään kiirettä. Tämä hidastelu oli Marille jo äärimmäistä kidutusta. "Kiltti, työn-nä se heti sisälle, nyt, nyt, rukoilen sinua…", Mari uikutti jo ääneen. Kahden pa-non jälkeen Marin häpy oli jo niin märkä ja liukas, että kookas kalu upposi var-malla työnnöllä heti juurta myöten sisälle. Mari uskoi saavansa viimein armah-duksen. Voimakkaat nopeat työnnöt lätsähtivät Marin pyllyyn kuin pullataikina leipurin käsissä. Marin kiihotus yltyi sietämättömäksi eikä hän enää yrittänytkään pidätellä itseään. Mari huusi ja ulisi, työnsi hikisenä pyllyään takaapäin seivästä-vää kalua vasten, oli täydellisesti antautunut kiimalleen. Hävyssä oli Marin koko maailma ja kalu oli sen keskellä. Viimein, voimakkaan miehen rajut työnnöt rä-jäyttivät Marille uskomattoman orgasmin. Lämmin hyökyaalto purkautui taas hä-nen sisälleen. Nautinnolliset supistelut jatkuivat ja jatkuivat pitempään kuin kos-kaan ennen. Kiiman lauettua kokonaan tehtävänsä tehnyt kalu vetäytyi ja Mari vajosi sängyn pohjalle täysin uupuneena.

Vähän ajan kuluttua Marin käsiraudat irroitettiin ja hänet puettiin omiin vaattei-siinsa. Kurpitsa-asuinen talutti hänet tutulle autolle. Kotimatkan aikana Mari ei kysynyt eikä puhunut sanaakaan. Marin jalkoväli oli hellänä, mutta Mari oli mie-lestään saanut kaiken. Voittanut vedon ja pitänyt sanansa. Kotiin päästyään hän löysi takkinsa taskusta kirjeen. Siinä oli kolmetuhatta markkaa rahaa ja teksti "Tämä oli joka markan arvoista. Terveisin Make, Ripa ja Hese".
23030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toi oli hyvä juttu...jatka samaan malliin....

Äänestä

Vähä toi oli hyvä.. Lisää samanlaista... =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

konsultti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu