Poikani vuokrasi porukan kanssa talon Ibitzalta ja he olivat tyytyväisiä. Lisäksi tuttu porukka lähti talvella Itävaltaan ja sieltä oli vuokrattu talo myös Interhomen kautta. Mitään valittamista en ole kuullut näiden joukosta.
0Äänestä
kille
Olin kesäkuussa lähellä Ravennaa Italian rannikolla 5 vrk, toimi hyvin. 3 h keittosyvennys kylppäri parveke. Tilaa olisi ollut 5 hengelle, meitä oli kaksi. Rantaan 300 m jne. Yhteensä 250 €
0Äänestä
Eikka
Kokemusta on jo monelta kesältä, ikinä ei ole ollut mitään ongelmia. Ainoa haittapuoli on kalleus, muista vastaavista paikoista voi saada saman kohteen halvemmalla. Interhome taitaa vain olla ainoa Suomessa toimiva yritys.
0Äänestä
Suvi
Sujunut kolmena vuonna tosi hyvin. Rehellistä toimintaa, joka on reilua molemmille osapuolille. Olemme vuokranneet kolmion viikoksi Roomasta, mökin viikoksi Sveítsistä ja viikoksi Puolasta. Joka kerta toiminut mainiosti eikä hintakaan ole ollut päätä huimaava kun ottaa huomioon millä hinnalla muuten kahdeksanhenkinen perhe yöpyisi esim. Roomassa viikon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Poikani vuokrasi porukan kanssa talon Ibitzalta ja he olivat tyytyväisiä. Lisäksi tuttu porukka lähti talvella Itävaltaan ja sieltä oli vuokrattu talo myös Interhomen kautta. Mitään valittamista en ole kuullut näiden joukosta.
Olin kesäkuussa lähellä Ravennaa Italian rannikolla 5 vrk, toimi hyvin. 3 h keittosyvennys kylppäri parveke. Tilaa olisi ollut 5 hengelle, meitä oli kaksi. Rantaan 300 m jne. Yhteensä 250 €
Kokemusta on jo monelta kesältä, ikinä ei ole ollut mitään ongelmia. Ainoa haittapuoli on kalleus, muista vastaavista paikoista voi saada saman kohteen halvemmalla. Interhome taitaa vain olla ainoa Suomessa toimiva yritys.
Sujunut kolmena vuonna tosi hyvin. Rehellistä toimintaa, joka on reilua molemmille osapuolille.
Olemme vuokranneet kolmion viikoksi Roomasta,
mökin viikoksi Sveítsistä ja viikoksi Puolasta. Joka kerta toiminut mainiosti eikä hintakaan ole ollut päätä huimaava kun ottaa huomioon millä hinnalla muuten kahdeksanhenkinen perhe yöpyisi esim. Roomassa viikon.