Istuin taas siinä, ikunani luona kadulle katsellen, niin kuin aina nykyään. Halusin vain nähdä Hänet uudelleen. Tuon pitkätukkaisen ja lihaksikkaan, vaikuttavan näköisen miehen, joka aamuin illoin kulkee taloni ohi. Minun oli pakko nähdä Hänet.
Olin odotellut jo yli tunnin ikkunani ääressä, Hän ei ollut tullut kuten normaalisti. Missäköhän Hän viipyy? ajattelin itsekseni ja samalla tunsin itseni täydeksi idiootiksi. Hänhän saattoi olla aivan missä vaan. En ollut koskaan jutellut Hänelle, ja kadullakin olin törmännyt Häneen vain kerran. En uskonut, että Hän edes tiesi olemassaolostani, ja silti elättelin jotain ihmeellistä toivoa. Kerran Hän oli kääntynyt ikkunaani kohden, kun olin kuin transsissa tuijottanut Häntä. Hänen ilmeensä oli tuima, mutten ole varma katsoiko hän minua. Silti elättelin jotain uskomatonta toivoa, uskomattomia fantasioita, mahdottomia fantasioita.
Hän ei näyttänyt olevan tulossa. Oli kulunut jo yli tunti siitä normaalista ohikulkuajasta. Tiesin aivan hyvin, sillä olin pakkomielteisesti seuraillut Häntä jo yli kuukauden ajan. Käännyin pois ikkunasta miettien, miksi Hän ei tullut, kun havahduin ovikellon soittoon. Vedin nopeasti housuja jalkaani, sillä olin aivan puolihuomaamattomasti tyydyttänyt itseäni fantasioidessani Hänestä ja nyt toimitus oli jäänyt hieman puolitiehen. Minua vitutti, mutta laahauduin silti hieman poissaolevan näköisenä avaamaan ovea. Kun sitten vihdoin sain oven auki (lukko hieman temppuilee, eikä aina tuppaa aukeamaan) menin sanattomaksi. Hän seisoi ovella. Pitkänä ja voimakkaana, kauniina ja kuitenkin niin karuna. Silmissään Hänellä oli se sama tuima katse, jonka hän oli jo kerran ikkunaani kohti suunnannut. Tuijotin Häntä täysin sanattomana, yhtä aikaa ihaillen ja peläten.
”Kylläpä nartulla kesti,” Hän tokaisi kylmästi, mutta aivoni eivät hämmästykseltään kyenneet rekisteröimään sanojen merkitystä ja niiden uhkaavaa sävyä. ”Ei se voi olla niin pitkä matka juosta ikkunan äärestä ovelle,” Hän jatkoi. ”Ja saastaisilla nartuilla ei muuten ole lupaa tuijottaa tuolla lailla,” Hän tokaisi entistä ankarammin, mutta aivoni eivät vieläkään toimineet aivan täysin, rekisteröivät kaiken normaalia hitaammin ihmeellisten ajatusten pyöriessä päässäni. Säpsähdin kuitenkin nopeasti hereille, kun melko voimakas isku avokämmenellä osui poskelleni. Painoin pääni alas ja astuin muutaman askeleen taaksepäin, kuin jonkinlaista turvaa hakien. Se oli tietenkin tyhmää, sillä nyt mies astui esteettä asuntooni, ja laittoi oven kiinni perässään.
”Johan alkoi narttukin totella,” Hän tokaisi hieman tyytyväisemmän kuuloisena. Tuijotin maahan shokissa enkä osannut tehdä mitään. Lyönti kirveli vielä poskellani. ”Kyllähän minä tiedän, mitä sinä teet päivät pitkät. En ole sokea. Olen nähnyt, kuinka olet seurannut minua ikkunasta, saastainen huora.” Hän käveli keskelle huonettani, katselleen ympärilleen, minun seisoessa nurkassa, jonka koin sillä kyseisellä hetkellä turvalliseksi. En tiennyt, mikä minuun oli mennyt. En minä normaalisti pelännyt ketään tai mitään, enkä ollut arkakaan, nyt en vain saanut sanaa suustani, en elettäkään puolustautuakseni.
”Riisu.” Hän tokaisi yhtäkkiä ja kohotin katseeni hieman epäuskoisena. En minä riisuutuisi. En vieraan miehen edessä. Säikähdin kuitenkin kohdatessani hänen katseensa. Se oli pelottava, kauhea ja kylmä kuin jää. ”Oletko sinä saatanan narttu hidasälyinen vai mikä on vikana? Minä käskin riisua! Eikä tuollaisella saastaisella ole lupaa katsoa minua silmiin.” Hän puoliksi huusi minulle. Aivan yhtäkkiä hän oli vieressäni ja uusi isku poskelle sai minut riisumaan nopeasti. Alusvaatteiden kohdalla hän huomasi epäröintini, mutta jo käden kohotus uuteen iskuun sai minut riisumaan nekin nopeasti. Hän astui kauemmaksi ja mutisi puoli-itsekseen, että tajuaahan se tyhmempikin huora, kun vähän vauhtia laittaa.
Nyt Hän seisoi muutaman metsin päässä minusta ja katseli minua arvioivaasti. ”Hiukset auki.” Hän komensi ja avasin puolipitkät tummat ja paksut hiuseni jotka levisivät hartioilleni. Minun oli kylmä, mikä sai ihoni kananlihalle ja nännini pystyiksi. Hän arvioi minua monien piinaavien minuuttien ajan käskien minua välillä kääntymään häneen sivuttain ja välillä taas selin.
”Rinnat suuret, mutta roikkuu turhan paljon”, hän mutisi puoli-itsekseen, mutta pitäen huolen että minä kuulin. ”Nännit kohtuulliset, peppu ja reidet ainoa mitä tässä voi edes joten kuten hyväksi kutsua.” Seisoin hytisten kylmästä, katse maahan painettuna. Olisin voinut närkästyä hänen halveksuvasta sävystään, mutta pelko voitti närkästymisen. Lopulta hän käveli eteiseen ja toi huoneeseen ison mustan kassin. Nyt säikähdin kunnolla, kassi ei näyttänyt lupaavan hyvää. Hän tonki kassia hetken aikaa ja nosti esiin jotain kumista jonka tunnistin kokovartalopuvuksi.
”Pue se”, hän tiuskaisi ja jatkoi laukkunsa tonkimista. Katsoin ihmeissäni pukua. Kuinka tuollaisen saisi edes päälle. Terve uhma alkoi taas nostaa päätään, kun aloin todella tajuta mitä oli tapahtumassa, mutten uskaltanut ruveta niskuroimaan. Lyönnit olivat vielä tuoreina mielessäni.
”Tarvitseeko sitä narttua joka vitun kerta hoputtaa. Ei tässä ole koko päivää aikaa.”
Nostin puvun maasta ja huomasin että sen sisäpintaa oli talkittu. Aloin pujottamaan sukelluspukumaista kokonaisuutta päälleni, kun huomasin, että puvussa oli reikiä epämiellyttävillä kohdilla. Sekä pillu että perse jäivät paljaiksi, samoin rinnat, jotka Hän käski kaivaa ulos liian kireistä rintojen kohdalla olevista aukoista. Puvussa oli pitkät kireät lahkeet ja hihat. Kun olin saanut puvun kokonaan päälleni, Hän kävi vetämässä puvun selässä olevan vetoketjun kiinni, ja kuulosti siltä, kuin Hän olisi lukinnut sen jollain. Sitten Hän kiinnitti käteni selän taakse ja heitti jonkinäköisen pitkän hupullisen viitan päälleni. ”Mennään”, hän sanoi, ja pakokauhu alkoi ottaa minusta valtaa…
Olin odotellut jo yli tunnin ikkunani ääressä, Hän ei ollut tullut kuten normaalisti. Missäköhän Hän viipyy? ajattelin itsekseni ja samalla tunsin itseni täydeksi idiootiksi. Hänhän saattoi olla aivan missä vaan. En ollut koskaan jutellut Hänelle, ja kadullakin olin törmännyt Häneen vain kerran. En uskonut, että Hän edes tiesi olemassaolostani, ja silti elättelin jotain ihmeellistä toivoa. Kerran Hän oli kääntynyt ikkunaani kohden, kun olin kuin transsissa tuijottanut Häntä. Hänen ilmeensä oli tuima, mutten ole varma katsoiko hän minua. Silti elättelin jotain uskomatonta toivoa, uskomattomia fantasioita, mahdottomia fantasioita.
Hän ei näyttänyt olevan tulossa. Oli kulunut jo yli tunti siitä normaalista ohikulkuajasta. Tiesin aivan hyvin, sillä olin pakkomielteisesti seuraillut Häntä jo yli kuukauden ajan. Käännyin pois ikkunasta miettien, miksi Hän ei tullut, kun havahduin ovikellon soittoon. Vedin nopeasti housuja jalkaani, sillä olin aivan puolihuomaamattomasti tyydyttänyt itseäni fantasioidessani Hänestä ja nyt toimitus oli jäänyt hieman puolitiehen. Minua vitutti, mutta laahauduin silti hieman poissaolevan näköisenä avaamaan ovea. Kun sitten vihdoin sain oven auki (lukko hieman temppuilee, eikä aina tuppaa aukeamaan) menin sanattomaksi. Hän seisoi ovella. Pitkänä ja voimakkaana, kauniina ja kuitenkin niin karuna. Silmissään Hänellä oli se sama tuima katse, jonka hän oli jo kerran ikkunaani kohti suunnannut. Tuijotin Häntä täysin sanattomana, yhtä aikaa ihaillen ja peläten.
”Kylläpä nartulla kesti,” Hän tokaisi kylmästi, mutta aivoni eivät hämmästykseltään kyenneet rekisteröimään sanojen merkitystä ja niiden uhkaavaa sävyä. ”Ei se voi olla niin pitkä matka juosta ikkunan äärestä ovelle,” Hän jatkoi. ”Ja saastaisilla nartuilla ei muuten ole lupaa tuijottaa tuolla lailla,” Hän tokaisi entistä ankarammin, mutta aivoni eivät vieläkään toimineet aivan täysin, rekisteröivät kaiken normaalia hitaammin ihmeellisten ajatusten pyöriessä päässäni. Säpsähdin kuitenkin nopeasti hereille, kun melko voimakas isku avokämmenellä osui poskelleni. Painoin pääni alas ja astuin muutaman askeleen taaksepäin, kuin jonkinlaista turvaa hakien. Se oli tietenkin tyhmää, sillä nyt mies astui esteettä asuntooni, ja laittoi oven kiinni perässään.
”Johan alkoi narttukin totella,” Hän tokaisi hieman tyytyväisemmän kuuloisena. Tuijotin maahan shokissa enkä osannut tehdä mitään. Lyönti kirveli vielä poskellani. ”Kyllähän minä tiedän, mitä sinä teet päivät pitkät. En ole sokea. Olen nähnyt, kuinka olet seurannut minua ikkunasta, saastainen huora.” Hän käveli keskelle huonettani, katselleen ympärilleen, minun seisoessa nurkassa, jonka koin sillä kyseisellä hetkellä turvalliseksi. En tiennyt, mikä minuun oli mennyt. En minä normaalisti pelännyt ketään tai mitään, enkä ollut arkakaan, nyt en vain saanut sanaa suustani, en elettäkään puolustautuakseni.
”Riisu.” Hän tokaisi yhtäkkiä ja kohotin katseeni hieman epäuskoisena. En minä riisuutuisi. En vieraan miehen edessä. Säikähdin kuitenkin kohdatessani hänen katseensa. Se oli pelottava, kauhea ja kylmä kuin jää. ”Oletko sinä saatanan narttu hidasälyinen vai mikä on vikana? Minä käskin riisua! Eikä tuollaisella saastaisella ole lupaa katsoa minua silmiin.” Hän puoliksi huusi minulle. Aivan yhtäkkiä hän oli vieressäni ja uusi isku poskelle sai minut riisumaan nopeasti. Alusvaatteiden kohdalla hän huomasi epäröintini, mutta jo käden kohotus uuteen iskuun sai minut riisumaan nekin nopeasti. Hän astui kauemmaksi ja mutisi puoli-itsekseen, että tajuaahan se tyhmempikin huora, kun vähän vauhtia laittaa.
Nyt Hän seisoi muutaman metsin päässä minusta ja katseli minua arvioivaasti. ”Hiukset auki.” Hän komensi ja avasin puolipitkät tummat ja paksut hiuseni jotka levisivät hartioilleni. Minun oli kylmä, mikä sai ihoni kananlihalle ja nännini pystyiksi. Hän arvioi minua monien piinaavien minuuttien ajan käskien minua välillä kääntymään häneen sivuttain ja välillä taas selin.
”Rinnat suuret, mutta roikkuu turhan paljon”, hän mutisi puoli-itsekseen, mutta pitäen huolen että minä kuulin. ”Nännit kohtuulliset, peppu ja reidet ainoa mitä tässä voi edes joten kuten hyväksi kutsua.” Seisoin hytisten kylmästä, katse maahan painettuna. Olisin voinut närkästyä hänen halveksuvasta sävystään, mutta pelko voitti närkästymisen. Lopulta hän käveli eteiseen ja toi huoneeseen ison mustan kassin. Nyt säikähdin kunnolla, kassi ei näyttänyt lupaavan hyvää. Hän tonki kassia hetken aikaa ja nosti esiin jotain kumista jonka tunnistin kokovartalopuvuksi.
”Pue se”, hän tiuskaisi ja jatkoi laukkunsa tonkimista. Katsoin ihmeissäni pukua. Kuinka tuollaisen saisi edes päälle. Terve uhma alkoi taas nostaa päätään, kun aloin todella tajuta mitä oli tapahtumassa, mutten uskaltanut ruveta niskuroimaan. Lyönnit olivat vielä tuoreina mielessäni.
”Tarvitseeko sitä narttua joka vitun kerta hoputtaa. Ei tässä ole koko päivää aikaa.”
Nostin puvun maasta ja huomasin että sen sisäpintaa oli talkittu. Aloin pujottamaan sukelluspukumaista kokonaisuutta päälleni, kun huomasin, että puvussa oli reikiä epämiellyttävillä kohdilla. Sekä pillu että perse jäivät paljaiksi, samoin rinnat, jotka Hän käski kaivaa ulos liian kireistä rintojen kohdalla olevista aukoista. Puvussa oli pitkät kireät lahkeet ja hihat. Kun olin saanut puvun kokonaan päälleni, Hän kävi vetämässä puvun selässä olevan vetoketjun kiinni, ja kuulosti siltä, kuin Hän olisi lukinnut sen jollain. Sitten Hän kiinnitti käteni selän taakse ja heitti jonkinäköisen pitkän hupullisen viitan päälleni. ”Mennään”, hän sanoi, ja pakokauhu alkoi ottaa minusta valtaa…
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.