Jatkoa osasta 1...
Ulkona hän sysäsi minut pakettiauton suureen takaosaan, sitoi silmäni ja jalkani, laittoi suukapulan ja paiskasi oven kiinni. Kuulin ja tunsin jonkinlaisella ohuella patjalla maatessani kuinka auto käynnistyi ja lähti liikkeelle. Menetin ajantajuni, sillä huomioni kiinnittyi rintoihini, joita alkoi ilkeästi kivistää, kun veri ei päässyt kunnolla kiertämään, sekä muutenkin erittäin epämukavaan olooni tärisevän auton lattialla. Tärisevän! Tajusin yhtäkkiä. Emme olleet enää kaupungissa, vaan selvästikin jollain huonosti hoidetulla maantiellä. Loputtomalta tuntuneen ajomatkan jälkeen auto sitten pysähtyi ja kuulin kuljettajan avaavan ja sulkevan oven. Odotin kuinka takaovi avattaisiin mutta mitään ei kuulunutkaan. Makasin yksin kylmässä autossa, rinnat jo lähes tunnottomina ja peloissani. Odotin ja odotin, että joku tulisi, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta vaivuin jonkinlaiseen unensekaiseen horrokseen ja havahduin vasta, kun joku repäisi sivuoven voimakkaasti auki.
”Siinä se narttu sitten on”, kuulin jonkun sanovan, mutta ääni ei ollut Hänen. Olin kauhuissani ja tunsin kuinka joku tarttui minua käsivarresta kiinni kiskaisten minua lähemmän ovea. Epätoivoinen yninäni suukapulan takana tuomittiin nopeasti muutamalla napakalla lyönnillä ja minut retuutettiin ulos autosta ja autolta jonnekin, nähtävästi talolle, sillä kuulin oven aukeavan ja haistoin tunkkaisen ilman. En kerennyt edelleenkään reagoida mihinkään, en edes tajuta mitä minulle tapahtui, kun side oli repäisty pois silmiltäni ja saman aikaisesti käteni lukittu kohti kattoa ja jalkani kiinni lattiaan niin, etten pystynyt enää liikkumaan.
Yritin avata silmäni ja nähdä missä olin, mutta se oli lähes mahdotonta, koska kaikki oli niin kirkasta ajomatkan valottomuuden jälkeen. Tai ei, kaikki ei ollut kirkasta, tajusin hetken päästä. Vain yksi kirkas valokeila osoitti minua, niin etten pystynyt kunnolla miehiä, joiden mustat hahmot näin valon takana. Käänsin päätäni pois valosta ja havaitsin olevani vanhassa, ehkäpä autioituneessa talossa pölyn määrästä päätellen. Muistellen ajomatkan pituutta tiesin etten voinut olla kovin lähellä kaupunkia.
Oli hiljaista, lamppu särisi vähän, vanha lamppu. Miehet katselivat minua, ja minä laskin taas katseeni maahan. Hiljaisuus tuntui uskomattoman pitkältä, tunsin itseni sekä vaivautuneeksi että pelokkaaksi, mutta myös vihaiseksi ja turhautuneeksi. Tilanne oli aivan hullu. Ei näin käynyt kellekään, tai kävi kyllä joillekin ehkä, muttei tosiaankaan minulle. Miksi ikinä olinkaan mennyt tuijottelemaan sitä miestä, siitähän tämä oli lähtenyt. Ja silloin ajatuksieni suunta muuttui hieman. Hän oli täällä. Hän, josta olin fantasioinut, unelmoinut, siitä kuinka Hän tulisi ja ottaisi minut puoliväkisin… Ajatus sai minut kostumaan välittömästi, mikä myös hävetti minua suunnattomasti. Hän oli sittenkin huomannut minut, toistui ajatuksissani useampaan kertaan. Hän oli täällä nyt.
”Laittakaa hänet valmiiksi.” Hän sanoi kylmällä ja välinpitämättömällä äänellä ja havahduin ajatuksistani. Sitten Hän häipyi huoneesta ja kaksi muuta miestä lähestyi minua. Toinen käveli ohitseni, mutta toinen tuli suoraan luokseni. Mies käänsi kasvoni hetkeksi itseään kohti ja totesi sitten minun olevan nätti likka. Tämä ei paljoakaan lämmittänyt mieltäni juuri sillä hetkellä. Kuulin kuinka toinen miehistä laski vettä johonkin astiaan takanani, mutten kerennyt miettiä se suuremmin veden käyttötarkoitusta, sillä luonani oleva mies oli laskeutunut eteeni kyykkyyn ja painanut karhean kämmenensä hävylleni.
”Jari hei, sun ei tarttekaan tuoda sitä vettä, tää likka on näköjään osannu itekin ajella alapäänsä.” mies huusi kaverilleen, Jarille.
”Että sellanen naikkonen meillä siis, ajeleekin itteään kuin huora ainakin. ” Jari vastasi ja käveli hänkin luokseni. Kumartuen tutkimaan alapäätäni hän totesi hymyillen: ”Ei edes sängestä näy jälkiä, tainnut ajella itsensä tänä aamuna. Eipä meille sitten jää muuta tehtävää kuin kiinnittää tyttö herraa varten.”
Sen sijaan, että he olisivat kiinnittäneet minua enemmin kuten sanoivat he irroittivat minut ja raahasivat viereiseen huoneeseen. Siellä näin kauhukseni hyvin paljolti gynekologin tuolia muistuttavan tuolin (olen aina inhonnut gynekologikäyntejä), johon miehet käskivät minun käydä makuulleni. Välittömästi asetuttuani käteni ja jalkani kahlittiin pöytään kiinni. Jalkani olivat levällään, erittäin levällään, ja näkyvyys molemmille rei’illeni oli esteetön. Myös lantioni ja kaulani kahlittiin pöytään/tuoliin kiinni enkä päässyt liikkumaan lähes lainkaan.
Samalla kun vielä käsittelin ajatusta täysin kahlituksi tulemisesta tuli toinen miehistä viereeni ja yhtäkkiä tunsin suunnattoman kivun nännissäni. Ynähdin ja kouristin itseäni sen minkä pystyin, mutta kipu vain pysyi, ja mikä vielä pahempaa, tunsin myös saman kaltaisen kivun alapäässäni. Ja heti perään toisessa nännissäni, ja taas alapäässäni. Olisin kiljunut jos olisin voinut, mutta suukapula esti minua. Sitten tunsin kuinka häpyhuuliani vedettiin, jostain mikä oli sinne kiinnitetty, alaspäin ja ne jäivätkin vihlomaan sillä veto jatkui tasaisena. Heti perään sama tapahtui rintojeni osalta. Nipistäviin osiin oli kiinnitetty jokin ketjun tapainen, jota nyt kiristettiin ylöspäin. Mies kiinnitti ketjun ylhäällä olevaan koukkuun, totesi jotain toiselle miehelle ja he lähtivät huoneesta.
Ulkona hän sysäsi minut pakettiauton suureen takaosaan, sitoi silmäni ja jalkani, laittoi suukapulan ja paiskasi oven kiinni. Kuulin ja tunsin jonkinlaisella ohuella patjalla maatessani kuinka auto käynnistyi ja lähti liikkeelle. Menetin ajantajuni, sillä huomioni kiinnittyi rintoihini, joita alkoi ilkeästi kivistää, kun veri ei päässyt kunnolla kiertämään, sekä muutenkin erittäin epämukavaan olooni tärisevän auton lattialla. Tärisevän! Tajusin yhtäkkiä. Emme olleet enää kaupungissa, vaan selvästikin jollain huonosti hoidetulla maantiellä. Loputtomalta tuntuneen ajomatkan jälkeen auto sitten pysähtyi ja kuulin kuljettajan avaavan ja sulkevan oven. Odotin kuinka takaovi avattaisiin mutta mitään ei kuulunutkaan. Makasin yksin kylmässä autossa, rinnat jo lähes tunnottomina ja peloissani. Odotin ja odotin, että joku tulisi, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta vaivuin jonkinlaiseen unensekaiseen horrokseen ja havahduin vasta, kun joku repäisi sivuoven voimakkaasti auki.
”Siinä se narttu sitten on”, kuulin jonkun sanovan, mutta ääni ei ollut Hänen. Olin kauhuissani ja tunsin kuinka joku tarttui minua käsivarresta kiinni kiskaisten minua lähemmän ovea. Epätoivoinen yninäni suukapulan takana tuomittiin nopeasti muutamalla napakalla lyönnillä ja minut retuutettiin ulos autosta ja autolta jonnekin, nähtävästi talolle, sillä kuulin oven aukeavan ja haistoin tunkkaisen ilman. En kerennyt edelleenkään reagoida mihinkään, en edes tajuta mitä minulle tapahtui, kun side oli repäisty pois silmiltäni ja saman aikaisesti käteni lukittu kohti kattoa ja jalkani kiinni lattiaan niin, etten pystynyt enää liikkumaan.
Yritin avata silmäni ja nähdä missä olin, mutta se oli lähes mahdotonta, koska kaikki oli niin kirkasta ajomatkan valottomuuden jälkeen. Tai ei, kaikki ei ollut kirkasta, tajusin hetken päästä. Vain yksi kirkas valokeila osoitti minua, niin etten pystynyt kunnolla miehiä, joiden mustat hahmot näin valon takana. Käänsin päätäni pois valosta ja havaitsin olevani vanhassa, ehkäpä autioituneessa talossa pölyn määrästä päätellen. Muistellen ajomatkan pituutta tiesin etten voinut olla kovin lähellä kaupunkia.
Oli hiljaista, lamppu särisi vähän, vanha lamppu. Miehet katselivat minua, ja minä laskin taas katseeni maahan. Hiljaisuus tuntui uskomattoman pitkältä, tunsin itseni sekä vaivautuneeksi että pelokkaaksi, mutta myös vihaiseksi ja turhautuneeksi. Tilanne oli aivan hullu. Ei näin käynyt kellekään, tai kävi kyllä joillekin ehkä, muttei tosiaankaan minulle. Miksi ikinä olinkaan mennyt tuijottelemaan sitä miestä, siitähän tämä oli lähtenyt. Ja silloin ajatuksieni suunta muuttui hieman. Hän oli täällä. Hän, josta olin fantasioinut, unelmoinut, siitä kuinka Hän tulisi ja ottaisi minut puoliväkisin… Ajatus sai minut kostumaan välittömästi, mikä myös hävetti minua suunnattomasti. Hän oli sittenkin huomannut minut, toistui ajatuksissani useampaan kertaan. Hän oli täällä nyt.
”Laittakaa hänet valmiiksi.” Hän sanoi kylmällä ja välinpitämättömällä äänellä ja havahduin ajatuksistani. Sitten Hän häipyi huoneesta ja kaksi muuta miestä lähestyi minua. Toinen käveli ohitseni, mutta toinen tuli suoraan luokseni. Mies käänsi kasvoni hetkeksi itseään kohti ja totesi sitten minun olevan nätti likka. Tämä ei paljoakaan lämmittänyt mieltäni juuri sillä hetkellä. Kuulin kuinka toinen miehistä laski vettä johonkin astiaan takanani, mutten kerennyt miettiä se suuremmin veden käyttötarkoitusta, sillä luonani oleva mies oli laskeutunut eteeni kyykkyyn ja painanut karhean kämmenensä hävylleni.
”Jari hei, sun ei tarttekaan tuoda sitä vettä, tää likka on näköjään osannu itekin ajella alapäänsä.” mies huusi kaverilleen, Jarille.
”Että sellanen naikkonen meillä siis, ajeleekin itteään kuin huora ainakin. ” Jari vastasi ja käveli hänkin luokseni. Kumartuen tutkimaan alapäätäni hän totesi hymyillen: ”Ei edes sängestä näy jälkiä, tainnut ajella itsensä tänä aamuna. Eipä meille sitten jää muuta tehtävää kuin kiinnittää tyttö herraa varten.”
Sen sijaan, että he olisivat kiinnittäneet minua enemmin kuten sanoivat he irroittivat minut ja raahasivat viereiseen huoneeseen. Siellä näin kauhukseni hyvin paljolti gynekologin tuolia muistuttavan tuolin (olen aina inhonnut gynekologikäyntejä), johon miehet käskivät minun käydä makuulleni. Välittömästi asetuttuani käteni ja jalkani kahlittiin pöytään kiinni. Jalkani olivat levällään, erittäin levällään, ja näkyvyys molemmille rei’illeni oli esteetön. Myös lantioni ja kaulani kahlittiin pöytään/tuoliin kiinni enkä päässyt liikkumaan lähes lainkaan.
Samalla kun vielä käsittelin ajatusta täysin kahlituksi tulemisesta tuli toinen miehistä viereeni ja yhtäkkiä tunsin suunnattoman kivun nännissäni. Ynähdin ja kouristin itseäni sen minkä pystyin, mutta kipu vain pysyi, ja mikä vielä pahempaa, tunsin myös saman kaltaisen kivun alapäässäni. Ja heti perään toisessa nännissäni, ja taas alapäässäni. Olisin kiljunut jos olisin voinut, mutta suukapula esti minua. Sitten tunsin kuinka häpyhuuliani vedettiin, jostain mikä oli sinne kiinnitetty, alaspäin ja ne jäivätkin vihlomaan sillä veto jatkui tasaisena. Heti perään sama tapahtui rintojeni osalta. Nipistäviin osiin oli kiinnitetty jokin ketjun tapainen, jota nyt kiristettiin ylöspäin. Mies kiinnitti ketjun ylhäällä olevaan koukkuun, totesi jotain toiselle miehelle ja he lähtivät huoneesta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.