Varttihullu

Apulaisoikeusasiamies: Rippikoululeirin huumeratsioille ei ollut perusteita
Helsingin Sanomat 27.12.2003

Kaikki lapset, ohjaajat ja tavarat tutkittiin koiran avulla

Turun poliisin huumeratsiat rippikoululeireille olivat eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Ilkka Raution mukaan perusteettomia. Rautio korostaa, että poliisin toiminnalle on aina oltava laissa nimenomainen toimivalta, eivätkä rikosten ennaltaehkäisyn nimissä tehdyt yleiset ratsiat ole hyväksyttäviä.

Raution tutkimassa tapauksessa poliisi oli tehnyt kesällä 2001 Turun seudulla eri rippikoululeireillä huumetarkastukset. Tullin huumekoirien avulla poliisi tutki sekä leiriläiset että ohjaajat sekä heidän majapaikkansa.

Asiasta kanteli yhden leirin ohjaaja. Hänen leiriltään ei löytynyt huumeita.

Poliisi puolusti ratsiaa vetoamalla poliisilain ensimmäiseen pykälään, jonka mukaan poliisin tehtävänä on muun muassa rikosten ennalta ehkäiseminen.

Rautio korostaa, että tämä poliisilain tehtävänmäärittely ei ole toimivaltasäännös eikä poliisilla ole sen perusteella oikeutta puuttua ihmisten lailla suojattuihin oikeuksiin.

"Se, että poliisilla on lainmukainen ja yhteiskunnallisesti toivottu motiivi menettelylleen, ei siis vielä sellaisenaan oikeuta poliisin toimenpidettä, vaan sille tulee löytyä toimivaltaperuste laista."

"Poliisi ei siten voi sattumanvaraisesti esimerkiksi tarkastaa, mitä vastaantulevalla henkilöllä on hallussaan, vaikka tällaisten yllätystarkastusten ehkä voitaisiin katsoa edistävän yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä tai (huumausaine)rikosten ennalta ehkäisemistä", Rautio teroittaa.

Hän muistuttaa, että viime kädessä on kyse oikeusvaltioperiaatteesta, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee aina perustua lakiin.

Tarkastuksella on Raution mukaan puututtu henkilön yksityisyyteen ja kotirauhaan, vaikka se sinänsä on ollut varsin rajattu.

Se on tehty vain koirien avulla eli tavaroita tai ihmisiä ei ole muuten tutkittu.

"Minun mielestäni ei kuitenkaan ole ratkaisevaa eroa siinä, käytetäänkö henkilön tai tilojen tarkastuksessa koiraa vai esimerkiksi jotain teknistä laitetta, jolla myös ´käsin koskematta´ voidaan tarkastaa, onko henkilöllä hallussaan jotain kiellettyä."

Rautio toteaa, että juuri tästä syystä esimerkiksi lentoasemien turvatarkastuksesta tai autoilijoiden puhallutuksista on aivan erikseen säädetty laissa.

Ratsiat oli tehty Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän pyynnöstä. Raution mukaan seurakuntayhtymällä ei ollut mitään oikeutta antaa ratsiaan suostumusta leiriläisten ja leirillä olleiden seurakunnan työntekijöiden puolesta. Riittävää ei liioin ollut se, että lasten vanhemmille ilmoitettiin yleisluontoisesti tarkastuksen mahdollisuudesta.

"Erityisesti korostan, että myös lapsien perusoikeuksilla on lähtökohtaisesti sama suoja kuin täysi-ikäisilläkin - tässä tapauksessa on sitä paitsi kysymys sen ikäisistä lapsista, että oikeusjärjestyksessämme yleisesti annetaan paljonkin merkitystä sille, mikä heidän oma tahtonsa on", Rautio painottaa ja jatkaa, etteivät lapset missään tapauksessa ole olleet minkään laitosvallan alaisia.

Rautio saattaa näkemyksensä poliisin tietoon.

SAMA KOSKEE VARTIJOIDEN TOIMIA, TOIMIVALTA TULEE LÖYTYÄ LAISTA, EI MIELIKUVITUKSESTA!!!
1067623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 106

Vanhimmat

Näin kyllä. Vartijoillahan ei vain juuri mitään toimivaltaa ole, kiinniottokin on hyvin kyseenalainen, puhumattakaan poistoista. Vartijan kannattaakin olla hyvin tarkkana kentällä ja soittaa tarvittaessa poliisi, jos tarvitaan voimakeinojen käyttöä.

Äänestä

Kirjoituksessasi viitataan julkisen vallan käytön perusteisiin.

Väijyn idea taas on yksityisen omaisuuden tai terveyden suojaaminen.

Tottakai molemmissa tapauksissa pitää aina olla perusteet, mutta onko kyseessä sitten julkinen alue tahi Nokian tuotekehittelylaboratorio. Kummassa itse voisit kuvitella ottavasi henkilön kiinni, jos kaveri ei suostu näyttämään id:tä.

Meinaan vaan, että toi ympäristö voi vaikuttaa asiaan. Julkinen -> Yksityinen.

No joo, saivartelua - myönnetään.

Äänestä
  • Julkisen vallan käyttö on puuttumista henkilöiden lakisääteisiin oikeuksiin lakisääteisillä tavoilla. Kun vartija käyttää laissa säädettyä toimivaltaansa siten, että se kohdistuu kohdehenkilön oikeuksiin, käyttää hän julkista valtaa. Alueen omistussuhteella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Ei vartijaksi kirjoitti:

    Julkisen vallan käyttö on puuttumista henkilöiden lakisääteisiin oikeuksiin lakisääteisillä tavoilla. Kun vartija käyttää laissa säädettyä toimivaltaansa siten, että se kohdistuu kohdehenkilön oikeuksiin, käyttää hän julkista valtaa. Alueen omistussuhteella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

    Meinaatko tosiaan, ettei paikka ratkaise?

    Kokeile mennä kysymään papereita keneltä tahansa keskellä kirkasta päivää vaikkapa rautatietorilla. Toinen vaihtoehto on juurikin tämä Nokian tuotesuunnittelulabra... Kummassa luulet olevan oikeudet henkilöllisyyden tarkistukseen - vartijallakin?

    Äänestä

  • - Kosa - kirjoitti:

    Vartijalla ei ole mitään oikeutta henkilöllisyyden tarkistamiseen. Missään. Menepä takaisin sinne vartijakouluun ja lue sitä vartijaoppikirjaa.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    silloinhan voin heittää sut nelinkontin pihalle kun ei pystytä selvittämään oletko rehellisissä puuhissa nokian tuotelabrassa. Olet ilmeisesti niitä valokuvaaajahinureita jotka yrittävät päteä jollain vartijakoulukirjoilla!!!

    Mieti asiaa uudelta kantilta:

    Olet väijyssä erittäin salaiseksi luokitulla osastolla ja vastaan tulee täysin outo kaveri kamera kädessä. Mitä teet?

    A) Morjenstat iloisesti ja jatkat matkaasi!

    B) Tarkistat ID:n ja kulkuluvat!

    Mikäli kaveri ei suostu näyttämään lupiaan?

    B) Suoritat kiinnioton esim. teollisuusvakoilusta tai murrosta, joka on edelleen kiinnioton peruste, ja tarkastat kiinniotetun henkilöllisyyden, joka ilmenee kaverin lompakossa olevasta ajokortista, joka taasen löytyy turvatarkastuksen ohessa. Eli henkilöllisyys tulee esille joka tapauksessa!

    Jos päästät kaverin menemään omille poluilleen tietämättä hänestä mitään, voit olla takuuvarma, että sanomista tulee!

    Täysin fiktiivistähän tämä on, mutta mahdollista - eikö?

    Eli mites olikaan se asia julkisen vallan käytön ja yksityisen omaisuuden suojelemisen eroista. Edelleen sama asia vai? Noh, tällä kertaa en keksi yksinkertaisempaa esimerkkiä, joten koettakaa pärjäillä tuon kanssa?

    Käyppä lukemassa uudestaan sieltä lakikirjasta millä perusteilla ko. "turvatarkastus" voidaan tehdä. Voit olla yhtä varma, että sanomista myös tulee, jos tutkit henkilön tavarat vain löytääksesi sieltä henkilöä koskevia dokumentteja (tai vastaavaa).

    Ai minkähän takia on usko vartijoihin ja koko alaan lopullisesti mennyt? Ehkä juuri tämän takia, kun ei hallita edes perusasioita. Ja sitä on aivan turha lätistä mitään paskaa siitä, kuinka kokonaisuus asiakkaan kannalta tai yleisesti katsoen kumminkin olisi parempi. Aivan yksi helvetin lysti mitä selitetään, jos toiminta on silti ristiriidassa lain ja sen tuomien oikeuksien kanssa.

    Missä ihmeen jatkuvassa putatiivitilassa koko ammattikunta kuvittelee olemassa? Aina ollaan puuttumassa ihmisen perusoikeuksiin tai muuten vain kuvitellaan olevan lupa toimia joka hetki kuin hätävarjelutilanteessa. Voi luoja... välillä kuvitellaan voivan ajaa ylinopeutta, joskus taas ollaan ottamassa ihmisiä kiinni aivan naurettavien perustein.

    Juuri tästä syystä katson erittäin kriittisesti jokaisen minua lähellä olevan vartijan toimia - sillä jos kohdakkain tulee taas yksi näistä harhaluuloissa elävistä pelleistä, niin kaverin auktoriteetti minua kohtaan on täysi nolla.

    Äänestä

  • Hajotus kirjoitti:

    turvatarkastus tehdään vaarallisten esineiden ja aineiden poistamiseksi jotta kiinniotettu ei voi niillä vahingoittaa itseään tai muita..Sitä EI TEHDÄ henkilöllisyyden varmistamiseksi!

    Äänestä

  • keltanokka vartija kirjoitti:

    Vartijalla on kiinniotto-oikeutta käyttäessään oikeus tarkastaa kiinni otettu ja hänen mukanaan olevat tavarat sen varmistamiseksi, ettei kiinni otetulla ole hallussaan esineitä tai aineita, joilla hän voi aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille. Vartijalla on oikeus ottaa pois tarkastuksessa tavatut vaaralliset esineet tai aineet. Pois otetut esineet tai aineet on luovutettava viipymättä poliisille.

    Äänestä

  • - Kosa - kirjoitti:

    Mieti asiaa uudelta kantilta:

    Olet väijyssä erittäin salaiseksi luokitulla osastolla ja vastaan tulee täysin outo kaveri kamera kädessä. Mitä teet?

    A) Morjenstat iloisesti ja jatkat matkaasi!

    B) Tarkistat ID:n ja kulkuluvat!

    Mikäli kaveri ei suostu näyttämään lupiaan?

    A) Morjenstat iloisesti ja jatkat matkaasi!

    B) Suoritat kiinnioton esim. teollisuusvakoilusta tai murrosta, joka on edelleen kiinnioton peruste, ja tarkastat kiinniotetun henkilöllisyyden, joka ilmenee kaverin lompakossa olevasta ajokortista, joka taasen löytyy turvatarkastuksen ohessa. Eli henkilöllisyys tulee esille joka tapauksessa!

    Jos päästät kaverin menemään omille poluilleen tietämättä hänestä mitään, voit olla takuuvarma, että sanomista tulee!

    Täysin fiktiivistähän tämä on, mutta mahdollista - eikö?

    Eli mites olikaan se asia julkisen vallan käytön ja yksityisen omaisuuden suojelemisen eroista. Edelleen sama asia vai? Noh, tällä kertaa en keksi yksinkertaisempaa esimerkkiä, joten koettakaa pärjäillä tuon kanssa?

    Onneksi et keksi yksinkertaisempaa esimerkkiä, koska ajattelusi on jo tällä hetkellä riittävän yksinkertaista. Vartijana varmasti pärjäät silti.

    Julkisen vallan käyttö ja yksityisen omaisuuden suojeleminen eivät ole mitään vastakkaisia asioita. Yksityisen omaisuuden suojelemisessa voi tulla eteen tilanteita, jolloin käytät julkista valtaa. Jos otat esim. LYTPin perusteella jonkun kiinni, käytät julkista valtaa. Miksei nämä perusasiat ole vartijoille selviä?

    Tällaiset esittämäsi fiktiiviset esimerkit eivät ole mistään kotoisin, ne voidaan unohtaa, mikäli yrität niillä perustella toimenpiteiden oikeellisuutta. Vartijalla ei ole oikeutta henkilöllisyyden tarkastamiseen, huolimatta kuvitelmistasi. Ja jos otat jonkun kiinni, tulee sen tapahtua sen perusteella, että rikoksentekijä tavataan verekseltä tai pakenemasta. Jonkun tyypin hortoilu Nokian käytävillä ei täytä yritysvakoilun tunnusmerkkejä, tuskin suoranaisesti minkään rikoksen.

    Yritä siis selvitää itsellesi, millä perusteella suoritat kiinnioton. Jos peruste löytyy, asia on ok. Henkilöllisyyttä et edelleenkään voi tarkastaa.

    Tämähän on se sama pelle, joka esiintyy Kontrollissa nimimerkillä Kotka!

    Jos ei ole kulkulupaa, voi kai sen hipin sieltä poistaa?
    Toisaalta:
    Rikoslaki
    24 luku (9.6.2000/531)
    Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
    3 § (15.7.2005/585)
    «Julkisrauhan» rikkominen
    Joka oikeudettomasti

    1) tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen virastoon, liikehuoneistoon, toimistoon, tuotantolaitokseen, kokoustilaan taikka muuhun vastaavaan huoneistoon tai rakennukseen tai sellaisen rakennuksen aidatulle piha-alueelle taikka kasarmialueelle tai muulle puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen käytössä olevalle alueelle, jolla liikkuminen on asianomaisen viranomaisen päätöksellä kielletty, taikka

    2) kätkeytyy tai jää 1 kohdassa tarkoitettuun paikkaan,

    on tuomittava «julkisrauhan» rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

    «Julkisrauhan» rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta.
    L:lla 585/2005 muutettu 3 § tulee voimaan 1.9.2005
    (lainmuutos koskee lähinnä rajan ym. alueita)

    Pakkokeinolaki
    1 LUKU
    Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen
    Kiinniottaminen
    1 §
    Jokamiehen kiinniotto-oikeus
    Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos
    --
    Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle.

    Jos kiinniotettava tekee vastarintaa tai pakenee, kiinniottaja saa käyttää sellaisia kiinniottamisen toimittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen ja tilanne muutenkin. (13.6.2003/516)

    Eli huom. asialliseen argumentointiin ja keskusteluun:
    Olisiko syytä epäillä em. rikosta, jolloin jokamiehen kiinniotto-oikeudella vartija ottaa henkilön kiinni ja luovuttaa poliisille?

    Eikö vartijoiden koulutuksessa todellakaan käydä läpi jokamiehen kiinniotto-oikeutta ja toisaalat vartijoiden omaa toimivaltaa??

    Äänestä

  • henkilöllisyyden tarkastamista kirjoitti:

    siellähän ne olikin jo ne jokamiehen kiinniotto-oikeudet vartijallakin vartioimistehtävää suorittaessaan, my bad.

    Eikä kiinniottoon sisälly mitään sen suurempaan dramatiikkaa:
    " Olet kiinniotettu ", kuten eräs poliisikouluttaja sanoi.

    Jaahas, että tähän mentiin. Yritä nyt sitten saada täys ummikko ymmärtämään jotain.

    "Jonkun tyypin hortoilu Nokian käytävillä ei täytä yritysvakoilun tunnusmerkkejä, tuskin suoranaisesti minkään rikoksen." - Huhuu45

    Jos, ei esimerkin mukainen toiminta miellytä, niin katso pari kohtaa alaspäin ja suorita kiinniotto tämän perusteella:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000240&posting=22000000009826636

    Joka tapauksessa hörhön tiedot tulee julki. Jos ei väijylle, niin sitten kutsutaan se poliisi paikalle, jolta ei henkilöllisyyttä voi enää piilotella. Eli olet oikeassa siinä, ettei väijylle tarvitse paljastaa mitään, mutta usein se on pienemmän riesan tie.

    Mitä tulee turvatarkastuksiin, niin yleensä siinä yhteydessä todetaan henkilöllisyys papereista, jotka pokalla on mukanaan. Edelleen väijyllä on oikeus käydä läpi kiinniotetun tavarat - myös lompakko. Jokusen kerran on tullut törmättyä halkaistuun luottokorttiin, jossa mukava partateräyllätys keskellä.

    Ehkäpä tässä ohessa tuli myös se turvatarkastuksen idea selväksi?

    Toivottavasti nyt uskot, ettei se ihan noin yksinkertaista ole.

    Äänestä

  • Hajotus kirjoitti:

    Käyppä lukemassa uudestaan sieltä lakikirjasta millä perusteilla ko. "turvatarkastus" voidaan tehdä. Voit olla yhtä varma, että sanomista myös tulee, jos tutkit henkilön tavarat vain löytääksesi sieltä henkilöä koskevia dokumentteja (tai vastaavaa).

    Ai minkähän takia on usko vartijoihin ja koko alaan lopullisesti mennyt? Ehkä juuri tämän takia, kun ei hallita edes perusasioita. Ja sitä on aivan turha lätistä mitään paskaa siitä, kuinka kokonaisuus asiakkaan kannalta tai yleisesti katsoen kumminkin olisi parempi. Aivan yksi helvetin lysti mitä selitetään, jos toiminta on silti ristiriidassa lain ja sen tuomien oikeuksien kanssa.

    Missä ihmeen jatkuvassa putatiivitilassa koko ammattikunta kuvittelee olemassa? Aina ollaan puuttumassa ihmisen perusoikeuksiin tai muuten vain kuvitellaan olevan lupa toimia joka hetki kuin hätävarjelutilanteessa. Voi luoja... välillä kuvitellaan voivan ajaa ylinopeutta, joskus taas ollaan ottamassa ihmisiä kiinni aivan naurettavien perustein.

    Juuri tästä syystä katson erittäin kriittisesti jokaisen minua lähellä olevan vartijan toimia - sillä jos kohdakkain tulee taas yksi näistä harhaluuloissa elävistä pelleistä, niin kaverin auktoriteetti minua kohtaan on täysi nolla.

    Ja kuulen taas vaimeaa kitinää kun joku vähemmistön edustaja yrittää päteä, mutta hiljalleen ininä katoaa ihmismassaan! Jos olisit oikeassa suhteessasi vartijoihin ja heidän tekemisiin tätä keskustelua käytäisiin jossain ihan muualla kuin suomi24 palstalla!Olet lähinnä säälittävä ja sinun muutama kannattajasi myös....
    p.s Jokaisesta ammatista löytyy luupäitä myös vartijoista sen myönnän!

    "Mitä tulee turvatarkastuksiin, niin yleensä siinä yhteydessä todetaan henkilöllisyys papereista, jotka pokalla on mukanaan. Edelleen väijyllä on oikeus käydä läpi kiinniotetun tavarat - myös lompakko. Jokusen kerran on tullut törmättyä halkaistuun luottokorttiin, jossa mukava partateräyllätys keskellä"

    Pitäisiköhän se vartijakurssi käydä uusiksi. Turvatarkastus tarkoittaa sitä että vartijalla on oikeus kiinnioton yhteydessä päällisin puolin tarkistaa kiinniotettu ja hänen kantamuksensa sekä poistaa esineet joilla kiinniotettu voi vahingoittaa joko itseään tai vartijaa. Turvatarkastus ei todellakaan oikeuta penkomaan kiinniotetun lompakkoa tai tarkistamaan henkkareita.

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    Eli mielestänne partaterällä ei voi satuttaa ketään? Selvä! Minun mielestäni voi.

    Tällaisia asioita voi säilyttää lompakossa mm. neulojen ja muiden yhteydessä(tässä kohdassa en keksi mitään omasta päästäni, vaan olen löytänyt kiinniotetuilta ko. paikoista ko. tavaroita, enkä varmasti ole ainoa).

    Jos se ajokortti vilahtaa joukossa, niin mikään ei estä sitä katsomasta. Ties mitä kivaa se kätkee sisälleen - taas partaterä?

    Nyky lain mukaan vartija joutuu olemaan samassa huoneessa kiinniotetun ja tämän tavaroiden kanssa poliisia odottaessaan. Voit olla varma, että kaikki terävä kannattaa laittaa jonnekin muualle.

    Eli, jos joskus vartija penkoo lompakkosi kiinnioton jälkeen ja saa siitä sanktioita kerro ihmeessä, missä näin toimitaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole Suomi, sillä täällä on väijyt aika pitkään tarkastaneet jopa lompakon pokalta tarvittaessa - ilman syytteitä, sakkoja, varoituksia ja linnaa...

    Että silleen.. Ennakkotapauksia odotellessa!

    Koska asia alkaa riistäytyä pahasti aiheen ulkopuolelle ja tuntuu, että joillekin on vain turha selitellä tekemisiään lopetan jauhannan tähän. Lainaus vielä tähän loppuun - niihin on hyvä aina lopettaa:

    "Anybody who believes fairness in life has been seriously misinformed." - J.F.K.

    Äänestä

  • LYTP 28 § kirjoitti:

    siellähän ne olikin jo ne jokamiehen kiinniotto-oikeudet vartijallakin vartioimistehtävää suorittaessaan, my bad.

    Eikä kiinniottoon sisälly mitään sen suurempaan dramatiikkaa:
    " Olet kiinniotettu ", kuten eräs poliisikouluttaja sanoi.

    Eli jos otat kiinni, teet tarkastuksen vaarallisten jne., mutta et totea henkilöllisyyttä tarkastamalla henkilöllisyyspapereita, vaan sen tekee poliisi saapuessaan ja ottaessaan asian hoitoonsa.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Vartijalla ei ole mitään oikeutta henkilöllisyyden tarkistamiseen. Missään. Menepä takaisin sinne vartijakouluun ja lue sitä vartijaoppikirjaa.

    Mä sanoisin et ei kuule juippi ovi aukee jos ei papruja löydy. Ja siinähän kimität vaan.

    Äänestä

  • Hajotus kirjoitti:

    Käyppä lukemassa uudestaan sieltä lakikirjasta millä perusteilla ko. "turvatarkastus" voidaan tehdä. Voit olla yhtä varma, että sanomista myös tulee, jos tutkit henkilön tavarat vain löytääksesi sieltä henkilöä koskevia dokumentteja (tai vastaavaa).

    Ai minkähän takia on usko vartijoihin ja koko alaan lopullisesti mennyt? Ehkä juuri tämän takia, kun ei hallita edes perusasioita. Ja sitä on aivan turha lätistä mitään paskaa siitä, kuinka kokonaisuus asiakkaan kannalta tai yleisesti katsoen kumminkin olisi parempi. Aivan yksi helvetin lysti mitä selitetään, jos toiminta on silti ristiriidassa lain ja sen tuomien oikeuksien kanssa.

    Missä ihmeen jatkuvassa putatiivitilassa koko ammattikunta kuvittelee olemassa? Aina ollaan puuttumassa ihmisen perusoikeuksiin tai muuten vain kuvitellaan olevan lupa toimia joka hetki kuin hätävarjelutilanteessa. Voi luoja... välillä kuvitellaan voivan ajaa ylinopeutta, joskus taas ollaan ottamassa ihmisiä kiinni aivan naurettavien perustein.

    Juuri tästä syystä katson erittäin kriittisesti jokaisen minua lähellä olevan vartijan toimia - sillä jos kohdakkain tulee taas yksi näistä harhaluuloissa elävistä pelleistä, niin kaverin auktoriteetti minua kohtaan on täysi nolla.

    Jutska on kuules niin. Ekaks kamat otetaa pois ja sit ne tsekataan. Mistäs mä muuten sen tiiän et oliksillä vaarallista kamaa päällä. Ei tää perustu ajatuksenlukuun vaan iha kourimiseen handson jeejee. Mut olis se röntgenkatse kyllä plussaa.

    Äänestä

  • - Kosa - kirjoitti:

    Jaahas, että tähän mentiin. Yritä nyt sitten saada täys ummikko ymmärtämään jotain.

    "Jonkun tyypin hortoilu Nokian käytävillä ei täytä yritysvakoilun tunnusmerkkejä, tuskin suoranaisesti minkään rikoksen." - Huhuu45

    Jos, ei esimerkin mukainen toiminta miellytä, niin katso pari kohtaa alaspäin ja suorita kiinniotto tämän perusteella:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000240&posting=22000000009826636

    Joka tapauksessa hörhön tiedot tulee julki. Jos ei väijylle, niin sitten kutsutaan se poliisi paikalle, jolta ei henkilöllisyyttä voi enää piilotella. Eli olet oikeassa siinä, ettei väijylle tarvitse paljastaa mitään, mutta usein se on pienemmän riesan tie.

    Mitä tulee turvatarkastuksiin, niin yleensä siinä yhteydessä todetaan henkilöllisyys papereista, jotka pokalla on mukanaan. Edelleen väijyllä on oikeus käydä läpi kiinniotetun tavarat - myös lompakko. Jokusen kerran on tullut törmättyä halkaistuun luottokorttiin, jossa mukava partateräyllätys keskellä.

    Ehkäpä tässä ohessa tuli myös se turvatarkastuksen idea selväksi?

    Toivottavasti nyt uskot, ettei se ihan noin yksinkertaista ole.

    "Toivottavasti nyt uskot, ettei se ihan noin yksinkertaista ole."

    Sinähän tässä esität asioita aika yksinkertaisesti.

    "Jos, ei esimerkin mukainen toiminta miellytä, niin katso pari kohtaa alaspäin ja suorita kiinniotto tämän perusteella:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000240&posting=22000000009826636"

    Jos voit TIETÄÄ, että henkilö on syyllistynyt ko. rikokseen asia on ok. Jos ET TIEDÄ, että näin on, sinulla ei ole perustetta kiinniottoon. Voihan kyseessä olla ihan luvallisestikin tiloissa pyörivä heppu, jota et vaan satu tuntemaan. Vaikka ei olisi ID:tä näkyvillä, ei tämä vielä täytä minkään rikoksen tunnusmerkkejä. Ainoa mihin vartijan oikeudet riittävät tässä tapauksessa, on poistaminen. Eli asia ei ole lainkaan niin kuin kuvittelet. Ei niitä oikeuksia synny sillä, että kaverien kanssa sovitaan, tai nähdään unta, että niitä on.

    Turvatarkastuksista en ole väittänyt mitään. Se on epäolennaista tämän kannalta.

    Äänestä

  • henkilöllisyyden tarkastamista kirjoitti:

    Jos ei ole kulkulupaa, voi kai sen hipin sieltä poistaa?
    Toisaalta:
    Rikoslaki
    24 luku (9.6.2000/531)
    Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
    3 § (15.7.2005/585)
    «Julkisrauhan» rikkominen
    Joka oikeudettomasti

    1) tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen virastoon, liikehuoneistoon, toimistoon, tuotantolaitokseen, kokoustilaan taikka muuhun vastaavaan huoneistoon tai rakennukseen tai sellaisen rakennuksen aidatulle piha-alueelle taikka kasarmialueelle tai muulle puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen käytössä olevalle alueelle, jolla liikkuminen on asianomaisen viranomaisen päätöksellä kielletty, taikka

    2) kätkeytyy tai jää 1 kohdassa tarkoitettuun paikkaan,

    on tuomittava «julkisrauhan» rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

    «Julkisrauhan» rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta.
    L:lla 585/2005 muutettu 3 § tulee voimaan 1.9.2005
    (lainmuutos koskee lähinnä rajan ym. alueita)

    Pakkokeinolaki
    1 LUKU
    Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen
    Kiinniottaminen
    1 §
    Jokamiehen kiinniotto-oikeus
    Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos
    --
    Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle.

    Jos kiinniotettava tekee vastarintaa tai pakenee, kiinniottaja saa käyttää sellaisia kiinniottamisen toimittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen ja tilanne muutenkin. (13.6.2003/516)

    Eli huom. asialliseen argumentointiin ja keskusteluun:
    Olisiko syytä epäillä em. rikosta, jolloin jokamiehen kiinniotto-oikeudella vartija ottaa henkilön kiinni ja luovuttaa poliisille?

    Eikö vartijoiden koulutuksessa todellakaan käydä läpi jokamiehen kiinniotto-oikeutta ja toisaalat vartijoiden omaa toimivaltaa??

    "Eli huom. asialliseen argumentointiin ja keskusteluun:
    Olisiko syytä epäillä em. rikosta, jolloin jokamiehen kiinniotto-oikeudella vartija ottaa henkilön kiinni ja luovuttaa poliisille?"

    Pelkkä epäily ei ole riittävä kiinnioton peruste.

    Äänestä

  • enemmistö kirjoitti:

    Ja kuulen taas vaimeaa kitinää kun joku vähemmistön edustaja yrittää päteä, mutta hiljalleen ininä katoaa ihmismassaan! Jos olisit oikeassa suhteessasi vartijoihin ja heidän tekemisiin tätä keskustelua käytäisiin jossain ihan muualla kuin suomi24 palstalla!Olet lähinnä säälittävä ja sinun muutama kannattajasi myös....
    p.s Jokaisesta ammatista löytyy luupäitä myös vartijoista sen myönnän!

    Kyllä tätä keskustelua käydään myös sellaisissa piireissä, joihin perusvartijoilla ei ole asiaa. Älä siis huoli.

    Aika jamaan olet itsesi psyykannut.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    "Eli huom. asialliseen argumentointiin ja keskusteluun:
    Olisiko syytä epäillä em. rikosta, jolloin jokamiehen kiinniotto-oikeudella vartija ottaa henkilön kiinni ja luovuttaa poliisille?"

    Pelkkä epäily ei ole riittävä kiinnioton peruste.

    Eli ekaks otetaan epäilty kiinni ja sit vast käräjät sen tuomittee. Eikä toisinpäin. Jotain rajaa siihen vartijoide vähättelyynki, tarvi alkaa lakeja vääristelemään sentäs.

    Äänestä

  • herra nelkytseitsemän kirjoitti:

    Laissa ei anneta vartijoille oikeutta ottaa kiinni epäilyn perusteella. Poliisi voi tehdä näin, ei vartija. Vartija voi ottaa kiinni vain RIKOKSENTEKIJÄN, joko verekseltä tai pakenemasta tavattuna. Nyt taas se vartijaoppikirja esiin ja opiskelemaan, jottei tarvi tosiaan vääristellä taas niitä lakeja ja keksiä omia oikeuksia.

    Äänestä

  • herra nelkytseitsemän kirjoitti:

    Mä sanoisin et ei kuule juippi ovi aukee jos ei papruja löydy. Ja siinähän kimität vaan.

    Juuri näin. Kukaanhan ei pakota edes pitämään henkilöllisyystodistusta mukanaan, saati sitä vartijalle näyttämään. Kukaan ei myöskään oleta vartijan päästävän henkilöä yksityisiin tiloihin ilman henkilöllisyystodistusta.

    Äänestä

  • - Kosa - kirjoitti:

    Eli mielestänne partaterällä ei voi satuttaa ketään? Selvä! Minun mielestäni voi.

    Tällaisia asioita voi säilyttää lompakossa mm. neulojen ja muiden yhteydessä(tässä kohdassa en keksi mitään omasta päästäni, vaan olen löytänyt kiinniotetuilta ko. paikoista ko. tavaroita, enkä varmasti ole ainoa).

    Jos se ajokortti vilahtaa joukossa, niin mikään ei estä sitä katsomasta. Ties mitä kivaa se kätkee sisälleen - taas partaterä?

    Nyky lain mukaan vartija joutuu olemaan samassa huoneessa kiinniotetun ja tämän tavaroiden kanssa poliisia odottaessaan. Voit olla varma, että kaikki terävä kannattaa laittaa jonnekin muualle.

    Eli, jos joskus vartija penkoo lompakkosi kiinnioton jälkeen ja saa siitä sanktioita kerro ihmeessä, missä näin toimitaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole Suomi, sillä täällä on väijyt aika pitkään tarkastaneet jopa lompakon pokalta tarvittaessa - ilman syytteitä, sakkoja, varoituksia ja linnaa...

    Että silleen.. Ennakkotapauksia odotellessa!

    Koska asia alkaa riistäytyä pahasti aiheen ulkopuolelle ja tuntuu, että joillekin on vain turha selitellä tekemisiään lopetan jauhannan tähän. Lainaus vielä tähän loppuun - niihin on hyvä aina lopettaa:

    "Anybody who believes fairness in life has been seriously misinformed." - J.F.K.

    Ihmiset epäilemättä jemmaavat lompakkoonsa kaikkea mielenkiintoista. Siitä huolimatta turvatarkastuksen yhteydessä vartija ei saa tarkistaa ilman lupaa kiinniotetun henkilöllisyyttä. Kiinnijäämisestähän sitä rangaistaan mutta miksi ottaa typeriä riskejä?

    Meillä päin kiinniotetut eivät puuhastele omiaan vaan istuvat tai seisovat kiltisti aloillaan joko vapaaehtoisesti tai raudoissa. Kiinniotetulle ei todellakaan anneta tilaisuutta kaivaa esille sitä lompakkoa ja sen kätköistä vielä sitä partaterää.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Laissa ei anneta vartijoille oikeutta ottaa kiinni epäilyn perusteella. Poliisi voi tehdä näin, ei vartija. Vartija voi ottaa kiinni vain RIKOKSENTEKIJÄN, joko verekseltä tai pakenemasta tavattuna. Nyt taas se vartijaoppikirja esiin ja opiskelemaan, jottei tarvi tosiaan vääristellä taas niitä lakeja ja keksiä omia oikeuksia.

    Iha ekaks, ne on kaikki epäiltyjä siihen asti, kunnes tuomiolauselmassa toisin lukee.
    Ja sit tokaks, kiinniotto-oikeus on olemassa ja sä vaan yrität kaventaa sitä täysin mielivaltasilla ja omasta päästäs keksimilläs tulkinnoilla. Ja tiukoille joutuessas turvaudut alkeelliseen paskanheittoon. Ei poliisi oo kingi, vaan duunarireppana siinä missä mäki oon.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    "Eli huom. asialliseen argumentointiin ja keskusteluun:
    Olisiko syytä epäillä em. rikosta, jolloin jokamiehen kiinniotto-oikeudella vartija ottaa henkilön kiinni ja luovuttaa poliisille?"

    Pelkkä epäily ei ole riittävä kiinnioton peruste.

    Siis et kai sinä todellakin kuvittele, että jokamiehen kiinniotto-oikeus Pakkokeinolain 1:1:ssä, edellyttää lainvoimaista tuomiota tehdystä rikoksesta.
    1 §
    Jokamiehen kiinniotto-oikeus
    Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta jne. jne.

    "Jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta" viittaa tulevaisuuteen eli siellä mahdollisesti tulevaan tuomioon. Kiinniotto-oikeus koskee siis epäiltyjä, joissa rikosnimikkeen mukaisesti saattaa seurata jne.

    Vrt. pidättämiseen, = "todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää, jos rikoksesta ei ole säädetty..." , joka samoin viittaa jonkinasteiseen epävarmuuteen tekijän syyllisyydesta tahi syyttömyydestä. Epältyjä yhä edelleen.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Kyllä tätä keskustelua käydään myös sellaisissa piireissä, joihin perusvartijoilla ei ole asiaa. Älä siis huoli.

    Aika jamaan olet itsesi psyykannut.

    Juu.Kehitys keskusteluja käydään varmasti ja se on hyvä, mutta nuo sun ininät ja mussutukset eivät ole mielestäni kehityskeskustelua.Niin ja jos sellaisia keskusteluja käydään niin eikös siellä juuri tulisi olla myös näitä "perusvartijoita" antamassa omia mielipiteitään ja näkökantoja.Olet edelleen säälittävä kun et pysty mussuttamaan kuin täällä keskustelupalstoilla...no johtunee siitä, että aatteillesi ei juuri ole tukijoita muualla kuin vinkin neulojen vaihtopisteellä ja vankiloissa niin ja tietenkin pöpilässä...olet säälittävä..hihii

    Perusvartijoita ei kaivata ammattitaidottomine mielipiteineen niihin keskusteluihin, joihin viittasin. Nehän voidaan lukea vaikka täältä sinun teksteistäsi.

    Äänestä

  • herra nelkytseitsemän kirjoitti:

    Iha ekaks, ne on kaikki epäiltyjä siihen asti, kunnes tuomiolauselmassa toisin lukee.
    Ja sit tokaks, kiinniotto-oikeus on olemassa ja sä vaan yrität kaventaa sitä täysin mielivaltasilla ja omasta päästäs keksimilläs tulkinnoilla. Ja tiukoille joutuessas turvaudut alkeelliseen paskanheittoon. Ei poliisi oo kingi, vaan duunarireppana siinä missä mäki oon.

    No tämähän alkoi taas kuulostaa palstan vakiohörhö Agitaattorilta.

    "Iha ekaks, ne on kaikki epäiltyjä siihen asti, kunnes tuomiolauselmassa toisin lukee."

    Pitäisi tietysti muistaa tänne kirjoitellessa, että perusvartija ei voi ymmärtää mitä eroa on rikosprosessilla ja pakkokeinoilla. Rikosprosessissa henkilöä, joka on tehnyt rikoksen, jäänyt siitä kiinni ja saamassa prosessin kautta sanktion, kutsutaan "epäillyksi". Häntä siis "epäillään", kunnes tuomio napsahtaa. "Epäily" on lähinnä tekninen termi, joka ei viittaa siihen, onko todellisuudessa kyseessä epäily vai varma tapaus. Prosessissa nimike on aina joka tapauksessa "epäilty".

    Kiinniotto-oikeuden käyttöön tämä ei liity. Jokamies (ja siis vartija) saa ottaa kiinni sananmukaisesti vain RIKOKSENTEKIJÄN. Pitää olla siis varmuus siitä, että henkilö on syyllistynyt rikokseen. Epäily (todellisessa arkimerkityksessään) ei todellakaan riitä. Älä sotke asioita, äläkä uneksi valtuuksista joita sinulla ei ole. Kiinniotettu on prosessin kannalta "epäilty", mutta kiinniottavan vartijan kannalta täysin varma tapaus. Muutenhan ei ole oikeutta kiinniottoon.

    Luulisi todella, että tällaiset perusasiat olisivat hallussa. Ei voi kuin päivästä toiseen ihmetellä näitä pellejä, jotka kutsuvat itseään turvallisuusalan ammattilaisiksi. Onhan täysin selvä, että poliisi ja vartija ovat oikeuksien kannalta aivan eri kategoriaa. Onneksi.

    Äänestä

  • vielä annettu kirjoitti:

    Siis et kai sinä todellakin kuvittele, että jokamiehen kiinniotto-oikeus Pakkokeinolain 1:1:ssä, edellyttää lainvoimaista tuomiota tehdystä rikoksesta.
    1 §
    Jokamiehen kiinniotto-oikeus
    Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta jne. jne.

    "Jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta" viittaa tulevaisuuteen eli siellä mahdollisesti tulevaan tuomioon. Kiinniotto-oikeus koskee siis epäiltyjä, joissa rikosnimikkeen mukaisesti saattaa seurata jne.

    Vrt. pidättämiseen, = "todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää, jos rikoksesta ei ole säädetty..." , joka samoin viittaa jonkinasteiseen epävarmuuteen tekijän syyllisyydesta tahi syyttömyydestä. Epältyjä yhä edelleen.

    "Siis et kai sinä todellakin kuvittele, että jokamiehen kiinniotto-oikeus Pakkokeinolain 1:1:ssä, edellyttää lainvoimaista tuomiota tehdystä rikoksesta."

    En, mutta lakia tuntemattomat vartijat kuvittelevat tietämättömyyttään minun tarkoittavan.

    "Jokamiehen kiinniotto-oikeus
    Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta jne. jne."

    Jokainen saa ottaa kiinni VEREKSELTÄ tai PAKENEMASTA tavatun RIKOKSENTEKIJÄN...

    Tässä ei pitäisi olla vähänkään lakia tunteville mitään tulkintaongelmaa. Kiinni saa ottaa vain rikoksentekijän, eli henkilön, joka on syyllistynyt rikokseen. Jos rikos ei ole riittävän törkeä, ei kiinniotto-oikeutta kuitenkaan ole, kuten esim. ilkivallan kohdalla.

    ""Jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta" viittaa tulevaisuuteen eli siellä mahdollisesti tulevaan tuomioon. Kiinniotto-oikeus koskee siis epäiltyjä, joissa rikosnimikkeen mukaisesti saattaa seurata jne."

    "Jos rikoksesta saattaa..." viittaa vain ja ainoastaan siihen, että laissa on rikoksen rangaistukseksi määrätty vankeutta. Muutoinhan vankeutta ei voi seurata. Kiinniotto-oikeus ei koske mitään muuta kuin täysin varmoja tapauksia.

    "Vrt. pidättämiseen, = "todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää, jos rikoksesta ei ole säädetty..." , joka samoin viittaa jonkinasteiseen epävarmuuteen tekijän syyllisyydesta tahi syyttömyydestä. Epältyjä yhä edelleen."

    Kyllä, tämä viittaa epävarmuuteen -> "todennäköisin syin". Tämä ei liity mitenkään kiinniotto-oikeuteen, jossa ei ole epävarmuuden mahdollisuutta.

    Pitäisi tietysti muistaa tänne kirjoitellessa, että perusvartija ei voi ymmärtää mitä eroa on rikosprosessilla ja pakkokeinoilla. Rikosprosessissa henkilöä, joka on tehnyt rikoksen, jäänyt siitä kiinni ja saamassa prosessin kautta sanktion, kutsutaan "epäillyksi". Häntä siis "epäillään", kunnes tuomio napsahtaa. "Epäily" on lähinnä tekninen termi, joka ei viittaa siihen, onko todellisuudessa kyseessä epäily vai varma tapaus. Prosessissa nimike on aina joka tapauksessa "epäilty".

    Kiinniotto-oikeuden käyttöön tämä ei siis liity. Jokamies (ja siis vartija) saa ottaa kiinni sananmukaisesti vain RIKOKSENTEKIJÄN. Pitää olla siis varmuus siitä, että henkilö on syyllistynyt rikokseen. Epäily (todellisessa arkimerkityksessään) ei todellakaan riitä. Älä sotke asioita, äläkä uneksi valtuuksista joita sinulla ei ole. Kiinniotettu on prosessin kannalta "epäilty", mutta kiinniottavan vartijan kannalta täysin varma tapaus. Muutenhan ei ole oikeutta kiinniottoon.

    Luulisi todella, että tällaiset perusasiat olisivat hallussa. Ei voi kuin päivästä toiseen ihmetellä näitä pellejä, jotka kutsuvat itseään turvallisuusalan ammattilaisiksi. Onhan täysin selvä, että poliisi ja vartija ovat oikeuksien kannalta aivan eri kategoriaa. Onneksi.

    Äänestä

  • Persreikänen kirjoitti:

    silloinhan voin heittää sut nelinkontin pihalle kun ei pystytä selvittämään oletko rehellisissä puuhissa nokian tuotelabrassa. Olet ilmeisesti niitä valokuvaaajahinureita jotka yrittävät päteä jollain vartijakoulukirjoilla!!!

    "silloinhan voin heittää sut nelinkontin pihalle kun ei pystytä selvittämään oletko rehellisissä puuhissa nokian tuotelabrassa."

    Ihan oikein.

    "Olet ilmeisesti niitä valokuvaaajahinureita jotka yrittävät päteä jollain vartijakoulukirjoilla!!!"

    Vartijakoulukirjoilla ei vielä pitkälle pötkitä.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    "Siis et kai sinä todellakin kuvittele, että jokamiehen kiinniotto-oikeus Pakkokeinolain 1:1:ssä, edellyttää lainvoimaista tuomiota tehdystä rikoksesta."

    En, mutta lakia tuntemattomat vartijat kuvittelevat tietämättömyyttään minun tarkoittavan.

    "Jokamiehen kiinniotto-oikeus
    Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta jne. jne."

    Jokainen saa ottaa kiinni VEREKSELTÄ tai PAKENEMASTA tavatun RIKOKSENTEKIJÄN...

    Tässä ei pitäisi olla vähänkään lakia tunteville mitään tulkintaongelmaa. Kiinni saa ottaa vain rikoksentekijän, eli henkilön, joka on syyllistynyt rikokseen. Jos rikos ei ole riittävän törkeä, ei kiinniotto-oikeutta kuitenkaan ole, kuten esim. ilkivallan kohdalla.

    ""Jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta" viittaa tulevaisuuteen eli siellä mahdollisesti tulevaan tuomioon. Kiinniotto-oikeus koskee siis epäiltyjä, joissa rikosnimikkeen mukaisesti saattaa seurata jne."

    "Jos rikoksesta saattaa..." viittaa vain ja ainoastaan siihen, että laissa on rikoksen rangaistukseksi määrätty vankeutta. Muutoinhan vankeutta ei voi seurata. Kiinniotto-oikeus ei koske mitään muuta kuin täysin varmoja tapauksia.

    "Vrt. pidättämiseen, = "todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää, jos rikoksesta ei ole säädetty..." , joka samoin viittaa jonkinasteiseen epävarmuuteen tekijän syyllisyydesta tahi syyttömyydestä. Epältyjä yhä edelleen."

    Kyllä, tämä viittaa epävarmuuteen -> "todennäköisin syin". Tämä ei liity mitenkään kiinniotto-oikeuteen, jossa ei ole epävarmuuden mahdollisuutta.

    Pitäisi tietysti muistaa tänne kirjoitellessa, että perusvartija ei voi ymmärtää mitä eroa on rikosprosessilla ja pakkokeinoilla. Rikosprosessissa henkilöä, joka on tehnyt rikoksen, jäänyt siitä kiinni ja saamassa prosessin kautta sanktion, kutsutaan "epäillyksi". Häntä siis "epäillään", kunnes tuomio napsahtaa. "Epäily" on lähinnä tekninen termi, joka ei viittaa siihen, onko todellisuudessa kyseessä epäily vai varma tapaus. Prosessissa nimike on aina joka tapauksessa "epäilty".

    Kiinniotto-oikeuden käyttöön tämä ei siis liity. Jokamies (ja siis vartija) saa ottaa kiinni sananmukaisesti vain RIKOKSENTEKIJÄN. Pitää olla siis varmuus siitä, että henkilö on syyllistynyt rikokseen. Epäily (todellisessa arkimerkityksessään) ei todellakaan riitä. Älä sotke asioita, äläkä uneksi valtuuksista joita sinulla ei ole. Kiinniotettu on prosessin kannalta "epäilty", mutta kiinniottavan vartijan kannalta täysin varma tapaus. Muutenhan ei ole oikeutta kiinniottoon.

    Luulisi todella, että tällaiset perusasiat olisivat hallussa. Ei voi kuin päivästä toiseen ihmetellä näitä pellejä, jotka kutsuvat itseään turvallisuusalan ammattilaisiksi. Onhan täysin selvä, että poliisi ja vartija ovat oikeuksien kannalta aivan eri kategoriaa. Onneksi.

    >Tässä ei pitäisi olla vähänkään lakia tunteville mitään tulkintaongelmaa. Kiinni saa ottaa vain rikoksentekijän, eli henkilön, joka on syyllistynyt rikokseen. Jos rikos ei ole riittävän törkeä, ei kiinniotto-oikeutta kuitenkaan ole, kuten esim. ilkivallan kohdalla.<

    Kiinniotto-oikeuksiin kuuluu nykyisin lievä vahingonteko. Ilkivaltaa ei taida kukaan enään harrastaa kuin jossain murresanoissa..

    -actvy-

    Äänestä

  • Vesilasissa. kirjoitti:

    Koittakaa jo vartialuuserit tajuta ettei sillä vartiakurssiopuksella pärjää alkuunkaan. Koittakaa perehtyä LAKIIN ennenkuin alatte päteä.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Koittakaa jo vartialuuserit tajuta ettei sillä vartiakurssiopuksella pärjää alkuunkaan. Koittakaa perehtyä LAKIIN ennenkuin alatte päteä.

    sano vaan luuseriksi, tahi käytä muuta pilkkaa. Ei se kumminkaan mua kiinnosta.. Kerro mitä se ilkivalta on? Vanha pappani käyti moista sanaa.

    jos toi sun säälittävä näppäily on vain pahanolon purkua.. Kannattaisi apua hakea jostain ihan muualta kuin täältä. Siirry vaikka välillä jonnekkin pikkutyttöjen palstalle kinaamaan. Tytöt-on-tyhmiä-pojat-parempia.

    -actvy-

    Äänestä

  • Myrsky kirjoitti:

    Ilkivalta=vartialuuseri käyttää julkista valtaa

    Etkö enää muuta keksinyt. Käydään nukkumaan Huomenna on koulupäivä. Onhan sullakin varmaan aamulla herätys johonkin...Onhan?

    -actvy-

    Äänestä

  • höpö kirjoitti:

    Alkaako äitin pikkuamispoikaa jo väsyttämään. Pyydä äitiltäs hyvänyön suukko ja mene vällyjen sekaan. Älä unohda uninalleasi vierestä.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Perusvartijoita ei kaivata ammattitaidottomine mielipiteineen niihin keskusteluihin, joihin viittasin. Nehän voidaan lukea vaikka täältä sinun teksteistäsi.

    Nöyrry jo asemaasi! Taisin osua arkaan paikkaan kun et oikein kykene vastaamaan perus näsäviisailla kommenteillasi. Kyllähän niissä keskusteluissa kuuluisi olla aina joka osa-alueilta edustajat, Jotta paviaanit pikkutakeissaan eivät tee päätöksiä asioista joista eivät tiedä käytännössä mitään...näin kyllä valitettavasti käy liian usein.No minä "perusvartija" en ole täällä juurikaan ammattiini kuuluvia keskusteluja nähnyt tai ainakaan sellaisia joita ei olisi pilattu p-jauhannalla joten en niihin ole vaivautunut vastailemaan ainakaan ammatti mielessä. Eli äskeinen kommenttisi oli jälleen mielikuvituksen tuotetta eikä kommenteillesi juuri löydy tukea. Kyllä se lapsi taitaa olla siellä toisella koneella kun yleistää kaikki vartijat muutaman luupäävartijan ja provon vuoksi! tänne palstoille jää kitinäsi usko jo!Apina

    Ymmärrän, että sinua vituttaa, kun olet kuvitellut koko ajan "vähän" liikoja omasta asemastasi. Siellä missä todelliset keskustelut käydään, ei ole vartioimisliikkeiden edustajia, puhumattakaan vartijoista. Aivan älytön ajatus!

    Äänestä

  • Vesilasissa. kirjoitti:

    >Tässä ei pitäisi olla vähänkään lakia tunteville mitään tulkintaongelmaa. Kiinni saa ottaa vain rikoksentekijän, eli henkilön, joka on syyllistynyt rikokseen. Jos rikos ei ole riittävän törkeä, ei kiinniotto-oikeutta kuitenkaan ole, kuten esim. ilkivallan kohdalla.<

    Kiinniotto-oikeuksiin kuuluu nykyisin lievä vahingonteko. Ilkivaltaa ei taida kukaan enään harrastaa kuin jossain murresanoissa..

    -actvy-

    Aivan niin, tämä olikin esimerkki rikoksesta, jossa kiinniotto-oikeutta ei ole!

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Koittakaa jo vartialuuserit tajuta ettei sillä vartiakurssiopuksella pärjää alkuunkaan. Koittakaa perehtyä LAKIIN ennenkuin alatte päteä.

    Tämä oli jonkun apinan tekstiä.

    Äänestä

  • höpö kirjoitti:

    Etkö enää muuta keksinyt. Käydään nukkumaan Huomenna on koulupäivä. Onhan sullakin varmaan aamulla herätys johonkin...Onhan?

    -actvy-

    Pitäisi perusjärkkärinkin sen verran ymmärtää, että nämä tekstit eivät olleet minun kirjoittamiani. Kuitenkin vastailit aivan tosissasi niihin?

    Äänestä

  • Myrsky kirjoitti:

    sano vaan luuseriksi, tahi käytä muuta pilkkaa. Ei se kumminkaan mua kiinnosta.. Kerro mitä se ilkivalta on? Vanha pappani käyti moista sanaa.

    jos toi sun säälittävä näppäily on vain pahanolon purkua.. Kannattaisi apua hakea jostain ihan muualta kuin täältä. Siirry vaikka välillä jonnekkin pikkutyttöjen palstalle kinaamaan. Tytöt-on-tyhmiä-pojat-parempia.

    -actvy-

    Etkö tosiaan tiedä, mitä ilkivalta on nykylain mukaan? No, tämän ei tietenkään pitäisi yllättää ketään (olethan vartija). Katso tästä alta:

    13 § (27.6.2003/613)
    Ilkivalta

    Joka

    1) metelöimällä tai muulla sellaisella tavalla aiheuttaa häiriötä virantoimituksen yhteydessä muualla kuin yleisellä paikalla taikka yleisöltä suljetussa virastossa, toimistossa, liikkeessä tai tehtaassa tai muussa vastaavassa paikassa,

    2) aiheuttaa häiriötä soittamalla puheluita virastoon, toimistoon, liikkeeseen taikka muuhun vastaavaan paikkaan taikka

    3) käyttämällä joukkoliikenteen kulkuneuvon, hissin tai muun laitteen hätäjarrua tai hälytintä aiheuttaa ilkivaltaisesti väärän hälytyksen,

    on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, ilkivallasta sakkoon.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Tämä oli jonkun apinan tekstiä.

    joku dorka veistelee ajatuksia jotka ei ole minun käsialaa.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Pitäisi perusjärkkärinkin sen verran ymmärtää, että nämä tekstit eivät olleet minun kirjoittamiani. Kuitenkin vastailit aivan tosissasi niihin?

    JOku onneton pelle rekisteröinyt menestyksekkäästi käyttämäni nimimerkin. Nämäkään edelliset viestit eivät olleet minun käsialaa.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    No tämähän alkoi taas kuulostaa palstan vakiohörhö Agitaattorilta.

    "Iha ekaks, ne on kaikki epäiltyjä siihen asti, kunnes tuomiolauselmassa toisin lukee."

    Pitäisi tietysti muistaa tänne kirjoitellessa, että perusvartija ei voi ymmärtää mitä eroa on rikosprosessilla ja pakkokeinoilla. Rikosprosessissa henkilöä, joka on tehnyt rikoksen, jäänyt siitä kiinni ja saamassa prosessin kautta sanktion, kutsutaan "epäillyksi". Häntä siis "epäillään", kunnes tuomio napsahtaa. "Epäily" on lähinnä tekninen termi, joka ei viittaa siihen, onko todellisuudessa kyseessä epäily vai varma tapaus. Prosessissa nimike on aina joka tapauksessa "epäilty".

    Kiinniotto-oikeuden käyttöön tämä ei liity. Jokamies (ja siis vartija) saa ottaa kiinni sananmukaisesti vain RIKOKSENTEKIJÄN. Pitää olla siis varmuus siitä, että henkilö on syyllistynyt rikokseen. Epäily (todellisessa arkimerkityksessään) ei todellakaan riitä. Älä sotke asioita, äläkä uneksi valtuuksista joita sinulla ei ole. Kiinniotettu on prosessin kannalta "epäilty", mutta kiinniottavan vartijan kannalta täysin varma tapaus. Muutenhan ei ole oikeutta kiinniottoon.

    Luulisi todella, että tällaiset perusasiat olisivat hallussa. Ei voi kuin päivästä toiseen ihmetellä näitä pellejä, jotka kutsuvat itseään turvallisuusalan ammattilaisiksi. Onhan täysin selvä, että poliisi ja vartija ovat oikeuksien kannalta aivan eri kategoriaa. Onneksi.

    Pitäs tietty muistaa tätä palstaa seuratessaa, et sun lukutaito on rajallinen. Sä luet vaan sen mikä sopii sun omiin fantasioihis. Jos vartija ei plussaile valtuuksiaan, ni sit sä väkisin vänkäät et se teki nii kuiteski. Mä vittuilin sulle tahallani, ku mä heitin ton epäilty -jutun. Jos sä siis oot niin rajottunu ettet vitsiä hiffaa.

    Pointsi oli se, et ei me mitää alioikeuden vangitsemismääräyst tarvita, ku me otetaa joku kiinni. Niin sä yrität antaa ymmärtää ja puputuksellas kaventaa meidän valtuuksia. Tai whatever, nythä sä tietty seuraavaks vänkäät, et mä oon väittäny mulla olevan vangitsemisoikeus. Äläkä morkkaa agia se on hyvä jätkä.

    "Mä vittuilin sulle tahallani, ku mä heitin ton epäilty -jutun. Jos sä siis oot niin rajottunu ettet vitsiä hiffaa."

    Just just. Nyt se olikin sitten vitsi, kun olit väärässä. Tämä oli jo aika säälittävää jopa sinulta.

    "Pointsi oli se, et ei me mitää alioikeuden vangitsemismääräyst tarvita, ku me otetaa joku kiinni. Niin sä yrität antaa ymmärtää ja puputuksellas kaventaa meidän valtuuksia."

    Ei tietenkään tarvitse vangitsemismääräystä, en ole sitä väittänytkään. Tarvitaan ainoastaan varmuus siitä, että tekijä on syyllistynyt rikokseen. Kuvitelmat ja epäilyt tyyliin "ehkä se varasti jotain, kun hälyportti kerran soi" eivät riitä. Lainmukaisia valtuuksia en ole kaventamassa, mutta mielikuvitusvaltuudet saivat näköjään taas kovan kolauksen. Tai sitten olet yksinkertaisesti vain tietämätön, tai haluat muusta syystä tulkita sanomiseni omiin tarkoituksiisi sopiviksi.

    "Pointsi oli se, et ei me mitää alioikeuden vangitsemismääräyst tarvita, ku me otetaa joku kiinni."

    Sanottakoon tähän vielä selvyyden vuoksi, että vangitsemiseen tarvittavat edellytykset eivät suinkaan välttämättä automaattisesti riittäisi jokamiehen kiinniotto-oikeuden käyttämiseen.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Ymmärrän, että sinua vituttaa, kun olet kuvitellut koko ajan "vähän" liikoja omasta asemastasi. Siellä missä todelliset keskustelut käydään, ei ole vartioimisliikkeiden edustajia, puhumattakaan vartijoista. Aivan älytön ajatus!

    Täällä se jatkaa ruikuttamista edelleen kun ei muuhun kykene..no ei mikään yllätys noilla mielipiteillä.Eikä mulla ole mitään epäselvyyksiä oman asemani suhteen!Teen duunini ammattitaidolla ja reippaasti ja teen mitä pomot käskee mikäli pysytään lain puitteissa mutta kyllä minulla ammatti ylpeyttä on tottakai.No enpä jaksa lyödä lyötyä enää enempää.Saan varmaan hyvät naurut jatkossakin kun ajattelen vuoden päästä et siellä se sama apina vielä varmaan mussuttaa ja hakkaa päätään seinään suomi24 palstalla.Lopeta lapsellinen yleistys niin voin itsekkin raottaa putkinäköäni!

    Äänestä

  • Huhuu 45 kirjoitti:

    JOku onneton pelle rekisteröinyt menestyksekkäästi käyttämäni nimimerkin. Nämäkään edelliset viestit eivät olleet minun käsialaa.

    Millainen on perusjärkkäri/perusvartija.Ei kai sellaista ole olemassakaan!?Eiköhän jokainen omalla työpanoksella ja järjellä osoita millainen työmies on?!Ja koulutus ja sen määrähän ei kerro vielä juuri mitään siitä osaako kaveri työnsä vai ei tai liikkuuko siellä päässä pelkkiä yhtälöitä,yhdyssanoja,alastomia naisia tai ei mitään!Lapsellista tuo sinun yleistys tällä palstalla.No eipä sulla taida juurikaan olla tukijoita väitteillesi kun ininäsi jäävät tänne palstoille!voi raukkaa...

    Äänestä

  • meille kirjoitti:

    "No eipä sulla taida juurikaan olla tukijoita väitteillesi"

    Niinhän sinä olet täällä useasti toivonut. Toivossa on varmasti hyvä elää. Psyykkaamalla itseäsi jaksat pidemmällä, eikö niin.

    Äänestä

  • enemmistö kirjoitti:

    Täällä se jatkaa ruikuttamista edelleen kun ei muuhun kykene..no ei mikään yllätys noilla mielipiteillä.Eikä mulla ole mitään epäselvyyksiä oman asemani suhteen!Teen duunini ammattitaidolla ja reippaasti ja teen mitä pomot käskee mikäli pysytään lain puitteissa mutta kyllä minulla ammatti ylpeyttä on tottakai.No enpä jaksa lyödä lyötyä enää enempää.Saan varmaan hyvät naurut jatkossakin kun ajattelen vuoden päästä et siellä se sama apina vielä varmaan mussuttaa ja hakkaa päätään seinään suomi24 palstalla.Lopeta lapsellinen yleistys niin voin itsekkin raottaa putkinäköäni!

    "Täällä se jatkaa ruikuttamista edelleen kun ei muuhun kykene"

    Niin siis sinä vai?

    "Eikä mulla ole mitään epäselvyyksiä oman asemani suhteen!"

    Jos kuvittelet, että perusvartijalle olisi käyttöä vakavassa alaa koskevassa keskustelussa, niin olet kyllä erittäin pahasti metsässä. Epäselvyyttä siis kyllä löytyy.

    "Saan varmaan hyvät naurut jatkossakin kun ajattelen vuoden päästä"

    Varmasti samaa pelokkaan epävarmaa naurua, joka kumpuaa psyyken puolustautumisreaktiosta, ja jota tähänkin asti olet esittänyt.

    Ajattelin käydä vielä tsekkaamassa, että vieläkö se vähemmistö täällä ruikuttaa ja yllätys yllätys täällä se ruikutus jatkuu kun et tukea mielipiteillesi saa!;)Olet itse lapsellinen kun puhut "perusvartijoista" ja yleistät koko ammattikuntaa!!Kertooko koulutus/palkka/ammatti mielestäsi onko kaveri fiksu vai ei?Onko mahdollista, että joku tekee työtä muunkin kuin rahan takia?Löytyykö kaikista ammateista floppeja?Onko jokainen työssä aloittava heti ammattilainen vai tuleeko se kokemusten myötä?Kannattaako kaikkia juttuja tällä palstalla ottaa todesta?onko joukossa provoja?Arvosteletko vartijoita näkemäsi,kuulemasi vai tämän palstan perusteella?Onko itselläsi kokemusta vartijan työstä?millainen on perusvartija?Oletko mielestäsi täydellinen?Olen varsin otettu ja kiitollinen jos voisit vastata kysymyksiini?

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    "Mä vittuilin sulle tahallani, ku mä heitin ton epäilty -jutun. Jos sä siis oot niin rajottunu ettet vitsiä hiffaa."

    Just just. Nyt se olikin sitten vitsi, kun olit väärässä. Tämä oli jo aika säälittävää jopa sinulta.

    "Pointsi oli se, et ei me mitää alioikeuden vangitsemismääräyst tarvita, ku me otetaa joku kiinni. Niin sä yrität antaa ymmärtää ja puputuksellas kaventaa meidän valtuuksia."

    Ei tietenkään tarvitse vangitsemismääräystä, en ole sitä väittänytkään. Tarvitaan ainoastaan varmuus siitä, että tekijä on syyllistynyt rikokseen. Kuvitelmat ja epäilyt tyyliin "ehkä se varasti jotain, kun hälyportti kerran soi" eivät riitä. Lainmukaisia valtuuksia en ole kaventamassa, mutta mielikuvitusvaltuudet saivat näköjään taas kovan kolauksen. Tai sitten olet yksinkertaisesti vain tietämätön, tai haluat muusta syystä tulkita sanomiseni omiin tarkoituksiisi sopiviksi.

    Tietäsit mitään... Ni sit sä tietäsit, et näytön varmuus on tapauskohtasta. ..olisit poliisi, ni sit sä tietäsit, ettei keikkoja tehdä partion nenän edessä. Ja jos ollaan postausasemissa, ei kuule kukaan oo niin hyvä, et pääsee fyysisesti samaan huoneeseen mis se teko tehdään. Jokanen kiinniottaja joutuu kuule ihan omassa nupissaan päättämään, et riittääks nähty kiinniottoon.

    Myöntäsit jo miehissä et sul on asennevika. Sä yrität tolla jankuttamisella ylikorostaa näyttökynnystä. Ja jos joku ei sun juttujas kumarra ni aletaan nimittelemään ja meluumaan mielikuvitusvaltuuksista. En o edelleenkää väittäny mulla olevan poliisivaltuuksia tai et mä voin riistää vapauden perusteettomasti. Mut miksköhä sä haluut aina lukee kaiken just niin. Sä yrität ekaks määrätä jonkun oleen väärässä ja sen jälkeen määritellä vielä miks se on väärässä. Siihen kysymättä, et mitä se toinen sano. Olet sä aika änkyrä.

    Äänestä

  • enemmistö kirjoitti:

    Ajattelin käydä vielä tsekkaamassa, että vieläkö se vähemmistö täällä ruikuttaa ja yllätys yllätys täällä se ruikutus jatkuu kun et tukea mielipiteillesi saa!;)Olet itse lapsellinen kun puhut "perusvartijoista" ja yleistät koko ammattikuntaa!!Kertooko koulutus/palkka/ammatti mielestäsi onko kaveri fiksu vai ei?Onko mahdollista, että joku tekee työtä muunkin kuin rahan takia?Löytyykö kaikista ammateista floppeja?Onko jokainen työssä aloittava heti ammattilainen vai tuleeko se kokemusten myötä?Kannattaako kaikkia juttuja tällä palstalla ottaa todesta?onko joukossa provoja?Arvosteletko vartijoita näkemäsi,kuulemasi vai tämän palstan perusteella?Onko itselläsi kokemusta vartijan työstä?millainen on perusvartija?Oletko mielestäsi täydellinen?Olen varsin otettu ja kiitollinen jos voisit vastata kysymyksiini?

    Jauhot suuhun!

    "se vähemmistö täällä ruikuttaa"

    Meitä naurattaa joka kerran makeasti, kun käytät tätä juttua ja myönnät, että enemmistö on tyhmää.

    "Kertooko koulutus/palkka/ammatti mielestäsi onko kaveri fiksu vai ei?"

    Kertoo se jotain. Orjapalkalla työtä tekevä vartija, joka päivästä toiseen on firman kusetuksen kohteena ei ole fiksu.

    "Onko mahdollista, että joku tekee työtä muunkin kuin rahan takia?"

    On. Esimerkiksi vartijat tuntuvat tekevän töitä kuvitellun aseman vuoksi. Näitä kuvitelmia on jo onneksi saatu purettua.

    "Löytyykö kaikista ammateista floppeja?"

    Löytyy. Useimmissa ammattiryhmissä ammattilaisia on paljon ja floppeja vähän. Vartijan ammattiryhmässä todellisia ammattilaisia on vain muutama. Sen sijaan enemmän tai vähemmän floppeja on suurin osa.

    "Onko jokainen työssä aloittava heti ammattilainen vai tuleeko se kokemusten myötä?"

    Ammattilainen on henkilö joka tuntee työnsä tekemisen niin teoriassa kuin käytännössä. Toivottavasti et yrittänyt tällä uskotella itsellesi, että olisit ammattilainen. Tai, että vartijat ylipäätään olisivat ammattilaisia.

    "Kannattaako kaikkia juttuja tällä palstalla ottaa todesta?"

    Ei kannata, esim. höpinöitä vartijoiden ammattilaisuudesta tai kovasta osaamisesta.

    "onko joukossa provoja?"

    Varmasti, mutta ne erottaa kuka tahansa normaalijärkinen ihminen. Vartijoille se on ymmärrettävästi hankalaa.

    "Arvosteletko vartijoita näkemäsi,kuulemasi vai tämän palstan perusteella?"

    Sekä että. En näe mitään ristiriitaa näiden välillä, päinvastoin reaalikokemukset ja tämä palsta tukevat toisiaan.

    "Onko itselläsi kokemusta vartijan työstä?"

    On.

    "millainen on perusvartija?"

    Huomattavasti keskivertoihmistä tyhmempi henkilö, joka raataa orjapalkalla ja on firman jatkuvan kusetuksen kohteena mielellään, koska kuvittelee, että vartijan asema on kova juttu. Henkilö, joka uskoo itsestään liikoja. Henkilö, joka haluaisi nähdä itsensä turvallisuusalan ammattilaisena ja joskus erehtyy jopa näin kuvittelemaan. Henkilö, joka mystifioi täysin arkipäiväisiä juttuja ja esiintyy näin kovana ammattilaisena vertaistensa keskuudessa.

    "Oletko mielestäsi täydellinen?"

    Täydellisempi kuin useimmat muut tällä palstalla kirjoittelevat.

    Äänestä

  • herra nelkytseitsemän kirjoitti:

    Tietäsit mitään... Ni sit sä tietäsit, et näytön varmuus on tapauskohtasta. ..olisit poliisi, ni sit sä tietäsit, ettei keikkoja tehdä partion nenän edessä. Ja jos ollaan postausasemissa, ei kuule kukaan oo niin hyvä, et pääsee fyysisesti samaan huoneeseen mis se teko tehdään. Jokanen kiinniottaja joutuu kuule ihan omassa nupissaan päättämään, et riittääks nähty kiinniottoon.

    Myöntäsit jo miehissä et sul on asennevika. Sä yrität tolla jankuttamisella ylikorostaa näyttökynnystä. Ja jos joku ei sun juttujas kumarra ni aletaan nimittelemään ja meluumaan mielikuvitusvaltuuksista. En o edelleenkää väittäny mulla olevan poliisivaltuuksia tai et mä voin riistää vapauden perusteettomasti. Mut miksköhä sä haluut aina lukee kaiken just niin. Sä yrität ekaks määrätä jonkun oleen väärässä ja sen jälkeen määritellä vielä miks se on väärässä. Siihen kysymättä, et mitä se toinen sano. Olet sä aika änkyrä.

    "Jokanen kiinniottaja joutuu kuule ihan omassa nupissaan päättämään, et riittääks nähty kiinniottoon."

    Niinpä, vartijoilla onkin tässä asiassa viestien perusteella suuria ongelmia.

    "Myöntäsit jo miehissä et sul on asennevika."

    Ihan mitä vaan, kunhan ei tarvitse olla vartija.

    "Sä yrität tolla jankuttamisella ylikorostaa näyttökynnystä."

    Ota agi ihan rauhassa. Näyttökynnystä ei tietenkään ole mitenkään "ylikorostettu", sen sijaan sinä tyypilliseen tapaan ja tavalla vähättelet koko asiaa. Kiinniotto on mahdollinen vain, kun syyllisyydestä on varmuus, ei sen enempää, eikä vähempää.

    "En o edelleenkää väittäny mulla olevan poliisivaltuuksia tai et mä voin riistää vapauden perusteettomasti. Mut miksköhä sä haluut aina lukee kaiken just niin."

    Miksköhä sä sit haluut kirjoittaa niin, et sen voi lukee just niin?

    "Sä yrität ekaks määrätä jonkun oleen väärässä ja sen jälkeen määritellä vielä miks se on väärässä."

    Höpötihöpö. Tämä on ihan ehtaa agitaattoria. Otapa tuosta logiikasta sitten selvää.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    "se vähemmistö täällä ruikuttaa"

    Meitä naurattaa joka kerran makeasti, kun käytät tätä juttua ja myönnät, että enemmistö on tyhmää.

    "Kertooko koulutus/palkka/ammatti mielestäsi onko kaveri fiksu vai ei?"

    Kertoo se jotain. Orjapalkalla työtä tekevä vartija, joka päivästä toiseen on firman kusetuksen kohteena ei ole fiksu.

    "Onko mahdollista, että joku tekee työtä muunkin kuin rahan takia?"

    On. Esimerkiksi vartijat tuntuvat tekevän töitä kuvitellun aseman vuoksi. Näitä kuvitelmia on jo onneksi saatu purettua.

    "Löytyykö kaikista ammateista floppeja?"

    Löytyy. Useimmissa ammattiryhmissä ammattilaisia on paljon ja floppeja vähän. Vartijan ammattiryhmässä todellisia ammattilaisia on vain muutama. Sen sijaan enemmän tai vähemmän floppeja on suurin osa.

    "Onko jokainen työssä aloittava heti ammattilainen vai tuleeko se kokemusten myötä?"

    Ammattilainen on henkilö joka tuntee työnsä tekemisen niin teoriassa kuin käytännössä. Toivottavasti et yrittänyt tällä uskotella itsellesi, että olisit ammattilainen. Tai, että vartijat ylipäätään olisivat ammattilaisia.

    "Kannattaako kaikkia juttuja tällä palstalla ottaa todesta?"

    Ei kannata, esim. höpinöitä vartijoiden ammattilaisuudesta tai kovasta osaamisesta.

    "onko joukossa provoja?"

    Varmasti, mutta ne erottaa kuka tahansa normaalijärkinen ihminen. Vartijoille se on ymmärrettävästi hankalaa.

    "Arvosteletko vartijoita näkemäsi,kuulemasi vai tämän palstan perusteella?"

    Sekä että. En näe mitään ristiriitaa näiden välillä, päinvastoin reaalikokemukset ja tämä palsta tukevat toisiaan.

    "Onko itselläsi kokemusta vartijan työstä?"

    On.

    "millainen on perusvartija?"

    Huomattavasti keskivertoihmistä tyhmempi henkilö, joka raataa orjapalkalla ja on firman jatkuvan kusetuksen kohteena mielellään, koska kuvittelee, että vartijan asema on kova juttu. Henkilö, joka uskoo itsestään liikoja. Henkilö, joka haluaisi nähdä itsensä turvallisuusalan ammattilaisena ja joskus erehtyy jopa näin kuvittelemaan. Henkilö, joka mystifioi täysin arkipäiväisiä juttuja ja esiintyy näin kovana ammattilaisena vertaistensa keskuudessa.

    "Oletko mielestäsi täydellinen?"

    Täydellisempi kuin useimmat muut tällä palstalla kirjoittelevat.

    Juuri tällaista vastausta odotinkin.Yleensä ihminen joka yleistää on fiksu.Vai mitä?.No nyt varmasti kaikki tietää millainen kaveri juttujen takana on ja kannattaako häntä ottaa vakavasti.

    Äänestä

  • enemmistö kirjoitti:

    Juuri tällaista vastausta odotinkin.Yleensä ihminen joka yleistää on fiksu.Vai mitä?.No nyt varmasti kaikki tietää millainen kaveri juttujen takana on ja kannattaako häntä ottaa vakavasti.

    "enemmistö" kertoi meille tyhmille päättäville VARTIOILLE miten asian laita on. Nii muistakaa heittää ne kuvaajat pois kaupasta heti kun sinne tulevat. Ei siitä mitään seuraamuksia tule. Kuvaaminen on kielletty. Johan sen huomaa kuinka pahasti Huhuun ja muiden valokuvaajapellejen todistukset ontuu.

    Äänestä

  • enemmistö kirjoitti:

    Juuri tällaista vastausta odotinkin.Yleensä ihminen joka yleistää on fiksu.Vai mitä?.No nyt varmasti kaikki tietää millainen kaveri juttujen takana on ja kannattaako häntä ottaa vakavasti.

    "Juuri tällaista vastausta odotinkin.Yleensä ihminen joka yleistää on fiksu.Vai mitä?.No nyt varmasti kaikki tietää millainen kaveri juttujen takana on ja kannattaako häntä ottaa vakavasti. "

    Toisin sanoen et odottanut yhtään tällaista vastausta vaan luulit typeryyksissäsi lyöneesi jauhot kurkkuun. Nyt sitten näköjään harmittaa kun sait oikein isän kädestä. Et ole kyennyt osoittamaan yhtäkään Huhuu45:n kertomista asioista vääräksi, päin vastoin. Lakitietämyksessä pyyhkii vartijat mennen tullen. Mutta ei kai se mikään ihme ole edes. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää tällainen vartijoiden paniikinomainen sätkyttely. Tosiasiat ovat tosiasioita, eivätkä muutu miksikään vaikka kuinka kirjoittaisit, että ei tarvitse ottaa tosissaan. Peruspsykologian teorioiden mukaan tällainen kehotus onkin todennäköisesti tarkoitettu sinulle itsellesi hallitsemaan kirjoittajaa kohtaan tuntemaasi pelkoa.

    Äänestä

  • keltanokka vartija kirjoitti:

    Vartijalla on kiinniotto-oikeutta käyttäessään oikeus tarkastaa kiinni otettu ja hänen mukanaan olevat tavarat sen varmistamiseksi, ettei kiinni otetulla ole hallussaan esineitä tai aineita, joilla hän voi aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille. Vartijalla on oikeus ottaa pois tarkastuksessa tavatut vaaralliset esineet tai aineet. Pois otetut esineet tai aineet on luovutettava viipymättä poliisille.

    Nythän siis puhutaan turvallisuustarkastuksesta,
    johon vartijoilla on oikeus kiinnioton yhteydessä suojellakseen kiinniotetun ja itsensä terveyttä ja henkeä.

    Tämän yhteydessä esille tulevia asioita / hallussa olevia esineitä saa tutkia / käyttää hyödyksi.

    Esimerkiksi, mikäli turvallisuustarkastuksen yhteydessä löydän henkilöllisyystodistuksen,
    voin aivan rauhassa ottaa siitä kiinniotetun tiedot, ja merkitä ne tapahtumailmoitukseen / anastusilmoitukseen.

    Samoin mikäli löytyy 100 % varmasti omasta kohteestani anastettua omaisuutta, ei mikään kiellä ottamasta sitä haltuun.

    Turvallisuustarkastuksen lähtökohtana on kuitenkin oltava oman tai kiinniotetun turvallisuus. Eli teräaseiden, neulojen, lasipullojen jne. löytäminen ja poistaminen kiinniotetun hallusta.

    Turvatarkastus on laajempi käsite, eikä edellytä kiinniottoa, eikä siihen vartijoilla ole laillista oikeutta.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Vartijalla ei ole mitään oikeutta henkilöllisyyden tarkistamiseen. Missään. Menepä takaisin sinne vartijakouluun ja lue sitä vartijaoppikirjaa.

    Keskustelun aihehan ei tunnu tässä tapauksessa olevan henkilöllisyyden, vaan oikeutuksen toteaminen.

    Ja juurikin yksityisissä tiloissa, kuten yritykset jne, on täysin oikeutettua vaatia Id tai vastaava kulkulupa, sillä vartijan oikeuksiin kuuluu poisto-oikeus, jonka perusteissa on mainittu myös oikeudeton oleskelu.

    Sama pätee myös valtion tms. tiloissa, kuten
    virastot, ministeriöt, kirjastot, koulut jne.

    Henkilöllisyyden toteamiseen ei näissä tapauksissa ole / tarvitse olla oikeutta,
    sillä kulkuoikeudet ovat poikkeuksetta rajoitetuissa tiloissa todennettavissa muilla keinoin.

    Kuitenkaan oikeudettomasti mainitsemissani tiloissa oleskelevaa ei ilman muita perusteita ole mitään järkevää syytä ruveta kiinni ottamaan, mutta poisto on yleensä molemmin puolin ymmärrettävä, ja hyväksyttävä toimi em. tilanteessa.

    Eihän normaalioloissa kukaan esim. jonkin ison yhtiön palveluksessa työskentelevä henkilö rupea siitä valittamaan, että heidän tiloistaan poistetaan henkilöt joilla ei ole kulkulupia.
    Vaikka tämä sitten sisältäisi omaa henkilökuntaakin.

    Tämän sanon kokemuksella.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    "Jokanen kiinniottaja joutuu kuule ihan omassa nupissaan päättämään, et riittääks nähty kiinniottoon."

    Niinpä, vartijoilla onkin tässä asiassa viestien perusteella suuria ongelmia.

    "Myöntäsit jo miehissä et sul on asennevika."

    Ihan mitä vaan, kunhan ei tarvitse olla vartija.

    "Sä yrität tolla jankuttamisella ylikorostaa näyttökynnystä."

    Ota agi ihan rauhassa. Näyttökynnystä ei tietenkään ole mitenkään "ylikorostettu", sen sijaan sinä tyypilliseen tapaan ja tavalla vähättelet koko asiaa. Kiinniotto on mahdollinen vain, kun syyllisyydestä on varmuus, ei sen enempää, eikä vähempää.

    "En o edelleenkää väittäny mulla olevan poliisivaltuuksia tai et mä voin riistää vapauden perusteettomasti. Mut miksköhä sä haluut aina lukee kaiken just niin."

    Miksköhä sä sit haluut kirjoittaa niin, et sen voi lukee just niin?

    "Sä yrität ekaks määrätä jonkun oleen väärässä ja sen jälkeen määritellä vielä miks se on väärässä."

    Höpötihöpö. Tämä on ihan ehtaa agitaattoria. Otapa tuosta logiikasta sitten selvää.

    Jossain paistettaiski... Eipä taida tulla tästä yhtään enempää joo. Viimekski ku tivasin sun pätevyyttäs alko paskanheitto ja väistit kysymyksen. Jos sä olisit oikeustieteilijä, ni noissa sun jutuissas olis viitteet lähdeteoksiin ja maininnat et kenen tulkintoja sä levität. Useimmiten sun tulkinnat on yhen sanan merkitysvivahteitten eriäväisyyksiä, jotka on kotosin kyllä ennemminki lastentarhan pihalta, ku suomalaisesta tiedekorkeakoulust. Tässä threadissa sä oot vaihtelunvuoks ruvennu esittämään poliisia. Seki aika läpinäkyvää. Ei kyllä mee täydestä ees siellä lastentarhas.

    Se ettet sä ees hiffaa mikä oli tyylikeino ja mikä ei, kertoo mulle ettet sä oo ees lukiota käyny.
    Joten mä en tiedä, mikä sun elämän tragedia oli. Ei kiinnostakaan tietää. Mut sä et määrää mihin mä kirjotan, mitä kirjotan ja millasilla tehokeinoilla. Se et sä oot niin ennakkoluulojes krampissa, et sä alat uudelleenkirjottelemaan lakejaki, kertoo kaikille millanen asiantuntija säki oikeesti olet. Säälittävyyden huippu viel seki et sä näät joka puskan takana Agitaattorin. Kaikki ei oo sun kanssa samaa mieltä, eikä ne kaikki oo Agitaattoreita.

    Tämä on ehtaa agitaattoria. Jäädessäsi keskustelussa pakostakin alakynteen, yrität tuttuun tyyliin kääntää huomiota pois itse asiasta. Tyypillisesti alat jankuttamaan vastaväittäjän pätevyydestä ja lähteistä. Samalla keneltäkään ei jää huomaamatta auktoriteettiuskosi. Hakemalla haet jotain mihin tarttua ja sitä tehdessäsi käytät uskottavuutesi kohottamiseksi kaikki tuntemasi oikeustieteessä käytettävät termit.

    "Viimekski ku tivasin sun pätevyyttäs alko paskanheitto ja väistit kysymyksen."

    Niinkuin silloinkin sanoin, en ala tässä kertomaan itsestäni liikoja, ihan vain tunnistettavuuden välttämiseksi. Annan asiatietämykseni puhua puolestaan, koulutukseni on joka tapauksessa tässä asiassa täysin sivuseikka. Asian käsittäminen ei vaadi oikeustieteellistä koulutusta, säännöshän on laadittu jokamiestä silmälläpitäen ja siitä on syystä tehty riittävän yksinkertainen ja yksiselitteinen. Vartijoiden kapasiteettia ei valitettavasti ole tässä kohtaa osattu huomioida.

    Sinulle on jo varmasti kauan sitten käynyt selville, että tiedän mistä puhun. Ymmärrät kyllä hyvin, että en aio itsestäni kertoilla ja osaat käyttää tätä hyväksesi sitä nimenomaan vaatimalla. Yrität "ovelasti" saada tällä asian näyttämään siltä, että takkini olisi oikeasti tyhjä, enkä ymmärtäisi mistä kirjoitan. Valitettavasti toimit vain erittäin läpinäkyvästi, eikä takkini myöskään ole tyhjä.

    Et ole myöskään itse kertonut mikä on koulutuksesi ja millä kapasiteetilla väität ymmärtäväsi laista yhtään mitään. Tosin selväksi on jo käynyt, että et siitä ymmärräkään.

    "Jos sä olisit oikeustieteilijä, ni noissa sun jutuissas olis viitteet lähdeteoksiin ja maininnat et kenen tulkintoja sä levität."

    Vastaan tähän, vaikka nyt ei tietenkään sovi unohtaa, että tämä on vain agitaattorimaista sumuverhon luomista varsinaisen asian ympärille. Katso nyt ihan ensimmäiseksi vaikka se pakkokeinolain jokamiehen kiinniotto-oikeus -pykälä ja sen esityöt (ei löydy netistä, voi olla sinulle vähän vaikeaa). Ehtiessäsi voit tutustua vaikkapa teokseen "Johdatus esitutkinta- ja pakkokeinolakeihin" (Niemi-Kiesiläinen). Ja sitten voit miettiä sitä, että lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi antaa poliisin tehdä kiinniotot, kun varmuusvaatimus ei täyty.

    "Useimmiten sun tulkinnat on yhen sanan merkitysvivahteitten eriäväisyyksiä"

    Tyypillistä agitaattorin savusumutaktiikkaa. "Rikoksentekijä" on rikoksentekijä, eikä "henkilö, joka ehkä on tehnyt rikoksen". Tätähän sinä yrität väittää, eikä kyseessä todellakaan ole "merkitysvivahde". Mutta tällaisen termin käyttö saa alkuperäisen väitteesi tuntumaan lähes oikealta ja väitteidesi korjaamisen pilkunviilaamiselta.

    "jotka on kotosin kyllä ennemminki lastentarhan pihalta"

    Lastentarhakuviot tunnet epäilemättä minua paremmin.

    "Tässä threadissa sä oot vaihtelunvuoks ruvennu esittämään poliisia."

    Tämä ei olekaan enää pelkkää sumutusta ja "antaa ymmärtää"-taktiikkaa. Tämä on suoranainen valhe.

    "Se ettet sä ees hiffaa mikä oli tyylikeino ja mikä ei,"

    Tyypillistä agitaattoria, omat virheet ovatkin jälkikäteen tarkasteltuna "tyylikeinoja". Menee jo huvittavaksi.

    "Se et sä oot niin ennakkoluulojes krampissa, et sä alat uudelleenkirjottelemaan lakejaki, kertoo kaikille millanen asiantuntija säki oikeesti olet."

    Koska jokainen ymmärtää jopa jo vartijakurssin annin perusteella (jos on ollut hereillä) sen, että sinä olet väärässä, uskon että kuvitelmasi kertovat enemmän sinusta.

    "Kaikki ei oo sun kanssa samaa mieltä, eikä ne kaikki oo Agitaattoreita."

    Mutta sinä olet.

    Valitan pettymystäs. Tänkään puskan takaa ei löytyny pahaa Agitaattoria.

    " "Rikoksentekijä" on rikoksentekijä, eikä "henkilö, joka ehkä on tehnyt rikoksen". Tätähän sinä yrität väittää, eikä kyseessä todellakaan ole "merkitysvivahde". Mutta tällaisen termin käyttö saa alkuperäisen väitteesi tuntumaan lähes oikealta ja väitteidesi korjaamisen pilkunviilaamiselta."

    Taidatkos sen paremmin sanoa, sanoi setä Topelius.
    Oot koko threadin ajan yrittäny väkisin pistää mut sanomaan, jotain millä sä voisit väittää mun plussaavan vartijoiden oikeuksia. Nyt sä sit vedät täysin kilarit, kun et onnistunukkaa.

    "Samalla keneltäkään ei jää huomaamatta auktoriteettiuskosi"

    Eikä sun lakkaamaton uskos omaan perusteettomaan ja toteennäyttämättömään auktoriteettiis.

    "Tyypillistä agitaattoria, omat virheet ovatkin jälkikäteen tarkasteltuna "tyylikeinoja". Menee jo huvittavaksi"

    Niin siitä sanojen vääntelemisestä oli vissiin jotain juttua jossain...
    Kuha vaan huvikseni rupesin pommittaan, ku oot tollanen tosikko ja väittelijänä täys alottelija. Siitäpä sä sit kokoajan jatkat juttuu ja yrität väkisin keksii pilkusta tai pilkun vierestä asiaa. Vaiks tosiasiassa mun vanhaa opeeni mukaillen tää säännös on tyhjentävästi määritellen kirjotettu. Siks täytyy olla aika vaikee tapaus et saa näin huonoilla eväillä riidan aikaan. No sano sit ne suorat sanat mulle et sä voit väittää voittanees tän skaban. Taivas vaan tietää et mil ihmeen perusteilla. Ja varo ettei se Agitaattori tuu kiusaamaan sua uniin.
    Hahhaa....

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Tämä on ehtaa agitaattoria. Jäädessäsi keskustelussa pakostakin alakynteen, yrität tuttuun tyyliin kääntää huomiota pois itse asiasta. Tyypillisesti alat jankuttamaan vastaväittäjän pätevyydestä ja lähteistä. Samalla keneltäkään ei jää huomaamatta auktoriteettiuskosi. Hakemalla haet jotain mihin tarttua ja sitä tehdessäsi käytät uskottavuutesi kohottamiseksi kaikki tuntemasi oikeustieteessä käytettävät termit.

    "Viimekski ku tivasin sun pätevyyttäs alko paskanheitto ja väistit kysymyksen."

    Niinkuin silloinkin sanoin, en ala tässä kertomaan itsestäni liikoja, ihan vain tunnistettavuuden välttämiseksi. Annan asiatietämykseni puhua puolestaan, koulutukseni on joka tapauksessa tässä asiassa täysin sivuseikka. Asian käsittäminen ei vaadi oikeustieteellistä koulutusta, säännöshän on laadittu jokamiestä silmälläpitäen ja siitä on syystä tehty riittävän yksinkertainen ja yksiselitteinen. Vartijoiden kapasiteettia ei valitettavasti ole tässä kohtaa osattu huomioida.

    Sinulle on jo varmasti kauan sitten käynyt selville, että tiedän mistä puhun. Ymmärrät kyllä hyvin, että en aio itsestäni kertoilla ja osaat käyttää tätä hyväksesi sitä nimenomaan vaatimalla. Yrität "ovelasti" saada tällä asian näyttämään siltä, että takkini olisi oikeasti tyhjä, enkä ymmärtäisi mistä kirjoitan. Valitettavasti toimit vain erittäin läpinäkyvästi, eikä takkini myöskään ole tyhjä.

    Et ole myöskään itse kertonut mikä on koulutuksesi ja millä kapasiteetilla väität ymmärtäväsi laista yhtään mitään. Tosin selväksi on jo käynyt, että et siitä ymmärräkään.

    "Jos sä olisit oikeustieteilijä, ni noissa sun jutuissas olis viitteet lähdeteoksiin ja maininnat et kenen tulkintoja sä levität."

    Vastaan tähän, vaikka nyt ei tietenkään sovi unohtaa, että tämä on vain agitaattorimaista sumuverhon luomista varsinaisen asian ympärille. Katso nyt ihan ensimmäiseksi vaikka se pakkokeinolain jokamiehen kiinniotto-oikeus -pykälä ja sen esityöt (ei löydy netistä, voi olla sinulle vähän vaikeaa). Ehtiessäsi voit tutustua vaikkapa teokseen "Johdatus esitutkinta- ja pakkokeinolakeihin" (Niemi-Kiesiläinen). Ja sitten voit miettiä sitä, että lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi antaa poliisin tehdä kiinniotot, kun varmuusvaatimus ei täyty.

    "Useimmiten sun tulkinnat on yhen sanan merkitysvivahteitten eriäväisyyksiä"

    Tyypillistä agitaattorin savusumutaktiikkaa. "Rikoksentekijä" on rikoksentekijä, eikä "henkilö, joka ehkä on tehnyt rikoksen". Tätähän sinä yrität väittää, eikä kyseessä todellakaan ole "merkitysvivahde". Mutta tällaisen termin käyttö saa alkuperäisen väitteesi tuntumaan lähes oikealta ja väitteidesi korjaamisen pilkunviilaamiselta.

    "jotka on kotosin kyllä ennemminki lastentarhan pihalta"

    Lastentarhakuviot tunnet epäilemättä minua paremmin.

    "Tässä threadissa sä oot vaihtelunvuoks ruvennu esittämään poliisia."

    Tämä ei olekaan enää pelkkää sumutusta ja "antaa ymmärtää"-taktiikkaa. Tämä on suoranainen valhe.

    "Se ettet sä ees hiffaa mikä oli tyylikeino ja mikä ei,"

    Tyypillistä agitaattoria, omat virheet ovatkin jälkikäteen tarkasteltuna "tyylikeinoja". Menee jo huvittavaksi.

    "Se et sä oot niin ennakkoluulojes krampissa, et sä alat uudelleenkirjottelemaan lakejaki, kertoo kaikille millanen asiantuntija säki oikeesti olet."

    Koska jokainen ymmärtää jopa jo vartijakurssin annin perusteella (jos on ollut hereillä) sen, että sinä olet väärässä, uskon että kuvitelmasi kertovat enemmän sinusta.

    "Kaikki ei oo sun kanssa samaa mieltä, eikä ne kaikki oo Agitaattoreita."

    Mutta sinä olet.

    Tohon pöljän viimeisen viestin perään ei enää pysty vastaamaan, joten vastaan sun viestiin. Oikeesti tää on siis herra47:lle.

    Aika itseriittoisesti jätti vastaamatta kaikkiin olennaisiin kohtiin. Alan pikkuhiljaa kallistua huhuun puolelle. Tunnen agitaattorin todellisesta elämästä ja hän on oikeastikin tällainen kuin tekstinsä antaa ymmärtää. Sillä agihan tämä oli.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Tämä on ehtaa agitaattoria. Jäädessäsi keskustelussa pakostakin alakynteen, yrität tuttuun tyyliin kääntää huomiota pois itse asiasta. Tyypillisesti alat jankuttamaan vastaväittäjän pätevyydestä ja lähteistä. Samalla keneltäkään ei jää huomaamatta auktoriteettiuskosi. Hakemalla haet jotain mihin tarttua ja sitä tehdessäsi käytät uskottavuutesi kohottamiseksi kaikki tuntemasi oikeustieteessä käytettävät termit.

    "Viimekski ku tivasin sun pätevyyttäs alko paskanheitto ja väistit kysymyksen."

    Niinkuin silloinkin sanoin, en ala tässä kertomaan itsestäni liikoja, ihan vain tunnistettavuuden välttämiseksi. Annan asiatietämykseni puhua puolestaan, koulutukseni on joka tapauksessa tässä asiassa täysin sivuseikka. Asian käsittäminen ei vaadi oikeustieteellistä koulutusta, säännöshän on laadittu jokamiestä silmälläpitäen ja siitä on syystä tehty riittävän yksinkertainen ja yksiselitteinen. Vartijoiden kapasiteettia ei valitettavasti ole tässä kohtaa osattu huomioida.

    Sinulle on jo varmasti kauan sitten käynyt selville, että tiedän mistä puhun. Ymmärrät kyllä hyvin, että en aio itsestäni kertoilla ja osaat käyttää tätä hyväksesi sitä nimenomaan vaatimalla. Yrität "ovelasti" saada tällä asian näyttämään siltä, että takkini olisi oikeasti tyhjä, enkä ymmärtäisi mistä kirjoitan. Valitettavasti toimit vain erittäin läpinäkyvästi, eikä takkini myöskään ole tyhjä.

    Et ole myöskään itse kertonut mikä on koulutuksesi ja millä kapasiteetilla väität ymmärtäväsi laista yhtään mitään. Tosin selväksi on jo käynyt, että et siitä ymmärräkään.

    "Jos sä olisit oikeustieteilijä, ni noissa sun jutuissas olis viitteet lähdeteoksiin ja maininnat et kenen tulkintoja sä levität."

    Vastaan tähän, vaikka nyt ei tietenkään sovi unohtaa, että tämä on vain agitaattorimaista sumuverhon luomista varsinaisen asian ympärille. Katso nyt ihan ensimmäiseksi vaikka se pakkokeinolain jokamiehen kiinniotto-oikeus -pykälä ja sen esityöt (ei löydy netistä, voi olla sinulle vähän vaikeaa). Ehtiessäsi voit tutustua vaikkapa teokseen "Johdatus esitutkinta- ja pakkokeinolakeihin" (Niemi-Kiesiläinen). Ja sitten voit miettiä sitä, että lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi antaa poliisin tehdä kiinniotot, kun varmuusvaatimus ei täyty.

    "Useimmiten sun tulkinnat on yhen sanan merkitysvivahteitten eriäväisyyksiä"

    Tyypillistä agitaattorin savusumutaktiikkaa. "Rikoksentekijä" on rikoksentekijä, eikä "henkilö, joka ehkä on tehnyt rikoksen". Tätähän sinä yrität väittää, eikä kyseessä todellakaan ole "merkitysvivahde". Mutta tällaisen termin käyttö saa alkuperäisen väitteesi tuntumaan lähes oikealta ja väitteidesi korjaamisen pilkunviilaamiselta.

    "jotka on kotosin kyllä ennemminki lastentarhan pihalta"

    Lastentarhakuviot tunnet epäilemättä minua paremmin.

    "Tässä threadissa sä oot vaihtelunvuoks ruvennu esittämään poliisia."

    Tämä ei olekaan enää pelkkää sumutusta ja "antaa ymmärtää"-taktiikkaa. Tämä on suoranainen valhe.

    "Se ettet sä ees hiffaa mikä oli tyylikeino ja mikä ei,"

    Tyypillistä agitaattoria, omat virheet ovatkin jälkikäteen tarkasteltuna "tyylikeinoja". Menee jo huvittavaksi.

    "Se et sä oot niin ennakkoluulojes krampissa, et sä alat uudelleenkirjottelemaan lakejaki, kertoo kaikille millanen asiantuntija säki oikeesti olet."

    Koska jokainen ymmärtää jopa jo vartijakurssin annin perusteella (jos on ollut hereillä) sen, että sinä olet väärässä, uskon että kuvitelmasi kertovat enemmän sinusta.

    "Kaikki ei oo sun kanssa samaa mieltä, eikä ne kaikki oo Agitaattoreita."

    Mutta sinä olet.

    "Vaiks tosiasiassa mun vanhaa opeeni mukaillen tää säännös on tyhjentävästi määritellen kirjotettu."

    Miten sinut herra nelkytseiska saataisiin ymmärtämään mitä tää tarkoittaa? Se tarkoittaa nimenomaan sitä luetteloa niistä rikoksista, jotka oikeuttaa kiinnioton. Ei mitään muuta. Ei kannata käyttää näitä hienoja sanoja, jos ei ymmärrä mitä ne tarkoittaa.

    Äänestä

Mitenkä puhallutusratsiat?

Poliisihan yllätystarkastaa sattumanvaraisesti tulevia tai meneviä ihmisiä. Onko poliisi puuttunut ihmisten yksityisyyteen?

Itse olen ollut mielissäni, kun selviytyy puhaltamalla. Olisi paljon ikävämpää, alkometriin pitäisi pieraista. Jotenkin kuitenkin puhalluttaminen ärsyttää.

Äänestä
  • "Rautio toteaa, että juuri tästä syystä esimerkiksi lentoasemien turvatarkastuksesta tai autoilijoiden puhallutuksista on aivan erikseen säädetty laissa."

    Äänestä

kitisee kun toiset haluaa vain hyvää...!Tais olla kaverilla omat möyhöt mukana kun viitsii moisesta valittaa!Kun nuorella iällä saadaan huumekierre kuriin tai peloteltua niin ettei se kerkee edes alkamaan!Parempihan se on et tarkastetaan iso joukko eikä yksittäin näin välttyy yksityinen henkilö leimautumiselta!Tää on taas tätä "mun lapset ei tee koskaan mitään pahaa" ajattelua!Avatkaa ihmiset silmät...Jos itse olisin ollut kyseisellä leirillä tai lapseni olisi ollut niin olisin kyllä kokenut ratsian vaan positiivisena asiana!Eiköhän tämä viimeistään todista sen, että täällä palstalla pyörii kaiken maailman höpöheinän polttelijat ja vapaustaistelijat...

Äänestä
  • Kun ei ole oikeutta ratsata, niin ei ole oikeutta ratsata. Miten tämä on niin vaikea asia, että se ei mene kerta kaikkiaan jakeluun? Jos halutaan ratsata, niin tarvitaan laki, jossa tällainen valtuus annetaan poliisille. Ei kukaan halua mielivaltaisesti käyttäytyvää virkakoneistoa tai vartijoita.

    Äänestä

Aivan oikein!Lisää ratsioita nuorten tapahtumiin, oli ne sitten diskoja tai rippikouluja!Näin saadaan Huumeiden käyttö sekä rikoskierre loppumaan jo nuorella iällä! Painotan kuitenkin, että kotikasvatuksella on myös suuri vastuu!Nykyinen "vapaakasvatus" onkin aika huolestuttava suuntaus!P.s Kukahan vartija täs nyt on tehnyt mielivaltaisia huume ratsijoita...aika rankkaa yleistystä...

Äänestä
  • Eihän tässä vartijoista puhuttu, vaan poliisin lakiin perustumattomasta toimenpiteestä -> mielivallasta.

    Äänestä

johtuvaa kuollonkolaria tulee vuodessa?!Eiköhän ne puhallutukset ole hyvä asia vaikkei lakiperusteita olisikaan!Sama koskee näitä ratsijoita...mitä hyvää huumeet tuo yhteiskuntaan sen kaiken paskan lisäksi?!Melkoista putkinäköä jos ei pysty ajattelemaan kuin lakikirja kainalossa!!!Onneksi tälläiset vapaa-ajattelijat eivät pyöreisiin pöytiin tekemään suuria päätöksiä tai jos pääsevät eivät saa tukea noille idiooteille ajatuksille!

Äänestä
  • Joo, huvahuvahuva! Mennään vaan johonkin banaanitasavallan asteelle, jossa "poliisi" saa ratsata kenet tahansa, koska tahansa, ja ilman perusteluja.

    Voi olla, että siinä vaiheessa aletaan kaiholla muistelemaan niitä aikoja, kun viranomaisten toiminta oli laissa määriteltyä ja toimintaa valvottiin tehokkaasti.

    Että siinä sulle putkinäköä, urpo... Voisi mennä sinultakin kahvit väärään kurkkuun siinä vaiheessa, kun kämppääsi alettaisiin ratsailemaan "ihan vaan huvikseen - jos vaikka löytyisi jotain".

    Äänestä

  • Puhallutukset perustuvat lakiin urpo!

    Olisko kiva kun poliisi tulisi ratsaamaan sinun kotisi ihan tuosta vaan kun mieli tekee, vastalauseistasi huolimatta, ilman mitään laillista perustetta? Julkista valtaa käyttävien henkilöiden mielivalta on yhteiskunnallisesti pahempi ongelma kuin huumeet.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Puhallutukset perustuvat lakiin urpo!

    Olisko kiva kun poliisi tulisi ratsaamaan sinun kotisi ihan tuosta vaan kun mieli tekee, vastalauseistasi huolimatta, ilman mitään laillista perustetta? Julkista valtaa käyttävien henkilöiden mielivalta on yhteiskunnallisesti pahempi ongelma kuin huumeet.

    täällä pyörii!Menkää vapaaajattelijat kaduille melskaamaan kun ette muuhun kykene!Olette idiootteja!Onneksi te pyöritte täällä mielipide tasolla!No ei noilla ajatusmalleilla kovin paljoa pääsekkään vaikuttamaan!Haluaisitte varmaan venäjälle jossa nipulla seteleitä voi tehdä mitä vaan kun poliisi kääntää selkänsä!No tälläisen käytännön tuloksen näkee kun kääntää katseensa itään!Oikein kateeksi käy!

    Äänestä

  • mitä jengiä kirjoitti:

    Sovitaanko, että jos et osaa kirjoittaa edes alkeellisia yhdyssanoja oikein, niin et kutsu ketään idiootiksi? Se ei vain ole kovin uskottavaa, vaan paremminkin säälittävän naurettavaa.

    Äänestä

  • Puhallukset perustuvat lakiin!

    Äänestä

Jos tyyli on mielestäsi väärä ni kerropa parempi tapa saada huumeet ja rikollisuus vähenemään!Mielestäni tehokkain tapa on kuitenkin tarttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa!Laki on laki se on totta mutta pitää myös ajatella mikä on oikeasti hyväksi kaikille!

Äänestä
  • "pitää myös ajatella mikä on oikeasti hyväksi kaikille!"

    Julkista valtaa käyttävien henkilöiden mielivalta?

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    "pitää myös ajatella mikä on oikeasti hyväksi kaikille!"

    Julkista valtaa käyttävien henkilöiden mielivalta?

    katsoa tuoltakin kannalta!Minulle on aivan sama käyttääkö joku vähän julkistavaltaa mielivaltaisesti jos tarkoitus on hyvä!Tottakai raja tulee vetää jossain mutta sen vaan on niin , että niin kauan kun poliisi toimii täysin lakikirjan mukaan on rikolliset askeleen edellä!Minä henkilökohtaisesti ajattelen kokonaisuutta enkä takerru tuohon mielivaltaisuuteen..eihän me kuitenkaan mikään poliisivaltio olla...ei lähelläkään sitä....sitäpaitsi eiköhän suomessa nuo kaikki ihmisoikeudet ole aika hyvällä mallilla verrattuna moniin muihin maihin!No meitä on moneksi ja ymmärrän kyllä pointtisi!

    Äänestä

Olin festareilla ja siviilipukuiset poliisit ratsasivat minut epäillen minulla olevan huumeita.No eipä niitä löytynyt ja toivotettiin hyvät illan jatkot!Jälkeen päin asia on lähinnä huvittanut vaikka kiinnotolle ei perusteita ollutkaan.Mielestäni on kuitenkin hyvä, että ratsiota tehdään jos niillä saadaan kitkettyä huumeita pois keskuudestamme.Olisin voinut tapahtuneesta jutun nostaa mutta kaikille sattuu virhe arvioita ja hyvällä asiallahan ne poliisit olivat!Poliisit ja miksei vartijatkin tekevät tärkeää duunia jonka pohjimmainen tarkoitus kuitenkin on hyvä siitä olen varma vaikkakin välillä vähän"lain varjolla" hyvää kesän jatkoa kaikille ja avointa mieltä

Äänestä
  • Se on vaan sitten niin, että ihan yhtä hyvin kuka tahansa siviili voi ratsata ketä tahansa missä tahansa.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Se on vaan sitten niin, että ihan yhtä hyvin kuka tahansa siviili voi ratsata ketä tahansa missä tahansa.

    tämä oli vaan minun mielipide!Toki poliisit näyttivät minulle virkamerkkinsä ennen kiinniottoa jos se jäi epäselväksi.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    Se on vaan sitten niin, että ihan yhtä hyvin kuka tahansa siviili voi ratsata ketä tahansa missä tahansa.

    palsta on löytänyt uuden kusipään joka ei ymmärrä mistään mitään . Onnea valitsemallasi tiellä pikkurunkku , toivottavasti et tule mun tielleni saattas tulla nenä kipeex.

    Äänestä

  • rokervittaker kirjoitti:

    palsta on löytänyt uuden kusipään joka ei ymmärrä mistään mitään . Onnea valitsemallasi tiellä pikkurunkku , toivottavasti et tule mun tielleni saattas tulla nenä kipeex.

    "toivottavasti et tule mun tielleni saattas tulla nenä kipeex."

    Lähinnä oma nenäsi.

    Äänestä

  • Huhuu45 kirjoitti:

    "toivottavasti et tule mun tielleni saattas tulla nenä kipeex."

    Lähinnä oma nenäsi.

    nyt äiskän pikku runkkuhermanni takasin sinne komeroon nussimaan naapurin kissaa , muuhun kaltaisestasi homppelipojusta ei todellakaan ole.

    Äänestä

  • iivari kirjoitti:

    nyt äiskän pikku runkkuhermanni takasin sinne komeroon nussimaan naapurin kissaa , muuhun kaltaisestasi homppelipojusta ei todellakaan ole.

    Kehoitan kaikkia vertailemaan alla olevan linkin takaa gallerian sivuilta löytyvää tekstiä (kirjoitusvirheineen) tähän säälittävän nazzipellen tekstiin. En kuitenkaan väitä, että tämä nimimerkki olisi nazzikirjoittelija. Voihan kyseessä olla matkijakin.

    http://galleria.suomi24.fi/NomeD

    Äänestä

  • YKKÖSNAZZI kirjoitti:

    Tämän herran tunnen töiden kautta ja voin sanoa että kyseessä on nyt väärä henkilö. Vaikka herrasta on monilla monia mielipiteitä,niin täsä tapauksessa tuskin kyseessä on "NAZZI".

    Äänestä

Miksi et kirjoita sillä puheenjohtaja nikilläsi ja mistä sä saat kaiken tarmon tälle palstalle.

Voisit taas jatkaa niistä Falckin erityis turvallisuuspalveluista ja vartijoiden toimivalta kuvitelmista lisää..

Äänestä
  • Vai pitäisköhän antaa vähän tukiopetusta yhdyssanojen kirjoittamisessa ja välimerkkien käytössä?

    Äänestä

  • Huhuu 45 kirjoitti:

    Vai pitäisköhän antaa vähän tukiopetusta yhdyssanojen kirjoittamisessa ja välimerkkien käytössä?

    Sun hankkia elämä. Itse ymmärrän muiden kirjoitukset, eikä edes vituta. Jos puuttuu joku pilkku-piste-kysymysmerkki.

    -act

    Äänestä

Mä vastaan sulle nyt asiallisemmi ku mitä sä oikeesti ansaitset. Sä voit ite ylempää kattoo miten tää yks rinnastaa "henkilökorttinne olkaa hyvä" -pyynnön henkilötiedon ottaminen -nimiseen poliisivaltuuteen. Varmana tietää mitä näil on eroo, siis vääristelee tahallaan. Ja sit siit kiinniottamisesta, kun ollaan vyöhykevalvontana tehdyn kulunvalvonnan ja kunnollisen henkilösulun takana, jos sille henkilökortin/kulkunapin puuttumiselle ei löydy kunnon syytä, siin on tasan kaks vaihtoehtoo. Joko herra istuu omalla suostumuksellaan sohvassa tai sit herra makaa naama lattiassa raudat ranteissa.

Koska joko se fuulasi respaa, siipeili tai laitto jollain muulla luvattomalla tavalla sisäänpääsyn mökkiin, mihin sillä ei oo lupaa. Jos se on erehdys, se antaa selityksen, joka tsekataan. Tunnistaja revitään vaikka kotipunkasta ylös työmaalle kattomaan et onks tää herra Whatsit, Intian Punjabista, joka ei tiedä tapoja ja nappi jäi kuittaamatta tai unohtu ruokalan leimauslaitteeseen.

Eli kenttäolosuhteissa se varmuuden aste vaihtelee ja on aivan turhaa pilkunnussimista alkaa nipottaa siitä mitä PKL sanoo tai ei sano. Jos sä annat kundille vaihtoehdoiks joko olla epäpätevä, joka ei tunne lakii tai sit olla roisto joka liiottelee tahallaan valtuuksiaan, ni pitäis tajuta et sä saat siltä kundilta painokelvottoman vastauksen. Alennun sanomaa näin, koska teorias joku alaa tuntematon voi kahlata tän threadin läpi ja saada näist viesteist aika omituisen kuvan meist, meidän oikeuksist ja ammattitaidosta. Kato nyt vaiks tuolt ylempää, ku tää huhuujätkä vastailee muitten kyssäreihin.

Täähän on ihan perusmallin vittuilija, jollei oo muuta tarkotusta, ku väkisi kaivaa tekosyitä mollata ja haistatella meille. Tää kuittina sille vartijanplantust ylempänä olevalle, joka syytteli mua väistelyst. Luuletsä tosissaa et mä tai kukaa muukaa kundi yrittääkää vastata asiallisesti tollasiin vääristelyihi ja vittuiluun? Adjöö!

Äänestä
  • "saada näist viesteist aika omituisen kuvan meist, meidän oikeuksist ja ammattitaidosta"

    Älä muuta sano.

    Äänestä

  • haikapakala kirjoitti:

    "saada näist viesteist aika omituisen kuvan meist, meidän oikeuksist ja ammattitaidosta"

    Älä muuta sano.

    Nyt hajoo :-D

    miksi kaivoit tämän monta vuotta vanhan keskustelun esiin? miksi?

    Äänestä

  • 313131313131 kirjoitti:

    miksi kaivoit tämän monta vuotta vanhan keskustelun esiin? miksi?

    Siksi että voisit tutkia eräiden nimimerkkin tuotoksia ja vertailla niitä Turvasanomien tyyliin. Löyttykö yhtäläisyyksiä vai ei?

    Äänestä

  • koskattaja kirjoitti:

    Siksi että voisit tutkia eräiden nimimerkkin tuotoksia ja vertailla niitä Turvasanomien tyyliin. Löyttykö yhtäläisyyksiä vai ei?

    Herra nelkytseitsemän kuulostaa tutulta, missä olen tähän törmännyt..?

    Äänestä

  • No huhhuh! Onpahan sekopäistä uhoamista!

    Äänestä

  • juttujuttu kirjoitti:

    Herra nelkytseitsemän kuulostaa tutulta, missä olen tähän törmännyt..?

    Onko tämä Turvasanomablogin Kähkönen? Toivoisin Kähköseltä itseltään vastauksen.

    Äänestä

  • Secun haälykeskus kirjoitti:

    Onko tämä Turvasanomablogin Kähkönen? Toivoisin Kähköseltä itseltään vastauksen.

    No jos on, niin onpa näköjään saanut kunnon löylytystä jo vuosia sitten.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Toimivalta kirjoitti:

Apulaisoikeusasiamies: Rippikoululeirin huumeratsioille ei ollut perusteita
Helsingin Sanomat 27.12.2003

Kaikki lapset, ohjaajat ja tavarat tutkittiin koiran avulla

Turun poliisin huumeratsiat rippikoululeireille olivat eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Ilkka Raution mukaan perusteettomia. Rautio korostaa, että poliisin toiminnalle on aina oltava laissa nimenomainen toimivalta, eivätkä rikosten ennaltaehkäisyn nimissä tehdyt yleiset ratsiat ole hyväksyttäviä.

Raution tutkimassa tapauksessa poliisi oli tehnyt kesällä 2001 Turun seudulla eri rippikoululeireillä huumetarkastukset. Tullin huumekoirien avulla poliisi tutki sekä leiriläiset että ohjaajat sekä heidän majapaikkansa.

Asiasta kanteli yhden leirin ohjaaja. Hänen leiriltään ei löytynyt huumeita.

Poliisi puolusti ratsiaa vetoamalla poliisilain ensimmäiseen pykälään, jonka mukaan poliisin tehtävänä on muun muassa rikosten ennalta ehkäiseminen.

Rautio korostaa, että tämä poliisilain tehtävänmäärittely ei ole toimivaltasäännös eikä poliisilla ole sen perusteella oikeutta puuttua ihmisten lailla suojattuihin oikeuksiin.

"Se, että poliisilla on lainmukainen ja yhteiskunnallisesti toivottu motiivi menettelylleen, ei siis vielä sellaisenaan oikeuta poliisin toimenpidettä, vaan sille tulee löytyä toimivaltaperuste laista."

"Poliisi ei siten voi sattumanvaraisesti esimerkiksi tarkastaa, mitä vastaantulevalla henkilöllä on hallussaan, vaikka tällaisten yllätystarkastusten ehkä voitaisiin katsoa edistävän yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä tai (huumausaine)rikosten ennalta ehkäisemistä", Rautio teroittaa.

Hän muistuttaa, että viime kädessä on kyse oikeusvaltioperiaatteesta, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee aina perustua lakiin.

Tarkastuksella on Raution mukaan puututtu henkilön yksityisyyteen ja kotirauhaan, vaikka se sinänsä on ollut varsin rajattu.

Se on tehty vain koirien avulla eli tavaroita tai ihmisiä ei ole muuten tutkittu.

"Minun mielestäni ei kuitenkaan ole ratkaisevaa eroa siinä, käytetäänkö henkilön tai tilojen tarkastuksessa koiraa vai esimerkiksi jotain teknistä laitetta, jolla myös ´käsin koskematta´ voidaan tarkastaa, onko henkilöllä hallussaan jotain kiellettyä."

Rautio toteaa, että juuri tästä syystä esimerkiksi lentoasemien turvatarkastuksesta tai autoilijoiden puhallutuksista on aivan erikseen säädetty laissa.

Ratsiat oli tehty Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän pyynnöstä. Raution mukaan seurakuntayhtymällä ei ollut mitään oikeutta antaa ratsiaan suostumusta leiriläisten ja leirillä olleiden seurakunnan työntekijöiden puolesta. Riittävää ei liioin ollut se, että lasten vanhemmille ilmoitettiin yleisluontoisesti tarkastuksen mahdollisuudesta.

"Erityisesti korostan, että myös lapsien perusoikeuksilla on lähtökohtaisesti sama suoja kuin täysi-ikäisilläkin - tässä tapauksessa on sitä paitsi kysymys sen ikäisistä lapsista, että oikeusjärjestyksessämme yleisesti annetaan paljonkin merkitystä sille, mikä heidän oma tahtonsa on", Rautio painottaa ja jatkaa, etteivät lapset missään tapauksessa ole olleet minkään laitosvallan alaisia.

Rautio saattaa näkemyksensä poliisin tietoon.

SAMA KOSKEE VARTIJOIDEN TOIMIA, TOIMIVALTA TULEE LÖYTYÄ LAISTA, EI MIELIKUVITUKSESTA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu