Olen saanut kutsun todistajaksi liikennerikkomuksessa. Todistajaksi joutumista olen pelännyt jo aiemminkin kun uskovana pidän Raamatun lakia ihmisen lakia ylempänä ja Raamatussa kun kielletään vannominen. Olen asiasta kysellyt monelta uskonveljiltä ja saanut vastauksia puolesta ja vastaan. Ymmärtääkseni oikeudessa on vannomisen sijasta mahdollisuus antaa vakuutus mutta se on selitetty minulle vain vannomisen toiseksi nimeksi koska tämän toimituksen tehtävänä on sitoa ihminen tuomion alle. Oikeudessa odotetaan ihmisen puhuvan totta: miksi ei yksinkertaisesti vain lueta seuraamukset jos sinut saadaan valheesta kiinni kun sen sijaan halutaan omatuntosikin sitoa ja jättää ihminen epävarmaksi kenties loppuiäksi sen kysymyksen kanssa jätinkö sittenkin jotakin kertomatta oman etuni tähden?
vannomatta paras
omatunto
9863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En tiedä mitä uskonveljilläsi on ollut päässään sinua pelotellessaan. Mutta on niin, että on samantekevää valehteletko valan vannoneena tai vannomatta: molemmissa tapauksissa olet syyllistynyt rikokseen ja saat kärsiä tuomion. Valehteleminen oikeudessa on vakava rikos ja verrattavissa itse rikokseen ellei jopa pahempi ja tuomio sen mukainen. Mutta kun olet istunut sellissä muutaman vuoden niin edessä on taas vapaus. Jumalan edessä olet ikuisesti tuomittu rikoksistasi ja eikä mahdollisuutta sovitukseen omin eväin. Kristityillä on tietysti toivo siinä Jumalan lupauksessa, että uskova saa armon. Joka tapauksessa on erotettava toisistaan maallinen oikeus, missä laki määrää selkeästi seuraamukset valehtelemisesta. Ja toisaalta omantunnon syytökset siinä tapauksessa, että on onnistunut esimerkiksi valehtelemisen kautta välttämään maallisen tuomion ja odotettavissa on taivaallinen tuomio. Me täällä maanpäällä voimme vain luottaa siihen, että todistamme oikein ja rehellisesti ja jaamme tuomiot todistusten ja näyttöjen mukaan. Jos ihmiskunta tässä suhteessa rappeutuu, niin kuka siinä kärsii muu kuin ihminen itse
Jos "omantunnon" kysymys vannomisesta olikin kysymys siitä, että kummanko lakia uskovan tulee noudattaa silloin kun Raamatun laki ja maallinen laki ovat ristiriidassa, niin "kiinnivedon" vastaus "omantunnon" kysymykseen on ainakin riittämätön. Jos Raamatussa kerran kielletään vannominen ja se edellytetään oikeudessa, niin pitäisikö uskovan jättää vannomatta uskoonsa vedoten. Nimittäin tässä kirjain on kirjainta vastassa ja siinä ei ole välttämättä kysymys mistään henkimaailman asioista kun mustaa valkoisella toinen kieltää mihin toinen käskee! Voihan vakaumukseen vedoten kieltäytyä jopa armeijasta.
Aiotko valehdella vai puhua totta? Mitä Raamattusi sanoo noista vaihtoehdoista? Jos aiot puhua totuuden, miksi valasta on tullut Sinulle omantunnon kysymys? Eikö Raamattu kehota pysymään totuudessa ja pyrkimään oikeuteen? Todistajana olet kuitenkin valehdeltaessa rangaistusuhan alainen. Syytetty saa valehdella niin paljon kuin kerkeää, häntä siitä ei rangaista.
Aion puhua totta ja vannon valankin vaikka en tiedä rikonko käskyn. En vanno siksi että haluaisin nousta Luojaani vastaan vaan muistaen Jeesuksen sanat, että on annettava keisarille mikä keisarille kuuluu. En nyt toimi oman ymmärrykseni mukaan mutta toimin kuten on yleinen käytäntö ja jonka mukaan useimmat papitkin toimivat vaikka kenties teen väärin. Mutta totuuden sanon ilman valankin vannomista.
olet tosi luuseri! en minä sinulle kultaharkkojani luota
ihan lakikirjasta todistajan valan ja todistajan vakuutuksen kaavat, niin saat niitä pohtia tykönäsi ja miettiä, missä ongelma piilee, vai piileekö missään:
Todistajan vala (oikeudenkäymiskaari 17:29)
Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta, että minä todistan ja kerron kaiken totuuden tässä asiassa siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.
Todistajan vakuutus (sama lainkohta)
Minä N.N. lupaan ja vakuutan kunnian ja omantuntoni kautta, että minä todistan ja kerron kaiken totuuden tässä asiassa siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.
Eli kirkkoon kuuluvana voit antaa myös vakuutuksen, ja siinähän ei puhuta vannomisesta mitään. En ymmärrä, miten vakuutuksen antaminen voi olla uskosi vastaista.
Jaahas! Piti oikein ottaa google käsiin ja etsiä tuo Raamatun kohta vannomisesta. Siellä seisoo näin:
"Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: 'Älä tee väärää valaa' ja 'Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut'. Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta."
---------klip---------------------
Raamattu ei olisi Raamattu jos asiaa ei väännettäisi kymmeneen eri solmuun. Niinpä jokaiselle yleiseksi tulleelle tavalle löytyy Raamatussa perustelut: ottaa, minkä parhaaksi näkee ja kokee. Eräässäkin tulkinnassa nämä "yleisen käytännön" papit vääntävät tuonkin kohdan muotoon: "Voit vannoa Jumalan nimeen mutta älä vanno vähempiarvoisen nimeen." Mielestäni tästä kuten emme monesta muustakaan Raamatun kohdasta juuri voi keskustella koska emme voi suoraan kysyä Jumalalta miten se asia on. Aina tuntuu välikädessä olevan ihminen joka tunnetusti ymmärtää asiat väärin ja jakelee sitten omia vääriä käsityksiään maailmalle kuten minä tässä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kun tosiasiat ovat mitä ovat, niin "kiinnivedon" ajatuskulun mukaisesti on hyvä puhua totta, koska se on meille ihmisille sittenkin pitemmän päälle paras vaihtoehto. Voihan vedota vajavaisuuteen siellä viimmeisellä tuomiolla ja kertoa tehneensä kaiken parhaan ymmärryksensä mukaan - luulisi sen piisaavan myös Jumalalle.
Kieltämättä tuo valan vannominen tai vakuutuksen antaminen tuntuvat näin pikaisesti ajatellen relikteiltä oikeussalissa. Yhä useampi todistajaksi joutuva ei kuulu mihinkään kirkkoon ja monille kirkollisveronsa maksajallekin nuo loitsut ovat pelkkää muminaa valmistautuessa vastaamaan oikeuden kysymyksiin. Tehokkaammalta tuntuisi tuo seuraamusten lukeminen väärästä todistuksesta ennen tenttiä oikeuskäsittelyn silti kokematta minkäänlaista inflaatiota.
otan valan tai vakuutuksen todistajalta, lausun aina että "muistakaan vannomanne valan/antamanne vakuutuksen arvo ja merkitys, sen nojalla on rikosoikeudellisen vastuun uhalla puhuttava totta" tms. On aivan yleinen käytäntö, että puheenjohtaja nimenomaan muistuttaa rikosoikeudellisesta vastuusta.
Reliktihän tuo vala/vakuutus on, ehkä haluttu uudistuksissakin säilyttää nimenomaan muistutuksena asian vakavuudesta. Aika harvoin ns. keskiverto tapaluterilainen tulee luvanneeksi mitään Jumalan ja evankeliumin kautta.
Yksi huvittava muinaisjäänne on muuten se, että esimerkiksi kalastuksenvalvojat vannovat valan tuomioistuimessa sormet Raamatulla! Kaava on hyvin juhlallinen: "Minä N.N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, että minä uutterasti ja tunnollisesti, puolueettomasti ja ilman oman voiton tavoittelua, parhaan ymmärrykseni ja taitoni mukaan täytän velvollisuuteni valvoa kalastusta ja sitä koskevien säännösten ja määräysten noudattamista. Tämän minä lupaan kunniani ja omantuntoni kautta, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta." Kalastusasetuksessa on myös vakuutuksen kaava, mutta kyllä ovat kalavarat hyvässä suojeluksessa...