Nuoruudenrakkaus

Hei!

Olen Raili, 59-vuotias elämää kokenut ja nähnyt, monissa liemissä keitetty, karjalaiset sukujuuret omaava kahdesti aiemmin naitu naisihminen. Olin vastikään aviossa Reino Pallilan kanssa. Avio-onnea riitti kahden vuoden ajan, jonka jälkeen laitoin uskottoman mieheni taipaleelle. Minulla on ollut vähän häikkää myös terveyden puolella. Elämä ei ole juurikaan viime vuosina siis hymyillyt, aurinko ei ole tielleni ripotellut päivänsäteitä, ei kuu langettanut valoaan eloni poluille.

Elämäni muuttui kertalaakista, kun juhannustansseissa sattumalta törmäsin nuoruudenrakastettuuni Erkki Ripsakkalaan, yli neljän vuosikymmenen takaiseen rippikouluihastukseeni. Erkilläkin oli ollut kaikenlaista vastoinkäymistä elämässään. Nyt tuntuu siltä, että olemme näin pitkän ajan kuluttua löytämässä yhteisen sävelen (molemmat pidämme muunmuassa samoista laulukipaleista). Eilen tapahtui mullistava asia; Erkki Ripsakkala kosi minua ja lupasi viedä vihille vielä tämän vuoden puolella.

Ystävät, kertokaa toiminko liian hätäisesti vastatessani Erkille myöntävästi? Pitäisikö minun vielä odottaa jokunen tovi. Sydän kyllä sanoo toista, mutta järki kehottaa vielä seuraamaan Erkin edesottamuksia. Olen ajatellut käydä selvänäkijälläkin asian tiimoilta. Kannattaako se? Onko esimerkiksi Tamara Maunonen syvästi vastuunsa tunteva, kunnioitettu ja luotettu näkijä? Näin olen kuullut.

Ystävällisiä ja asiallisia vastauksia toivoen:

Raili
83092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei Raili,

Yritän tässä vastata sinulle kommunikattori-yhteydellä suothan anteeksi kirjoitusvirheet?

Ensinnakin näin saman ikäpolven ihmisenä kuin sinäkin Raili olet, tunnen suurta sympatiaa elämäntilannettasi kohtaan. Tässä iässä se terveys alkaa reistailla (minulla ollut vaikea ihottuma ja hiukset hormooniasioista johtuen ovat alkaneet lähteä muuta kiusallista josta en tässä nyt julkisesti halua tarkemmin selostaa!) ja me Naiset kun tulemme siihen tiettyyn ikään ja kun eronneita/leskeksi jääneitä ollaan, tunkee tajuntaa se valtava pelko että olenko nyt yksin loppuikäni!

En tiedä onko Sinulla perhettä, lapsia tai lastenlapsia (et täsmentänyt tätä mutta oletan ei ole), joten ymmärrän valtavan kaipuusi vanhan rakkautesi perään. Toisaalta ymmärrän myös pelkosti että Erkki saattaa olla huithapeli ja vain rahan perässä. Auervaara siis??

Ystäväni LIisa Ollikainen kertoi, että maaliskuussa valehteli Tamara Maunonen hänelle että tulossa on paljon rahaa ja rakkautta huhtikuun loppuun mennessä. Ei tullut! Siis kyseinalastan Tamaran pätevyyden nähtä totuus näissä asioissa. Ehkä on Tamara ollut kunnioitettu ja luotettu näkijä vielä 70-80-lukujen taitteessa mutta ei ehkä enää!

Kuten Paula Koivuniemi, tuo syvien naisellisten tuntojen tulkkikin toteaa, luota sydämen ääneen! Jos sinullä kärpäset pyörivät vatsassa kun Erkkiä ajattelet niin anna mennä vain rohkeasti. Voi olla että tämä juttu vielä lyö korville mutta toisaalta sinä Raili paljon nähneenä ja rankat sota-ajatkin kokeneena varmasti kestät mikäli tässä huonosti käy.

Oma käsitykseni Erkistä tuon lyhyen kuvauksen perusteella on että jos kerran te olette yhteisen sävelenkin löytäneet (itse kuuntelen paljon mieheni Eskon kanssa Ann-Christineä ja Beerittiä) niin se on jo sitten sitä suurta sielujen sympatiaa. Kun Erkki vielä on nuoruudenrakkautesi ja rippikoulunkin olette samalla pitäjällä käyneet, on teillä paljon yhteisiä muistoja mitä muistella.

Eli anna Raili vaan mennä, niin minä tekisin jos sinä olisin.

Terveisin Annikki

Äänestä
  • elämä on annettu elettäväksi.Olen itsekin jo 40 ja kolme vuotta kulkenut ihanan nallekarhun kainalossa.Pian soittaa hääkellot ja menen naimisiin...silläkin uhalla että kaikki voi mennä pieleen.En ole koskaan ollut näin rakastunut.Olemme molemmat romanttisia ja pidämme runoista.Musiikkimaku vaihtelee mutta en ole kovin tarkka makuasioista.Tärkeintä on lämmin hauska suhde joka heijastaa iloa myös ympärille.Pidämme samoista asioista,käymme katsomassa pelejä mm jääkiekkoa ja pesistä.käymme marjastamassa yhdessä ja uimassa.suukottelu on meillä tosi tärkeää.jokapäiväinen hellyys ja luottamus.Ei kukaan voi koskaan rakentaa mitään niin varmaa koska elämä on arpapeliä.hyvä voi kääntyä huonoksi ja päinvastoin.kun ei odota liikoja niin pärjää.ja voi olla kiitollinen sitä mitä on tässä ja nyt.häät on ihana juhla..odotan sitä innolla.onnea teille.luota sydämesi ääneen.mutta ota vähän selvää siitä miehestä mikä se on.ihmiset muuttuu vuosien varrella.lähinnä raha-asioita ajattelen.avioehto suojelee sua ja oma pankkitili.vedä tiukat rajat niin ei tartte pelätä.mutta muuten anna mennä täysillä...

    Äänestä

  • "rankat sota-ajatkin kokeneena" - miten niin? Ei 59v. ole sota-aikaa nähnyt. 1945 syntyneet ovat kyllä heti sotien jälkeen oleva ikäluokka.

    Mitenhän mahtaa olla, mitähän ne sulhot tykkää, kun oikein nimillä kirjoitellaan nettiin?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    "rankat sota-ajatkin kokeneena" - miten niin? Ei 59v. ole sota-aikaa nähnyt. 1945 syntyneet ovat kyllä heti sotien jälkeen oleva ikäluokka.

    Mitenhän mahtaa olla, mitähän ne sulhot tykkää, kun oikein nimillä kirjoitellaan nettiin?

    ..nuo eivät ole oikeita nimiä? :D
    Vain keksittyjä, jotta kertomus kuitenkin vähän selkiytyisi.

    Ja kyllä sotien jälkeenkin elämä varmasti oli pitkäänkin rankkaa.

    Äänestä

  • Vai antoi Tamara Maunonen tuollaisen ennustuksen maaliskuussa. Minkähän vuoden maaliskuussa? Ihan vaan, kun kyseinen henkilö on ollut haudan levossa jo vuodesta 1994.

    Äänestä

Olen vajaa 40-vuotias enkä koskaan ole ollut naimisissa. Miehiä on kyllä ollut, mutta minulla ei ole ollut rohkeutta mennä heidän kanssaan vihille asti.

Vasta nyt tuon 40-ikävuoden saapuessa mittariin olenkin viisastunut: Elämättömästä elämästä ei saa rahoja takaisin.

Nauti elämästä ja ota elämän tarjoamat ihanat asiat, kuten rakkaus, vastaan. Älä pelkää rakastaa äläkä pelkää siis ottaa rakkautta vastaan. Se on mitä ihanin aarre ja asia elämässä.

Olen itse sen vasta nyt alkanut oivaltaa, kun elämääni on tulle myös "Erkki". Mekin olemme rakastuneita ja toinen tuntuu sukulaissielulta. Niin samanlaisia olemme ja niin samanlainen on arvomaailmamme.

Me olemme tuntenee vajaa 1/2 puoli vuotta, mutta olemme jo puhuneet vihillekin menosta. Ja kas kummaa, aiemmin olisin juossut karkuun, mutta nyt hänen kanssaan on niin turvallista olla, että oikein odotan sitä virallista kosintaa...

Minä tartun omalta osaltani tilaisuuteen ja katson mitä "Erkkini" kanssa tulevaisuus tuo mukanaan.

Äänestä

Raili,

kyllä sydän tietää, milloin ratkaisu on oikein! Erittäin paljon onnea ja rakkautta elämäänne!

Äänestä
  • Kun ne porkkanatkin pitäs nostaa!
    Maat on kääntämättä ja vene maihin nostamatta ja täällä puhutaan vaan onnesta ja naimisesta.
    Onko täm joku riettauspalsta vain politikkojen höyryhumppaa???? Tehkää töitä laiskiaiset, jotta pääseette kunniaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raili kirjoitti:

Hei!

Olen Raili, 59-vuotias elämää kokenut ja nähnyt, monissa liemissä keitetty, karjalaiset sukujuuret omaava kahdesti aiemmin naitu naisihminen. Olin vastikään aviossa Reino Pallilan kanssa. Avio-onnea riitti kahden vuoden ajan, jonka jälkeen laitoin uskottoman mieheni taipaleelle. Minulla on ollut vähän häikkää myös terveyden puolella. Elämä ei ole juurikaan viime vuosina siis hymyillyt, aurinko ei ole tielleni ripotellut päivänsäteitä, ei kuu langettanut valoaan eloni poluille.

Elämäni muuttui kertalaakista, kun juhannustansseissa sattumalta törmäsin nuoruudenrakastettuuni Erkki Ripsakkalaan, yli neljän vuosikymmenen takaiseen rippikouluihastukseeni. Erkilläkin oli ollut kaikenlaista vastoinkäymistä elämässään. Nyt tuntuu siltä, että olemme näin pitkän ajan kuluttua löytämässä yhteisen sävelen (molemmat pidämme muunmuassa samoista laulukipaleista). Eilen tapahtui mullistava asia; Erkki Ripsakkala kosi minua ja lupasi viedä vihille vielä tämän vuoden puolella.

Ystävät, kertokaa toiminko liian hätäisesti vastatessani Erkille myöntävästi? Pitäisikö minun vielä odottaa jokunen tovi. Sydän kyllä sanoo toista, mutta järki kehottaa vielä seuraamaan Erkin edesottamuksia. Olen ajatellut käydä selvänäkijälläkin asian tiimoilta. Kannattaako se? Onko esimerkiksi Tamara Maunonen syvästi vastuunsa tunteva, kunnioitettu ja luotettu näkijä? Näin olen kuullut.

Ystävällisiä ja asiallisia vastauksia toivoen:

Raili

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu