Hei,
Olemme eronneet mieheni kanssa ja nyt välimatkaan 100 km. Lapsemme ovat 7 ja 3 vuotiaita, esikoinen siis koulua aloittelemassa.
Kuinka usein olis sopivaa että lapset kävisivät isänsä luona? Onko esin joka kolmas viikonloppu hyvä? Kertokaa kuinka teillä tapaamiset onnistuu, onko joka toinen viikonloppu lapsille liian usein reissaamista?
Olemme eronneet mieheni kanssa ja nyt välimatkaan 100 km. Lapsemme ovat 7 ja 3 vuotiaita, esikoinen siis koulua aloittelemassa.
Kuinka usein olis sopivaa että lapset kävisivät isänsä luona? Onko esin joka kolmas viikonloppu hyvä? Kertokaa kuinka teillä tapaamiset onnistuu, onko joka toinen viikonloppu lapsille liian usein reissaamista?
Vastaukset 16
Vanhimmat
joka kolmas?! haloo. meinaatko kasvattaa lapset isästä irti?!
Miks näillä palstoilla aina heti vastataan jotain tyhmää ja loukkaavaa???
Tapaamiset sovitaan tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Jos etäisyyttä on paljon, on syytä ensinnäkin sopia, kumpi kuljettaa vai kuljettaako kumpikin. Ennen kaikkea pitäisi päästä SOPIMUKSEEN tapaamisista, koska riitelystä lapset kärsivät kaikkein eniten. Ja lapsia tulisi mahdollisuuksien mukaan myös kuulla, miten usein he haluavat nähdä toista vanhempaansa. 7-vuotias jo osaa vähän kertoa omiakin näkemyksiään.
Joka toinen viikonloppu on ollut meillä toimiva käytäntö jo vuosien ajan, siitäkin huolimatta että välimatkaa on ollut parisataakin kilometriä. Mielestäni olisi myös kohtuullista että molemmat vanhemmat kuljettaisivat lapsia, ei vain toinen. Jo noin 10-vanhoina lapset pystyvät yksinkin kulkemaan matkaa bussilla tai junalla.
Joskus lapsi saattaa väsyä edestakaisin kulkemiseen. Silloin pitäisi keskustella, olisiko syytä vähäksi aikaa poiketa tavanomaisesta käytännöstä.
Kokemuksesta voin sanoa, että kun lapset kasvavat (omani on 10 v.) he junailevat ja sopivat itse tapaamisiaan ja se on mielestäni ihan hyvä juttu.
Koska KUKA vanhempi voi olla niin typerä, ettei tiedä mikä omien lapsien kannalta on parasta. Se mikä naapurin sirkulle sopii, ei sovi Minnalle...
Tapaamisia pitää olla paljon ja usein, eikö lapsi jo ole kärsinyt tarpeeksi kun isi ja äiti ovat eronneet?
"KUKA vanhempi voi olla niin typerä, ettei tiedä mikä omien lapsien kannalta on parasta. Se mikä naapurin sirkulle sopii, ei sovi Minnalle... "
Sitten kuitenkin tyrkkäät vain oman mielipiteesi ja senkin kiukulla... Katsos hiukan peiliin.
Tätä ei varmaankaan kysytty sulta. Hoida omat kersas äläkä määräile muita.
tämmöinen tapaus, jossa äiti on ominut molemmat lapset itselleen. Kokeile itse olla 3 viikkoa erossa lapsista.
Halusin vain tiedustella, kun tuota välimatkaakin tulee ja koulukin alkamassa. Lapseni saavat toki olla isällänsä haluamansa määrän!
se toinen lapsi kokonaan isukille ja hoida ite toinen. Vai eikö sun kantti kestä olla lapsesta erossa mutta isän pitäisi?
Ihan ensin täytyy kommentoida muuhun kuin itse alkuperäisen kirjoittajan kirjoitukseen.
Miksi te hyvät ihmiset ollette noin ilkeitä suustanne? Mitä se hyödyttää että kirjoitatte noin vihamieleisesti tai ilkeästi? Jokaisella meistä on oikeus toki kertoa tunteistamme ja kysellä muitten mielipiteitä itselleen tärkeään asiaan.. mutta tarviiko vastauksienn olla ilkeämielisiä ja eihän niistä ole edes alkuperäiselle kirjoittajalle hyötyä.
No nyt sitten alkuperäiselle kirjoittajalle.
Itse elän kerran kuudessa ns. uusperheessä. Mieheni poika käy meille kerran kuukaudessa 4 päivää kerralla. Syynä tähän se että etäisyyttä vanhempien välillä on satoja kilometrejä ja lapsi vasta 4-vuotias joten ei voi yksin matkustaa. Eli siis tässä tapauksessa isä joutuu hakemaan lapsen ensin junalla, matkustaen kolme tuntia suunta ja palaamaan takaisin kotiimme. Näin ollen myös isälle matkustaminen, 6 tuntia päivässä on paljon. Ja täytyyhän lapsi äitilleen palauttaa joten yhteensä isä matkustaa kerran kuukaudessa järjestettävän tapaamisen vuoksi jo 12 tuntia. Ja miten paljon se olisi jos tapaamiset olisivat kaksi kertaa kuussa tai enemmän. Tämä ratkaisu on ollut miehelleni ja pojalle hyvä ratkaisu.
Näin myöskään lapsen ns.arki ei rikkoonnu niin pahasti. Ja vielä tärkeämpää se on kun lapset menevät kouluun.
Mutta kesän jatkoja kaikille ja ei olla toisillemme ilkeitä vaan annetaan omia mielipiteitä niitä tarvitseville ilman solvausta.
ole matka eikä mikään. Pääasia on, että lapset ja iskä näkevät toisiaan tarpeeksi ja sen oman tarpeen tiedätte te vanhemmat itse parhaiten. Mahdollisimman usein ja säännöllisesti tietty lapsen kannalta paras.
vierottaa toisesta vanhemmasta.Isä vpoisi hakea,jos auto käytössä lapsen viikonlopuiksi luoksensa.On vaikeaa ne arkipäivätkin olla erillään toisesta vanhemmasta.Lomalla voisivat olla pidempään yhdessä.
Meillä toimii aika hyvin. Lapset nyt 5vee ja 9vee. Asumme 160km päästä isistä. Muutimme pois paikkakunnalta 3v sitten ja tämä järjestely sai alkunsa silloin.Tytöt menevät itäsuomeen kaksi kertaa kuussa. Molemmilla eri isä. Toinen hakee ja toinen sitten tuo. Tosin toinen isistä on vuorotyössä, joten näkemiset tapahtuvat hänen vuorojen mukaisesti viikonloppuisin. Muitten osapuolten on vain hyväksyttävä nämä päivät. Tällä vuorotyöläisellä on myös aivan asiallinen uusi nainen, joka auttaa aina tarvittaessa, jos kaikki työvuorot eivät oikein täsmää ja satu kaikille osapuolille. Tytöt ovat myös toisinaan vain toisen isällä, jos toiselle ei sovi. Kesäloma-aikoina tytöt saavat olla isillään 2viikkoa, joko viikon jaksoissa tai putkeen. Mitään ei olla sovittu paperilla tapaamisista kuin että nähdä saa niin usein kuin haluaa. Minulla on yksinhuoltajuus. Olen onnellinen tilanteesta. Lapset eivät koe olevansa kahden kodin luokussa ja odottavat usein jo innolla kaikkia matkustamisia.
Meilläpä on niin, että isää ei kiinnosta nähdä poikaansa juuri ollenkaan. Kohta tulee kuluneeksi 5 kuukautta siitä kun ovat nähneet, kerran ovat puhuneet puhelimessa tänä aikana. Pojalla ikää kohta 7-vuotta. Tää äiti hajoaa ihan kohta. Ihan naurettavalta tuntuu tämä ajatus siitä, että meillä on paperilla yhteishuoltajuus.
...ilkeä tilanne. Jos mulla olis vastaava, ottaisin yhteyttä huoltotoimistoon vai mikä se paikka nyt on nimeltään missä ne paperit on alkujaan tehty ja pyytäisin uuden käsittelyn. Jos ei kävisi näin niin sitten (valitettavasti ainoaksi keinoksi jää) oikeusteitse asia hoituu eteenpäin. Ajattele pitkällä tähtäimellä, koska myöhemmin lapsesi sitten vetää omat johtopäätökset eikä halua olla isänsä kanssa tekemisissä. Sinä olet sen jälkeen hänelle se ainoa "oikea" vanhempi. Itselleen se mies hallaa tässä tekee ja tulee varmaankin katumaan myöhemmin (jos ymmärtää mitään). Jos olo lasten kanssa tuntuu aikaajoin ylitsepääsemättömältä, käytä kaupungin tarjoamia tukiperhepalveluja. Hyväksi havaittuja. Siinä vaan kyllä joutuu ottamaan yhteyttä soskuun, jos ylpeys antaa periksi. Eivät leimaa huonoksi äidiksi tai mitään sellaista. Eikä joudu syynin alle, kun sanoo miten asia on. Turhaan odottelet, että toinen (siis exäsi) muuttuu. Pane pyörät pyörimään ja tee oma ja poikasi elämä paremmaksi.
Niin kun sehän tässä harmittaakin, ettei alun alkaen mitään tapaamissopimuksia tehty kirjallisena. Molemmat kun tehdään enemmän tai vähemmän epäsäännöllisiä töitä ajateltiin, että kaipa kaksi aikuista pystyy keskenään sopimaan sopivat tapaamiset...mä olin silloin niin nuori ja thmä että kuvittelin tälläisenkin olevan mahdollista. Kyllä se jonkun aikaa toimikin, ihan pienenä en edes uskaltanut päästää kovin pitkiksi ajoiksi isän luokse, ja voi olla ettei isäkään kovin pitkäksi aikaa olisi uskaltanut pitääkään pienenä. Mutta sitten jossain vaiheessa se meni sellaiseksi, että minä aina olin se joka ehdottaa tapaamisia. Monesti lähinnä tilanteissa, jolloin äidin työajat olivat mahdottoman tuntuiset. Ja sitten alkoikin isin ""työkiireet". Eikä aikaa pojalle enää riittänytkään juuri koskaan. Välillä kun poika oli isällään sain kuulla pojalta sitten jälkeenpäin, että hän olikin ollut isän äidin tai isomummin kanssa yötä, vaikka isän luona piti olla. Minullahan tälläisistä muutoksista ei tarvinnut kertoa...Ensin yritin keskustella asiasta ja se onnistuikin, nimittäin keskustelu, isä sanoi tajuavansa kuinka tärkeitä nämä tapaamiset pojalle ovat, mutta kun niin kiire töissä....eli mikään ei muuttunut. Olen huutanut iskälle, ei vaikutusta. Ajattelin antaa aikaa, niin etten ota mitään yhteyttä josko sitten isä ottaa yhteyttä kun haluaa ja kun en painosta...no tuloksena sitten tälläisiä useamman kuukauden mittaisia taukoja tapaamisessa ja yhteydenpidossa ylipäänsä. Päätin tuossa juuri, että sitten kun (jos) isä joskus soittaa ja kysyy voiko Petteri tulla isälle mä sanon sille että se tulee kylään vasta kun säännölliset tapaamiset on kirjattu paperille. Aivan sama tehdäänkö se keskenään vai lastenvalvojan kanssa. Mieluummin tietysti lastenvalvojan kanssa. Ja nyt mä sitten tunnen jo valmiiksi syyllisyttä ko. asiasta. Vaikka mun vikahan se ei ole, jos isä ei lastaan halua nähdä. Ja siis oman vapaa- ajan lisäämiseksi en näitä isän tapaamisia tarvitse. Jos tarvitsen lastenhoitoapua saan sitä perheeltäni ja ystäviltäni. Sitä toisen vanhemman vastuuta kun ei sossukaan ottaa. Onneksi poika on aivan ihana, ja ainakin toistaiseksi suhteellisen tasapainoinen lapsi vaikka ei isäänsä näekään. On tässä sellainenkin puoli, että jos poika on oppinut jotain todella hienoa, esim pitää vanhemille rouville ovea auki kaupassa, niin mä tiedän keneltä se on sen oppinut. Kaipa tämä tilanne helpottaa viimeistään siinä vaiheessa kun poika saa oman kännykän ja voi itse soitella isän kanssa ilman, että isän täytyy äidin kanssa puhua. Tai ainakin toivossa on hyvä elää.
...ettei se sossukaan ota vastuuta toisena vanhempana olemisesta, kukapa sitä haluaisikaan. Kun minuakin on elämä heitellyt tavalla ja toisella, olen huomannut että se oma isä pitää yhteyttä jos pitää. Ja se, että lapsella on elämässä muitakin läheisiä mieshenkilöitä kuin oma isä on lähes yhtä tärkeää ja joskus nousee tärkeämmäksikin kuin oma isä, jos ja kun biologinen isä ei pidä ollenkaan yhteyttä. Jos sinulla on uusi mies elämässä tai veli tai joku muu, anna heille mahdollisuus ottaa isän rooli pojalle, vaikka poika ei häntä isäksi sanokkaan. Se, että on läheinen mieshenkilö ottamassa osaa arkeen ja esimerkkinä pienelle miehenalulle on hänelle tärkeämpää kuin moni tajuaakaan. Meillä tuo minun uus mies on ottanut roolin aika hyvin vastaan vaikkakin alkuvaikeuksien kautta. Nyt yhdessäoloa 5v ja on jo yhteinenkin muksu. Hyvin on osannut peittää sen eron tekemisen tyttöjen välille, että onko oma vai ei. Ainakaan minä en ole huomannut näiden vuosien aikana kuin kaksi kertaa. Voihan se olla, ettei sitä eroa enää oman ja minun lasten välillä tehdäkkään. Ulkopuolisillekin puhutaan aina meidän pimuista. Eikä tällä seudulla kai moni tiedäkkään, ettei tämä "uusi" mies ole tyttöjen isä. Tosin sillä nyt ei ole niin väliäkään mitä muut ajattelee. Voit muuten käydä yksinkin siellä huoltotoimistossa puhumassa, pojan isän ei tarvitse olla mukana. He lähettävät tietoa sitä kautta hänelle. Voihan se olla, että se avaisi hänen silmänsä asialle. Ja osaisi sitten sitä kautta tajuta kuinka tärkeä asia on ja millä vakavuudella sinä näet asian.