Laskin luurin paikoilleen samalla lopettaen puhelun frendini Annan kanssa. Olimme olleet ystäviä jo neljävuotiaista, siis jo kaksitoista vuotta. Meillä oli oikein hauskaa pieninä, olimme aina yhdessä. Joskin meno oli hieman muuttunut näin vanhemmiksi kasvaessa. Mutta Annan kanssa oli aina hauskaa, oli ikä mikä tahansa.
Talo oli tyhjä ja hiljainen. “Yksin kotona sunnuntaina, mitähän puuhaa sitä keksisi?”, mietin. Tiesin kyllä jo vastauksen. Menin isoveljeni huoneeseen ja kaivoin pornolehdet sängyn alta. “Veljeni on oikea pervo, lukee näitä varmaan joka päivä”, mumisin. Mutta jos noin ajateltaisiin, taisin sitten minäkin olla. Jokaisen yksin vietetyn hetken kotona käytin näiden lehtien parissa, hyväillen itseäni. Minua jostain kumman syystä kiihotti naisten kauniit rinnat ja muut jutut siinä lehdessä, vaikka en kyllä lesbo ole. Talsin omaan huoneeseeni lehtipinkan kanssa, sillä minulla oli leveämpi sänky. Nojasin tyynyyn ja avasin päällimmäisen lehden keskiaukeaman. Siinä makoili hiekkarannalla kauniisti ruskettunut nuori nainen hiukset seksikkäästi märkinä ja liimautuneena poskiin. Nainen oli varmaan kaatunut märkänä hiekkaan, sillä oli yltä päältä hiekan peitossa. Hänellä oli seksikäs ilme ja hän piti toista kättä häpykummullaan. Tuosta naisesta minulle tuli heti mieleen Anna. He muistuttivat paljon toisiaan; kaunis vartalo, ruskeat silmät, ruskeat hiukset ja korkeat poskipäät. Sama katse. Aloin kiihottuneena muistelemaan niitä toisenlaisiakin leikkejä, mitä Annan kanssa pienenä leikimme.
Tämä tapahtui, kun olimme seitsenvuotiaita.
Olin suuren osan aina kesälomastani Annan perheen mökillä. Joka toinen päivä Essin muu perhe lähti kirkolle. Siellä mökissä me juttelimme ja piirtelimme. Yhtenä päivänä oli tylsää, ja me aloimme katselemaan jotain videota, jonka Annan vanhemmat olivat nauhoittaneet edellisenä iltana, kun olimme nukkumassa. Se vaikutti tylsältä aikuistenleffalta, mutta sitten yhtäkkiä nainen ja mies alkoivat “pussailemaan ällösti” ruudussa. Yököttelin, mutta Anna katseli kiinnostuneena. Sitten menin sammuttamaan television.
Illalla kun oltiin käyty koko perheen kanssa saunassa, uiskenneltu tarpeeksi ja syöty ilta-pala, menimme Annan kanssa omalle parvellemme nukkumaan. Se oli kuuma (varsinkin kun sauna oli ollut päällä), matala paikka ja lattiaa ei näkynyt kahden patjan alta. Nukuin ainoan pienen ikkunan alla. Muut menivät alhaalla jo omiin kammareihinsa. Jutustelimme Annan kanssa pimeässä, niin kuin joka ilta. Kun olimme toivottaneet hyvät yöt toisillemme, suljin simmuni. Hetken päästä Anna kuiskasi: “Muistatko sä sen videon, mitä katottiin päivällä” Mumisin myöntävän vastauksen silmät edelleen kiinni.
“Kuule Tiina... mua alko silleen hassusti polttelemaan pimpissä ku me katottiin sitä.” Avasin silmäni ja katsoin Annaa. “Pitäskö sun mennä lääkäriin?” kysyin.
“Eiku...se tuntu kivalta. Mulle on ennenkin käyny silleen, ku mä oon kattonu vaikka jotain leffaa. Siinä ne sitten on alkanu koskee silleen hassusti tonne pimppiin.” Katsoin Annaa, odotin jatkoa. Aloin huolestua, “mitä jos sillä on joku tauti?”
“Sitten mäki tein silleen, ja se tuntu kivalta! Ei se vaarallista oo, Tiina. Se tuntu oikeesti kivalta!”
“Aha. Hyvää yötä” sanoin ja suljin taas silmäni. Anna kääntyi minuun päin. “Tota Tiina... etkös säkin haluisi tuntea sitä hassua tunnetta?” “En” vastasin tylysti.
“Etkö oikeesti?” Anna kysyi ja liúutti kättään selkäni päällä. Meillä ei ollut peittoja, oli niin kuuma. “En” vastasin uudelleen. “Etkö ees pikkuriikkisen?” Anna sanoi ja yllättäen työnsi kätensä haarojeni väliin. “Anna! Mitä sä teet?” suhahdin kummissani. “Käänny selälle makaamaan ja oo rento, mä teen sulle yht kivaa juttuu. Jooko?” “Okei, mut nopeesti sitte, mua väsyttää.”
Tällä hetkellä olin jo aika kiihottunut omalla sängylläni ja riisuin housuni. Huomasin valtavan lelukoiran hyllyssäni, ja ajattelin kokeilla sillä. Nostin sen sängylleni ja istahdin sen kuono päälle. Mm, se tuntui hyvältä! Aloin liikuttelemaan lantiotani koiran pehmeää kuonoa vasten, se hankasi klitoristani ihanasti! Riuhdoin paitani pois ja aloin hyväilemään pyöreitä rintojani kiihkon vallassa. Katselin vähän aikaa vastakkaisesta peilistä touhujani, näytin aika seksikkäältä siinä hieroessani rintojani ja hinkatessani lelukoiraa lantiollani. Suljin silmäni ja palasin muistoihini.
Anna istahti viereeni ja nosti yöpaitani helmaa ja pujotti pikkarini pois jaloistani. Itse hänellä ei ollut mitään. Katselin Annan tissejä, tai itseasiassa, rintakehää. Annalla oli pienet nännit kohonneina rinnasta, mutta ei hänellä muuta ollutkaan, eikä minullakaan. Olimme vielä niin pieniä. No kuitenkin, Anna laittoi viileän kätensä paljaalle pimpilleni ja katsahti ilmettäni. Näytin tylsistynyttä ilmettä Annalle, mutta todellisuudessani vatsanpohjaani kutkutti. Hiukan minua nolotti, mutta tämä uusi tunne tuntui oudolta, jotenkin kielletyltä. Anna käänsi taas katseensa alapäähäni ja alkoi liikuttamaan kättään. Se tuntui todellakin kivalta. Anna katsahti minua. “Jatka!” kuiskasin. Anna asettui kontalleen jalkopäähääni, kasvo napaani päin. Hän raotti häpyhuuliani, halusi seikkailla uudessa paikassa. Hän katsoi avonaista pilluani ja sanoi: “Minua alkoi taas polttelemaan silleen kivasti!” En sanonut mitään, katsoin vain jännittyneenä, mitä hän seuraavaksi tekisi. Anna työnsi sormen pitkittäin huulilleni ja liikutteli sitä. Hän löysi sen pienen nappulan, ja hieroi sitä innokkaasti. Silloin suustani pääsi tahaton huokaus ja mumisin: “Mmmmm, Anna, älä lopeta. Tuntuu hyvältä!” Anna hieroi pimppiäni koko kämmenellään ja minä aloin liikuttelemaan lantiotani Annan nautintoa tuottavaa kättä vasten. Anna otti kätensä pois ja nuuhkaisi minua. “Sun pillu tuoksuu hyvälle, tekisi mieleni maistaa.” En vastannut mitään, olin hurmioissani. Sitten tunsin varovaisen nuolaisun häpyhuulillani, ja huokaisin. Anna nuolaisi toisen kerran, huokaisin toisen kerran. Anna alkoi nuolla minua ilman rytmiä huulten päältä ja alta, se tuntui todella kivalta. Hetken päästä Anna sanoi: “Nyt mäkin haluan” Mutta minäpä intin: “Ei, mun vuoro ei ole vielä loppu!” No Anna keksi siihenkin älykkäänä tyttönä ratkaisun. Makasin siinä haarat levällään ja Anna nousi päälleni, niin että pimppimme koskettivat toisiaan. Anna alkoi liikuttelemaan itseään ja minä liikuttelin tahdissa. Se tuntui minusta oikein kivalta, mutta Anna oli hiukan tyytymätön. Hän halusi olla se, jonka jalat ovat levällään, koska silloin toinen hinkkaisi toisen pimppiä paremmin, ja se tuntuisi kivemmalta. Laitoin jalkani niin, että Anna sai jalkansa levitettyä päälleni, mutta niin auki, että minäkin tuntisin nautintoa. Anna vielä levitti häpyhuuliaan minun klitorikseni ympärille ja se tuntui mahtavalta! Aloimme liikuttaa lantiota lantiota vasten, nuorta pimppiä nuorta pimppiä vasten. Anna alkoi huohottamaan ja niin aloin minäkin. Se oli ihanaa. Anna pussasi minua suule, aivan niin kuin leffoissa, ja se ei tuntunut hassummalta. Kiersin käteni Annan ympärille, keinuimme siinä yhdessä ja ensi kertaa. Klitorikset hankasivat toisiaan ihanasti! Anna laittoi kätensä olemattomille tisseilleni, niin kuin leffoissa, ja alkoi hyväilemään. Se oli kivaa, kun anna nuolaisi nänniäni. Hinkkasimme ja hinkkasimme, ja kohta alkoi tuntua alapäässä aivan mielettömän hyvältä! Molemmat saivat huippunsa (ei se orgasmi kuitenkaan ollut) samaan aikaan. Me hikoilimme kuumassa ja huohotimme toisiamme vasten silmät kiinni, häpyhuulet sulautuneina yhteen. Siihen nukahdimme.
Makasin koiran päällä raukeana orgasmin jälkeen. Oli ollut taas ihanaa, ilman veljen lehtiä. Annan kanssa ensimmäinen kerta ei ollut viimeinen. Teemme sitä vieläkin, joskus on mukana ollut Annan nykyinen poikafrendikin. Silitin koiraa ja iskin sen takaisin istumaan hyllyyn. Laitoin kylpyveden valumaan ja vein lehdet takaisin. Kylvyssä käteni eksyivät rinnoilleni, ja nautin vaan olostani. Yksin kotona sunnuntaina. Ei niin tylsää sittenkään.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Lisää tämmöistä, tulee ihan omat lapsuusmuistot mieleen!
Olipa söpö ja silti niin kiihottava tarina... Ja hyvin kerrottu! Olisinpa se Annan poikakaveri...
Törkeää kirjoittaa erotiikka osastolle tarinoita pienistä lapsista, vaikka touhuisivatkin keskenään. Ajatus kiihoittuneista aikuisista miettimässä lasten seksiä VITUTTAA!!! Kohta joku pervo saa taas idean houkutella tyttöjä netistä luokseen. Jos saan kiinni niin pää lähtee irti siltä pedofiilin pirulta.
Pyydän teitä kaikkia kirjoittajia lopettamaan lapsia koskevat jutut HETI hyvän maun nimissä. Monet täällä olevat tarinat ovat upeita ja virikkeitä antavia. Siksi juuri lapset EIVÄT kuulu tänne.
Jos joku vetoa fantasiaan saa puolestani mennä suoraan hoitoon.
Lapsitarinoilla ei saa kiihottaa aikuisia. Se on väärin.
minua se kiihotti aivan sairaasti...joten painu sä vaa jonnekkin muualle ja anna ton yhen kirjottaa mitä haluaa vitun käppänä
PEDOFIILI PASKIAINEN!!!
Juggis, kanssasi olen samaa mieltä. Oli todellakin kyseessä mitä tahansa lapsiin liittyvää eroottista tarinaa, ei sitä tänne kuuluisi pistää.
On pään panemista pensaaseen, jos väitetään, että lapset eivät ole mitenkään tietoisia seksuaalisuudesta eikä heillä olisi mitään siihen vivahtavaa leikeissään. Leikkien muoto on luonnollisesti hapuilevaa, oman kehon, 'kiellettyjen alueiden' tutkimista ja uusien outojen jopa pelottavien tuntemusten kokemista. Jos me aikuiset reagoimme näistä leikeistä lapselle kielteisesti ja tuomitsevasti, voimme pahimmassa tapauksessa aiheuttaa lapselle tietyn trauman, jota sitten myöhemmällä iällä ihmetellään. Ohjaava asenne ei aina ole helppoa, mutta se on ainoa oikea tapa.
Siksi toivoisin tuollaisenkin tarinan jälkeen hiukan aikuismaisempaa kritiikkiä ja keskustelua eikä vaan yksisilmäistä tuomitsemista. Kaipa tällä palstalla näitä juttuja muutkin lukevat kuin teini-ikäiset.
En väitäkkään etteikö "jokainen" lapsi leikkisi ns. lääkärileikkejä. Leikkikööt. Vanhempien tehtävä on, kuten mainitsit, ohjata lapsia ja kertoa mikä on oikein mikä väärin. Auttaa lasta ymmärtämään asiat.
Pointti on se, ettei aikuisten kuulu käyttää tälläista käytöstä hyväkseen omissa fantasioissaan. Tänne kirjoitetaan yleensä tarinoita kiihoitus mielessä (eikö?). Mielestäni on vastenmielistä ajatella jonkun kiihoittuvan tarinasta jossa kaksi lasta (vielä pahempaa jos lapsi & aikuinen) harrastaa seksiä.
Siinä vaiheessa kun aikuinen tulee lasten "seksileikkeihin" mukaan, muuttuu asia rangaistavaksi. Sellaiset ihmiset ovat henkisesti vajaita. Kehittymättömiä!
Sääli ettei oikeuslaitoksemme poista seksirikollisilta (usein miehiä) sukuelimiä. Eläimetkin rauhoittuvat kuohinnan jälkeen...
Nauttikaa hyvistä aikuisten/nuorten (tarkoitan yli 16v.) välisestä seksistä. Älkää lasten kokeiluista.
Lapsi Aikuinen erotiikka kiihotus = PEDOFILIAA
Tuo sun "yhtälö"...siinä on jotain järkeä.
Mutta jos se on niinkuin näin "sadun" sisällä niin ei siinä silleen ole mitään niin pahaa ja kunkan se pysyy sopivissä rajoissa.
esim. se "vauva synnytys osastolla" juttu mikä oli onneksi vain vähän aikaa oli sellainen että tekis mieli käydä "hautaamassa" sellainen ihminen joka sellaista tekee!
Miten sä määrität et 16 v. ei oo enää lapsi jos 15v. on?
olet oikeessa. Ei voi määritellä. Kaikki ne on pentuja.
Ajattelin vaan et kyllä kai enemmistö 16v. harrastaa seksiä suht säännöllisesti.
Se nyt oli lähinnä heitto. Seksuaalinen kypsyys alkaa toisilla aikaisemmin toisilla myöhemmin.
On vaan todella epänormaalia jos esim. 32v. kiihoittuu esim. 9v. kropasta tai "lääkärileikeistä.
Käyttäkää kaupunkilaisjärkeä.