Kertokaas mitä olisi hyvä syöttää koiranpennulle kun sillä on ripuli. (alkoi vasta tänä aamuna) Ajattelin kysyä täältä ennen kun soitan eläinlääkärille. Pentu ei ole saanut pääasiassa kuin omaa ruokaansa (liotettuja raksuja, joissa hieman piimää) Pentu on myös madotettu. Mistä ripuli voisi johtua?
pennun ripuli
apua kaipaava
7688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuskin on syytä soittaa eläinlääkärille(ainakaan heti).
Jos ripuli ei lakkaa päivän parin sisään,niin sitten kannattaa ottaa yhteyttö el.
Mutta kokeileppas jättää se piimä pois,se voi pistää pennun mahan kuralle.
Oma pentuni oli kasvatuskodissa saanut raksunsa piimän kera,mutta kun uuteen kotiin pääsi,niin ei enää maistunutkaan, joten jätin sitten piimän pois ja pentu alkoi syömään raksut ilman liottamista =)
Luulisin siis että, saattaa johtua piimästä.
Jos olet antanut matokuurin lähipäivinä niin voi myös johtua siitä,se yleensä laittaa aikuisenkin koiran mahan sekaisin.
Todellankin meillä Canexin matokuuri aiheutti vetelän massun mut sit sai muutaman juustosiivun ni sitten taas masu kunnossa. Juusto on sellainen mikä kovettaa koiran vatsaa. Joten kohtuudella sitä..
Kiitos vastauksista. Pentu sai matokuurin 2viikkoa sitten ja nyt kun se täyttää 10viikkoa niin saa uuden kuurin. Jätän piimän pois. Kiitos vastauksista!
keitetty riisi, raejuusto/juusto.. meidän pennulla oli myöskin tässä joku aika sit ripuli (2 päivää). ei menny kotikonstein ohi nii syötin sille canicurin ripulilääkettä (saa apteekista). toi auttoi asiaan!!
aina otettava vakavaksi. Pentu kuivuu pian, varsinkin jos vielä oksentaa. Katso että pentu juo, neste on tärkeää. Jos ripuli jatkuu ehdottomasti eläinlääkäriin. Kuuluuko pennun vatsasta kurinaa?
Ilmeisesti kuitenkin kysymys on vain sopimattomasta sapuskasta. Olen pennuille ja vähän vanhemmille ripulin iskiessä ja varsinkin jos ovat huonoja syömään ostanut kokonaisen maustamattoman kanan. Sen olen keittänyt niin kauan kunnes luut melkein itse irtoavat lihasta. Liemen olen ottanut talteen ja keittänyt siinä riisin. Siitä sitten vähitellen on vatsa kestänyt paremmin ja ripuli loppunut. Sitten lisään varoen joukkoon kuivamuonaa.
Hei. kuulin pennun vatsasta yhden kerran murinaa, se kesti noin 2sekuntia. Maha ei ole enää niin löysällä ja ruoka ja vesi maittavat hyvin.