MOi! Mulla on pieni ongelma. Mulla on yks uusi tuttavuus joka on mua 10 vuotta vanhempi kundi ja se tuntuu olevan kovasti kiinnostunut musta. Meillä synkkaa ihan hyvin yhteen ja vietetään paljon aikaa yhdessä. Ollaan nukuttukin yhdessä monta kertaa ja ollut läheisyyttä ja hellyyttä. Mua on kuitenkin alkanut vaivaamaan se, että hän ei halua seksiä koska omien sanojensa mukaan on hidas syttymään. Mä en ole sen tarkemmin halunnut kysellä että mikä täs on taustalla, mutta on jotenkin epätavallista, että meidän intiimit hetket eivät oo johtaneet mihinkään sen kummempaan. Ei olla edes vedetty yhdessä... Enkä mä ole halunnut häntä painostaakaan kun pelkään että sitten tää juttu jotenkin lässähtää. Tapailtu ollaan nyt jo neljä viikkoa siis.
No sit mä olen tutustunut samaan aikaan myös toiseen kundiin mut se on taas mua melkein 10 vuotta nuorempi! Hänelle mä olen ensimmäinen homo, johon hän on tutustunut sillee paremmin ja meillä on ollut seksiäkin. Lisäksi tullaan ihan hyvin juttuun vaikka ikäeroakin on - ja tietty tässä mielessä suhteellinen ikäero on suurempi kuin mun ja sen vanhemman kundin kanssa. Toisaalta mua pelottaa alkaa nuoremman kundin kanssa mihinkään vakavampaan, koska pelkään että se jossain vaiheessa haluaa lähteä kokeilemaan muitakin kundeja.
Mitä mun pitäis tehdä. Kumpaakaan en halua loukata ja kummankin kanssa haluisin olla väleissä jatkossakin. Tään vanhemman kundin välittäminen tuntuu aidolta ja niin tään nuoremmankin. Mä olen ihan hajalla tään asian kanssa. Pitäiskö mun vaan puhaltaa pillillä peli poikki ja lähtee katsomaan jotain uutta kundia ja jättää nää kaksi kaveritasolle?
Vinkkejä kiitos!

Vastaukset 1
Vanhimmat
No ensinnäkin, mitä suhteelta odotat? Tietysi normaalissa suhteessa pitää olla seksiä ja sitä sinä haetkin; olet löytänyt nuoremman seksikumppanin.
Näyttää siltä, että paremman suhteen saisit tästä nuoremmasta. Silloin et tarvitsisi pettää, etkä miettiä... Mutta jos pelkäät, että tämä nuorempi kaveri löytää jonkun toisen, saat pelätä aina. Aina on se mahdollisuus, että toinen löytää jonkun muun. Semmoinen riski vaan on otettava. Muuten jää ilman.