Kuinka paljon se tarvii liikuntaa??
sakemanni
Jenna
16358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Todellakin, sakemanni vaatii paljon liikuntaa, niinkuin kaikki muutkin koirat! Edes pieni sylikoira ei pärjää ilman ulkoilua. Sakemanni on luonteeltaan aktiivinen ja rakastaa toimintaa. Paljon virikkeitä ja ohjattua toimintaa. Koira turhautuuu jos se "vaan on". Esim. agility, toko (tottelevaisuuskoulutus) ym. on kehittävää harrastamista jossa koira saa käyttää päätään ja purkaa energiaa tavalla jossa molemmilla on aina uutta opittavaa. Siinä oppii myös tuntemaan koiraa paremmin ja ystävyys tiivistyy. Mutta muista ettei sellaista koiraa olekkaan joka ei kaipaa liikuntaa!!
..että sen on hyvä olla, aktiviteetia sopivasti, se on koirista paras, kunhan muistaa pitää ohjat itsellään ja eikä anna sille valtaa....
Ja koulutusta myös. Se vaatii johdonmukaista ja päättäväistä, mutta lempeää kasvatusta. Valitettavasti rodusta on muodostunut melkoinen lääkäreiden palkanmaksaja, sillä jalostus on tehnyt siitä valitettavan sairaan rodun. Harmi, niin upea kuin rotu onkin. Päättäessäsi ottaa saksanpaimenkoiran, ota se kunnon kennelistä. Ns muotirotuja on pilattu ikävillä siitosyhdistelmillä, kun pentuja tehtaillaan vain rahan ahneudessa.
Ei sakemannia kerrostaloon - koskaan!!
ja hyvin on viihtynyt!kunhan jaksaa ravata sen kanssa ulkona=)
meillä on sakun kokoinen aktiivinen koira kerrostalossa myös. Mut me lenkitetään koira pihalla eikä sisällä =D
Kuule, olen nähnyt paljon enemmän huonosti käyttäytyviä (lue:kouluttamattomia) ja huonolla hoidolla olevia saketteja muualla kuin kerrostalossa asuvissa. Siis: asumismuoto ei ratkaise, vaan se, miten paljon halutaan/voidaan tehdä töitä koiran kanssa. Omakotitalossa/maalaistalossa on "liian helppo" päästää koira vaan ulos (myös silloin, kun se käyttäytyy huonosti). Kerrostalossa se on lähdettävä itse viemään, mikä vaatii omistajilta enemmän.
Eikä koira sisätiloissa liiku paljon, joten on väärä kuvitelma, että se kärsisi pienestäkään asunnosta. Miettikääpä, minkä kokoinen kotiluola luonnontilassa elävällä koiralla on. Tärkeintä kaikkien rotujen omistajilla on oma asenne koiran pitoon.
...meillä on tällä hetkellä kaksi sakua ja aamuisin isi käyttää ne n. vajaa tunnin lenkillä. Kun mä tuun koulusta mä käytän ne tunnin lenkillä jonka jälkeen vien ne uimaan (koska meillä ne rakastaa uimista) ja ne ui puolisen tuntia. Sitten ne syö ja loikoilee pihassa. Illalla treenaan niitten kanssa (Molemmilla tottista, Angelilla vähän myös näyttelyä) ja sitten päivän päätteex ilta-lenkki. Se ei oo meillä pitkä. JOS VALITSET tämän rodun...onnittelen. Parempaa rotua et voi saada. Ja koko päivä on hauska ja temmeltävä. Sadepäivisin koirani saavat sen kolme lennkiä (mikä aina) ja sit me vaan sisällä vedetään kilpaa jotain köyttä tai lelua. En ikinä ole kyllästynyt viemään koiriani lenkille, ne tekevät lenkillä aina jotain hauskaa. Eilenkin Rex istahti muurahaispesän päälle, mutta tuskin istuu enään koskaan. Sakemmait ovat oiva rotu (niin kuin varmaan moni muukin) Ensimmäiseksi koiraksi kannattaa ottaa narttu ja kannattaa myös peruskouluttaa se. On paljon ihmisiä jotka eivät rodusta pidä, mutta tuskin tulet koskaan katumaan päätöstäsi (jos valitset saksanpaimenkoi)...hyvää jatkoa kaikille koiran omistajille ja hauskaa kesää eläinten parissa.........
...siis jos valitset saksanpaimenkoiran niin pentua josta sen hankit on tosi tärkeä. Ennen päätöstäsi tarkkaile pentujen emoa. Sillä 90% emon käytös siirtyy pentuihin. Emon pitää olla rauhallinen ja kiltti. Värityskin yleensä periytyy. Eri asia, jos haluat vahtikoiran. Silloin emon pitää olla vähän raju.....ei muuten sovellu vahtiin. (Ainakaan niin paljoa) Yleensä on tehty pentu-testijossa luonnetta on tarkkailtu.
On upeaa kun harrastat sakemanniesi kanssa,mutta mikä on mainitsemasi pentutesti???? Aikuinen koira voidaan luonnetestata ja ns."hyväpäinen" koira jälkeyttää samnmoisia n.89-90% ,mutta pienestä luovutusiässä olevasta pennusta n.12viikkosesta ei osaa kukaan sanoa mikä siitä tulee isona!! EIKÄ KOSKAAN ENSIMMÄISEKSI KOIRAKSI SAKEMANNIA !!! Ei narttua eikä varsinkaan urosta!!Nämä vain halusin sanoa ,itse olen kasvattanut/omistanut sakemanneja vuodesta 1972 välillä tosin oli muutamia vuosia kun en valitettavasti olosuhteista johtuen pystynyt.....hyvää kesää sinullekkin!!
ETTÄ PALJON JA SIIHEN LISÄÄT VIELÄ MUUTAMAN KILSAN JA EIKUN KOHTA TAAS SAMALLE LENKILLE!!
Sakemanni ei ole LAISKAN LIIKKUJAN eikä HUONON KOULUTTAJAN koira!! Muista siis sakemanni on ladattu ase väärissä käsissä!!! Puruvoimaa vesseliltä löytyy n.300kg siinä menee muutama luu keposesti poikki.ÄLÄ OTA SAKEMANNIA EKAKSI KOIRAKSESI vaan "harjoittele" koiran kanssa olemista,ensin jollain "helpommalla" rodulla!!!
Selvä=)en ottaisikaan!!!
....olet siis sisäistänyt ajatuksen! :-))
Sakemanni on helppo kouluttaa, se on miellyttämishaluinen ym. Verrattuna esim. muutamiin tuttuihin dobbereihin sanoisin, että sakemanni on huomattavasti parempi rotu ekaksi koiraksi. Ihmetyttää nämä kommentit täällä... ettei saku sovi ekaksi koiraksi. Minä kun olen kuullut aivan muuta...
No juu, liikunnasta. Sitä sakemanni tarvitsee. Lisäksi koulutusta. Sopii kyllä mielestäni siis ekaksi koiraksi, mutta se on koulutettava. Jos ottaa sakun ensimmäiseksi koiraksi, sen kanssa kannattaa käydä ohjatuissa treeneissä, jolloin sen kanssa ei tee (ainakaan niin paljon...) virheitä. Liikunnan ja perustottelevaisuuskoulutuksen lisäksi saku tarvitsee paljon kaikenlaista virikkeellistä toimintaa, kuten täällä muutkin ovat sanoneet.
Sakemanni on kaikenkaikkiaan mahtava rotu. Meillä on kaksiossa kaksi sakua ja kaksi kissaa. Ei mitään ongelmia. Koirat treenaavat tottista, lenkkeilevät sekä hihnassa että vapaana, tapaavat muita koiria, käyvät jäljestämässä... Puuhaa siis on, vaikka kerrostalossa asutaankin.
..tai et ainakaan ole keskustellut rodun kasvattajien kanssa jos olet sitä mieltä,että Saksanpaimenkoira sopii ensimmäiseksi koiraksi.Itse en myisi aloittelevalle koira ihmiselle sakemannia,jollei esim. perheessä ole aiemmin ollut ko; rotua. Tai jollei ostajalla ole hajuakaan kuinka tämän rodun kanssa on toimittava.Pelkkä ohjattu tottis,jälki,haku...jne..ei takaa ,että tajuaa rodun ominaispiirteet,kyllä sakemanni on miellyttämishaluinen,mutta vain jos se kokee olevansa perheen jäsen.Jos sakemanni alkaa "pomotella" on siitä leikki kaukana.Takaisin on tullut vuoden vanha uros,koska se oli ottanut pomon paikan perheessä ja kukaan ei uskaltanut esim. mennä keittiöön silloin kun koira söi!! Se piti kouluttaa takaisin tavoille jääkiekkosuojuksia pitäen,niin raivokkaasti se pomon paikkaansa alkuun puolusti.Tämä vain yksi lievä esimerkki siitä mitä voi tulla jollei osaa toimia ko; rodun kanssa.
"et ainakaan ole keskustellut rodun kasvattajien kanssa jos olet sitä mieltä,että Saksanpaimenkoira sopii ensimmäiseksi koiraksi"
Ei, en ole mitenkään enempää keskustellut asiasta rodun KASVATTAJIEN kanssa, mutta PK-ihmisten kanssa olen useammankin. Hyvin monet tietysti ovat verranneet sakemannia dobberiin ja ilmoittaneet erittäin selväsanaisesti, että dobberi ei ole hyvä ekaksi koiraksi, sakemanni on paljon helpompi...
"Itse en myisi aloittelevalle koira ihmiselle sakemannia,jollei esim. perheessä ole aiemmin ollut ko; rotua."
Kirjoituserhe vai ajatuskatkos...? Joskushan se eka saku on otettava. Jos kaikki ovat sitä mieltä, että sakua ei voi myydä ihmiselle, jolla ei ennen ole sakua ollut niin... No juu, tarkoitit kai, että et myisi sakemannia, ellei perheessä ole ennen ollut mitään koiraa...?
"Jos sakemanni alkaa "pomotella" on siitä leikki kaukana"
Tästäkin asiasta olen sitä mieltä, että sakemanni ei ole sen hankalampi kuin muutkaan... No juu, mulla on uroskokemukset vasta aluillaan, ennestään on talossa pehmeä narttu. Mutta oli kyseessä sitten mikä rotu tahansa, varsinkin isokokoinen, niin kyllä sen kanssa on helisemässä, jos se ottaa pomon paikan.
Tiedän itsekin ihmisiä, jotka saavat rodusta kuin rodusta hankalia, vihaisia ym. Sitten tiedän niitä ihmisiä, joiden kaikki koirat käyttäytyvät kuin enkelit, rodusta riippumatta. Onhan se hankalaa yrittää jokaisesta pennunostajasta selvittää, millainen ihminen on kyseessä. Kokemusten perusteella näkee helpommin tuleeko kyseinen ihminen toimeen sakemannin kanssa.
Niin, nämä ovat minun mielipiteitäni. En kasvata rotua, enkä voi sanoa olevani kokenut sakemanni-ihminen. Siispä jokainen voi jättää nämä mielipiteet omaan arvoonsa. *kiittää ja kumartaa* :D