Laitetaan parin viikon takaa jotain fiiliksiä Riikasta:
matkustaminen:
Menimme Tampereelta Ryanairilla. Liput varattu pari kuukautta aiemmin ja kahden hengen meno-paluu liput maksoi yhteensä 109 €:a. Lentokentältä ja keskustan välin pääsee liikkumaan bussilla tai taksilla (kone tulee varsin myöhään, joten ei taida busseja enää kulkea). Itse pyysimme hotellia lähettämään taksikyydin hakemaan, joten oli ainakin vaivatonta päästä yöllä hotelliin.
hotelli:
Hotellienkin hintataso on Suomen luokkaa. Kannattaa varsinkin kesäaikaan varata hotelli mahdollisimman aikaisin, koska viime tingassa voi olla vaikeaa saada hotellia useammaksi yöksi samasta hotellista. Itse olimme Hotelli Laineessa, joka on n. kilometrin päässä vanhasta kaupungista. Voin suositella lämmöllä, palvelu oli hyvää ja huone oli hyvä (amme kylppärissä oli iso plussa). Kannattaa muuten ottaa tuo hotelli mahdollisimman läheltä vanhaa kaupunki, kun siellä kuitenkin tulee pyörittyä.
ruoka:
Vaihtoehtoja löytyy kiitettävästi, kannattaa tutkailla Riga this week -opasta. Kävimme parissa pihvipaikassa ja ei voi moittia annoksia. Hinnat on Suomen tasoa: vanhan kaupungin keskellä on Steiku Haos niminen pihvipaikka, jossa pari normaalia pihviannosta maksoi n. 45 €:a (mutta hyvää oli). Keskustan tuntumassa on myös joku pikaruokalatyyppinen New York tjsp, jossa söimme pariin otteeseen yhden parhaimmista hampurilaisista ikinä (World famous cheese burger), suosittelen.
ostokset:
Hintataso Suomea vastaava. Niin no, olut oli paikanpäällä halpaa (pubeissa iso ja pieni tuoppi yhteensä n. 2-3 euroa) Vanhasta kaupungista löytyy muutamia ostoskeskuksia, kuten Origo tai Stockmann ja hinnat esimerkiksi vaatteissa ihan Suomen luokkaa. Tästä johtuen yllättävän vähän rahaa meni reissulla verrattuna esimerkiksi Lontooseen, jossa on nähtävää enemmän ja kaikki maksaa. Meiltä ei jäänyt käteen reissulta kuin valokuvia ja tuliaisviinat lentokentältä.
nähtävyydet:
Olimme paikanpäällä neljä päivää ja suurin osa ajasta meni vanhaan kaupunkiin tutustuessa. Hienon ja tyylikkään näköistä, jossa menee helposti se pari päivää tutustuessa. Kävimme mm. muutamassa museossa ja kaupungin laidalla olevassa eläintarhassa (ratikka nro 11 menee eläintarhan suuntaan, hinta n. 0,3 €:a. sisäänpääsy eläintarhaan n. 3 euroa). Harmi kun ei sattunut yhtään kunnon hellepäivää, että olisimme viitsineet lähtä käymään Jurmalassa, josta löytyy n. 30 kilometrin mittainen hiekkaranta ja Serenan tyyppinen vesipuisto.
yöelämä:
Ei tullu yöelämään tutustuttua. Viimeisenä iltana olimme kaupungilla patioilla kahteentoista, mutta muuten palasimme hotelliin jo ennen sitä. Kaikissa ravintoloissa näytti olevan ohjelmassa strippareita ym, joten ei sinälllään sovellu tyttöystävän kanssa tutustumiseen (ja ei tietenkään ilmankaan...)
liikkuminen:
Mikäli hotelli on vanhan kaupungin tuntumasta, niin kävellen pääsee helposti paikasta a paikkaan b. Liikkuminen halpaa ratikoilla ja busseilla, mutta verkosto varsin epäselvä. Ja tiedoksi, että esimerkiksi ratikasta löytyy erikseen lipunmyyjä, jolta voi myös tiedustella sopivaa pysäkkiä jäädä pois kyydistä.
overall:
Mukava kaupunki, jossa riittää pariksi-kolmeksi päiväksi nähtävää eli varsin mukava lomareissu. Ei kuitenkaan verrattavissa esimerkiksi Lontooseen, johon voisi lähtä helposti uudestaan. Riika on nyt nähty, joten case closed sen osalta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Opetelkaa hyvät ihmiset lopultakin oikeinkirjoitusta. Hävettää lukea tämmöisiä otsikoita, vaikka kertomus sinänsä oli hyvä ja monipuolinen.
Kyllä muakin hävettäisi olla joku pilkkuja nussiva kielipoliisi.
kannattaa jättää otsikot _lukematta_ so simple..
Pari muunlaista kokemusta:
Hotellin sijaan voisi etsiä apartmentin: kolem huonetta ja keittiö saattaa löytyä 50 euron vrk-hintaan. Hotellienkin hintataso kyllä keskimäärin Helsingin hintoja halvempi!
Ratikoilla, trollibusseilla ja busseilla minusta vaivatonta liikkua, hinta 0.3 euroa.
Vanhan kaupungin liikkeet kalliita, mutta kannattaakin käydä vähän syrjemällä ostoksilla. Esim. kenkiä, kauniita ja muodikkaita saa tosi edullisesti.
Ruoka: mihin unohtui esim. Lido? Salaatti, pääruoka, jälkiruoka, juoma (esim. olut) lähtee 4-6 eurolla.
Jos Riiasta näkee vain vanhan kaupungin, jää tosi paljosta vaille.
Kylläpä kävitte kalliissa ravintolassa syömässä! Kannattaa mielestäni käydä syömässä Lidossa (halpaa, monipuolista ja todella hyvää). Tai onhan hyviä ruokailupaikkoja myös vähän syrjäisemmillä alueilla ja laatu/hintasuhde on edelleenkin hyvä. Vanhassa kaupungissa hintataso en huomattavasti korkeampi, koska siellä on paljon turisteja.
Matkustaminen:
Hotellin kautta tilaamalla taksi on usein kalliimpi, lentokentältä saa sen helposti itse heti ulko-ovelta huomattavasti edullisemmin (alle 10€).Takaisin kentälle kannattaakin tulla bussilla (0,40 snt)jos on tiukka budjetti.
hotellit:
Hotelleja on monen hintaisia. Jos siisteys ja vaatimattomuus riittää hotellin kriteeriksi, löytyy niitä 20 €/yö ja allekin. Hotellin sijainnilla ei ole suurta merkitystä, koska raitsikat ja bussit kulkevat keskustaan tiuhaan ja naurettavan halvalla verrattuna Suomen taksoihin.
ruoka:
Syöminen ja juominen edullista. Ruoka kaupoissa halvempaa kuin Suomessa.
Herkullista syömistä löytyy monista paikoista, kuten juuri nuo Lidot. Kafeteriossa on lasitiskin takaa valittavissa lautaselle monenlaista salaattia ja lämmintä ruokaa, jonka hinta määräytyy painon perusteella. Parilla eurollakin syö jo hyvin.
Pitkä olunen on terassillakin vain reilun euron.
ostokset:
Vaatteet normaalihintaisia, kengät halpoja, mutta mallit eivät ehkä ole kaikkien makuun (paljon kenkiä,joissa kaksi remmiä ja piikkikorko),
silmälasit todella edullisia: maksoimme 40€ laseista, jotka suomessa maksoivat 400€... Etukäteen maksetut lasit eivät ehtineet mukaamme paluulennolle, mutta liike lupasi toimittaa ne postitse. Perille tulivat perässä, joten kaupankäynnin luotettavuuskin tuli todettua.
Menemme uudelleen, mukava muutaman päivän lomakohde.
olin ystävien kanssa riikassa heinäkuussa ja olimme siellä viikon.
oli todella hauska ja mukava reissu.
kulkukoiria oli toki hieman, mutta ei se tahtia haitannut. :)
kävimme katsomassa vapauden patsasta aukiolla ja kiertelimme puistoissa ja kävimme syömässä.
yhtenä päivänä kävimme myös varnalla. se oli kyllä upea ranta! paras näkemäni. :D
pitsihuviloita ja kaikkee...
ihmiset olivat mukavia, eivät tosin välittäneet läsnäolostamme joten saimme olla rauhassa.
kerjäläisiäkään ei näkynyt.
iltoina oli mukava vain kierrellä kaupungissa.
kaupungin taloissa oli myös upeita veistoksia!
- remonttihommia oli TODELLA monissa taloissa
maatilasta pitäville on myös maisemia, tosin kaupungin ulkopuolella... =)