Tämä on sheriffin tulikoe. Kaste joka upottaa luottamuksen tai nostaa sen. Katsokaas, minulla on tapana koetella valtiatartani erilaisin huumaavin arvoituksin. Se kertoo kaiken mitä haluan tietää ja enemmänkin. Ja säästää minut tarpeelta kirjoittaa tänne enempää useammin. Se saa ruusut avautumaan, sillä närkästyneisyys nostattaa jokaisessa esiin juuri ne tunteet jotka eniten vosivat meidät herättää, juuri sillä hetkellä jolloin kaikista vähiten sitä todella haluaisimme, kun tuuli on kylmä ja aurinko pilvessä. Mutta mikäli kaikki kuitenkin käy, on maailma jälleen pelastunut. Aurinko on jälleen noussut. Kaaoksen voimat ovat täyttäneet tehtävänsä, epäkiitolliset niille jotka eivät haluaisi pidellä kädessään aivan kokonaista hedelmää ennen kuin pureutuvat sen maukkaaseen lihaan ja nielevät syötäväksi kelpaavat osat. Nieletään, nieletään! Nieleminen on atavistista! Ja tärkeää on puhuminen, kun taas sanominen ja toteaminen yhdentekevää. Koska parhaat tienviitat ovat niitä jotka pyhän valon räjähdyksessä viipyvät silmissämme vain sekunnin murto osan mittaisen ajan ja väistävät kaikkea mitä odotimme tai tekevät pilkkaa siitä johon mielellämme uskomme. Muuten emme voisi uskoa että tämän yhden huoneen ulkopuolella on kokonainen asumus. Kuinka sellainen tunne voikaan olla niin voimakas, ettemme keksi kyseenalaistaa, vaikkei meillä ole todisteita vastakkaisestakaan, siitä ettei siellä olisi jotakin?
Rauta-aika
Unileijona
5456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
” Se saa ruusut avautumaan, sillä närkästyneisyys nostattaa jokaisessa esiin juuri ne tunteet jotka eniten voisivat meidät herättää, juuri sillä hetkellä jolloin kaikista vähiten sitä todella haluaisimme, kun tuuli on kylmä ja aurinko pilvessä. Mutta mikäli kaikki kuitenkin käy, on maailma jälleen pelastunut. Aurinko on jälleen noussut.”
Tämä tuo mieleeni hetken jolloin tajuaa että se mihin uskoi ei olekaan totuus. Kun on hyväksynyt sen ettei mikään ole aivan varmaa ja pyrkii kuitenkin etsimään sitä totuutta sekä alkanut elää sen mukaisesti asiat järjestyvät jälleen parhain päin ja paremminkin.
”Kaaoksen voimat ovat täyttäneet tehtävänsä, epäkiitolliset niille jotka eivät haluaisi pidellä kädessään aivan kokonaista hedelmää ennen kuin pureutuvat sen maukkaaseen lihaan ja nielevät syötäväksi kelpaavat osat.”
Pitäisi aina uskaltaa nähdä koko totuus…? Aivan. Totuuteen on kuitenkin monta tietä.
”Koska parhaat tienviitat ovat niitä jotka pyhän valon räjähdyksessä viipyvät silmissämme vain sekunnin murto osan mittaisen ajan ja väistävät kaikkea mitä odotimme tai tekevät pilkkaa siitä johon mielellämme uskomme.”
Tuo on muuten totta.
”Muuten emme voisi uskoa että tämän yhden huoneen ulkopuolella on kokonainen asumus. Kuinka sellainen tunne voikaan olla niin voimakas, ettemme keksi kyseenalaistaa, vaikkei meillä ole todisteita vastakkaisestakaan, siitä ettei siellä olisi jotakin?”
Ihmiset eivät koskaan kyseenalaista tarpeeksi. Kyseenalaistakaa kaikki, jopa ja varsinkin itsenne.
>> Kun on hyväksynyt sen ettei mikään ole aivan varmaa ja pyrkii kuitenkin etsimään sitä totuutta sekä alkanut elää sen mukaisesti asiat järjestyvät jälleen parhain päin ja paremminkin. >>
Todellakin. Aito voima on aina totuudessa. Kaikki valheet ropisevat ennenpitkään happosateena niskaan. Joskus tuntuu että tosiasioiden myöntäminen riistäisi meiltä aluksi jotakin. Lopuksi kuitenkin sinnikkäille "totuus perii maan"...
>> Totuuteen on kuitenkin monta tietä. >>
Senpä takia tietä joutuu tämän tästäkin etsimään, tarkistamaan suuntaa ja katselemaan tarkkaavaisesti ympärilleen, ja tutkimaan sisintään.
>> Tuo on muuten totta. >>
Jep. Mutta miksi olemme niin varmoja? Minä perustan uskoni joihinkin mystisiin kokemuksiini, sekä myös useiden eri maagisten perinteiden tietouteen, jonka mukaan totuuden paljastaja tulee usein narrin, pilailijan tai "pirullisen" hahmon muodossa.
>> Ihmiset eivät koskaan kyseenalaista tarpeeksi. Kyseenalaistakaa kaikki, jopa ja varsinkin itsenne. >>
Tein joskus sellaista meditaatiota jossa lausuin pitkän aikaa sanoja "Kaikki mitä tiedä on väärin". Joku sittemmin varoitti että se on tosi vaarallista, mutta ei minulle siitä mitään sattunut. Mielenkiintoinen tunne siitä kuitenkin tuli, sellainen että maailma ei olekaan kova, vaan pehmeä, ja että sen voi alkaa milloin tahansa näkemään uudella tavalla.
Minusta on kiinnostavaa, että suomen sana "totuus" näyttäisi olevan samaa juurta kuin verbi "tottua". Eli jotain joka on sekä yhteisöllistä että kokemusperäistä.
Varsin eri juttu kuin aletheia.
>>>Tein joskus sellaista meditaatiota jossa lausuin pitkän aikaa sanoja "Kaikki mitä tiedä on väärin
...voisi olla myös intresantti mantra.
Makasin järven rannalla poski alustaa vasten ja katselin melko reippaahkosti aaltoilevaa järveä. Katseeni suunta oli sellainen että näytti kuin järvenpinta olisi ollut pystysuorassa, ja se mitä näin muistutti enemmän jotakin merkillistä 3D-tietokonetaidetta mitä netistäkin löytyy, kuin mitään tuttua järveä ja aallokkoa. Vesi, liike - kaikki se oli aivan outoa ja uutta. Eikä tarvinnut kuin katsoa 90 asteen kulmassa siihen nähden mitä normaalisti tekee.
Eikä tuota otsikon mantraakaan tarvita, jos antaa ajatusten haipua. Tai ehkä parempi mantra olisi vaikkapa "olen vastasyntynyt".
>>Koska parhaat tienviitat ovat niitä jotka pyhän valon räjähdyksessä viipyvät silmissämme vain sekunnin murto osan mittaisen ajan ja väistävät kaikkea mitä odotimme tai tekevät pilkkaa siitä johon mielellämme uskomme.