LG side-by-side puhallus

Ostimme LG side-by-side jääkaappipakastimen, ja mietityttää onko normaalia, että vähän ennen kuin jääkaapin puhallin alkaa puhaltamaan kuuluu sellainen ääni, niinkuin puhallin olisi jumissa. Lähtee kuitenkin vähän ajan päästä pyörimään.

Entä kuuluuko jääkaapin puhaltimen lähteä puhaltamaan vasta kun oven on sulkenut, kun pakastimen puolella se alkaa puhaltamaan saman tien kun oven avaa?
3601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän kannattaisi soittaa lg:lle tällaisista eikä kysyä jostain forumilta.

Mutta meillä pyörii normaalisti, tai mistä sitä tietää jumittaako vai?

Jääkaappissa pyöritin käynnistyy vasta sitten kun laittaa kiinni, pakkasessa silloin kun on auki. Veikkaisin, että ton pakkasen pyöritin liittyy jollain tavalla tuohon "automaattisulatukseen" eli pakkaseen ei tule koskaan jäätä.

Mut tosiaan puhelin käteen ja kysymään ammattilaisilta, niin se on ennenkin tehty

Äänestä
  • Miksi ihmeessä ensimmäiseksi soittaisin LG:lle jos minulla on mahdollisuus kysyä mahdollisesti muilta laitetta käyttäviltä miten heidän laite toimii? Hehän kuitenkin niitä käyttävät päivät pitkät samalla huomioiden asioita.
    Hyvässä lykyssähän oma laitteeni toimii samoin kuin muiden ja on turhaa rasittaa firmoja "tyhmillä" kysymyksillä ennen kuin niille on jotain pohjaa enemmänkin. Tai tämä on minun tapani toimia.

    Nyt sain kuitenkin kokemuksestasi irti sen, että sinunkin jääkaappisi puhallin todella lähtee puhaltamaan vasta kun kaapin oven sulkee. Vain se jäi epäselväksi että oletko kuullut mitään outoa ääntä vähän ennen kuin se lähtee toimimaan. Ilmeisesti et, koska et siihen mitään kantaa ottanut.

    Ilmeisesti kysymykselläni olen saanut sinun niin hyvän laitteesi kuulostamaan ehkä vähän vähemmän hyvälle... Vaikkakaan en huonoksi omaanikaan leimaisi, ainakaan vielä näillä kokemuksillani.
    No tämä kysymykseni olkoon viimeinen minkä tälle palstalle laitoin.

    Äänestä

Meillä ei kyllä kuulu outoja ääniä, itseasiassa en ole koskaan huomannut, milloin puhallin menee päällekään! Eli hiljaista ääntä kai meidän LG:stä lähtee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten muilla? kirjoitti:

Ostimme LG side-by-side jääkaappipakastimen, ja mietityttää onko normaalia, että vähän ennen kuin jääkaapin puhallin alkaa puhaltamaan kuuluu sellainen ääni, niinkuin puhallin olisi jumissa. Lähtee kuitenkin vähän ajan päästä pyörimään.

Entä kuuluuko jääkaapin puhaltimen lähteä puhaltamaan vasta kun oven on sulkenut, kun pakastimen puolella se alkaa puhaltamaan saman tien kun oven avaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu