Eilen sienimetsässä kulkiessani tuli mieleeni tuo Hannele Huovin kaunis runo syksyisestä metsästä.Olen sen lukenut joskus tosi kauan sitten muistaakseni jostain lasten kirjasta mutta yhtä hyvin se sopii kaikille.
Onko teillä jokin runo tai joku muu juttu joka putkahtaa pintaan jossain tietyssä tilanteessa??
Tässä tämä "minun juttu"
Metsän hajuja
Kai sinä muistat millaiselta
metsässä haisee syksyllä,
kun suon reunassa
tatti istuu karpalohelmet kaulassa.
Kai sinä muistat millaiselta
metsä haisee syksyllä,
kun niityn reunassa
hiiret laulaa pihlajanmarjoista laulua.
Kai sinä muistat millaiselta
metsässä haisee syksyllä,
kun kirjavahameiset koivut tanssii
kirpeän tuulen tahdissa.
Onko teillä jokin runo tai joku muu juttu joka putkahtaa pintaan jossain tietyssä tilanteessa??
Tässä tämä "minun juttu"
Metsän hajuja
Kai sinä muistat millaiselta
metsässä haisee syksyllä,
kun suon reunassa
tatti istuu karpalohelmet kaulassa.
Kai sinä muistat millaiselta
metsä haisee syksyllä,
kun niityn reunassa
hiiret laulaa pihlajanmarjoista laulua.
Kai sinä muistat millaiselta
metsässä haisee syksyllä,
kun kirjavahameiset koivut tanssii
kirpeän tuulen tahdissa.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Sätti ompi monen lohtu
tyhjänä kun on jo kohtu
sieltä löytyy moni tuttu
taas puhutaan se sama juttu.
Vakkarit on sätin nannaa
toisillensa pelkkää mannaa
jälleen alkaa moi, moi, moi
toiset tuumaa voi, voi, voi.
Tänään mukana on Lyyli leväperä
nyt otetaankin kunnon juttuerä
pikkutunneille viisarit nuo juoksi
vaan toki kannatti se tämän vuoksi.
Joskus lasten puuro pohjaan palaa
kun taas vakkarit ne virtuaalihalaa
mutt' on se kuitenkin niin ihanaa
näppäimistöltä ihmislämmön tunnistaa.
Miten sujui elämä ennen kuin tuli sätti
ehkä ukko sekä akka turpiin toistaan mätti
vaan nyt on elämäkin usein varsin sopuisaa
näppäimistön päälle on hyvä vaikka nukahtaa.
Joskus sättiin eksyy joku outolintu uusi
vakkari: "Liekö asuntonaan paskahuusi?"
kas uusi tuo ei lainkaan tiedä talon tapaa
täällä katsellaan vain vakkareiden napaa.
Nimittäin tonne sienimetsään??
Siellä se kuule hermo lepää ja verenpaine laskee:))
En syö lainkaan sieniä ja mulla ei ole verenpainetta. Jos sen sijaan tiedät hyvän mustikkapaikan, niin se on aivan eri juttu.
PS. Olen pahoillani, että laitoin yhden aika ruman sanan (paskahuusi) muuten herkkään runooni.
Tiedän muuten paikan mistä löytyy kyllä molempia, sieniä ja mustikoita.
Hoidellaan sitt vaikka yhdessä tota mun veren painetta...
Niin tehdään.
Koti on täsmälleen siellä
minne jätämme tuoksumme
Muuta kotia
ei kenelläkään
maan päällä ole
Meidän kotimme
on näissä sinisissä satiinilakanoissa
ja toistemme ihoissa
jotka tuoksuvat itseltään
ja toisiltaan
Niin kauan kuin
tuoksumme toisiltamme
olemme aina kotona
missä tahansa
tuoksumme
Tuota noin, onkohan tämä ihan oikein jättää näitä runoja tänne, poljemmeko tekijänoikeuksia oikein urakalla?? Vastausta odotellessa:
Tulla lähelle
vaatii sinulta voimaa,
paljon
väkevää voimaa
Olla lähellä
vaatii sinulta rohkeutta,
paljon
paljasta rohkeutta
Päästää lähelle,
sisälle,
vaatii sinulta
vain
uskoa toiseen ihmiseen
- Tommy Tabermann
sen olevan Taapertajaa, mutta tuskin kukaan luuli sen olevan minun tekele! Olen itsekin kirjoittanut paljon runoja, mutta ne ei kestä päivän valoa :)
Laita yksi meilillä, niin luen sen pimeässä *heh*. Yksityiset runot ovat parhaita -täynnä tunnetta. Mutta ei se runoilu tämmöiseltä androidilta suju, joten niitä vaan tulee haalia toisaalta
ettei voi lähettää. Kaivoin tuossa muutaman esille ja lueskelin ja kävin aikamoisen tunneskaalan läpi nopeasti. Mä olen niihin ympännyt omia tunteitani niin paljon.. Ensimmäiset on jostain 80 luvun alulta...parantuneet vuosi vuodelta mutta ei julkaisukelpoisia vieläkään:)
(*.*)
Kirjoittajaa en muista, mutta joskus tämä kolahti:
Du, du, ingenting annat
Livet är bara en viskning
Tiden har stannat
Du, du, ingenting annat
Loistava Apollo on vaikuttava teos!
ja Eino Leinoa
kuten muitakin :D
(*.*)
Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.
Aaltojen hyväilystä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt-
Minusta tämä Saima Harmajan runo on kaikessa yksinkertaisuudessaan äärettömän kaunis.
Yksinkertaisen kaunis runo.Aurinkoista päivää kesäisellä rannalla ei voisi paremmin sanoiksi pukea! Jo pelkkä runon muistaminen saa mielen aurinkoiseksi!
Huikaiseva matka
Taio minut
tähdeksi taivaalle,
säteeksi auringon leikkiin,
aalloksi aavalle merelle.
Taio minut
pisaraksi sateenhäntään,
sineksi taivaankanteen,
puhuruksi tuulenpuuskaan.
Kuljeta minua
maailman turuilla,
vierailla mantereilla,
vellovilla vesillä.
Kuljeta minua
- minua luojanluotua
kyynelinä silmäkulmissa,
hymyinä ihmisten huulilla.
Anna minun tuntea itsesi - elämä!
-MinäAnkanPojat-
Ystäväni vilkuttaa mulle pilvenreunalta,
lähettää hellän tuulen se viestin mulle tuo.
Älä itke rakkaimpani, tuuli kuivaa kyyneleet.
Mun on täällä hyvä olla, tulen uudestaan sun luo.
Ikävä mun on sua huudaan pilviin katsoen.
Ikävä toisen luo, läheisyyttäs kaivaten.
Ikävä mun on sua, huudan kauas tyhjyyteen.
Ota ja vie jo mukanasi, hiljaa kuiskaan kaihoten.
**Tämä Tony Montaian esittämä laulu koskettaa minua, koska..minunkin rakkaani on ...tuolla..**
Esittäjähän on Toni Montana..
kosketti minua jo kauan, kauan sitten.
Valitettavasti en muista koko sanoitusta enää ulkoa, mutta haku on päällä:)
tammikuussa -03, ihastuin Tiktakin lauluun, jossa sanoituksessa mm: "Jäit tuuleksi taivaanrantaan, valoisan virran rantaan"...
JÄRVELLÄ
(SADE)
Ne kohahti rajusti rannan puut,
nous tuikea aallokko esiin
ja mustien pilvien mustat suut
jyrähtäin löi roisketta vesiin.
Salamoiko? järkkyikö kalliopaasi?
jyly pauhasikos kumeasti?
Ihan määrättä, loputtomasti,
kun järvelle pilvet painonsa kaasi.
Ja niin oli aivan tyventä, vain
vesi huuruna suihkusi alas
yltympäri, peittäen, harsottaen
näyt rantain ja muut näköalas.
Joku soutaja, yksin, helinän kuuli
yli vetten, ihmeellisen,
ja lopetti kaiken liikkumisen
ja uneksivansa luuli
kun pisarat, helmiä kirkkaammat
ylös poukkivat vedestä piiskatusta.
Läpikuultoiset, läpihohtelevat.
Ei ykskään ollut musta.
Jos on lämmintä, sateisella järvellä soutelu on oma nautinnonlajinsa, sen olen kokenut (silloin kun rakkaani vielä eli).
Mitä tähän enää voisi lisätä...
Hyvältä ystävältäni jo vuosia sitten saamani tekstiviesti ystävänpäivänä.
Ei sinua voi unohtaa.
Olet mielessäni kuin hyvä kirja,
jonka haluan lukea uudelleen.
Sitä en ole ostanut,
sen olen saanut ilmaiseksi.
- lainakirja kuitenkin...
Häntäkään ei enää ole
Kaikkihan täällä on lainaa vain...
Aaro Hellaakoski:
Älä elämää pelkää
Alä sen kauneutta kiellä
Suo sen tupaasi tulla
Tai jos liettä ei sulla
Sit vastaan käy tiellä,
Älä käännä sille selkää
Älä haudoille elämää lymyyn kulje,
Ei kulema sinulta oveaan sulje.
Kuin lintu lennä
älä viipyen menneen raunioilla
nykyhetkeä häädä
suo jääneen jäädä
suo olleen haudassa olla
Tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin
on kuoleman portti aina avoin.
Älä koskaan sano
tämä on iäti minun
elon maljasta juovu
taas siitä kivutta luovu
on maailman rikkaus sinun
Kun mitään omakses et ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin
näet aina avoinna kuoleman portin.
Synkkää, totta ja ihanaa.
tämän Aaro Hellaakosken runon kautta !
Kun menettää elämäntoverinsa, jää todella helposti kiinni entiseen, joka ei koskaan palaa. Runossa paljastuu juuri tämä, ja se, ettei kukaan ole vielä tänne jäänyt.
Vaikka luulin tunteneeni varsinkin Hellaakosken Jääpeilin ja Sarjoja-teoksen hyvin, oli tämä minulle kuin uusi. Ehkä johtuu tästä elämänkohtalostani, että se tuntui siltä.
aivan upea sanoitus :
Joka päivä otan uuden askeleen.
Monet jäljet hukkuu maailman melskeeseen.
Ehkä jotain silti jää, vaikka päivät häviää,
ja säilyy yhtä kauan kuin tarina tää.
Ja kun anteeksi ei anna itselleen, eikä
murheet aina mahdu sydämeen.
Niin ne yksi kerrallan, on pakko päästää maailmaan
Ehkä tyhjyyden ne jossain karkoittaa.
Vaikka polkuni mun on , usein raskas valoton,
et koskaan sitä silmistäni nää.
Sillä laulujen tie, minut kauaksi vie ja sen ilon koitan säilyttää.......
Levyn julkaisemisesta lähtien tuo kolahtaa aina yhtä rajusti.Tuo ilon säilyttäminen on vaan niin vaikeaa...
" On ehtoo hämäräinen,
ja saunat sauhuaa.
Ruislintu yksinäinen
vain jossin narahtaa.
On luona tuvan seinän
unikko punainen,
ja jostain tuoksu heinän
ui yli peltojen.
Soi kaukaa kosken humu
kautt` illan hiljaisen.
Suoniityn ylle sumu
jo kohoo valkoinen.
Ruislintu yksinäinen
taas jossain narahtaa.
On ehtoo hämäräinen,
ja saunat sauhuaa."
Kaarlo Sarkia
Kiitos sinulle tästä runosta, se on hyvin tuttu. Me sen opettelimme ulkoa koulussa.
Se kuvaa hyvin minun lapsuusmaisemia kun Kaarlo Sarkia on sieltä samoilta seuduilta kotoisin kuin minäkin. Se on ihana kuvaus kesäisen lauantaiehtoon tunnelmista...
Tuuli tuutii pientä lasta
aluillaan on elo vasta
äiti lapsen syliin ottaa
ei käytä pieni vielä pottaa.
Äiti lapsen sisään kantaa
siellä suuhun rinnan antaa
koht' on pieni unten mailla
täysin surua ja huolta vailla.
Pian äiti, isä vaipan vaihtaa
jälleen itkemistä lapsi kaihtaa
joko pian se puhkee eka hammas
leluina on kissa, koira, lammas.
Ei tuolloin vielä murheet paina
vaikka olis' vanhemmilla iso laina
voin vain syödä, leikkiä ja nukkua
saa autot ajaa, käkikin myös kukkua.
Rakastaa myös mummi, pappa silmäterää
varovainen askel kaiken huomion se kerää
kävely ei tuolloin ole mikään helppo juttu
vaikka sen jo taitaa moni vieras sekä tuttu.
Erään kerran vaipan pois mä heitän
vaan aikaa kuluu kunnes kahvit keitän
nuoruuteni kautta aikuiseksi vartun
koko tarmollani omaan elämääni tartun.
Lehdissä on jo lakastuneen haju
tyhjäksi niitettynä seisoo maa
ehkä jo ensi yönä tuuli raju
väsyneen kesän niskaa nujertaa
kinsteriherneen palot paukkuvat
saduiksi pian kaiken oivallamme
mitä nyt pitelemme kourassamme
kaikki kukat valehtelevat
sielumme pelästyy ja alkaa pyytää
ettei se tänne liikaa takertuisi
vaan eläisi kuin puu,lakastuisi
värien loistossa,kun syys sen hyytää
------
tämän olen muistanut ulkoa jo 30-vuotta joka syksy.
Minulle aivan uusi, kylmät väreet selkärangassa kun luin. Muistaisitko mistä kirjasta tuon voisin löytää??
Herman Hesse Lasihelmipeli runokokoelma taisi olla kysessä.Muistaakseni Vesa Matti Loirikin olisi levyttänyt näitä runoja lauluiksi värjättynä.
terveisin sama
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.
Kirjoittaa vaikkapa: "Yö on tähtikirkas ja sinisinä värisevät kultaiset planeetat."
Yötuuli kiertelee taivaalla ja laulaa.
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni. Minä rakastin häntä, ja toisinaan hänkin rakasti minua.
Tällaisina öinä pidin häntä sylissäni.
Niin monet kerrat suutelin häntä loputtoman taivaaan alla.
Hän rakasti minua ja toisinaan minäkin rakastin häntä. Miten olla rakastamatta hänen suuria kiinteitä silmiään.
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni. Ajatella, ettei minulla ole häntä. Tuntea menettäneeni hänet.
Kuunnella valtavaa yötä, sitäkin valtavampaa ilman häntä. Ja runo laskeutuu sieluun kuin kaste niittyyn.
Mitä siitä, ettei rakkauteni kyennyt pidättämään häntä. Yö on tähtikirkas eikä hän ole luonani.
Siinä kaikki. Kaukana joku laulaa, kaukana.
Minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.
Katseeni etsii häntä kuin lähestyäkseen.
Sydämeni etsii häntä, eikä hän ole luonani.
Sama yö joka vaalentaa samat puut.
Me, silloiset, emme ole samat enää.
En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta kuinka rakastin. Minun ääneni hapuili tuulta yltäääkseen hänen kuuluviinsa.
En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta ehkäpä rakastan. Rakkaus on niin lyhyt ja unohdus niin pitkä.
Koska tällaisina öinä pidin häntä sylissäni, minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.
Vaikka tämä olisi viimeinen tuska, jonka hän minulle tuottaa ja nämä viimeiset säikeet, jotka hänelle kirjoitan.
Miten kirjoitin tän joskus teini-ikäisenä päiväkirjaani.Se tuo paljon muistoja mieleen...
- hyviä ja vähän ikävämpiäkin..
..nuoruus tästä tulee mieleen.
Ja samoin minä, olen sen joskus aikanaan kirjoittanut "runo-vihkooni". :)
Oiskohan ollut aikoja, kun luin Nerundan elämän kertaa, olin myös reilusti alle parikymppinen silloin.