Tampere-Oulu

Eilen oli Ruotsin telkkariuutisissa että
Ryanair aloittaa liikenteen myös Ruotsin sisällä
se sellainen tieto oli eräällä Ilmailulaitoksen
tutulla että Ryanair suunnittelisi myös Tampere-
Oulu lentojen aloittamista.

Lennot olisi kahdesti päivässä arkisin ja
Hesasta ainakin olisi bussivuoro sille.

Homma toteutuis vasta ensi keväänä.
6550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tampere-Oulu reitin lentäminen Boeing 737-800 koneella, johon mahtuu 189 matkustajaa on tuskin kannattavaa, mikäli Ryanair ei lisää tuntuvasti muutakin liikennetään Tampereelta. Oulu-Tampere voisi toimia silloin hyvänä ja jopa välttämättömänä syöttöliikenteenä Ryanairin muille reiteille ja lisäksi kyytiin tulisi jonkin verran ko. väliä muuten matkustavia. Tampere-Oulu on mahdolinen siinä vaiheessa kun Tampere (Ryanairin suunnitelmien mukaan viimeistään kahden vuoden päästä) nousee Ryanairin hubiksi. Joidenkin huhujen mukaan Ryanair saattaisi nostaa Tampereen hubiksi jo nopeammallakin aikataululla, ehkä jo ensi vuonna. Ryanair on ollut jo pitkään kiinnostunut Oulusta, mutta suorat lennot sieltä Eurooppaan ovat pituutensa vuoksi ongelmallisia ja Tampereen lisäksi toinen mahdollisuus olisi oikeastaan vain Oulu-Skavsta. Muiden reittien kannattavuus saattaisi olla niin ja näin.

Äänestä
  • Olisi hienoa jos tämä kuvio toteutuisi. Tulisi meille oululaisillekin lisää vaihtoehtoja. Ryanairin lennot Oulu-Tampere toivotettaisiin tänne todella lämpimästi tervetulleiksi. Nyt monet meistä opiskelijoista matkustaa junalla (onneksi päästään puoleen hintaan) Ryanairin lennoille Tampereelle. Syöttölento olisi hieno juttu varsinkin jos tarjonta Tampereelta vielä lisääntyy. kaikista hienointa olisi tietysti suorat halpalennot täältä Oulusta Lontooseen ja muuallekin, mutta saapa nähdä saadaanko koskaan niitä.

    Äänestä

Ruotsissa Ryanair ei ole kiinnostunut lentämään Skavstasta Göteborgiin tai Malmöön, koska reiteillä on jo paljon halpalentotarjontaa. Ryanair suunnittelee sen sijaan aloittavansa lennot Uumajaan ja Luulajaan, jonne ei ole pahemmin kilpailua. Tätä näkökulmaa vasten reitti Tampere-Oulu voisi olla onnistunut. Helsingin ja Oulun välillä on valtavasti tarjontaa, mutta varsinkin viikolla Finnair rahastaa reitillä rajusti. Blue1 on edullisempi, mutta ei sekään mikään halpa ole. Talvella Ryanairin kannattaisi lentää varmaan Tampereelta myös Kittilään ja mahdollisesti Rovaniemelle tai Ivaloon. Reiteille voisi saada paljon myös ulkomaalaisia matkustajia.
http://di.se/Index/Nyheter/2005/08/04/152094.htm?src=xlink

Äänestä
  • Uumajaan lentää jo Malmö Aviation, FlyNordic,
    UmeåFlyg, Nordic Regional ja SAS.

    Luulajaan Flynordic, SAS, Direktflyg,
    Nordic Regional, ja muutama pikkuyhtiö.

    Kyllä siellä liikennettä piisaa.

    Äänestä

  • Niin, kuinkahan halvalla pitäisi päästä? Blue1:n menopaluu on halvimmillaan 78e, kalliimpia lipputyyppejä on toki tarjolla, mutta usein voi saada lennot 120e (menopaluun). Finskilläkin tarjouslipulla voi päästä 135e. Esim. VR:llä menopaluu Hki-Ou maksaa halvimmillaan aikuiselta 120e, joten nuo lentohinnat ovat kyllä edullisia. Ja mukavampaahan se on mennä lentäen kuin körötellä 6-8h hikisessä junassa.

    Äänestä

  • Luulaja kirjoitti:

    Uumajaan lentää jo Malmö Aviation, FlyNordic,
    UmeåFlyg, Nordic Regional ja SAS.

    Luulajaan Flynordic, SAS, Direktflyg,
    Nordic Regional, ja muutama pikkuyhtiö.

    Kyllä siellä liikennettä piisaa.

    Ryanairin aloitettua lennot Pohjois-Ruotsiin, muut voivatkin sitten lopettaa. Ryanair ainakin aluksi myy reittiä varmaan hintaan 100 SEK/suunta veroineen ja se ajaa muut ahdinkoon. Nykyiset reitillä olevat yhtiöt ovat varsin heikkoja (ehkä lukuunottamatta FlyNordicia ja SAS:aa), mutta uskon FlyNordicinkin lopettavan liikennöinnin ko. reitillä. Reitti on vanhaa perua Nordic Airlinkin ajoilta. Mutta toteuttakoo Ryanair sittenkään uhkaustaan aloittaa Ruotsin sisäinen liikenne, jossa jo on pljon tarjontaa.

    SAS:n reaktiosta Ryanairin aikeille:
    http://di.se/Index/Nyheter/2005/08/04/152155.htm?src=xlink

    Ryanair muuten ennusti toissapäivänä, että skandinaaviset halpalentoyhtiöt FlyMe ja Norwegian poistuvat markkinoilta vielä ennen talvea. Saapa nähdä miten käy.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ryanairilla kirjoitti:

Eilen oli Ruotsin telkkariuutisissa että
Ryanair aloittaa liikenteen myös Ruotsin sisällä
se sellainen tieto oli eräällä Ilmailulaitoksen
tutulla että Ryanair suunnittelisi myös Tampere-
Oulu lentojen aloittamista.

Lennot olisi kahdesti päivässä arkisin ja
Hesasta ainakin olisi bussivuoro sille.

Homma toteutuis vasta ensi keväänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu