Olen nyt raskausviikolla 5 4 ja olen kovasti miettinyt, että pidänkö lapsen vai en. Mietin, että miten ihmeessä voi lapsen kanssa pärjät yksin, ilman isää. Lapsella on usemapi "isäehdokas", joista yksikään ei halua lasta. Päätös on kuitenkin minun yksin. Onhan se tietysti tyhmää sinänsä, että äiti yksin päättää, pitääkö lapsen vai ei. Isällä siihen asiaan ei ole paljon sanomista. Lopulta siinä on kuitenkin sana vastaan sana. Mitä minä haluan ja mitä isä haluaa. Äiti sitten ratkaisee, mitä tekee. Erään miehen mukaan tämä on mun oma sotku, joka pitää selvittää. Enhän minä yksin ole raskaaksi tullut enkä ole kertaakaan sanonut käyttäväni pillereitä.
Huoleni liittyy nyt siihen, että miten tuo isyys vahvistetaan? Teenkö väärin, jos sitä vaadin suoritettavaksi vaikka isä ei sitä lasta haluakaan? Milloin isyystutkimus voidaan tehdä? Voiko siitä kieltäytyä?
Toinen mieltäni vaivaava asia lapsen kannalta on se, että miten minä pärjään yksin lapsen kanssa? Tukiahan saa, mutta äitiyslomalla tulot tippuu erittäin paljon. Pyhällä hengelläkö sitä pitäisi elää? Vaipat, piltit, oma eläminen, vuokra jne. Kaikki maksaa. Toisaalta pelottaa myös se, että en enää pääse minnekään, koska olen lapsen kanssa yksin. Olisi kiva joskus käydä baarissa, mutta milläs käyt, kun ei ole varaa edes yhteen oluseen tai vaikka olisi, ei lapsella ole hoitajaa.
Entäs harrastukset? Missä välissä sitä ehtii pitämään huolta itsestään, jos aika menee lapsen kanssa. Eihän sitä nyt vauvan kanssa voi lähteä esim. rullaluistelemaan.
Eikö eläminen yksin lapsen kanssa ole raskasta aikaa? Miten ihmeessä siitä selviää henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti?
Huoleni liittyy nyt siihen, että miten tuo isyys vahvistetaan? Teenkö väärin, jos sitä vaadin suoritettavaksi vaikka isä ei sitä lasta haluakaan? Milloin isyystutkimus voidaan tehdä? Voiko siitä kieltäytyä?
Toinen mieltäni vaivaava asia lapsen kannalta on se, että miten minä pärjään yksin lapsen kanssa? Tukiahan saa, mutta äitiyslomalla tulot tippuu erittäin paljon. Pyhällä hengelläkö sitä pitäisi elää? Vaipat, piltit, oma eläminen, vuokra jne. Kaikki maksaa. Toisaalta pelottaa myös se, että en enää pääse minnekään, koska olen lapsen kanssa yksin. Olisi kiva joskus käydä baarissa, mutta milläs käyt, kun ei ole varaa edes yhteen oluseen tai vaikka olisi, ei lapsella ole hoitajaa.
Entäs harrastukset? Missä välissä sitä ehtii pitämään huolta itsestään, jos aika menee lapsen kanssa. Eihän sitä nyt vauvan kanssa voi lähteä esim. rullaluistelemaan.
Eikö eläminen yksin lapsen kanssa ole raskasta aikaa? Miten ihmeessä siitä selviää henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti?
Vastaukset 8
Vanhimmat
on pakko olla vitsi,tai sitte sun olis kyllä kannattanut pikkasen ton ehkäsyn päälle satsata.Ei helvet....
Eipä ole vitsi ei, vaikka toivoisin tämän olevan vitsin. Ja kyllä tiedän ehkäisystä. Ei tartte syyllistää enää. Tiedän, olen tehnyt tyhmästi, mutta tehtyä en tekemättömäksi saa.
En tiedä voiko isyysteisteihin pakottaa koko koripallojoukkuetta, mutta jos voi niin luulen että sinä saat maksaa jokaisen testin.
Eiks se mee niin että se maksaa joka sitä vaatii..
Isyys tutkitaan dna testeillä, mies voidaan vaatia siihen osallistumaan.
Lapsen oikeus on saada isä, ei äidin oikeus saada selvyys asiaan niinkään.
Kun et ole avioliitossa lastenvalvojalta saat ohjeet asian järjestämiseen sitten kun lapsesi on syntynyt. Kyllä se asia järjestyy viranomaisten avulla (eikä maksa).
Muu touhu on sinusta ja sinun kypsyydestäsi kiinni: lapsen hoito ja kasvatus.
Lapsen pitää voida tuntea olevansa rakastettu, jotta siitä tulee tasapainoinen ihminen. Siihen sinun on pystyttävä. Yksinhuoltajan pärjää, jos on tahtoa ja selkärankaa. Voimia ja viisautta sinulle.
Siis jos nainen haluaa isyystestin koko korisjoukkueelta niin se on ilmainen, jos mies sen haluaa niin hän joutuu siitä itse maksamaan? Käsitinkö nyt aivan oikein?
Kannattaisi ehkä mennä kyselemään näitä asioita foorumeille, joissa vastaukset ovat asiallisia...
Ks. esim. http://www.eroperhe.net/keskustelu
Menenpäs sinne lukemaan keskusteluita. No tottahan se on, että jos keskustelun avaan, voin varautua kaikenlaisiin kommentteihin. Kuitenkin olisin toivonut niitä oikeita kommentteja kysymiini kysymyksiin. Mutta minkäs sille mahtaa, että joillain ei ole empatia kykyä lainkaan.
Olen pienen lapsen yksinhuoltaja, olen ollut sitä raskaudesta asti. Isä ei ole tekemisissä lapsen kanssa.
Tuli mieleeni, että jos raskautesi on noin alussa ja olet kovinkin epävarma, ehkä sinun kannattaisi käydä keskustelemassa neuvolassa, mahdollisesti psykologin ja sosiaalityöntekijänkin kanssa. Kartottakaa elämisesi mahdollisuudet ja jos vielä tuntuu epätoivoiselta, tee abortti.
Toisaalta kokemukseni on, että jossain vaiheessa elämään tulee jonkinlainen "valo", yhtäkkiä tuntuu että hei, minähän kyllä pärjään ja hiihdän vaikka umpihangessa maitokauppaan ja teen kaikkeni hyvinvointimme eteen. Älä haaveile baari-illoista, älä edes pidä hyvän elämän kriteerinä omaa vapauttasi. Kun lapsi syntyy, saatat huomata, että hyvä elämä on siinä. Kotona vauvan kanssa.
Kotihommiin voit saada apua sosiaalitoimesta.
Älä murehdi vielä tulevaisuuden ongelmia, mene päivä kerrallaan. Isyyden vahvistaminen lisää lapsen oikeuksia, mm. oikeuden perintöön, mutta jos isä ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä, älä ala tyhjästä riitelemään. Nykypäivänä ei ole ihmeellistä olla yksinäinen yh. Tuomioita tulet saamaan mitä kummallisimmilta tahoilta, mutta äitinä et ole todellakaan sen huonompi kuin muutkaan.
Ja jos tulet toiseen tulokseen - ei abortti ole aina huono ratkaisu, jos et mielestäsi pysty lasta hoitamaan.