Aloitan syksyllä opiskelut sairaanhoitajaksi. Nyt kuulisin mielelläni kokemuksia muilta sairaanhoidon opiskelijoilta ja valmistuneilta, että mitä opiskelu pitää sisällään. Ainakin ensimmäisen vuoden (ja muidenkin!) opiskelut kiinnostavat kovasti. Kuinka monta harjoittelujaksoa oli? Entä mitä muita opintoja? Minkä koitte vaikeaksi, helpoksi epämielyttäväksi, mielyttäväksi, kiinnostavaksi jne..?
Ja valimistuneet, miten olette sijoituneet työelämään? Kuinka nopeasti? Minkälaisiin töihin? KAIKKI INFO TERVETULLUTTA!
Ja valimistuneet, miten olette sijoituneet työelämään? Kuinka nopeasti? Minkälaisiin töihin? KAIKKI INFO TERVETULLUTTA!
Vastaukset 7
Vanhimmat
No sanonpa tässä heti aluksi, että tämä on siis minun kokemukseni ja meidän koulusta, varmasti kouluittain vaihtelee jonkin verran.
Heti koulun alettua on kaikenlaisia "yleisiä" opintoja, jotka ovat kyllä aivan turhia, mutta kuuluvat AMK-tason koulutukseen. Myös kieliä opiskellaan (ruotsi ja englanti sekä suomi sis. puheviestintä) en muista oliko jo ekana vuonna, mutta kuitenkin. Kielten opiskelu oli todella helppoa, että ei kyllä kovinkaan tasokasta, tosin lähinnä hoitoalan sanaston takiahan sitä siellä opiskellaankin.
Harjoittelujaksoja onkin sitten tosi paljon. Suurin osa koulusta on harjoittelua. Ensimmäiset harjoittelut ovat perushoitoharjoitteluja, esim. terveyskeskuksen vuodeosastolla, siellä harjoitellaan siis pesemistä ja syöttämistä ja tällasia perushoidollisia juttuja, nostelua, kääntämistä jne...
Sen jälkeen tulee sitten eri alojen harjoittelut, ja periaatteessa käydään läpi kaikki erikoisalat, eli sisätaudit, kirurgia, lapset, naiset, psykiatria, joillakin synnytys (mielellään eivät enää ota sh-opiskelijoita synnärille vaan mieluummin th)sekä kotisairaanhoito ja myös poliklinikkaharjoittelu kuuluu ainakin meillä, eli sai valita mille polille menee, itse olin keuhkopolilla...
Harjoittelujen pituudet vaihtelevat aika paljon kouluittain, mutta meillä yleensä yksi harjoittelu oli 4 viikkoa, joitakin sai tehdä 3 ja joitakin 5..
Harjoittelut kuitenkin, vaikka niitä onkin tosi paljon ja ovat rankkoja, niin opettavat myös kaikkein eniten, koska siellä ne koulussa opetellut teoria-asiat näkee sitten käytännössä ja ne tajuaa paljon paremmin sitten kun menee harjoitteluun. Teoriassa jotkut jutut eivät välttämättä kerro oikeen mitään..
Harjoitteluista sen verran, että ikäväkyllä aina ei ohjaajat ole mitään maailman mukavimpia ja sellasta kiirettä ja kaikenlaista mahtuu mukaan, sekä myös niitä epämiellyttäviäkin tyyppejä jotka ei opiskelijoista perusta, mutta niitä ei kannata ottaa kovin tosissaan, hoitoala on naisvaltainen ja kaikenlaisia inhotuksia mahtuu siis aina porukkaan. Kannattaa olla tosi aktiivinen ja oma-aloitteinen ja mennä rohkeasti tekemään heti kun kokee että pystyy jne.
Meidän koulussa opinnot meni niiden alkujorinoiden jälkeen periaatteessa niin, että käytiin vaikka sisätautikirurginen hoitotyö ensin koulussa, teoriassa, ja sen jälkeen oli ko. alan harjoittelu. Sitten käytiin vaikka mielenterveysjutut, ja sen jälkeen mielenterveysharjoittelu jnejne. Eli siis ns. kylmiltään ei harjoitteluihin joudu vaan ne menee loogisesti teorian kanssa käsi kädessä.
Itse koin mielenkiintoisena ne opinnot, jotka itseä kiinnosti, esim. sisätaudit kiinnostivat mutta sitten taas lasten hoitotyö oli sekä teoriassa että harjoittelussa tosi tylsää enkä tykännyt. Kyllä sieltä yleensä se kiinnostava juttu löytyy, mutta ikäväkyllä harva jaksaa olla kaikesta kiinnostunut mutta harjoittelut on silti käytävä, siksi kaikki harjoittelut eivät ole niin ihania tosiaankaan.
Tylsäksi koin myös sellaiset opinnot, jotka ns. kuulostavat hienolta mutta joista ei ole käytännössä hirveästi hyötyä, tulet sitten huomaamaan.
Epämiellyttävänä koin jokseenkin myös erilaiset esitelmien pidot joita oli aika paljon.
Valmistuttuani töitä olisi saanut tehdä niin paljon kun jaksaa, töitä siis löytää käytännössä mistä vaan. Jos jää työttömäksi tällä alalla ni se on kyllä aika lailla oma moka. Tietenkään harvalle nyt heti mitään virkaa ropsahtaa, että enemmänhän ne niitä pätkätöitä on, mutta on nekin ihan ok, saa ainakin kokemusta.
Tällä alalla vaan mitä tulee muihin hoitajiin, kannattaa heti alusta asti opetella se, että ei ota kaikkea niin tosissaan vaan antaa mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään, nimittäin akkaporukassa se on sellasta välillä. ei pidä ottaa itseensä. Tsemii:)
Aloitin sh-opinnot työn ohella tän vuoden alussa. Kolmantena koulupäivänä oli 2 tenttiä ja silloin palautettiin niistä aineista myös kirjalliset työt. Siitä se sitten alkoi, 4 kuukautta luin ja kirjoitin putkeen, mutta kaikki meni läpi, lääkelaskuja myöten, jotka lasketaan joka vuosi. Ei mitään ylipääsemätöntä siis. Eduksi oli viime syksynä suoritettu tietokoneen A-ajokortti, auttaa kirjallisten tehtävien tekemisessä tosi paljon. Kesäloman ratoksi saatiin projektityön tekeminen, tarkoitus on ilmeisesti tutustua projektin tekoon kantapään kautta. Nyt syksyllä tulee kielet, ensi keväänä harjoittelua. Hei, nyt eka keväänä oli harjoittelujakso omalla työpaikalla tutustua sairaanhoitajan toimenkuvaan, meinasin unohtaa. Me opiskellaan PBL= ongelmaperustainen oppiminen, eli meillä on istuntoja, joissa käsittelemme eri asioita tehtävänannon perusteella. Aloita avoimin mielin ja ole valmis tekemään töitä. Kaikki tulee menemään OK!
Hei!
Mulla siis eka vuosi takana ja aikalailla samoja aatoksia kuin muillakin kirjoittajilla.Mulla takana vasta yksi harjoittelujakso (4vk), joka oli tosi antoisa ja nyt heti syksyllä on harjoittelua yht. 8vkoa.Se mikä on arsyttänyt eniten, niin on tämä käytännössä oleva läsnäolopakko.Tuntuu, että aina kun on itse kipeä tai lapset kipeänä niin aina on kaikkea pakollista silloin.Käytännössä olen siis raahautunut kipeänä kouluun, kun sitten niitten pakollisten juttujen tekeminen on aina sellaista sumplimista.Luennot pitäisi olla vapaaehtoisia, mutta käytännössä suurin osa opettajista tekee nimenhuutoja, kierrättää nimilistoja ja täytyy olla tietty osa tunneista paikalla.Mielestäni kun olen aikuinen ihminen (32v) niin pitäisi riittää, että tentissä osaan vaadittavat asiat.Näin siis PIRAMK:ssa, en tiedä miten muualla.
juttu MAMK:ssa, ei olevinaan pitäisi olla läsnäolopakkoja mutta kyllä muuten on, osassa 80% ja joissakin, etenkin lääkäriluennoilla on läsnäolopakko ja vaikka olisi ollut syy mikä hyvänsä, luento olisi pitänyt käydä ensi vuonna jos ei nyt olisi päässyt...
Ja tosiaan nimilistat kiertää melkein joka tunneilla...kyllä se on niin koulumaista vielä että pikkasen aikoinaan sitä ihmettelin. Nyt olenkin jo valmistunut, onneksi:)
Mutta toisaalta..tämä on kyllä sellainen ammatti,että täytyy tietää ja aina kaikkea ei ole mahdollista opiskella vain kirjoista.Tosin eka vuosi olisi voinut mennä vain tenttimällä...
Joo eli eka syksy menee teorialla. Eka harjottelu oli terveyskeskuksen vuodeosastolla tammikuussa ja kesti 6vko. Koko eka vuosi oli mielestäni paljon rasittavampi/tylsempi kuin toinen vuosi oli. Ekana vuotena oli tietokoneen a-ajokorttia, viestintää, sekä meille sairaanhoitajaopiskelijoille niin älytön yritysprojekti. Varsinaista sairaanhoitoa alkoi sitten paljon enemmän vasta toisena vuotena. Sitten niitä harjotteluja tuleekin meillä ainakin 5vko joka syksy ja joka kevät. Ja meillä myös sairaana kouluun tai huutia tuli!!!
Meillä ainakin eka vuosi tuntui sillon kovin rankalta, mutta kyllä kalpeni toisen vuoden rinnalla kun joka viikko oli tentti tai parhaimmilla viikoilla kaksikin. Ja koko ajan tuntuu siltä että kaikki pitäisi oppia nyt ja heti ja kaikista mahdollisista asioista tai putoaa täysin kelkasta...
Harjoitteluita meillä oli ekana keväänä (aloitin tammikuussa) 3vk dementiakodissa, sitten syksyllä 5vk pitkäaikaisosastolla ja 5vk neuvolassa, sitten keväällä 8vk sisätaudeilla, syksyllä kirurgian vuodeosastolla 8vk, keväällä psykiatrinen harjoittelu 8vk, syksyllä oman kiinnostuksen mukaan harjoittelu 8vk ja vikana keväänä sitten oman kiinnostuksen mukaan 5 5 viikkoa. Yhteensä 55 viikkoa.
Mun mielestä ne 8 viikon harjottelut oli varsinkin alussa hiukan liian pitkiä, joskin se johtu varmaan suurelta osin siitä että totta kai osuin koko sairaalan paskimmille osastoille. Ei se sitten enää pahalta tuntunut kun pääsi osastolle jossa se työ tuntui kiinnostavalta ja ilmapiiri oli kannustava. Mutta tosiaan kaikenlaisia ilkiöitä sun muita ääliöitä sitä matkan varrella kohtasi ja monet itkut on raskaiden harjottelujen vuoksi itketty...
Toisen vuoden puolessa välissä totesin että sairaanhoitajan homma ei ehkä kuitenkaan ole sitä ominta alaani ja hain kätilökoulutukseen - ja pääsin. Kävin kuitenkin sh-koulutuksen loppuun osittain olosuhteiden sanelemana, mutta nyt olen aloittelemassa innokkaana niitä kätilöopintoja joiden uskon olevan enemmän mun juttu..
Tsemppiä kuitenkin opiskeluihin!