1964 20v, intin jälkeen Blekingeen. Virolaisen pakolaiskalastajan yläkerran kimppa-asunto. Vesi ja viemäri keittiössä, WC alakerrassa, ei saunaa eikä suihkua. Kävin kiireesti työmaalla pesulla. Kuljetus lähti.
Syyläritehtaalla viikkotili ja laskemisaika 2 viikkoa joten 3:n viikon perästä ensimmäinen 1:n viikon tili.
Nälkä ehti tulemaan mutta vuokraemäntä toi useampana iltana ankeriassiivuilla päällystettyjä ruisleipäviipaleita. Pysyi hoikkana.
Kämppä niin karu, että muutaman kerran kun sai paikallisen naisen voteltua sinne, niin kääntyivät ovelta takaisin.
Rahan niukkuuden vuoksi täytyi opetella ruuan laittamista, 0-pisteestä.
3:n kk:n jälkeen muutin Södertäljeen, parakkiin. Rehellisten suomalaisten parakki, kaikki irtonainen, jos oli, varastettiin.
Siirryin poikamiesasuntolaan, sain jopa 1:n hengen huoneen jossa oli lavuaari, kylppäri ja vessa käytävässä.
Erinomaisen opettavaa aikaa. Sen jälkeen pelkkää parannusta.
Miksikö lähdin?! Ruotsissa töitä vaikka perkeleellinen työtahti, enkä jaksanut asua kotona kuuntelemassa vanhempieni jatkuvaa riitelyä.
MINKÄÄNLAISIA TUKIJÄRJESTELMIÄ EI OLLUT.
Silloisilla suomen palkoilla ei juuri pystynyt omaa vuokra-asuntoa pitämään tai ainakin joutui pirun tiukalle.
Södertäljessä sentään sain 2:ssa vuodessa säästöön 4:n vuoden opiskelurahat koska niitäkään ei saanut mistään muualta, no, markkinakorkoista lainaa 10 - 12% jos sai takaajat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.