Erakoituneet...ko?

Mulle kävi aivan samoin silloin, kun seurustelin.
Olimme exn kanssa aina kaksistaan ja kylässä toisten pariskuntien luona ei oikein käyty.
Nyt ollessani sinkkuna mulla tuntuu olevan jonkin verran jopa ihmisiä ympärilläni, joita voin kutsua ystävikseni. Toisin oli siis silloin, kun seurustelin - ei ollut muuta kuin silloinen tyttöystävä.
Kumpi sitten on parempi olla ilman rakasta ihmistä kuin olla ilman ystäviä?

onko muulla väliä, jos toista rakastaa niin paljon, ettei kaipaa muuta. Olen ollut puolisoni kanssa kimpassa kymmenen vuotta, sama työ ja samat harrastukset. Ystäväpiiri todella mitätön, mutta minulla on puoliso joka on myös ystäväni:)

Itse olen ollut suhteessa neljä vuotta. Erakoitumista on tapahtunut, osin myös siksi, että kaverit ja ystävät elävät myös suhteissa tai niillä on lapsia. Mystistä sinänsä, että nämä asiat sulkisivat sosiaalisen elämän pois.
Usein vain kun soitamme heille, on heillä jotakin muuta...joillekin ehkä tosiaan riittää vain se parisuhde.
Tavallaan elämänarvoni ovat muuttuneet niin, että haluaisin tavata ihmisiä muualla kuin baarissa ja jutella muutakin kuin peetä. Samoin kokee myös tyttöystäväni.
Eipä mulla montaa neuvoa sulle ole, itsekin kun samansuuntaisessa tilanteessa. Lämmitti siis lukea viestisi.Tuntuu, ettei monilla ole edes kiinnostusta nähdä muita ihmisiä kuin puoliskonsa, saati että tilannetta haluaisi muuttaa mitenkään.
Olemme tyttöystäväni kanssa päättäneet yrittää aktiivisesti tutustua kaltaisiimme ihmisiin, missä vain sattuisimme heihin törmäämään. Pakkohan niitä jossain on olla, heitä, jotka haluaisivat vaikka juoda teekupposen kahvilassa tai erämajalla, eivätkä vain pelata juovuksissa ihmissuhdepelejä...