Mulla on tullut nyt suunnilleen vuoden ajan kuukautisten jälkeen valkovuodon mukana ruskeaa vuotoa. Se on aluksi todella tummaa mutta vaalenee ajan kanssa ja muuttuu lopulta normaaliksi valkovuodoksi. Normaalia valkovuotoa on taas sitten seuraaviin kuukautisiin saakka. Tiedän että kuukautisten jälkeen ruskea vuoto on normaalia pari kolme päivää, mutta tämä mun vuoto kestää yhtä kauan kuin kuukautisvuoto eli 6-8 päivää. Tuntuu kuin kuukautiset kestäis jonku kaks viikkoo, sillä vuoto on erittäin runsasta ja kiusallista. Se ei haise kuitenkaan kovin pahalle, mutta hieman voimakkaammalle kuin normaali valkovuoto. Kutinaa ei ole.Mistään sukupuolitaudista ei voi olla kysymys, sillä olen neitsyt. Kuukautiset mulla on ollu melkein neljä vuotta ja ensimmäiset kolme vuotta meni ilman mitään vaivoja. Olisiko kyseessä välivuoto? Onko se tällaista? Olisikohan ajanvaraus lääkärille paikallaan?
ruskea vuoto
kiusaantunut
33392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toi vois olla jotain keltarauhasen vajaatoimintaa, mulla oli ihan sama, mulla tiputteli pari päivää ennen varsinaista vuotoa ja tosiaan ruskeeta tuli vielä monta päivää sitten jälkeenkin; sain lääkkeet joilla korjaantui ja enää ei oo vaivannut
Minulla on lyhyehkö kierto jolloin ovulaatio tulee usein melkein heti kuukautisten loputtua ja olen joskus huomannut samaa, että "kuukautisten loppuvuoto" jatkuu omituisen pitkään. Laskeskelepa voisiko sinullakin olla ovulaatiosta johtuvaa. Ovulaatio on yleensä n. 11-16 päivää ennen seuraavien kuukautisten alkua. Eli ovulaatio voi esim. 24 päivän kierrolla olla kahdeksantena - kolmantenatoista päivänä kuukautisten alusta laskettuna. Jos vuoto kuitenkin on kovin runsasta, voisi olla hyvä puhua siitä lääkärille varmuuden vuoksi.
eilen huomasin että itsellänikin on tullut ruskeaa vuotoa. kuukautiseni ovat tulleet vasta pari kertaa ja niiden välissä on ollut aikaa jopa puoli vuotta. edelliset kuukautiset olivat toukokuussa. terveydenhoitaja mainitsi siitä, että minulla voisi olla keltarauhasen vajaatoiminta. onkohan tuo ruskea vuotokin nyt oire siitä? alapää ei kutise, mutta haju on hieman voimakkaampi, kuin yleensä.