Kysymys BilMan'ille

Arvoisa sheriffimme! Miksi Tuulitukka saa kirjoittaa niin kuin hän kirjoittaa?
5896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kertonet minulle missä hän kirjoittaa herjaavasti.

Valvomillani palstoilla kirjoituksen poistamisen syy on juuri toisten kirjoittajien herjaaminen sekä nimittely.



Kirjoittelemisiin.

Äänestä

En ole aikoihin saanut ainoatakaan keskustelunaloitusta näille palstoille.
Ainoassakaan ei ole ollut omasta mielestäni mitään moitittavaa.
Jos sattuu, että vähän aikaa on palstalla esillä niin se poistuu. Eräät kirjoittavat meilejä kysellen. En voi vastata kun en tiedä keskustelun kulkua ja kokonaisuus aina kärsii kun poistetaan jotain.

Äänestä
  • Herjaamalla, panettelemalla, toisia kirjoittajia aliarvioimalla ei palstoille kirjoittelu onnistu.

    On ikävää, että poistetuksi joutuu päivittäin jopa 50,tä viestiä.

    Ja syy ensisijaisesti on nuo em.kirjoittelut.

    Äänestä

  • Sinähän olet paras itsiäsi keloolltaman. Minä Minä Minä. Oma mieli on perän kieli. Sinä et ole koskaan ollut, kuin "itse minä."

    Äänestä

  • vanhempi vonkamies kirjoitti:

    Sinähän olet paras itsiäsi keloolltaman. Minä Minä Minä. Oma mieli on perän kieli. Sinä et ole koskaan ollut, kuin "itse minä."

    Rauha sielullenne, hiljaisuus puhuu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


särkikala kirjoitti:

Arvoisa sheriffimme! Miksi Tuulitukka saa kirjoittaa niin kuin hän kirjoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu