Koirani on yksivuotias paimenkoira ja uhmaikä täysillä päällä. kaipaisin vinkkejä miten tästä selvitään. Miten saan korostettua koiralleni että minä olen pomo, eikä hän. Meillä on ihan selvästi rajojen kokeilu meneillä. Koira jopa tekee asioita, jota ei pentuna tehnyt: puree käsiä, syö hihnaa, tekee yksin ollessa pahoja. Tuntuu kuin koiralla olisi vasta nyt pentu.Leikitkin ovat menneet rajun puoleisiksi. Repiessä jotain lelua, koira näyttää hampaita ja murisee, häntä ei heilu. Tuntuu kuin koira tekisi kaikkensa jotta hän saa sen lelun. Muutenkin kaikenlaista käytännön vinkkejä kovasti kaivataa. Kuinka kauan uhmaikä kestää?
uhmaikä
väsynyt...
58943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ensinnäkin muuta omaa asennetta, koira ei ole "hän" vaan se, eli eläin.
Eläin toimii omien intressiensä takia eikä sitä tule tulkita kuin ihmislasta, vaikka järjellä ajatellen sen varmaan tiedätkin niin välillä olisi helpointa ajatella noin.
Sillä on selvästi järkevän (koiran mielestä järkevän) tekemisen puute.
Nuo nykyisin niin paljon puhutut "johtajuusjutut" tulevat esimerkiksi tottelevaisuusharjoituksissa aivankuin itsestään koiralle selviksi.
Jos on noin kiihkeä lelun, pallon ,patukan perään niin ehdottomasti sitten sitä käyttäisin palkkaamisessa ja koira saa voittaa palkkioesineensä itselleen ja se saa kantaa sitä (remmissä) ja houkutat sen taasen luoksesi rauhoita tilannetta hieman silitellen koiraa anna käsky irti ja ota esine maasta pitäen koiraa vasemmalla kädellä pannasta (ei haittaa vaikka hinkuaisikin sitä palkkiotaan)jatkat vaikka seurauttamalla pari askelta ja palkkaat taasen kunnon taistelulla ja taasen koira "voittaa", kohtapuoliin voit sille jo antaa käskyjä ja sen toteltua hetimiten alkaa leikkiminen.
Myös sinä päätät koska leikki loppuu ja se haluttu palkkioväline siirtyy sinun haltuusi eikä sillä leikitä koskaan muuten kuin ohjaajan kanssa.
Jäljenajo on koiralle erittäin luontaista ja rauhottavaa hommaa, suosittelen.
Sinulla on hyvä koira.
ihmiset pelästyy ihan turhaan kun koira tulee uhmaikään,enkelistä tulee peto.Kasvattajan pitäsi pitää oppitunti koiran joka ikävaiheesta,nyt tuntuu että ihmiset ei saa tietoa mistään.Koiran uhma on tietty siinä mielessä vaarallinen kun siihen liityy hampaat,eikä koira vielä vuoden iässä välttämättä tajua että ne satuttaa.Jotenkin musta tuntuu,että mitä voimakkaampi uhma,niin sitä parempi koira.
Tarvitaan malttia ja johdonmukaisuutta. Älä leiki koiran kanssa vetoleikkejä (jos leikit, sinun tulee aina voittaa koska olet lauman johtaja). Anna koiran odottaa ruokansa (meillä koira istuu nätisti kun kupin laittaa maahan ja syömään mennään käskystä "ole hyvä"). Sinä menet ensin ovista sisään, sitten koira. Sinä päätät koska leikitään ja koska leikki loppuu.
Kun koira tekee jotakin kielettyä niin napakka "ei" käsky. Jos koira esim. puree leikin yhteydessä, niin sitten leikki loppuu siihen.
Miksi koira tekee yksin ollessaan pahoja? Onko sillä tarpeeksi virikkeitä? Miten pitkiä lenkkejä sen kanssa tehdään? Miten kauan se joutuu olemaan yksin? Omalle koiralle tuli vuoden iässä kenkien tuhoamisvimma, vaikka ei aikaisemmin niihin ollut koskenutkaan - siispä pistin kaikki kengät piiloon siksi aikaan kun koira on yksin kotona.
Jätä koiralle tarpeeksi tekemistä kun se on yksin (puruluita, nameja vessapaperirulliin/maitotölkkeihin piiloitettuna).
Uhmaiän kestosta on vaikea sanoa.. Se riippuu koirasta..
Berninpaimenkoirani täytti nyt 2-vuotta ja esiin on tullut todellinen piru.Ennen kaikki sujui lepposasti ja toruminen meni jakeluunkin mutta nyt on voimat vähissä kun joka päivä joutuu tappelemaan.Keittiön pöydältä varastaa ruuat,lenkillä unohtuu pääasia eli ulkoilu ja hädän tekeminen kun koittaa vaan syödä kiviä,papereita,keppejä ja ihan mitä vaan mitä nokan eteen osuu.Pitkä ilta lenkkikään ei auta vaan pihtaa hätänsä ja herättää yöllä ulos.Sisällä riehuu ja koheltaa,siis suoraan sanoen tekee aivan kaiken juuri niinkuin EI pitäisi tehdä.Yksin ollessaan pöllii ja repii tavarat palasiks.Voisiko joku kertoa mihin mukava,rauhallinen,rennon lupsakka koirani on kadonnut?Tilalle on tullut pirunsarvet päässä pörräävä karvakasa.Koirani kanssa teen pitkiä lenkkejä joka päivä,yksin se ehkä on max.5 tuntia päivässä ja vapaana käyn juoksuttaan sitä noin kolme kertaa viikossa joten en usko että tekemisen puutteestakaan on kyse.Vapaana ollessaan on alkunut karkaileen mitä ei ennen tapahtunut ja uutena juttuna olen havainnut että koittaa repiä hännästään karvatolloja irti.Osaisiko joku neuvoa mikä meillä nyt tökkii tässä hommassa?Ei juoksujenkaan viellä pitäisi tulla,joten liekö kyseessä uhmaikä vai ruuviko koirani ja minun päästä pudonnut?Kiitokset jos joku jaksaisi kertoa onko ollut samanlaisia tapauksia muillakin=)
ongelmasi on takuulla tuttu monelle monelle koiranomistajalle...edellä mainitut neuvot kannattaa ottaa käyttöön,ne toimii. itselläni on sekarotuinen (sakemanni, itäsiperianlaika, labbis) uros..iso ku mikä ja sekosi ku tuli puolitoista v täyteen...keksi myös kaikki keinot tehdä minut hulluksi..(kolme sohvaa meni) herätti yöllä sen sata kertaa,vaikka illalla kävi lenkillä...mutta huomasin että syynä oli "aikuistuminen"..ulkona varmasti odotti se "elämän nainen" ja ilmaa piti päästä haisteleen...mitkään virikkeet ei riittänyt, mikään urheilu ei ollut tarpeeksi..luulin jo,että koirani energiavarasto on loppumaton..ja että sen elämäntehtävä oli tehdä minut hulluksi..leluja ei annettu, niiden kanssa juostiin karkuun, luut oli vaan hänen...mutta onnekseni olen yhtä kova luupää kuin koirani. Lelut oli MINUN ja MINÄ takavarikoin ne, jos käytös oli idiotismiin viittaavaa.leikki myös alkaa MINUN käskystä, ruokaa saa MINUN käskystä, ja luut saa ottaa pois aina kun siltä tuntuu..ilman sääliä..koira täytti kaksi ja yhtäkkiä huomasin,että vanha kunnon kiltti luupääni on tullut takaisin..nyt odottelen kolmen vuoden uhmaa,koska sehän tulee...viiden vuoden jälkeen se alkaa sitten viimein kokonaan helpottaa!!