Nyt alkaa kaveripiirissa ja perhepiirissa jo "toinen kierros" eli alkavat ilmoittelemaan iloisista uutisistaan etta toinen vauva on jo tulossa....me olemme yrittaneet aikaisemmin kuin heista monet ekaa vauvaansa... en jaksa edes iloita enaa kenenkaan puolesta...en edes haluaisi kuulla heidan uutisistaan...onko tama nyt aivan vaarin minun osaltani..taas itkea pillitin aamulla kun miehen tyokaverin vaimo on TAAS raskaana... toisilta se kay kuin leikki, toisilta taas ei sitten millaan...
olen kaynyt tutkimuksissa jne, laparoskopiassa myos ja yritys vaan jatkuu...mutta kieltamatta olo on aivan puutunut enka enaa edes jaksa uskoa omiin mahollisuuksiimme, olen niin turtana...
olen kaynyt tutkimuksissa jne, laparoskopiassa myos ja yritys vaan jatkuu...mutta kieltamatta olo on aivan puutunut enka enaa edes jaksa uskoa omiin mahollisuuksiimme, olen niin turtana...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Että tuntuu pahalta nähdä muita mahat pystyssä. Me ollaan vasta yritetty lasta puolisen vuotta ja silti mua jo v...ttaa jos kuulen että joku on taas raskaana. Hyvä ystävä tuli heti raskaaksi ja he eivät edes kunnolla vielä yrittäneet. Oli vaikea olla onnellinen toisen puolesta kun itsellä on rankka vauvakuume. Sitä pelkää jo etukäteen että mitä jos joudumme yrittämään myös vuosia jne. Mikä tietyst on naurettavaa tässä vaiheessa, mutta kyllä sitä kaikkea skitsoaa. Itse olen ajatellut että adoptio voisi myös tulla kyseeseen mutta tietysti olisi mukavampi saada ihan oma. En tiedä auttoiko tämä yhtään mutta näin täällä=)
olen tassa koko aamun skitsonnut miesparalleni joka kertoi kaverinsa uutisista...
mullakin kaveri innostui yrittamaan vauvaa viime vuonna kun kerroin hanelle meidan kovasta yrityksesta... han sitten nyt synnyttanee tassa viikon paasta... ja ilmoitti heti aikovansa vaan pyorayttaa toisen siihen peraan...
mulla itsella ei pitais olla mitaan "vikaa", pco ja endo hoidettiin laparoskopialla, ja miehen simpat huippulaatua. ovuloin myos ihan hyvin ja varmasti, kierto saannollinen..
onko talla kaikella joku merkitys? kauheaa kauheaa piinaa... :(
Täällä olisi kohtalotoveri =)
En ole vielä mieheni kanssa kauan yrittänyt lasta, mutta silti aika tuntuu ikuisuudelta. Ja kovasti ärsyttää ystäväni, joka on jo kaksi kertaa "vahingossa" tullut raskaaksi eikä ole edes toivonut lasta. Miksi tällaiset ihmiset sikiävät jo pelkästä ajatuksesta? Ja sitten tällaiaset parit, jotka todella haluavat lapsen ja antaisivat lapselle koko elämänsä, joutuvat kokemaan karvaita pettymyksiä kuukaudesta toiseen...On se väärin, mutta voimia meille!!
...me ollaan n. vuoden verran yritetty saada ensimmäistä raskautta alulle. Tunteet vaihtelee kyllä todella laidasta laitaan, eikä yhtään helpota se, että ystäväpiiriin ja lähisukuun tulee koko ajan lisää vauvoja. Jatkuvasti saa kuulla jonkun raskaudesta tai pikku kääröstä. Toisaalta on jotenkin iloinen ja onnellinen heidän puolestaan, toisaalta on katkera, jopa vihainen olo... Tuttuni, jolla on kaksi lasta, totesi juuri, että heillehän ei kolmatta tule, paitsi ehkä joskus kolmen vuoden kuluttua. Tuli ihan sellainen olo, että miten jotkut VOIVAT suunnitella tuollaisia asioita, kun toiset eivät saa ensimmäistäkään alulle!
Ihmiset loukkaavat (varmasti tahtomattaan ja tietämättään) monilla kommenteillaan. Hyvä esimerkki on juuri nämä vahingot: "no eihän sen nyt ihan vielä pitänyt saada alkuaan".. tekisi mieli todeta, että kuulkaa nauttikaa nyt vaan kun teille lapsi annetaan.
Välillä tuntuukin, että mistä sitä voimaa oikeen saa, miten voi jaksaa!!? Kun nyt on jo välillä täysin masentunut. Millä ovat jaksaneet ne, joilla on yritystä jo useampia vuosia takana?
...niin, alkuperäiselle, tunteet on varmasti tuttuja sullekin. Et kuitenkaan todellakaan ole ainoa. Itse olen antanut itselleni "luvan" tuntea kaikkea mahdollista katkeruudesta vihaan jne. Ehkäpä joskus auttaa se, että kertoo asiasta ihmisille - mulla ainakin helpotti, kun sain sanottua esim. äidille, jolloin tavallaan paineet siltä suunnalta jotenkin helpotti. Myös parhaat ystäväni tietävät tilanteen, jolloin he osaavat hienotunteisesti lähestyä aihetta.
...ja sitten loppujen lopuksi, muista kuitenkin edes yrittää nauttia elämän hyvistä puolista ja keksiä itsellesi muutakin tekemistä ja ajattelemista. Nämä neuvot on välillä auttaneet, toisena hetkenä kyllä mustakin tuntuu ettei mikään huvita....
Voimia ja tsemppiä!!!
itse en ole joutunut kokemaan lapsettomuuden suurta surua, poikamme sai alkunsa ihan normaalin puolen vuoden yrittämisen jälkeen, mutta haluisin kuitenkin kertoa äidistäni ja isästäni, jotka yrittivät aikoinaan kahdeksan pitkää vuotta, ennenkuin saivat minut. tämä oli vielä 70 luvun puolessa välissä, jolloin hoidot eivät olleet lähellekkään sitä tasoa kuin nykyään. mutta kuitenkin minä sain alkuni, vaikka kaikki toivo oli menetetty...ja nyt äitini on ihanan 6kk pojan ikionnellinen isoäiti...elämä on joskus hyvin ihmeellistä, eikä toivosta kannata koskaan luopua...
Tämä ei ole oma kohtainen kokemus mutta kerrompa kuitenkin..
Kaverini tais olla 23 ja mies suurinpiirtein saman ikäinen.. yrittivät vuoden tuloksetta ja menivät tutkimuksiin.. Tuli raskaaksi ennen kuin oli edes ehditty kunnolla tutkia..
Eli kun saa kerrottua huolia muille ja yrittää ajatella muita asioita, alkaa tapahtua.
Monesti kuulee tarinoita siitä miten sillon kuin elämässa on jotain muutta isoja asioita.. esim. muutto, talon rakentaminen tms.. "unohtaa" stressata raskaasi tulosta niin sitten se monesti tapahtuu..
itselläni ei ole vielä lapsia.. ja kuume olis kova, mutta mies ei halua ihan vielä..