Tradenomi

Hei,

Sattumalta näin tämän sivuston, jossa voi Tradenomit kertoa ajatuksiaan. Itse olen valmistunut kansainvälisen kaupan kurssilta muutama vuosi sitten. Suomessa kyseisiä opiskelijoita on aivan liikaa. Siksi suosittelenkin, että opiskele Suomessa ja muuta mahdollisimman äkkiä pois sieltä. Pääset pois matalapalkkaisesta ja pätkätöiden luvatusta maasta. Itse olen nyt Sveitsissä ja todella tyytyväinen. Itse huomasin, että suomalainen ei vain osaa edelleenkään tehdä Bisnestä. Ne, jota osaa, niin lähtevät pois. En sano tätä pahalla, mutta monet suomalaiset ovat hyvin primitiivinen kansa, joka ei osaa ajaa omia etujaan, omalta kateudeltaan. Nyt, kun katsoo täältä kaukaa Suomeen päin, näkee kuinka onnellinen on kun lähti sieltä pois. Ainoa, mitä kaipaan Suomessa on kesäiset järvet.
3990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

voittamaton!

Äänestä

vuoden päästä. Lähden samantien lentokentälle ja muutan Torontoon. Siirrän oman firmani sinne ja elän elämäni onnellisena loppuun asti. Suomessa en voi olla onnellinen.

Äänestä

Mikä pössis sveitsissä? Suositteletko, mitä kaupunkia IT-työskentelijälle? Rinteet saisivat olla lähellä ja pieni verotus :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sveitsi kirjoitti:

Hei,

Sattumalta näin tämän sivuston, jossa voi Tradenomit kertoa ajatuksiaan. Itse olen valmistunut kansainvälisen kaupan kurssilta muutama vuosi sitten. Suomessa kyseisiä opiskelijoita on aivan liikaa. Siksi suosittelenkin, että opiskele Suomessa ja muuta mahdollisimman äkkiä pois sieltä. Pääset pois matalapalkkaisesta ja pätkätöiden luvatusta maasta. Itse olen nyt Sveitsissä ja todella tyytyväinen. Itse huomasin, että suomalainen ei vain osaa edelleenkään tehdä Bisnestä. Ne, jota osaa, niin lähtevät pois. En sano tätä pahalla, mutta monet suomalaiset ovat hyvin primitiivinen kansa, joka ei osaa ajaa omia etujaan, omalta kateudeltaan. Nyt, kun katsoo täältä kaukaa Suomeen päin, näkee kuinka onnellinen on kun lähti sieltä pois. Ainoa, mitä kaipaan Suomessa on kesäiset järvet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu