Heips, onko kukaan teistä, kuullut unien selityksistä. Isoisäni kertoi aina että hampaiden lähdöstä vaan empä enää muista mitä.
Näin eräänä yönä unta jossa kaikki takahampaani molemmin puolin lähtivät irti. Keräillessäni näitä pudonneita hampaita, olivat ne onttoja tai oikeastaan kuoria, kuten koiranpentujen hampaat.
Paitsi yksi joka oli täysin juureton ehjä ja kirkkaanpunainen.
Outo uneni on siitä asti painanut mieltäni sillä yleensä uneni ovat kertausta päivän tapahtumista tai sitten eroottisia unia, jotka nyt lienevät ihan tavallisia kaikilla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jokaisen kannattaa varmaankin tehdä omat kootut uniselityksensä, niin yksilöllisiä enteet voivat olla unissa. Jotkut unientutkijat väittävät, että on olemassa eräänlaisia ihmiskunnalle yhteisiä arkkityyppisiä "suuria unia", mutta lienevät harvinaisempia. Itselläni on esim. sellainen havainto, että jos uneksin kuolleista sukulaisistani, se tietää vesisadetta. Eipä siitä tiedosta ole kauhesti hyötyä...