Normaali

Mielestani kiinteistokaupassa on sen taysin normaalit ja varsin helposti tunnistettavissa olevat syklinsa, samoin kuin esimerkiksi eri teollisuudenaloilla on oma kysynnan, toiminnan ja tuotannon syklinsa.

Naen kiinteistomarkkinat kuin nelja vuodenaikaa omine ennusmerkkeineen ja erityispiirteineen. Talla hetkella olemme pikemminkin kesan liki kuumimmassa vaiheessa, ellei jo lievasti ohikin ja taipumassa pikkuhiljaa kohti syksya. Luonnollisestikin hyvin pitkalla aikavalilla hintakayra on nouseva ja omistusasunto on kannattava vaihtoehto henkilokohtaisesta tilanteesta ja intresseista riippuen.

Eras (ei anoa) hyvin tasmallinen hinnan / syklin barometri on se, kuinka monta keskivertoista kuukausipalkkaa kulloinkin tarvitaan ko. asunnon rahoittamiseen. Olemme tulleet vaiheeseen jossa tuo kerroin on kriittisen korkealla.

Onko aihetta huoleen? Nahdakseni asia/riski koskee lahinna hekiloita jotka ovat harkitsemassa ensiasunnon hankintaa, sijoitusasunnon ostoa tai jotka ovat jo tehneet ensiasunnon hankinnan nykyisella hintatasolla.

Luonnollisestikin jokainen muodostaa oman henkilokohtaisen mielipiteen taman paivan kiinteistomarkkinoista / hinnoista ja soveltaa sen omaan tilanteeseensa.
0256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sykli kirjoitti:

Mielestani kiinteistokaupassa on sen taysin normaalit ja varsin helposti tunnistettavissa olevat syklinsa, samoin kuin esimerkiksi eri teollisuudenaloilla on oma kysynnan, toiminnan ja tuotannon syklinsa.

Naen kiinteistomarkkinat kuin nelja vuodenaikaa omine ennusmerkkeineen ja erityispiirteineen. Talla hetkella olemme pikemminkin kesan liki kuumimmassa vaiheessa, ellei jo lievasti ohikin ja taipumassa pikkuhiljaa kohti syksya. Luonnollisestikin hyvin pitkalla aikavalilla hintakayra on nouseva ja omistusasunto on kannattava vaihtoehto henkilokohtaisesta tilanteesta ja intresseista riippuen.

Eras (ei anoa) hyvin tasmallinen hinnan / syklin barometri on se, kuinka monta keskivertoista kuukausipalkkaa kulloinkin tarvitaan ko. asunnon rahoittamiseen. Olemme tulleet vaiheeseen jossa tuo kerroin on kriittisen korkealla.

Onko aihetta huoleen? Nahdakseni asia/riski koskee lahinna hekiloita jotka ovat harkitsemassa ensiasunnon hankintaa, sijoitusasunnon ostoa tai jotka ovat jo tehneet ensiasunnon hankinnan nykyisella hintatasolla.

Luonnollisestikin jokainen muodostaa oman henkilokohtaisen mielipiteen taman paivan kiinteistomarkkinoista / hinnoista ja soveltaa sen omaan tilanteeseensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu