Ulkoilusta

Onks kellään kokemusta marsun ulkoiluttamisesta valjaissa?Ostin valjaat ja olen pari kertaa ulkoiluttanut niillä.toisella kerralla marsu pääsi karkuun,oli melko juokseminen et sain sen kiinni..
4153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Valjaat ei sovi marsun ruumiinrakenteelle ja siksi se niistä pääsee pujahtamaan karkuun. Mitään jyrsijöitä ei pitäisi talutella valjaissa, ne yleensä pelkäävät koko toimen pidettä ja remmin kanssa pitää yleensä kuljea aukeilla paikoilla ettei se sotkeutuisi kasvillisuuteen ja tällaiset auketa paikat pelottavat saaliseläimiä (=jyrsijöitä)

Äänestä
  • No mun marsuni ei ainakaa tykkää ollenkaan olla valjaissa. Ja selvästi sunkaan marsu ei pidä valjaista, jos se kerran on karannutkin niistä. Joten suosittelen ulkoaitauksen tekemistä marsullesi. Itse pidän aina marsuani häkin kalteriosassa ulkoillessaan, koska meillä ei ole ulkoaitausta sille. (asumme kerrostalossa)

    Äänestä

En ole käyttänyt omilla marsuillani valjaita enkä myös aatellu edes kokeilla.Olen nimittäin lukenut jostain ettei marsuja saisi ulkoiluttaa valjaissa,koska ne saattavat vahinhoittaa eläimen sisäelimiä.Joten suosittelen,että jätät valjaitten käytön tähän ja hommaat jostain aitauksen niin kuin nämä muutkin jo sitä ehdottivat.Omat marsuni myöskin pääsevät ulkoilemaan sisähäkin kalteriosassa.Tarkoituksena olis rakentaa viimestään ens kesäksi kunnon ulkohäkki :D

Äänestä

Mää oon ulkoiluttanu marsuani muutaman kerran valjaissa! Ne mun ostamat on vähän outo, enkä oo just sen takia uskaltanu kauheen montaa kertaa olla sen kaa ulkona, kun pelkään et se pääsee pois niistä!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Malla kirjoitti:

Onks kellään kokemusta marsun ulkoiluttamisesta valjaissa?Ostin valjaat ja olen pari kertaa ulkoiluttanut niillä.toisella kerralla marsu pääsi karkuun,oli melko juokseminen et sain sen kiinni..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu