Debyyttini:
Runoleirillä
Viime kesänä olin kaupunkimme nuorille järjestetyllä puolentoista viikon mittaisella runoleirillä. Kuten arvata saattaa, oli tapahtuman osallistujakaarti varsin tyttövoittoista. Minun lisäkseni leirillä oli kaksi muuta poikaa ja kahdeksantoista tyttöä. Aamu kymmenestä ilta neljään oli ohjelmassa erilaisia ryhmätöitä ja runojen analysointia ja arviointia. Iltakahdeksaan asti oli varattu vapaata työstöaikaa runoille. Illat oli varattu vapaalle toiminnalle. Aluksi tunnelma oli hieman jännittynyt, mutta kuitenkin jo ensimmäisen päivän iltana, kun aloimme jo muistaa toistemme nimiä, alkoi ilmapiirikin hieman kevetä.
Kolme ensimmäistä päivää kuluivat leppoisasti kirjoitellen ja toisemme teoksia arvioiden. Työskentelyryhmät vaihtelivat päivittäin, mutta kuin ihmeen kaupalla olin jokaisena päivänä päätynyt samaan ryhmään Jenna nimisen tytön kanssa. Olin huomannut Jennan jo aikaisemminkin ennen leiriä, koska hän asui lähelläni ja näin hänet usein lenkillä läheisellä pururadalla. Emme olleet koskaan kuitenkaan sattuneet puheisiin keskenämme. Hän kävi myös samassa lukiossa kanssani, tosin kahta vuotta alemmalla vuositasolla.
Jenna oli yksi kauneimmista tytöistä, jonka tiesin. Hänellä oli sirot kasvot ja kaunis hymyilevä suu. Lievästi kiharat vaaleat hiukset oli yleensä sidottu taakse hännäksi. Vartalo oli urheilemisen myötä hoikka, ja vaikka rinnat olivat pienet, ne olivat kauniin pyöreät ja kiinteät. Hänen takapuolensa oli täydellisen pyöreä ja tuli ihanasti esiin hänen käyttämissään urheilullisissa verkkareissa. Kauneinta koko tytössä olivat kuitenkin hänen silmänsä. Ne olivat suuret, mantelinmuotoiset ja äärettömän siniset. Niillä oli myös ihmeellinen, lumoavan kaunis tapa heijastaa valoa, aivan kuin hän olisi koko ajan vedet silmissä purskahtamaisillaan itkuun.
Jenna oli tavattoman hyvä runoilija ja keräsi aina suuret kehut ryhmältämme. Tulin Jennan kanssa hyvin juttuun jo ensimmäisten päivien aikana. Keskustellessamme hänen kanssaan runoista tunsin itseni todella vapautuneeksi ja rennoksi. Huomasin Jennan aina hymyilevän itseksensä kauniilla hymyllään, kun luin omia, yltiöromanttisia, teinipojan ikuiseen kaipuuseen pohjautuvia runojani. Muutaman kerran eksyin runoistani hänen syviin silmiinsä ja sain aikaan muissa kuuntelijoissa pieniä kärsimättömiä rykäisyjä, jotka nostivat naurun häivän hänen kasvoilleen. Aina Jenna kuitenkin keksi jotain hyvää sanottavaa runoistani ja ehdotteli parannuksiaan.
Kolmannen päivän iltana vapaan iltatoiminnan jälkeen oli iltatoimien vuoro. Leirikeskuksessa oli yksi yhteinen sauna ja suihkutila, joka jakautui kahden pukuhuoneen käyttäjille. Illalla jättäydyin tahallani viimeiseksi suihkun käyttäjäksi voidakseni suihkutella rauhassa. Kun muut olivat jo lähteneet huoneisiinsa, riisuin vaatteeni ja menin suihkuhuoneeseen. Seisoessani rentouttavan lämpimän suihkun alla, ajatukseni saivat otollisen hetken harhailla. Ne harhailivat päätä pahkaa Jennaan. Kuvittelin häntä alasti, ja kuinka koskettelisin hänen siroa vartaloaan joka puolelta. Samalla käteni hakeutui kalulleni, joka alkoikin koveta vauhdilla. Seisokkini olikin jo kohta täydessä terässään. Suihkukin oli puuhieni lomassa kerinnyt sammumaan.
Yhtäkkiä tyttöjen pukuhuoneen ovi avautui ja Jenna asteli sisään juuri ja juuri paikat peittävä pyyhe kierrettynä vartalonsa ympärille. Hän oli ilmeisesti luullut jo minun lähteneen, kun suihku oli lakannut loiskumasta. Jenna hätkähti hieman huomatessaan minut, mutta ei tehnyt liikettä poistuakseen. Seisoin hetken typertyneenä kalu sojottaen Jennan katsellessa minua. Sitten tajusin ottaa edes pyyhkeen suojakseni.
”Anteeksi,” Jenna sopersi hämillään, ”Luulin, että suihku oli jo vapaa.”
”Ei se mitään,” vastasin hämilläni, ”Olinkin jo lopettelemassa.” Seisokistani ei ollut tulossa loppua Jennan seisoessa siinä vain pieni pyyhe ympärillään. Olin jo kuitenkin poistumassa poikien huoneen puolelle, kun Jenna yhtäkkiä sanoikin: ”Odota, etkö voisi samalla saippuoida selkääni?” Kääntyessäni ympäri Jenna laski pyyhettään alaspäin kunnes tiputti sen kokonaan yltään. ”Sinne on niin vaikea yltää,” hän lisäsi kujeilevalla äänellä. Seisoin tilanteesta hämmentyneenä hiljaa paikallani. Siinä unelmieni tyttö nyt seisoi alastomana edessäni. Kaluni tuntui räjähtävän sinne pakkautuneen veren voimasta.
Jenna käveli suihkun alle ja laski vettä päälleen. Hän näytti uskomattoman seksikkäältä veden kastellessa hänen hiuksensa ja kroppansa. Hän pursotti hieman saippuaa käsiinsä ja alkoi hieroa sitä rinnoillensa ja vatsallensa. Koko ajan puuhastellessaan hän katsoi minua lievä hymy huulillaan. Seisoin typertyneenä roikottaen pyyhettä edessäni.
”Noh, tuletkos sieltä?” Jenna kysyi ja esitti leikkisästi kuinka vaikeaa selkään on yltää. Lähdin lopulta kävelemään tyttöä kohti ja kiedoin pyyhkeen vyötärölleni vapauttaakseni käteni.
”Pistä toki pyyhe naulaan, ettei se kastu,” Jenna torui ja jatkoi suihkuttelemistaan. Epäröin hetken, mutta ripustin pyyhkeen kuitenkin lopulta naulaan. Jenna vilkaisi vieläkin täytenä seisovaa elintäni, hymyili leikkisästi ja kääntyi sitten suihkun alla selin minuun päin. Kävelin hänen taakseen ja otin saippuaa käteeni. Aloin varovasti hieroa saippuaa hänen olkapäilleen. Liikutin käsiäni pitkin vedoin selkää ylös alas. Jenna hymisi hiljaa käsittelyssäni. Käteni siirtyivät yhä pidemmälle hänen kyljilleen ja lanteilleen. Lopulta en enää kestänyt, vaan kiedoin käteni kokonaan hänen ympärilleen hyväillen hänen vatsaansa ja rintojaan. Samalla aloin hiljaa suudella hänen niskaansa ja kaulaansa. Jenna taivutti päätään taaksepäin ja vastasi suudelmiini.
Painauduin hänen selkäänsä vasten ja tunsin kaluni osuvan hänen alaselkäänsä. Suudellessamme Jenna tarttui käsiini ja alkoi ohjailla niitä vartalollaan. Toisen käden hän ohjasi hyväilemään rintojaan, toista hän alkoi kuljettaa alemmas, ensin vatsalleen ja sitten vielä alemmas kohti haarojaan. Aloin tuntea hennon vaon sormillani. Vako oli silkkisen tasainen; hän oli juuri ajellut itsensä siistiksi. Hyväillessäni häpyhuulten väliä Jenna alkoi voihkia hiljaa. Sormeni etsiytyi klitorikselle ja aloin hieromaan sitä hiljaa. Jennan kiemurteli vartaloaan käsissäni ja kaluni hankautui kiihottavasti hänen alaselkäänsä vasten.
Lopulta käänsin Jennan ympäri ja painoin hänet seinää vasten suudellessamme edelleen kiihkoisasti. Laskeuduin alaspäin sadettaen suudelmia tasaisesti hänen vartalolleen. Päästyäni polvilleni ohjasin käsilläni Jennaa avaamaan haarojaan. Tyttö tekikin työtä käskettyä ja koko kauneus paljastui eteeni. Suutelin hellästi häpykumpua ja hyväilin sormillani häpyhuulia. Kohta kuitenkin aloin liu’utta kielen kärkeäni pitkin vedoin vakoa pitkin. Jenna haroi sormillaan hiuksiani ja hengitti syvään silmät kiinni. Kieleni etsiytyi klitorikselle ja alkoi pyöriä hitain liikkein sen ympärillä. Välillä kävin aina reiällä asti upottamassa kieltäni syvälle hänen ihanuuteensa. Lopulta kuitenkin, hänen hengityksensä tihetessä ja ininän kovetessa, nuolin häntä kuin koira koko pillun pituudelta. Jennan vartalo jännittyi ja hän tarttui kaksin käsin päästäni kiinni. Hän päästeli tukahdutettuja voihkaisuja ja hänen vartalonsa nyki tasaisesti. Kun hän lopulta rentoutui, arvelin hänen saaneen voimakkaan orgasmin.
Jenna nosti minut seisomaan ja käänsi minut selkä seinää vasten.
”Kiitos,” Jenna kuiskasi korvaani, ”se oli - - runollista.” Kaluni seisoi edelleen kivikovana. Jenna laskeutui polvilleen suihkun lattialle ja tarttui kalustani kiinni. Hän hyväili sitä ensin hetken käsillään ennen kuin vilkaisi minuun hymyillen ja suuteli hellästi terskani päätä. Tyttö aloitti varovaisesti ottamalla ensin terskani suuhunsa. Hän imeskeli ja pyöritteli sitä suussaan kuin tikkaria. Kohta hän kuitenkin upotti suunsa syvemmälle kaluni ympärille. En tiedä mistä tyttö oli taitonsa oppinut vai oliko hän todellinen luonnonlahjakkuus, mutta minusta tuntui kuin olisin leijaillut jossain pilvien yläpuolella. Jenna imi kalua syvälle suuhunsa välillä kuitenkin pyöritellen kieltään terskani ympärillä. Koko ajan rytmikäs runkkaus kaluni varressa säesti nautintoa.
Pohjatyöni ja todellisen kiihottumiseni takia Jennalla ei mennyt kauaakaan saada minua huippuun. Tunsin kuinka palleissani kiehui lasti, joka oli valmis lähtemään ilmoille. Sanoin Jennalle tulevani, mutta tämä vain jatkoi imemistään innostuen vielä lisäämään vauhtia. Kohta en enää voinut pidätellä ja lastini purkautui selkäytimestä asti valtavalla voimalla. Orgasmini kesti todella kauan ja ruiskautin spermani kerta toisensa jälkeen tytön suuhun. Jenna katsoi minua koko ajan sädehtivillä silmillään tavaran valuessa valkoisena hänen suupielistään rinnuksille asti.
En ollut edes kerennyt saada kaluani ulos hänen suustaan, kun kuulimme oven käyvän tyttöjen pukuhuoneessa. Jenna hätkähti seisomaan ja minä kiirehdin kohti poikien pukuhuoneen ovea. Juuri kun kerkesin ovesta sisään kuulin toisen oven suihkuhuoneeseen aukeavan.
”Täälläkö sinä vielä olet?” kuulin Jennan ystävän Sailan äänen kysyvän.
”Käväisin vielä iltalenkin jälkeen suihkussa,” Jenna selitti nopeasti.
”Ahaa,” Saila tokaisi, ”Sinulla on muuten jotain…”
”Varmaan saippuaa,” kuulin Jennan vastaavan nopeasti.
Vesi lorisi hetken aikaa. Sitten kuulin kuinka toinen ovi suljettiin. Tuli aivan hiljaista...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt jatkoa peliin ;) oli muutens kohtuu hyvä =)
lisää kiitos, tämä oli hyvä ;)
ihanan aito ja kaunis tarina:)
lisää!
ei jaksanu lukee ku kello oli 3yöllä