Omaisuus/lapset

Männä yönä pohdiskelin omaa elämääni ja mietin, miten suuri osuus meneillään olevasta huoltajuuskiistastamme on omaisuuden puolittamisesta johtuvaa katkeruutta (eli saan samalla mitalla takaisin koska vein mieheltä osan hänen elämäntyöstään eli talon puolikkaan).

Vai onko syynä miehen uskallus lähteä ajamaan huoltajuuttaan nyt kun rinnalla on siihen halukas nainen, ajattelematta nenäänsä pidemmälle, mitä huoltajuus tuo tullessaan?

Tiedän, että en ole ainoa lajissamme, mutta kuinka yleistä kostaminen huoltajuusvaateilla on, se minua kiinnostaisi.
4374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Uusi mieheni on edelleen katkera kun vaimonsa hänet jätti ja hakee nyt lapsen huoltajuutta.Äidistä ei ole huoltajaksi kylläse on totuus, mutta suurin syy miehellä on lapsen huoltajuuden hakemiseen se että kun minun kanssani et elänyt,et saa lastanikaan.

Äänestä
  • Ajatellut myös sitä mahdollisuutta, että isä on aidosti kiinostunut lapsen hyvinvoinnista?

    Äänestä

  • mahdollisesti kirjoitti:

    Ajatellut myös sitä mahdollisuutta, että isä on aidosti kiinostunut lapsen hyvinvoinnista?

    hän on kiinnostunut lapsensa hyvinvoinnista.Minäkin olen kiinnostunut lapsen hyvinvoinnista ja odotan sitä päivää kun saamme hänet luoksemme kokonaan.
    Se ei silti poista sitä tosiasiaa että miehen yksi motiivi lapsen huoltajuuden hakemiseen on se että hän saa kostettua exälle sen että tämä hänet jätti.Mies on tämän itse suoraan sanonut.

    Äänestä

kuin sekin, että kostoksi hylkäämisestä/jättämisestä haetaan isyyden selvitystä. Ei se sen kummempi asia ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jossu kirjoitti:

Männä yönä pohdiskelin omaa elämääni ja mietin, miten suuri osuus meneillään olevasta huoltajuuskiistastamme on omaisuuden puolittamisesta johtuvaa katkeruutta (eli saan samalla mitalla takaisin koska vein mieheltä osan hänen elämäntyöstään eli talon puolikkaan).

Vai onko syynä miehen uskallus lähteä ajamaan huoltajuuttaan nyt kun rinnalla on siihen halukas nainen, ajattelematta nenäänsä pidemmälle, mitä huoltajuus tuo tullessaan?

Tiedän, että en ole ainoa lajissamme, mutta kuinka yleistä kostaminen huoltajuusvaateilla on, se minua kiinnostaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu