miten on te kaikki työssäkäyvät vanhemmat naisihmiset, väsyttääkö teitä? Tuntuuko joskus ettei tiedä joko on kuollut vaiko hengittääkö vielä. Aivot lyövät tyhjää ja ruppi ei inahdakkaan. Silti töihin on selvittävä ja kotiaskareet tehtävä. Onko muitakin kuin minä?
väsyttääkö
työssäkäyvä
8709
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kaipa se joskus on väsyttänytkin. Kummasti vain päivä on toiseksi vaihtunut. Ehkä olen sellainen haaveissa eläjä kuten nimimerkki Pena osuvasti sanoi Soneraplazan Ellien/ihmisuhteet/intelligence-viestissä. Ellit meni taas juntturaan ja tulin tänne suomi24:een. Täällä kone ei koskaan tilttaa.
Olen käynyt vuosia kahdessa työssä yh-urani ajan. Muuten ei rahallisesti pärjää. Juosin vielä vuosia vertaisryhmissä. Onneksi moni asia on kuitenkin selkiintynyt ja aikaa on nykyään vain itselle. Lapset ovat jo isoja. Suurin ongelma nykyään on joutava aika, joka tuhraantuu "hukkaan" näillä nettipalstoilla roikkumisena. Ehkä Pena ja moni muu nimimerkki sitten saa ilmaista hupia tyhmillä jutuillani.
Kirjoitustyylini on kuulema niin paljastava vaikka en kirjoita koskaan millään nimimerkillä.
Harrastan hyötyliikuntaa ja rauhallista elämää.
Olen täysin raitis. Mielestäni hyvä yöuni on jaksamisen perusta. Asiota ei kannata murehtiä ja valoisa elämänasenne valaa uskoa parempaan huomiseen. Näillä minä olen pärjännyt. Tukiverkkoa ei ollut avioeron kohdatessa enkä sellaista ole itselleni myöhemminkään hankkinut. Olen kehittänyt omasta elämänfilosofiastani tukiverkon itselleni. Jotenkin vain tuntuu, että nykyelämä suosii vain kauniita ja rohkeita.
Peli on kovaa joka puolella ja kyynärpäätaktiikka on poikaa. Siksi kai monet niin väsyvät kesken juoksun.
Luin aamulla Hesarin hutaisten. Luin kuitenkin jutun Pentinkulman päivistä rivi riviltä. Viha-artikkelissa sanotaan, että masennus johtuu vihasta ja voimattomuudesta. Vihaa ei kohdisteta enää yhteiskunnallisiin epäkohtiin vaan se ilmenee pahana olona, perheväkivvaltana ym. lieveilmiönä. Tässä on taas tutkijoilla uutta pähkäiltävää. Artikkelin lopussa oli lapsus. Toimittajillekin sattuu työtapaturmia. Väite, että viha on rakkauden vastakohta on täyttä puppua. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys. Olen melko paljon ottanut asioista selvää. Siksi annan anteeksi lipsahduksen. Harvalla on niin paljon aikaa kuin minulla kääntää jokainen kivi saman asian tiimoilta.
Burnoutista ja uupumuksesta otin selvää exäni romahduksen takia. Elämänvoima on monesta asiasta kiinni. Olen roikkunut jo pitkään Ellien Kristallipallopalstalla. Inke ja monet muut nimimerkit kertovat sinulle enemmän auroista, chakroista, energiakentistä ym. jutuista.
Energia pitää virrata vapaana. Tukokset aiheuttavat väsymystä. Olen siitäkin asiasta melko hyvin perillä. Ravasin aikoinaan mitä erikoisimmissa hoidoissa vaivojeni takia.
Valoa ja iloa elämääsi.
Samankaltaisuutta löytyy täällä.
Avioliiton ajan tein kolmea työtä 12 tuntia, päivässä perheen elättämiseksi, olin siis yksinhuoltaja.
Otin eron ja lopetin X-mieheni elättämisen.
Erottuani hankin itselleni koulutuksen, täysin velaksi, kahden pienen lapsen yksin *kasvattajana*.
Koko äiti ja kasvattaja aikani, yhteiskunta eriyhteisöistä tarjosi arvostelua
ja syytelyä yksi aikuinen lapset perheiden huonommuudesta ja tällaisen äidin yhteiskunnan rahastamisesta X-miehen lisäksi.
”Harrastan hyötyliikuntaa ja rauhallista elämää.
Olen täysin raitis. Mielestäni hyvä yöuni on jaksamisen perusta.
Asioita ei kannata murehtia ja valoisa elämänasenne valaa uskoa parempaan huomiseen.”
Asiaa.
Minä sain erottuani *potkut* suvultani.
Ehdin maksamaan mieheni koulutuksen ja olemaan perheen yksinhuoltaja ennen eroa.
Hänelle kertyi perheellisen opintovelkana, puolentoista vuoden bruttotulojensa verran.
Perheelliselle myönnettiin silloin pikaisen enemmän velkaa.
Suvussa oli ensimmäinen lukenut mies ja minä potkaisin sen pellolle.
Satuin vain naimaa rasvakouran jolla oli unelmia mm. yliopistotutkinto, joka rahan puutteen vuoksi haaveena.
Eli rahoitin X-mieheni unelman.
Hän maksoi sen jokapäiväisellä kertomisella, kuinka tyhmä, ruma ja ymmärtämätön olen.
Perhettä elätin silloin raskaalla työllä siivous, talonmies, keittiöapulainen. ja lehdenjakajana.
Ompelin kaikki vaatteet itselleni, X- miehelle ja lapsille kaupasta ei ostettu edes leipää tein kaiken itse.
Vanhankansan ihmisenä, yksinkertainen ajatus maailmani oli, kun en tahtonut jaksaa päivä yö työtä kolmella eri työn antajalla.
Syöminen tuottaa energiaa, jaksamisen tulee siis ruoasta, tuloksena alkoi kertyä ylikiloja.
Ne tietysti antoi oikeuden X-miehen arvosteluun ja lapset vedettiin jauhantaan mukaan.
Seitsemän lienen hyvä luku tarkastella elämäänsä uudelleen, niin nostin X-miehen ulos elämästäni.
Sain kouluni käytyä, otin kaiken sen velan jonka olin oikeutettu saamaan.
Opinto velkaa kertyi siten ammattialani saaman vuosi ansioon suhteutettuna, kahden vuoden bruttopalkka.
Opintojeni aikana sain taistella elatusavusta, sukuni mielestä olin ahne vaatiessani erossa elatusavun..
Suvun mielestä olin kykenevä huolehtimaan perheestäni itse, koska mieheni ollut tarvinnut osallistua siihenkään asti elatukseen.
Erotessamme elatusapu määräytyi valtion työttömyys päivä rahan mukaan.
Syynä mietteisiin tarvitsenko edes elatusapua kahdesta lapsesta, oli X-mieheni hankkiutuminen autokouluun.
Minä olin siihen aikaan vielä koulussa täysin ilman tuloja.
Vanhempani käskivät palata X-miehen kanssa yhteen, tai he eivät halua olla missään tekemisissä kanssani.
Vanhempieni kiristys soiton jälkeen soitti X- mieheni; nyt seuraavat kolme kuukautta Hän ei sitten enää maksa.
Ilmoitin hyvin täsmällisesti, etten asiasta keskustele, käyn tekemässä maksusopimuksen sossuun, hoitakaa sitten keskenänne.
Seurasi puhelin terrori sukuni ja mieheni yhteistuumin.
Minut luvattiin sulkea mielisairaalaan ja lapset X-mies päätti sijoittaa lastenkotiin.
Siinä jyrähti kirves kiveen.
Sukuni ei uskonut X-miehen tekevän niin ja kaikki kääntyisi pahainpäin ottamalla X-mies takaisin.
Ei tullut pieneen mieleeni.
Sain työn ja kävin työssä toisen luokan kansalaisena kaksikymmentä vuotta.
Olin esimies asemassa minulla neljä apulaista.
Vuosia kuuntelin apulaisten vinoiluja isosta palkasta, helposta elämästä, kun ei nurkissa pyöri käskijää.
Vuosiansion eromme oli 2000mk kunta työnantajana.
Päätin ottaa eläkkeen.
Hain siihen neuvoa ja tietoa henkilöltä, joka aikoinaan istui KELA hallituksessa, kun siellä vielä maallikkojäsen.
Tuo mainitsemasi artikkeli jonkin verran totta. Minä löin hanskat tiskiin nyt riitti.
Nyt olen elänyt elämäni rikkainta aikaa viisi vuotta.
Kulkenut katselemassa sitä muoilmaa ja olen edesvastuuton elämästäni muille.
Nyt alkaa sitten terveys rapista edessä on vain suunta alas.
Ilman hanskojen tiskiin lyöntiä, olisi kaikki jäänyt näkemättä ja kokematta.
On melkoinen harhaluulo että ihmisen mitta on työ tai sen tulokset.
Olen ensi kertaa elämässäni vapaa ja vastuuton se tuntuu vain hyvältä.
Eilen olin illalla töissä. Tänään kuudelta takaisin. Ja huomenna taas. Ja sitten seuraavana ja sitten seuraavana. Kahdeksan päivän putken jälkeen se ihana yksi vapaa. Vähän palautuu. Mutta silti. Nuoret ne ensin putoaa. Sairaslomia koko ajan. Kyllä se on raaka totuus, että tämä sukupolvi on kasvatettu jaksamaan. Ei tämä kaupallinen yhteiskunta tule kauankaan voimissaan olemaan. Seinä on jo aika lähellä.
Sä kirjotit aika hienosti; tämä sukupolvi on kasvatettu jaksamaan...mutta minä olen sitä mieltä,
nimittäin jos, SIIS JOS, me ollaan samanikäsiä (siis noin 50 ja yli) niin meidän vanhemmat ne vasta kasvatettiinkin jaksamaan. Tai ehkä se tuli automaattisesti. Elämisen myötä. Ainakin omia vanhempiani muistaen, niin en usko, että vielä yli kahdeksankymppisenä jaksaisin tehdä töitä!!! Kun tuntuu nykyisin siltä, olen 51 v., etten jaksa mitään työpäivän jälkeen. Illalla klo 17. jälkeen kotona ja sitten alkaisi kotityöt, ei niitä paljon ole, ehkä ne menee rutiinilla..en tiedä, tuntuu joskus ettei jaksa mitään!!! Pitäisiköhän viettää jonkinlainen sapattivuosi?
Pärjäisiköhän sitä taloudellisesti? Työnantaja varmaan siinä vaiheessa pitäisi meikäläistä sitten niin perusteellisen tarpeellisena, ettei myöntäisi mitään vapautta, puhun kokemuksesta. Anoin 6 kk osa-aikaista, hän armollisesti myönsi 3.
Olen kyllä samaa mieltä siinä, kun kirjoitit että "ettei tämä kaupallinen yhetiskunta jne jne.." Ei meillä, siis jos ollaan samanikäsiä, ollut ennen paljon valintaa harrastuksista, itse piti keksiä tekemistä ja hyvin pärjättiin. Nykyään kun kaikki pitäis olla tarjottimella suorastaan...
Juuri siitä syystä pysynkin yksinäisenä (eronnut), kun en kertakaikkiaan jaksais työpäivän jälkeen mennä edes treffeille ! Viikonloput sitten on pakko kestää sitä yksinäisyyttä, kun nyt satun oleen tällanen heikompilaatuinen yksilö. Mut arkipäivisin on tosi upeeta, et voin levätä ihan rauhassa omassa kotonani työpäivän jälkeen, kännykkä kiinni jne.. Sitten illemmalla kuntolenkki, sit tv, suihku ja sit RAUHASSA nukkuun ! Se on tällainen valinta, kun enempää ei jaksa, niin ei jaksa.
kun kipujen vuoksi yöunet jäävät pätkiin. aamaulla 5.00 on ihan rättiväsynyt ja töihin on lähdettävä.
aamupäivä menee jotenkiuten mutta kun 11.00 syön jotain alkaa uni painaa ja otan salaa 10min torkut. että jaksan taas iltapäivällä ajella kotiin. kotona ei oo lapisia mutta mies ja koira on ja tuhottoman paljon pihatöitä. niitä ei tietysti olis pakko tehdä mutta kun ........
ja illalla kaatu väsyneenä sänkyy ja toivoo että sais nukuttua. yritin osa-aikatyökyvyttömyys eläkkeelle, mutta en ole vakuustusyhtiön mielestä sairas. eikun ajetaa vanha 55v eukko loppuun niin herkii anelemasta eläkeitä.
mutta aina tähän elämään mahtuu niitä hyviä päiviä ja ilonaiheita.
niiden turvin jaksaa. pitäs vaan taas jaksaa ottaa yhteyttä ystäviin. ja alkaahan taas konsertit joissa on antoisaa olla.
leppoisia elokuun päiviä ja jaksamisia kaikille uupuneille
iltaisin työpäivän jälkeen. Kotona tulee laitetuksi jotain pientä syötävää ja sen jälkeen menemme míeheni kanssa usein vähäksi aikaa köllöttelemään ja panemme herätyskellon soimaan, ettei lepo veisi yöunia. Köllöttelyn jälkeen jaksamme taas vähän tehdä kotitöitäkin, mutta emme läheskään niin paljon kuin nuorempina. Olemme 58-vuotiaita ja tulevasta eläkkeelläolosta haaveilevia. Kotona puutarhanhoito on kuitenkin virkistävää vastapainoa työpäivälle.
Työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa, vapaatakin. Ei mitään rutiineja, jokainen päivä erilainen. Iltaisin kotitöiden lisäksi käyn lenkillä, marjassa ja sienessä, luen, opiskelenkin aina jotakin. Pitää pirteänä.