haluaisimme adoptoida mieluiten terveen leikki-ikäisen lapsen ulkomailta. meillä on jo 2 lasta. poika aloittaa nyt koulun ja tytär on kohta 4-vuotias. yksi asia vain mietityttää...
pikkutyttömme on hyvin kaunis (poikakin on komea pikkumies). mitä jos saamme ei-niin-kauniin adoptiolapsen??
olemme ajatelleet adoptoida kiinasta, jossa melkein kaikki adoptiolapset taitavat olla tyttöjä. MEILLE EI ULKONÄKÖ OLE OLLENKAAN TÄRKEÄ, mutta voisiko adoptiolapsi tuntea itsensä ulkopuoliseksi/vähemmän hyväksi kauniin isosiskon (ja veljen) rinnalla?
tämä huolemme voi tuntua loukkaavalta tai naurettavalta. mutta silti haluaisin kommentteja. voisiko edessä olla kateus- tms. ongelmia jos adoptiolapsi sattuisi olemaan ruma?
pikkutyttömme on hyvin kaunis (poikakin on komea pikkumies). mitä jos saamme ei-niin-kauniin adoptiolapsen??
olemme ajatelleet adoptoida kiinasta, jossa melkein kaikki adoptiolapset taitavat olla tyttöjä. MEILLE EI ULKONÄKÖ OLE OLLENKAAN TÄRKEÄ, mutta voisiko adoptiolapsi tuntea itsensä ulkopuoliseksi/vähemmän hyväksi kauniin isosiskon (ja veljen) rinnalla?
tämä huolemme voi tuntua loukkaavalta tai naurettavalta. mutta silti haluaisin kommentteja. voisiko edessä olla kateus- tms. ongelmia jos adoptiolapsi sattuisi olemaan ruma?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Eiköhän se ole nyt niin, että se vika löytyy ihan teidän korvien välistä!!! Ja kauneushan on katsojan silmissä, jonkun mielestä esim. kehitysvammainen ei voi olla yhtään kaunis, mutta toisen mielestä erittäin kaunis. Eikä kaunis ulkokuori kerro mitään, sisältä voi löytyä vaikka minkälainen pxsxiainen!!! Voisin sanoa, että kun tällaista mietitte, niin ette ehkä ole ihan niitä oikeita adoptoimaan lasta!
Kauneus on paitsi katsojan silmässä myös rakkaudessa katseen kohteeseen. Mekin aikoinaan mietimme samanlaista, vaikka se ei ollut adoption kynnyskysymys koskaan. Emme ihastuneet lapseen kuvan perusteella, vaan rehellisesti sanottuna hän näytti aika kurjalta laihana, naamassa rupia ja liian isot ja kummalliset vaatteet päällä. Lastenkodissa (Kiina) lapsemme hiukset oli lisäksi ajettu ihan lyhyiksi. Vähän ajan kuluttua kiintymys lapseen syntyi jo kuvankin perusteella. Silmät ovat ihanat ja muutenkin hän on kaunis pieni prinsessa. Kun saimme hänet syliin oli hän ihanista ihanin pieni tyttö. Kotona hän on kasvanut ja vahvistunut mikä vaikuttaa ulkonäköön positiivisesti. Uusi kampaus ja sopivat kauniit vaatteet tekevät ihmeitä. Uusissa kuvissa tytär hymyilee valloittavaa hymyään ja on reipas leikki-ikäinen. Kuvan laatukin vaikuttaa. Tilanne siis vaikuttaa lapsen ulkonäköön, mutta en ole oikeasti nähnyt vielä yhtäkään rumaa Suomeen adoptoitua lasta. Jokainen heistä on kaunis omalla tavallaan. Perheissä, joissa on biolapsia, on käynyt myös niin, että adoptiolapsia ihaillaan eksoottisen ulkonäkönsä takia. Varautukaa siis siihenkin, että kauniit biolapsenne muuttuvat tuttavien silmissä valjunnäköisiksi suomalaislapsiksi ja kateutta voi esiintyä toisinkin päin.
Ulomailta adoptoitu lapsi pienenä ollessaan herättää pääsääntöisesti positiivista huomiota, valjunnäköisten suomalaislasten kustannuksella.
Sisareni viisi biolasta ovat pois parrasvaloista kun sisään astuu kansainvälisen adoption kautta lapsekseni tullut ihanuus. Olen ollut havainnoivani, että sisareni on melkein kateellinen lapseni saamasta ylenpalttisesti huomiosta.
Muistathan myös todella sen, että kauneus on katsojan silmissä: oletko varma että tyttäresi on kaunis ja poikasi komea? Myös muiden silmissä? Ne omat muksut ( itsellänikin on kolme ) tuppaavat aina olemaan juuri ne maailmankaikkeuden kauneimmat! Naapurin äiti voi sitten olla jo aivan toista mieltä meidän tähtisilmistä ja nykerönenistä... Eli aikamoisen vaikea verrata.
Pöljä! Kaikki vanhemmat kuvittelevat kersojensa olevan maailman kauneimpia! Se on sitä itserakkautta, totta hemmetissä itsensä näköset kersat on nättejä! Minusta jälkikasvusi tod.näk näyttää ihan samalta kuin muutkin räkäset kersat.
Lapset eivät ole esineitä, joita kaupan hyllyltä valitaan auton väriin sopiviksi.Vai olenko jo ihan out of date, markkinayhteiskunta työntää limaisia näppejään jo lapsivalintoihinkin..
Todellakin miettikää vielä miksi haluatte adoptoida lapsen!
Pohdit tunteeko hän olonsa epämukavaksi kauniiden lastesi joukossa. Tästä tuli mieleeni entinen naapurini jolla on ja useampia lapsia ja hän pitää omia lapsiaan kauniina. Muita lapsia hän ei kehu koskaan aina vain omiaan. Ehkä sitä ihminen rakastaa niin paljon itseään että kun näkee lapsissaan joitain piirteitä itsestään niin pitää heitä kauniina ja viisaina ym.
Minustakin minun lapseni ovat tosi kauniita.
Esim juuri kiinalaisisa ja japanilaisista emme me ole kauniita vaan näytämme kaikki kuulemma samannäköisiltä.
ilman tollasta helvetin paasausta. Tekopyhää. Nyky maailmassa kun vielä ulkonäkö sattuu olemaan valitettavan tärkeä asia. Vikisi kuka tahansa jostain henkisistä arvoista mitä tahansa. Tyhmäähän se on mutta niin se vaan menee.
Ja rumat vain ajattelevat ettei ulkonäkö merkitse. Kyllä jokainen osaa objektiivisestikkin tarkastella lapsensa ulkonäköä ja toiset lapset nyt vaan sattuvat olemaan rumempia kuin toiset. Onneksi itsellä ja miehellä hyvät geenit ja muut ja kersat 3 kpl ovat helvetin hyvännäköisiä ja kauniita.
Voin todeta, että kauneus tai sen puuttuminen on nimenomaan aikuisten silmissä. Lapset onneksi arvioivat kavereita aivan eri perustein. Tiedän, että he eivät myöskään ulkonäön perusteella osaa arvioida, ovatko lapset biologisia vai ei.
Adoptiotapaamisissa esimerkiksi on paljon erinäköisisä lapsia ja aikuisia. Pienimmät tuskin ymmärtävät eroa biologisen ja adoptiovanhemmuuden välillä. Kaikki silti toimivat sulassa sovussa. Koskaan en ole kuullut kenenkään vertailevan toistensa ulkonäköä. Onneksi.
Oot 24 ja sulla on jo kolme lasta, ootpa kiirettä pitänyt.
Mutta itse asiaan. Kyllähän kauneus tässä maailmassa merkkaa jotain, mutta paljon se merkkaa vain niille, joilla elämä perustuu pinnallisiin asioihin ja joilla ei ole henkistä karismaa.
Sinä olet tietenkin vielä niin nuori, että tosiaan saatat naivisti luulla, ulkonäön sinua ja lapsiasi kannattelevan, mutta heikoilla jäillä olette.
Alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin, että sinun pitää päästä tuosta ajattelustasi eroon hankit niitä lapsia lisää sitten miten päin vaan. Saattaa olla, että seuraava biomuksusi onkin saanut isoisoisoisän valtavan klyyvarin ja mummosi harottavat silmät ;)
niin huonosti käy. Ei hyvälläkään ulkonäöllä vielä pitkälle pötki jos on ylimielinen ja halveksii muita. Toivottavasti et siirrä aseteitasi lapsiisi. Amerikassahan muuten jo lapsille tehdään kauneusleikkauksia vanhempien toimesta, kun näille ei riitä heidän ulkonäkönsä.
Alkaa tuo "kauneuden" yli-ihannointi näkyä jo meidänkin lapsissamme. Naapurin pikkutytöt, kaikki eka - viidesluokkalaisia, ovat kuulemma aivan liian läskejä ja joutuvat laihduttamaan. Lisäksi ovat aivan liian rumia. Tyttäreni pää näyttää kuulemma yököttävältä, koska tämän hiukset ovat vaaleat ja sieltä näkyy yököttävää vaaleanpunaista päänahkaa? Mistä he näitä malleja saavat, ellemme me niitä tarjoa. :(
Toivottavasti lapsesi eivät ole yhtä tyhmiä kuin äitinsä. Tyhmistä ja kauniista on esimerkkejä maailma täysi.
Itse mallina työskennelleenä voisin kuvitella etten aivan ruma ole. Silti minulle ainakaan ei ulkonäkö merkkaa mitään. Mallin työtkin lopetin heti kun sain kouluni päätökseen, se oli vain helppoa opiskelun rahoitusta.
En ole vielä rumaa ihmistä edes nähnyt, vaikka olen työskennellyt vammautuneiden parissa(kolariuhreja yms.).
Uskon kuitenkin myös siihen, että ne omat lapset ovat maailman kauniinpia olentoja! Naapurin äiti ajattelee aivan samoin siitä omasta jälkikasvustaan.
VOihan adoptio lapsi olla sisaruksilleen kateellinen niin paljon muustakin kuin ulkonäöstä.
esim urheilussa,käsitöissä,ystävistä ym,ym
On niin paljon muitakin syitä olla kateellinen sisaruksille kuin ulkonäkö.
Ja vaikka hän olisi kuinka kaunis niin omasta mielestään silti voivat sisarukset olla kauniimpia.
Kyse on vaan itsetunnosta.
Tämä asia voi olla toisinpäin, jolloin biot ovat kateellisia adoptiolapselle tämän huomiota herättävästä kauneudesta.
Adoptiolapsissa voi olla myös alallaan superlahjakkuuksia esim Kiri Te Kanawa tai Suraya Bonally.
Jos vanhemmat ovat sitä mieltä, että vain heidän biojen kauneus on sitä jotain, on ristiriidat väirtämättömiä.
kiitos kommenteista!
meille vanhemmille ulkonäkö ei ole tärkeä. ehkä tämä kysymys kumpuaa siitä, että tyttäremme on saanut paljon positiivista huomiota kauneutensa vuoksi (vieraat ihmiset ihastelevat häntä, ja tyttö esiintyy muutamissa mainoksissa - mainosmaailmahan rakastaa ikävä kyllä vain kauniita...)
totta kai useimmat kv-adoptoivat vanhemmat miettivät monia asioita: rasismia, kulttuurisia yhteentörmäyksiä, ulkonäköeroja ja tapaeroja (jos lapsi on isompi). tällä hetkellä minua mietitytti nämä ulkoiset seikat.
olen miettinyt tätä ulkonäköhommaa senkin kautta, että jos adoptoisimme - tai saisimme bio - vammaisen lapsen, niin lapsi olisi erityinen ja erilainen. ja siitähän tässä maailmassa kai onkin kysymys: erilaisuuden kunnioittamisesta ja arvostamisesta.
..mutta ei manosmaailma kyllä rakasta vain kauniita ihmisiä. Mainoksia tehdessä sitä on oppinut välttämään liian kauniita ihmisiä, niihin kun on tavallisen pulliaisen aika vaikea samaistua. Tavallisen nättejä ihmisiä mainosmaailma rakastaa :)
Jos tosiaan mainosmaailmassa työskentelet, niin opettele teillekin tärkeän sanan oikeinkirjoitus. Ei samaistua, vaan samastua. Sanan runko on "sama" ei "samai".
Tuota, mitäs jos opettelisit itse sitä oikeinkirjoitusta. Kiitokset hyvistä nauruista kuitenkin! :D
Kumpikin on hyväksyttäviä. Samastaa ja samaistaa... Jos nyt ihan tarkkoja ollaan.
:) hehheh... toivottavasti teillä löytyy ammattilainen kielentarkastajaksi...
Mistä näitä pätijöitä löytyykin joka keskusteluun? Itse aiheeseen ei ole mitään sanomista, mutta aina pitää alkaa urputtamaan jostain pilkun paikasta... Aika väsyttävää! Samaistua ja samastua ovat molemmat hyväksyttyjä muotoja. Samaistua näistä se käytetympi.
Jos kantasana on kaksitavuinen ja a-loppuinen, käytetään i-muotoa. Jos kaksitavuinen o-loppuinen muoto ilman i-tä.
Esim. Hela-heloittaa, helo-helottaa, sama-samaistaa
Entäs "puna" ja "viha"? nehän ovat kaksitavuisia ja a-loppuisia. Kielioppisi mukaan ne taivutetaan i:n kanssa.
puna -> punaistua (ei punastua)
viha -> vihaistua (ei vihastua)
Minulle on korkeakoulussa opetettu, että samastua on oikea muoto. Silloin opetettiin, että samaistua on siis väärin.
Kuitenkin sen jälkeen eräs kielentarkastaja huomautti, että nykyään molemmat muodot hyväksytään oikeina. Samastaa on kai siis hieman vanhempi ja ihan oikea muoto, mutta puhekielen kautta kieleemme on vakinaistunut myös muoto samaistaa. Näin käsitin. Kieli-ihme en todellakaan ole.
Älä sekoita tähän touhuun refleksiiviverbejä. Nuohan ovat puna-punoittaa ja viha-vihoitella.
Et sillee.
Älä sekoita tähän touhuun refleksiiviverbejä. Nuohan ovat puna-punoittaa ja viha-vihoitella.
Et sillee.
Mikä --verbi se samastua/samaistua sitten on? Onko samastua/samastaa väärin vai onko molemmat oikein?
Punoitanko vai punastunko? Mikä ero niillä sitten on? Kohta myös vihastun/vihoittelen...
joo, minäkin psykologisia tekstejä lukiessani olen törmännyt ainoastaan samastua-sanaan. ehkäpä tätä toista muotoa - samaistua - on nyt alettu käyttää myös.
Unohda koko juttu!
Älä MISSÄÄN TAPAUKSESSA adoptoi jos moista mietit! Aivan naurettava ajatus.
Jo nyt asetat veljen (suluissa) viestisi joka kohdassa kyseenalaiseksi.
Voihan oma biologinen lapsesikin olla ruma! Harkitsitko toista tehdessäsi, että uskaltaako tehdä jos tulee rumempi kuin ensimmäisestä?! Jos on noin pinnallinen ajattelumalli, ehkei kannata edes harkita adoptiota.
Kauniistakin lapsesta voi tulla narkkari, kriminaali, mielisairas tms. Kuka sitä kadehtii?
että kauniilla lapsilla on yleensä rumat vanhemmat.
Olivat iältään siinä 15-16. Toinen siskoksista oli ns. täydellisen kaunis nainen sekä vartaloltaan että kasvoistaan, sellainen joka todella kääntää päät ja jota katsotaan monasti ja tuijotetaan pitkään.
toinen taas oli niin mitättömän näköinen kuin olla voi ja vähän pulskakin vielä. Sellasen näköinen jota kukaan ei huomaa ja jos huomaa ei viitsi kahdesti katsoa.
Niin että tulipa siinä mieleen että minkähänlaista se on elää niin kauniin siskon varjossa.
Niin no enpä karsasta tällaistäkään kysymystä mutta ei kai sitä lasta voi ulkonäön perusteella valita jos sellaisen haluaa adoptoida. Eihän sitä omasta perseestäkään tulevan mukulan ulkonäköä voi valita.
Mutta varmaan on vittumaista elää superkauniin siskon varjossa ja varsinkin kun siinä voi pyöriä niitä mukamaskiinnostuneita jotka kuitenkin kärkkyvät vain pääsyä kauniimman siskon suosioon.
Ehkä on tosiaan parempi ettei hanki toista lasta jos tällaisia tuumailee. Voi olla ettei rakkaus sitten riitäkään rumaan ankanpoikaseen.
rumuus on yhteiskunnassamme suuri tabu, josta ei saa puhua. miksi? ei ulkonäöllä saisi olla niin suurta merkitystä, ettei siitä saa edes puhua.
vanhemman rakkaus lapseen ei koskaan ole kiinni ulkoisista seikoista.
adoptiota miettiessäni olen pohtinut hyvin monia asioita. koska nämä ulkonäköseikat ovat tabuja, en voinut muualla kuin netissä kysyä mielipiteitä asiasta.
tuo edellä oleva teinityttötarina on julma mutta varmasti tosi esimerkki kauneutta ihannoivasta maailmastamme. itse en haluaisi olla ruman siskon asemassa. haluaisiko joku teistä?
tämä kaikki höpinä tässä keskusteluketjussa ei vaikuta haluuni adoptioda lasta. minulle ulkonäöllä ei ole merkitystä.
Mulla on ystävä nelilapsisesta perheestä. Hänen ainoa siskonsa oli hyvin nätti ja veljetkin olivat meneviä sekä suosittuja. Ystäväni ei ollut mikään ruma, mutta häntä ulkonäköjutut, vaatteet, meikit ja muut eivät niin kiinnostaneet. Muistan kyllä, että hän sai kuulla tämmöistä vertailua ja ilmeistä päätellen hän ei siitä erityisesti pitänyt.
Ystäväni kuitenkin panosti elämässään muihin asioihin. Hän oli luokkansa paras ja suoritti musiikkiopiston loppuun lukiota käydessään. Sen jälkeen hän lähti perheen ainoana lapsena yliopistoon. Nyt hän on hyvässä työssä ja hänellä on kiva, komea, koulutettu ja ilmeisen rakas puoliso. Hänen sisaruksensa ovat kaikki ammattikoulutettuja, kehnoissa töissä ja riidoissa keskenään. Olen nähnyt heitä aina välillä, eikä heistä kukaan enää erityisen kaunis tai komea ole. Kaikkien elämä on varmaan nyt aikuisena kunnossa, mutta en usko, että ystäväni olisi yhtään kateellinen sisaruksilleen.
Ymmärrän kyllä yskän ja onhan se hyvä että asioista keskustellaan.
Eikä se sisko kuitenkaan ruma ollut, mitättömän näköinen vaan.
Ja luulen että kauniit ihmiset eivät ole sen onnellisempia kuin vähemmän kauniitkaan. Murheet lienevät ainakin osittain erilaisia. Paitsi jos on aivan suunnattoman ruma niin sitten on varmaan vaikeaa.
Kuten ei onnellisuus ole rahastakaan kiinni paitsi että jonkinasteinen taloudellinen turvallisuus varmasti helpottaakin elämää.
Lapselle on kuitenkin rakkaus kaikkein tärkeintä, mutta kun niilläkin on oma luonne ja voin aivan hyvin kuvitella että voi herättää sisarkatkeruutta kun toisen ympärillä on jatkuvasti säpinää ja toisella ei ehkä ollenkaan.
Se on surullista.
Taidan ymmärtää, mitä ajat takaa, ankanpoika.
Olen itse pohtinut, että mitä, jos saammekin adoptiolapsen, jota ei kerta kaikkiaan kiinnosta mikään syvällinen pohdiskelu tai akateeminen koulutus? Meillä koko perhe ja lähes koko suku harrastaa akateemisia keskusteluja ja lähisukulaisista kaikki 20-55-vuotiaat ovat ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita tai opiskelemassa yliopistossa.
Tässä EI ole kyse siitä, etteikö meille KELPAISI lapsi, joka lopettaisi koulunkäynnin 16-vuotiaana keskiarvolla 5. Kyllä kelpaa.
MUTTA TUNTISIKO LAPSI ITSE KUULUVANSA JOUKKOON? SAISIKO HÄN ARVOSTAVAA KOHTELUA?
Tottakai vanhemmat haluavat tukea kaikkia lapsiaan tasapuolisesti. Omalla kohdallani tiedän, että pyrimme siihen ihan aidosti, ilman että sitä pitää erikseen edes yrittää. Mutta osaammeko? Vai onko meillä syvään juurtuneita arvorakenteita, joita itse emme edes huomaa? Olemmeko me riittävän fiksuja ymmärtämään ja arvostamaan muitakin asioita kuin niitä, mitä itse olemme tavoitelleet. Entä isovanhemmat? Muu suku? Tarkoitan OIKEAA arvostusta. En sellaista kohteliasta mutta teennäistä kehumista.
Toinen esimerkki: Vanhempani, siis lastemme isovanhemmat isovanhemmat selvästi pitävät poikia oletusarvoisesti fiksumpina kuin tyttöjä.
Kyllä minä vahdin biologisen tyttäremme kohtelua vs. hänen serkkupoikansa. En vaihtaisi tytärtämme poikaan tietenkään, mutta sydäntäni riipisi, jos epäarvoistavaa kohtelua esiintyisi. Ja siihen pitäisi tietysti puuttua, mikä ei ole aina perhepiirissä kovin helppoa. Sama juttu tulevan perheenlisäyksen kohdalla, olipa sitten a- tai b-lapsi. Olipa tyttö tai poika.
Ja sama juttu myös toisinpäin. Pohdituttaahan tämä tasapuolisuus myös toiseen suuntaan.
Kyllähän tällaisia asioita pitää miettiä, jos adoptiovanhemmaksi aikoo. Aika tekopyhää väittää, että näitä pohtiva olisi jotenkin kypsymätön tai omahyväinen. Tosiasiat pitää tunnustaa, punnnita ja sitten toimia sen pohjalta.
Onhan totta myös, että biologistenkin sisarusten kesken vanhemmat onnistuvat tahtomattaan eriarvoistamaan lapsiaan sukupuolen, esikoisaseman, kuopusaseman, urheilullisuuden, hiljaisuuden, eloisuuden, älykkyyden tai vaikka laulutaidon perusteella. Ja ihan tahtomattaan yleensä. Nämä tilanteet ovat varmaan meille kaikille tuttuja.
Adoptiperheessä esiin tulevat tilanteet ovat vielä astetta monitahoisempia. Niitä kannattaa pohtia etukäteen mahdollisimman monelta kantilta siksikin, että ne eivät ole niin tuttuja useimmille meistä. On hyvä, että a-vanhemmat kartoittavat omia ja ympäristönsä ennakkoluuloja ENNEN lapsen tuloa. Osa vanhempien peloista on varmaan turhia, mutta minä ainakin haluan varautua kaikkeen, jotta se helpottaisi lapsen tietä.
Tyhmää olisi tuudittautua siihen uskoon, että mitään negatiivisia tuntemuksia ei kellään osapuolella voi nousta pintaan. Tyhmää olisi luulla, että ventovieraat eivät laukoisi ikäviä kommentteja lasten ulkonäöstä, älykkyydestä tai kengän koosta. Niitä kommentteja tulee, oli bioja tai adoja.