Ulkoloisiako?

Pentu tuli taloon, ja toi mukanaan ikäviä vieraita. Nämä vieraat ovat noin 2 mm pitkiä, kapeita ja nopealiikkeisiä ötököitä. Taapero ei pahemmin näytä niistä itse kärsivän. En ole onnistunut löytämään koirakirjoista näihin sopivaa kuvausta. Tietäisikö kukaan mitä ne voisivat olla?
9850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

siis tuleeko nämä ötökät toisen takapäästä? vai mistä sinä epäilet että ötökät tulevat? jos niillä on jalkoja ja olet huomannut niitä vessassa,suihkuhuoneessa taikka keittiössä niin silloin on kyse sokeritoukasta(ja nämä eivät ole tulleet koirasi mukana).
Mutta tulivat ötökät mistä tahansa niin silti kehoitan pennun madottamista,apteekista saa tietoa erilaisista loishäädöistä.
Itse sanon että kaikilla pennuilla on syntyessään loisia,joten niitten madottaminen kannattaa heti kun ikää on tarpeeksi. En nyt tiedä mikä on suomessa suositus ikä,koska ei ole ollut täällä ihan pikkuruista pentua. Mutta käsittääkseni pennut pitäisi olla madotettuja ennen kuin lähtevät uuteen kotiin.

Mutta ei muuta kuin loishäätöä antamaan pennullesi ja sitten toluilemaan kämppääsi. Jos kyseessä on sokeritoukka niillä ei ole mitään tekemistä koirien kanssa,ne vaan elelevät siellä missä on kosteutta..netistä löydät enemmän tietoa.

Äänestä
  • Siis jos kyseessä on ulkoloiset, niin madotus ei niihin tehoa kun on tarkoitettu sisäloisiin! Eli lääkkeet on erikseen sisä- ja ulkoloisiin. Apteekista löytyy lääkkeitä ja netistä tai kirjoista tietoa. En osaa sanoa onko kyseessä kirput vai ei, kun ei ole kokemusta kyseisistä ötököistä. Olen vain kuullut, että ainakin kirppuja on vaikea nähdä kun ovat niin vilkkaita liikkeissään.

    Äänestä

  • ulkoloislääkettä kirjoitti:

    Siis jos kyseessä on ulkoloiset, niin madotus ei niihin tehoa kun on tarkoitettu sisäloisiin! Eli lääkkeet on erikseen sisä- ja ulkoloisiin. Apteekista löytyy lääkkeitä ja netistä tai kirjoista tietoa. En osaa sanoa onko kyseessä kirput vai ei, kun ei ole kokemusta kyseisistä ötököistä. Olen vain kuullut, että ainakin kirppuja on vaikea nähdä kun ovat niin vilkkaita liikkeissään.

    juu eihän se madotus ULKOloisiin tehoa..mutta minulla on vissiin lukihäiriö kun tajusin jostain syystä sisäloisia.. ja miten sattuikaan kun ystäväni/tuttuni kuukausi sitten kyseli jostain toukista,jotka osottautuivat olemaan sokeritoukkia. Ja hän luuli ne tulevan uudesta koirastaan. Koska ei näitä ollut esiintyneet ennen kuin koira tuli taloon. Niin ajattelin yhtä hupsuja olevan muuallakin.. jessica on nähtävillä täysillä tässä mukana.. x)

    Äänestä

Kuulostaa kirpulta..
käy eläinlääkärillä, koska pentu on vielä pieni.
Stronholdia ja expottia en uskaltaisi antaa ennenkuin ELL kanssa juttelun jälkeen, mutta ne kyllä tehoaa.
Takapuolesta ne tuskin tulivat, ja sokeritoukkakin taitaa viihtyä paremmin viemäreissä ;)

Äänestä

meillä on ollut,mustia,pieniä ja paljon. apteekista pesuaine,toistetaan viikon kuluttua.

Äänestä
  • hoitaa myös ihmisetkin eli tarttuvatko täit koirasta ihmiseen ja päin vastoin?

    Äänestä

Kyllä nämä eläimet ovat kirppuja. Se selvisi, kun yksi innostui hyppimään. Harmi vain, että ne tarttuvat muihin koiriin nyt. Aloitan armottoman kirppujahdin heti, kun apteekki aukeaa - maanantaina siis.

Äänestä
  • Minäkin olen löytänyt kaksi kirppua koirastani, ensimmäisen noin pari viikkoa sitten ja toisen tänään - tai siis eilen, kun nyt ollaan jo maanantain puolella. Mutta (aika vanhoissa) kirjoissa sanotaan että ulkoloislääkkeet eivät tehoa niihin, koska ne eivät oleskele koko aikaa koirassa. Pitääkö nyt sitten koko asunto myrkyttää, tai jotain? Tehosiivous ei auttanut sen ensimmäisen kirpun löytämisen ja hävittämisen jälkeen. En haluaisi että tänne kehittyy mitään runsasväkistä kirppupopulaatiota... Ei ole tämmöistä koskaan aikaisemmin eteen tullut, vaikka koiria on vuosien varrella ollut useampiakin ja tämä nykyinenkin on jo 6 v.

    Mitä tehdä?

    Äänestä

  • täälläkin... kirjoitti:

    Minäkin olen löytänyt kaksi kirppua koirastani, ensimmäisen noin pari viikkoa sitten ja toisen tänään - tai siis eilen, kun nyt ollaan jo maanantain puolella. Mutta (aika vanhoissa) kirjoissa sanotaan että ulkoloislääkkeet eivät tehoa niihin, koska ne eivät oleskele koko aikaa koirassa. Pitääkö nyt sitten koko asunto myrkyttää, tai jotain? Tehosiivous ei auttanut sen ensimmäisen kirpun löytämisen ja hävittämisen jälkeen. En haluaisi että tänne kehittyy mitään runsasväkistä kirppupopulaatiota... Ei ole tämmöistä koskaan aikaisemmin eteen tullut, vaikka koiria on vuosien varrella ollut useampiakin ja tämä nykyinenkin on jo 6 v.

    Mitä tehdä?

    hei, ostakaa frontline sumute ja laittakaa sitá ohjeen mukaan. eli kastellaan koko koira sillä. antaa 110% suojan jopa punkkejakin vastaan. asun ulkomailla jossa kirput ovat ongelmana mutta meillä ei niitä ole tämän ihme aineen ansioista.
    kirputa koirat ja imuroi, siivoa kunnolla. sillä vaivasta pitäis päästä, ei tarvitse desinfioida huushollia lattiasta kattoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anneli kirjoitti:

Pentu tuli taloon, ja toi mukanaan ikäviä vieraita. Nämä vieraat ovat noin 2 mm pitkiä, kapeita ja nopealiikkeisiä ötököitä. Taapero ei pahemmin näytä niistä itse kärsivän. En ole onnistunut löytämään koirakirjoista näihin sopivaa kuvausta. Tietäisikö kukaan mitä ne voisivat olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu