Valjaat

Meille on tulossa syksyllä tipsunpentu, ja olen ajattellut hankkia sille valjaat.
Pitäisikö minun opettaa pentu aivan pienestä pitäen valjaisiin, vaiko kaulapantaan? Tai voiko aluksi pitää pentua kaulapannassa, ja vasta sen kasvettua aikuisen koiran kokoiseksi ostaa sille valjaat?
Mitä mieltä te olette yleensäkin mieltä siitä, että kumpi on parempi valjaat vai kaulapanta?
4262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oli aikuiseksi asti kaulapanta ja sitten siirryttiin valjaiden käyttöön, kun koira veti niin hirveästi että karva lähti kaulasta. Alussa oli vähän hämillään, mutta oppi lopulta liikkumaan valjaissakin. Mutta olisi ihan hyvä että opettaisit pennun molempiin, kuten naapurini.

Äänestä

Oma tipsuni tuli ainakin pentuna kaikista valjaista läpi joten se panta oli turvallisin vaihtoehto, mutta koiran kasvaessa siirryttiin valjaisiin koska jotenkin katsoin, että ne ovat mukavammat. Ihan hyvin tottui, ensin totuteltiin niihin sisällä, että ei kylmiltään lähdetty ulos vaan huomaamatta sitten siirryttiin niillä ulkoilemaankin.

Onnea tulevan pennun johdosta! Olet valinnut ihan rodun!

Äänestä

Meidän haukku ei ollut moksiskaan valjaista, vaikka oli jo useamman vuoden vanha, kun valjaita ekaa kerran kokeilin. Ehkä vähän rapsutteli aluksi kummissaan. Valjaat on mielestäni ainakin meidän koiralle parempi, pannasta pääsee helposti luikahtamaan karkuun, jos haluaa...

Äänestä

Meidän pennulle ostin heti pannan ja valjaat. Ensin opettelimme pannan kanssa liikkumisen (koulutuksia ja muita harrastuksia varten) ja sen jälkeen laitoin koiralle valjaat. Liikkuu kummassakin kytkemismuodossa ilman vetämisiä, mutta pitää enemmään kuitenkin valjaista (on varmaan hieman vapaampaa tuo liikkuminen, ei ahdista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiibetinspanielille? kirjoitti:

Meille on tulossa syksyllä tipsunpentu, ja olen ajattellut hankkia sille valjaat.
Pitäisikö minun opettaa pentu aivan pienestä pitäen valjaisiin, vaiko kaulapantaan? Tai voiko aluksi pitää pentua kaulapannassa, ja vasta sen kasvettua aikuisen koiran kokoiseksi ostaa sille valjaat?
Mitä mieltä te olette yleensäkin mieltä siitä, että kumpi on parempi valjaat vai kaulapanta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu