miksi

poistit viestini uudesta faijan ostamasta Focukcesta???Oletko kateellinen?Laitoin yllä pitoon tästä kopion.
121935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Viestissäsi oli aika selkeät provon ainekset. Mikä on todennäköisyys että 18 vuotiaalle ostetaan synttärilahjaksi uusi auto? Hyvin pieni. Mutta mikäli sinun kohdallasi tämä piti paikkaansa ja osoitit vain halua haukkua focustasi, niin ensikerralla hanki jotain fyysistä minkä pohjalta kommenttisi annat.

Itse en vain näe syytä haukkua uudenkarheata autoa, ennen kuin siihen on ajettu muutamia tuhansia kilometrejä ja on jotain pohjaa minkä perusteella haukkua autoa.

Pahoitteluni vielä. Ymmärtänet varmasti minunkin rooliani, mikäli olet seurannut tätä palstaa viimeisen vuoden aikana.

Äänestä
  • viesti oli muuten Yleistä Autoilusta palstalla keväällä vai oliko alkukesästä. Kyseessä oli vain eri merkki. Jotenkin etenkin Neste Rallia seuratessa Focus tuntuu vähiten pappa-autolta luokassaan.

    Äänestä

  • Itse olen luvannut molemmille pojilleni (nyt alaasteella peruskoulussa ), että saavat uuden auton ja ajokortin kun täyttävät 18 vuotta, JOS eivät polta tupakkaa. Jos polttavat, ei tule mitään. Toivottavasti uhkaus ja kiristys toimivat.....

    Ei tuossa minusta mitään tavatonta ole. Tuskinpa olen edes harvinaisuus. Uudet autot halpenevat suhteessa koko ajan. Tosin autoilun sivukulut nousevat (bensa, vakuutus ja käyttömaksu)

    Äänestä

  • Ostaa uusi auto kirjoitti:

    Itse olen luvannut molemmille pojilleni (nyt alaasteella peruskoulussa ), että saavat uuden auton ja ajokortin kun täyttävät 18 vuotta, JOS eivät polta tupakkaa. Jos polttavat, ei tule mitään. Toivottavasti uhkaus ja kiristys toimivat.....

    Ei tuossa minusta mitään tavatonta ole. Tuskinpa olen edes harvinaisuus. Uudet autot halpenevat suhteessa koko ajan. Tosin autoilun sivukulut nousevat (bensa, vakuutus ja käyttömaksu)

    Erinomainen juttu, olisinpa itse tajunnut tuon. Jos oikein laskin, niin aski tupakkaa päivässä á 4 euroa tekee yhteensä (8v-18v)10:ssä vuodessa noin 15.000 euroa. Ja jos rahalle laskee vielä vähän korkoa alkaa auto ja autokoulu olla maksettu.

    Äänestä

18v tuli täyteen viime maanantaina ja ajokortin pitäis olla taskussa ens tiistaina, jos vaan inssi menee läpi.Vanhempani ostivat mulle synttärilahjaksi uuden kaksi litraisen Focuksen.Voi helvetti, tollasen pappa auton!!!, olisin halunnut Toyota avensiksen tai opel vectran.Focus, ei saatanan saatana, toi paska menee alta aikayksikön vaihtoon.Jos faija ja mutsi tykkää pappa autoista, niin eikai mun tarvii tollasella paskalla ajaa, kaveritkin jo vittuilee.Eiks näis ovetki ruostu puhki parissa vuodessa.Aaarrg, kärsin.

Äänestä
  • Jos et tykkää autosta, niin mikset sano isällesi että perutaan kauppa (ei varmaan vielä mahdotonta). Tai sitten vaan vaihtamaan avensikseen tai vectraan. Ei se sen hankalampaa ole. Kyllä ne hyvin antaa vaihdossa ihan uudesta autosta :)

    Äänestä

  • focus2001 kirjoitti:

    Jos et tykkää autosta, niin mikset sano isällesi että perutaan kauppa (ei varmaan vielä mahdotonta). Tai sitten vaan vaihtamaan avensikseen tai vectraan. Ei se sen hankalampaa ole. Kyllä ne hyvin antaa vaihdossa ihan uudesta autosta :)

    Joo, ehkä toi mun meili oli hiukan provo.Kiitti sulle seriffi asiallisesta vastauksesta.Mut totta on 05 Focus pihalla ja kohta minäki pihalla ku oluta otan.Nyt sanon suoraan sen, etä kiva kun tälläkin palstalla on kunnon shiiffi, jolla on kokemusta FoCuksesta,mul ei faijal o.

    Äänestä

  • serihvi kirjoitti:

    Joo, ehkä toi mun meili oli hiukan provo.Kiitti sulle seriffi asiallisesta vastauksesta.Mut totta on 05 Focus pihalla ja kohta minäki pihalla ku oluta otan.Nyt sanon suoraan sen, etä kiva kun tälläkin palstalla on kunnon shiiffi, jolla on kokemusta FoCuksesta,mul ei faijal o.

    Kiitoksia myös sinulle. Ja kippistä.
    Toivotan myös onnea inssiajoon :) Ja muista että ne inssiajon valvojat keksii AINA jotain haukkumisen aihetta, vaikka inssi menisi nappiin.

    Onnea todella sinulle jos sait lahjaksi uuden karhean focuksen. Itse kävin sitä 2.0 litraista sport versiota koittamassa. Hieno laitoshan se oli, mutta silti ei jäänyt valehtelematta yhtään sellainen olo, että tekisi mieli vaihtaa. Eli aion pitäytyä tässä vanhassa versiossa vielä. Haaveena onkin astetta isompi auto (chrysler voyager) seuraavaksi joskus parin vuoden sisällä. Saas kattoa jääkö focceri kakkosautoksi, vai pannaanko sitten myyntiin. Vielä olen tyytyväinen autoon, mutta kun lapskatras tästä kasvaa ja koira hommataan jossain välissä, niin focceri jää auttamatta liian pieneksi.

    Sheriffin hommasta vielä. Yritän mahdollisimman lojaalisti hoitaa homman karsimatta turhia viestejä. Tottakai keskustelu saa olla värikästä ja sen pitääkin olla, tai koko palsta kuolee, mutta pyrin tuhoamaan pois selkeät provot ja viestit joiden tarkoituksena on vain kerjätä lisää provoja peräänsä. Ja viestit joissa mennään kiroilemiseen ja "henkilökohtaiseen" haukkumiseen, lähtevät samantien.

    Mikäli oikeasti pidät asiasta että palstalla vihdoin on sheriffi, niin toivon vaan ettet saanut aikaan minulle "potkuja" ylläpidolle lähettämälläsi viestillä.

    - "peace out" -
    ps. vahaa autosi kunnolla ja osta 18" lexani kromivanteet, niin eiköhän kaveriesi suut hiljene kateudesta ;)

    Äänestä

  • Hirveä alku nuorelle elämälle. Paljot joudut vielä lisää kärsimään.
    Harmittaa jo kaveriesikin puolesta. Koittakaa kestää. Kyllä te yhdessä jaksatte.

    Äänestä

  • Pappa-autoilija kirjoitti:

    Hirveä alku nuorelle elämälle. Paljot joudut vielä lisää kärsimään.
    Harmittaa jo kaveriesikin puolesta. Koittakaa kestää. Kyllä te yhdessä jaksatte.

    Kiitos hyvistä perusteluista asiattoman viestin poistosta. Tämä Focuksen palsta alkaa olla vihdoinkin lähes luettavaa ansiostasi. Vieläkin kaipaan usean muunmerkkisen auton omistajana samaa provojen karsimista eri palstoilta.

    Äänestä

Mielestäni viestin poisto oli täysin asiallinen. Syyksi riittää jo se että kirjoitustyyli oli täysin ala-arvoinen.
Toinen mahdollisuushan on poistaa täysin tarpeettomat mauttomuudet viesteistä, ja jättää se mikä on asiaa. Tällöin tietenkin viestin lopussa huomautus "Muokattu, Focus2001" tms.

Joka tapauksessa oli mukava käydä täällä Focus-palstalla pitkästä aikaa, nyt kun palstan vallanneet asiattomuudet on pois.

Äänestä
  • Viestien muokkaus ei onnistu. Viestien poisto ja siirtäminen toiselle palstalle onnistuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


serihvi kirjoitti:

poistit viestini uudesta faijan ostamasta Focukcesta???Oletko kateellinen?Laitoin yllä pitoon tästä kopion.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu