Palvelu on todella tökeröä, etenkin portsarit ja jotkut tarjoilijat tiskin takana. En kuitenkaan yleistä portsareitakaan,Chessin ja Callen portsareitten joukosta löytyy kokonaista kaksi ammatinsa arvokkuudella kantavaa.Mutta koittakaahan tehdä joku yksimielinen päätös siittä maksetaanko illan aikana sekä Chessiin että Calleen täydet hinnat vai Chessistä Calleen mennessä vain pelkkä erotus. Aina teiltä saa eri vastauksen kun asiasta kysyy. Ja toinen asia mikä touhussanne ottaa päähän. Kun aloitan lauantai-iltani Chessissä ja ajattelen jossakin vaiheessa iltaa lähteä piipahtamaan Callessa (tästä piipahtamisesta maksan sitten miten milloinkin, joskus erotuksen ja joskus täyden Callen lipun hinnan) No mutta kun haluaisin takaisin Chessin puolelle (johon toki myös olen lipun maksanut) menen tietenkin jonon ohi niin kuin kuuluukin maksaneena asiakkaana näytän Chessin narikkalappua ovella niin portsarit sanovat ettei pääse sisään. Ravintola on täynnä ja jonottavat otetaan ensin sisään. Ajatelkaa nyt vähän maksavia asiakkita ja koittakaa paremmin kontrolloida paljonko baarissa on väkeä ja sanokaa jossakin vaiheessa ulos jonolle: ei enään tänä iltana semmoisia asiakkaita jotka eivät ole maksaneet. Ottakka huomioon maksaneet asiakkaat jotka ovat mahdolllisesti lähteneet käymään jossakin muussa baarissa, mutta kantavat teidän lafkanne narikkalippua!
Chess / Calle
kyllästynyt
205799
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jos lähdet baarista niin lähdet baarista. Ei se ole portsareiden asia valvoa jokaisen piipahtajan menemisiä. Jos päätät lähteä kallen puolelle, niin minkä takia sinulle tai muille pitäisi "säästää paikkaa"??
Sitäpaitsi jonottajia kohtaan on todella törkeää tuollainen baarista baariin jonon ohi meno.
Olet niin hullu että en voi ymmärtää!
Oikein! Mikähän sellainen maksava asiakas on, joka ei ole paikalla? Pysy vain valittaja kotona, jos olet noin JUNTTI!
JUST NIIN!
Maailmassa on muitakin kuin SINÄ menemisinesi ja tulemisinesi.
Jos elämäsi pyörii oman napasi ympärillä, niin onpa pienin koskaan tietämäni napa. Saavutus sekin!
..taitaa tuo pieni itsekritiikki olla kova pala
portsareille...hehän ovat uransa huipulla...
Itse olen kyllä osittain samaa mieltä topicin aloittajan kanssa. Päättäisitte nyt milloin maksetaan mitäkin jne. JA JOSKUS voi sanoa jonottaville että nyt ei enään mahdu sisään, sori nyt vaan, ne jotka ei ymmärrä että baari on täynnä ja ahdam niin voi mennä kotia. Vitut*aa toi ku aina on sisällä tuplaten ihmisiä mitä sinne "oikeesti" mahtuu.
Ainahan te voitte mennä seurahuoneelle. Siellä yleensä on tilaa ja useimmiten sisälle pääsee jonottamatta.
Seurahuoneelle ei kukaan halua
Koitetaan väkisin saada kaikki jonottavat sisälle..pääsymaksu peritään vielä klo 03.00 jälkeenkin ja vaikka baari on kuin ammuttu täyteen niin rahat kynitään loppuun asti. Joskus vaan tekee mieli lähteä Callen puolelle kun Chessissä liikaa väkeä ja mielestäni minulla on oikeus tulla myös takaisin Chessiin koska olen sinne lipun maksanut. Eikä mielestäni ole sopivaa että joudun jonottaa jo maksaneena asiakkaana. Aivan hyvin voisi jonolle sanoa ettei tänä iltana oteta enään uusia asiakkaita. luulisi ettei Chessi siitä persnettoa ota.
Muutenkin Chessissä eilen oli yksi ainoa täysin toimiva naisten wc käytössä, muista ei mennyt ovi kiinni,lukko ei toiminut tai muutenvaan oli ovessa lappu: Ei käytössä. Olisiko järkevää korjauttaa ne kopit ennen viikonloppua. Ilta menikin mukavasti vessajonossa.
Ihmettelen miksi pitää kesken illan sitten poistua baarista. Et sinä ole maksava asiakas jos käyt maksamassa sisäänpääsyn ja ehkä narikan. Maksavat asiakkaat ovat tiskillä tilaamassa juotavaa ja muutenkin pitämässä hauskaa. Ja tosiaankin, jos kaikki kyseisessä baarissa on niin huonosti, niin miksi silti menet sinne?? Me kävimme hetken seisomassa lauantaina Chessin jonossa, nutta lähdimme sitten seurikselle. Hauskaa oli, koska seura oli mukavaa. Loppujen lopuksi ei ole kovin paljon paikasta kiinni, jos ihmisellä on taito nauttia hyvästä seurasta ja pitää hauskaa. Ymmärrän kyllä, jos olet niitä tyyppejä, jotka käyvät yksin baarissa ja nuokkuvat tylsistyneenä jossain nurkassa. Minä lähden baariin pitämään hauskaa ja juomaan. Jos ilta jostain syystä epäonnistuu, en syytä siitä muita.
Chessi Ja Calle, pitäisi olla joustavuutta. Seurahuoneelle ei viitisi kukaan mennä, teinihelvetti.
Täysin samaa mieltä kanssasi.
täysin samaa mieltä "kyllästyneen" kanssa. nyt näyttää taas menneen osalla porukkaa puurot ja vellit sekaisten. eipä siinä ole hirveästi omalla suhtautumisella tekemistä viihtyvyyden kanssa jos Chessin poket ja tiskihenkilökunta ovat ku perseelle ammuttaja valmiiks. muutama sentään osaa sanoa "ole hyvä" ja "kiitos". parilta tyypiltä tämäkään ei onnistu. Poket alkaa ilmeisesti olemaan aika vanhoja kun pari kertaa on sekoitettu toiseen henkilöön ja evätty sillä perusteella sisäänpääsy. sen jälkeen kun asia on selvinny ja sisälle on päästy, niin kohteliasta pahoittelua ei ole kuulunut. ja jos asiaa on huomannut arvostella, niin pottuilu on vaan lisääntynyt. ei muutakuin jätetään ne hilut kaivamatta yöllä ovella, niin johan luulis palvelun alkavan parantua. täytyy kuitenkin muistaa ettei saa yleistää. pari baarimikkoa ja portsaria on ihan asiallisia. pahinta mitä poke voi tehdä ovella, on että kuumenee asiakkaille. tilanne mikä tilanne, niin viilipyttynä pitäis tuossa ammatissa pysyä.
Kilpailun puute näkyy myös chessin henkilökunnassa, kun paikkakunnalla ei ole muuta yökerhoa niin olettavat että jos porukka tulee muutenkin, niin ihan sama miten käyttäytyy. ääni muuttuis kellossa jos tulis kunnon kilpailija. jos joku perustaa uuden (esim. suomi-pop tyylisen) yökerhon, lupaan vastedes viedä rahani sinne.
Menkää seurahuoneen uudelle puolelle. se on kuulema suomi-poppi paikka...
Yks toimiva juttu vois olla, että leima niille jotka menee käymään esim vaikka pihalla tuulettumassa... tai jos käväsee siellä toisessa baarissa, meilläpäin toi käytäntö ainakin toimii
Viimeksi kun kävin chessissä, poke oli todella tyly. Kävimme ystäväni kanssa ulkona tuulettumassa, koska baarissa oli aivan tukalan kuuma. Kun olimme menossa sisälle, portsri tylysti ilmoitti juuri näillä sanoilla: "... tämä ulkona hyppääminen saa nyt loppua.." Ihan kuin se olisi hänen vallassaan? Asiahan oli niin, että se oli ainoa kerta kun olimme ulkona käyneet ja portsarin EI tarvitse kyllä ruveta paimentamaan kuin pikkutyttöjä.
Toinen asia mikä minua Chessissä närästää on se, että siellä ei tietyiltä miesbaarimikoilta saa palvelua, jos ei ole blondit hiukset. Olin ensimmäisenä baaritiskillä, minun JÄLKEENI tiskille tuli kolme vaaleatukkaista tyttöä, samoin kuin toiselle puolelleni yksi vaalea tyttö. Nämä tytöt saivat ensin palvelua ja tilaukset heiltä kysyttiin vieläpä useampaan kertaan. Baarimikko selvästi kyllä näki minut kun tulin tiskille, eli kyse ei ole siitä etteikö hän olisi huomannut.
Tokaisipa vielä huvittuneena, kun vihdoin ja viimein ehti tilaukseni ottaa, että meinasitpa jäädä ilman. Eli sinne mennessä naamataululla näköjään on merkitystä!
Vituttaa koko paikka, en aio mennä sinne taas vähään aikaan. Kiitos vain.
Moi!
Anna "paljon tippiä" tilataessasi ensimmäiset drinksut, sen jälkeen jätä centit...ja kyllä saat palvelua :)
Vai eikö tippi kuulu kokkolaan?
Hajotkaa jonoon... Itse maksoin pokelle kerran _kunnolla_, nykään aina jonon (oikeen vinkataan) ohi ja tulee vielä leima käteenkin. Pois lähtiessäni maksan aina ~5eur tippiä pokelle. Oi että se on helppoa ja kivaa katsoa teitä jokka siellä jonossa sitten valitatte että mitä tuo... :D *Kokeilkaa* (ja ei, en tunne yhtäkään pokea henk.koht.)
Laskeppas joskus paljonko sulla on vitosia sinne mennyt, eikös se pääsymaksu yleensä oo 4 egee. Ja toiset kun ei nimittäin tuollaisiksi tippipelleiksi ala!
Vai että vielä kokeilkaa! Voi tsiisus. Että maksakaa vaan "boonusta" idioottipokeille, niin he voivat edelleen tuudittautua siihen uskoon, että valta on heillä ja asiakkaita ei oikeasti tarvitse palvella lainkaan eikä ainakaan kohdella tasa-arvoisesti.
En enää ihmettele että Kokkolan poket ovat laadultaan mitä ovat, jos porukka on noin typerää että työntää niille vielä ilmaista rahaa. Kokkolassa ei ole eikä ole koskaan ollutkaan yhtään ainutta niin tasokasta baaria, että itse viitsisin ylimääräistä maksaa sinne nopeammin pääsemisestä.