Lueskelen pitkästä aikaa uudelleen Arthur Conan Doylen loistavaa klassikkoteosta Sherlock Holmesin seikkailut. Jäin pohtimaan Holmesin ikää.
Minkä ikäiseksi arvelisitte Sherlock Holmesin? Minä arvelisin hänen syntyneen 1860-luvun alkupuoliskolla.
Arveluni perustuvat tarinaan Gloria Scott. Sehän kertoo mm. Holmesin yliopistoajoista. Laiva Gloria Scott tuhoutui vuonna 1855. Holmes tutki tapausta 30 vuotta myöhemmin opiskelijana, eli hän oli silloin noin 20 vuotias vuonna 1885.
Toisaalta en tiedä minkä ikäisenä viktoriaanisessa britanniassa mentiin yliopistoon, joten hän saattoi olla joitakin vuosia nuorempi tai vanhempi. Holmes kertoi Watsonille olleensa kaksi vuotta yliopistossa, eli hän on valmistunut 1885 tai 1886. Salapoliisiuransa hän aloitti yliopiston jälkeen.
Vuonna 1888 Holmes ja Watson jo tutkivat Irene Adlerin tapausta, jolloin Holmesin oli pakko olla edelleen alle 30 vuotias.
Eli Holmes ja Watson olivat paljon nuorempia miehiä kuin tv-sarjat ja elokuvat antavat olettaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Irene Adlerin jutussa Holmes oli jo niin kuuluisa, että Böömin kuningas pyysi häneltä apua. varhaiskypsä nero. Watsonin ikä on myös yllättävä - eikö hän ollut kotiutunut Intiasta, jossa oli toiminut armeijan lääkärinä? Missä välissä hän ehti?
Tarina Vanha sukusalaisuus:
Holmes kertoo Watsonille yhdestä ensimmäisistä tutkimuksistaan. Hänen asiakkaansa oli entinen opiskelutoveri, josta Holmes kertoo ettei ollut kuullut mitään NELJÄÄN vuoteen opiskeluaikojen jälkeen ennenkuin tämä tuli pyytämään apua. Elikä kaiken järjen mukaan tuo tapaus tapahtuisi aikaisintaan vuonna 1889 mikä taas ei ole mitenkään mahdollista tuon aiemman huomion valossa.
Johtopäätös: Arthur Conan Doyle sekoili aika pahasti tarinoidensa ajoittamisen suhteen.
Ei haittaa vaikka olisikin sekoillut :)
Sherlock Holmes is the best! Näin sanon minä