Mikä teitä innoitti kirjoittamaan?

Mä halusin vaan kokeilla mun kertojan kykyjä. Sit mä huomasin, et täähän on kivaa. Mielikuvitus tuotti koko ajan uusia tarinoita, jotka mun oli pakko laittaa tänne =)

Mikä innoitti kirjoittamaan? Aika paha kysymys. Olen kirjoittanut aina, ala-asteellakin pisimmät aineet ja usein niistä räpsähti 10. Mutta ei se arvosana silloin(kaan) merkinnyt. Se vaan on luontevaa kirjoittaa, en voisi kuvitella, etten kirjoittaisi. Kirjoitan kaikkea, päiväkirjaa, kirjeitä, runoja, aforismeja, tarinoita, pieniä pätkiä... Pienenä kirjoitin näytelmiä barbeille ja muille nukeille. :)

Joskus joistain kirjoista tai tilanteista tai mistä tahansa voi saada kipinän tarinaan. Mutta kyllä kirjoittamisen halu tulee jostain syvempää. Halu tai pakko, miten vaan. Olen pikemminkin miettinyt, millaista olisi olla ei-kirjoittava. Käsittämätön ajatus.

... mä sain yhtenä päivänä päähäni ruveta kirjottamaan tarinaa koska resursseja oli ja mielikuvituksestakin tullu moitteita. Ihan vaan mielenkiinnosta ja halusta luoda oma maailma, kehuja on sittemmin herunut vähän joka paikasta. Kai niitä sitte pitää uskoo.

Johonkin se paha sisu täytyy purkaa.

Ei kyllä mitään hajua. Pienestä asti olen kirjoittanut, sen muistan ainakin kun 7-vuotiaana löin isoveljen kanssa vetoa että kirjoitan kirjan (tekstiä syntyi melkein kokonainen A4..;)) ja kai sitäkin ennen tein jotain epämääräisiä sarjakuvia tms.

Oletteko muuten huomanneet, että myös sukulaisenne kirjoittavat..? Tajusin tässä vähän aikaa sitten, että mulla, siskollani ja veljelläni ei ole juuri mitään yhteistä, paitsi se että me kaikki harrastetaan kirjoittamista.

Ehkä haluamani kaltaisia tarinoita ei ollut, nyt on, ehkä siksi.


T. ®Sherlokki © 2005

Stephen King! Olin 15-vuotiaana lukenut muutaman hänen teoksistaan, muistaakseni ainakin Sydänyö-kokoelman, Musta Torni ykkösen sekä Tulisilmän, kun yks-kaks jotain tapahtui. Omaa tarinaa alkoi tulla ja huomasin, että sitä kerääntyi kupoliin sellaista vauhtia, että se oli vaan pakko saada paperille. Toinen vaihtoehto olisi varmaankin ollut sekoaminen...?

No, lyijykynä ruutuvihko -malli oli pitemmän päälle tosi tylsä ja hankala korjailun vuoksi - ja hemmetin kivuliaskin kirjoituskädelle!, joten minun oli pakko ostaa oikea tekstinkäsittelylaite uutta taivaalta niskaani pudonnutta harrastustani varten.

Nyttemmin minulla on reilut 40 novellia sekä 3 romaania kutakuinkin valmiina (ei ne varmaan oikeasti koskaan tule niin valmiiksi, että kehtaisin niitä mihinkään lähettää - tuo kirottu itsekriittisyys kun on vaivana!). 4. romaani on tekeillä, itse asiassa pitkälti loppukirisuoralla. Se on sinänsä itsenäiseen kolmanteen romaaniini jatko-osa.

Aiheita tulee ja menee koko ajan, yritän tässä kiireessä vain poimia niistä parhaimmat. Mikäli joskus julkaisisin tekeleitäni lukijat varmaan kummastelisivat minun linjattomuuttani, sillä tarinat ja kirjoitustyyli ovat hyvin poikkeavia toisistaan (paitsi tämä jatkokertomus). Romaaneistani yksi on rikosjännäri, toinen aina kingimäistä yliluonnollisuutta/kauhua sisältävä tarina, jonka pohjalla kulkee rakkaustarina ja 3. ja 4. ovatkin sitten enemmänkin fantasiaa, sellaista aikuisten satua. Novellien kohdalla tämä erilaisuus tulee vieläkin selkeämmin ilmi. Mutta mitäpä tuosta - itsellenihän minä ainakin toistaiseksi kirjoitan. Ja kuka sitä sanoo, että pitäisi pysytellä yhdessä tyylilajissa/genressä. Tietenkin sellainen löytää nopeammin uskollisen lukijakuntansa, kun tietää etukäteen hiukan mitä saa.

Niin, kun hän löi oven kiinni sydämestäni, minä kerroin sen paperille - jonka ruttasin roskiin - vain huomatakseni, että mikään kirjoittamani ei ollutkaan totta, vaan unta.

Sen jälkeen en ole enää oikein jaksanut kunnolla herätä - siis nukun puolivalveilla lyöden pääni vuoroin fiktioon, vuoroin faktioon :)

vai niin.,.

Itse en tiedä, miksi ja mikä innostaa..
Olen koko ikäni kehitellyt satuja ja sen sellaisia, ja sitten ala-asteella rupesin huvikseni kirjoittamaan koneella tarinaa, josta tuli PPIIIITKÄÄÄÄ! Kyllä! Jonakin päivänä otan tuon idean, kirjoittamastani, ja uusin koko sadun! Runko oli nimittäin hyvä!
Sen jälkeen kun sain oman kirjoituskoneen (Compact s sen jälkeen oli useita comvpacteja, mutta kirjoitin niin paljon, että vanhat koneet menivät konkurssiin, viimeisin kirjoitus kone on capriele 9009) ryhdyin kirjoittamaan ihan tosissani satua.
Nyt, neljä vuotta aloittamisen jölkeen, siirryin vuosi sitten tietokone-kirjoitukseen. (Tulostan tekstin heti, ja näin homma toimii)
nyt, kun olen sitten neljä vuotta sitä satua kirjoittanut, kasassa on 2129 sivua, ja kirjoituspöytäni laatikot ovat (yhtä lukuunottamatta) täynnä kirjoitelmaani!
Tarinaa on siis tullut yli kymmenen kilon edestä! Huolettaa vain kovasti, että kun kerran julkaisen satuni, niin minkä näköinen siitä mahtaa tulla, kun olen kuvittanutkin kirjoitelmaani kuvia..
Painava opus tulloo. =)
Itsestäni olen ylpeä, ja juhlin aina sitä, kun tuhat sivua tulee täyteen.
(2000 sivun kunniaksi kävin ankkarockissa)
Kirjoittaminen on minulle pakkomielle, ja
ideaa tuntuu pukkaavan ihan lakkaamatta, kun ajattelen kirjoitusta ihan päivin ja öin.
Kirjoitan kaiken vapaa-aikani,ja joskus 24h / vuorokaudessa.. Se vain on niin...
Ihanaa.
Kun ajatus lähtee luistamaan, eihän sitä pysty keskeyttämään, ja miksipä pitäisikään, kun juttu luistaa hyvin! =)
En ole vielä julkaissut kirjoitelmiani,
mutta wsoyn kirjoituskilpailuun osallistuin viime vuonna. :)

Ajatukset. Tietokoneen uudet, hiukan kuluneet näppäimet.

Ei hyvää tarinaa voi kantaa taakkana sisällä. Ulos ulos, pois.

Aina.