Miten muilla toimii noiden kesälomien aikana lasten oleminen isällä? Alussa sujui hyvin, että lapset olivat 2 viikkoa putkeen isällään, nyt se ei enää toimi, vaan lapset olivat viikon ja taas toisella kertaa viikon (itse olin tosin töissä). Voiko sellaiseen saada jonkinlaisen viranomaisen "töytäyksen" että isä voisi ajatella äidinkin kesälomaa, voisi suunnitella matkustamista tai jotain, ja eikö siitä pitäisi ilmoittaa äidille, milloin isä aikoo kesällä lapsiaan ottaa.
Lapset tosin sanoivat, että ei kai meidän tarvi olla siellä kaksi viikkoa putkeen? No, mitä siihenkin sitten sanoo. Ehkä kotona on sittenkin kivempaa kuin isän luona, siltä vaikuttaa. Mutta kyllä se 2 viikkoa kesälomaa olisi ollut tarpeen, ovathan lapset luonani paljon enemmän kuin isällään. Monen vuoden jälkeen vieläkin katkera minulle ja käyttää näin lapsia välineenään, kostaakseen minulle, etten vain pääsisi mihinkään. Itse kyllä hyppää ulkomailla joka vuosi, parhaimpina kaksikin kertaa. Ilmoittaa vain, lasten kautta, että isä ei nyt sitten otakaan, kun lähtee ulkomaille ja luvannut lapsiaankin muutaman kerran ottaa mukaan, eipä vaan ole ottanut!
On se kummallista, kun haluaa pois huonosta suhteesta, niin sitten saa kärsiä jälkeenpäin exän käyttäytymisen takia.
Kertokaapa kokemuksistanne ja voinko jotenkin asiaan puuttua, kiitos ja jaksamisia kaikille muillekin yh-äideille!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä en nyt ensinnäkään ymmärrä sitä, että niitä viranomaisia ja heidän kannanottojaan pitäisi kahden aikuisen ihmisen tekemisiin hankkia. Parhaaseen lopputulokseen pääsee , kun itse pariskunta sopii asioista keskenään.
Me olemme sopineet aina keväällä exän kanssa molempien lomat, jolloin olemme lasten kanssa. Ylijäävälle ajalle koitetaan keksiä täytettä kuten leiriä, mummulaa, jne.Kuitenkin jää vielä monta viikko kun lapset ovat kahdestaan kotona.
Jo ensimmäisen kesän jälkeen sovimme, että isän kahden viikon loma laitetaan jatkossa niin, että he tulevat äidille normaaliksi äiskä-viikonlopuksi. Syynä oli yksinkertaisesti se, että kouluikäiset lapset turhautuvat, kun eivät tapaa kahteen viikkoon omia kavereitaan. Isä kyllä järjestää kiitettävästi ohjelmaa, mutta "oikea" koti, tavarat, kaverit sun muut ovat äidin luona.
Itse olen aina töissä, kun lapset ovat kesälomalla isällään. Matkoille olen aina päässyt, kun olen hankkinut mummon lastenhoitajaksi. Isän varaan en matkojani laske.
Talvilomamatkalle olen jo sopinut tyttöjen lukioikäisen serkun lastenpiiaksi.
viestisi oli hyvin naseva, osaava ja aikuismainen. kadehdin sinua koska lastesi isä kuullostaa järkimieheltä. olisipa oma elämänikin noin helppoa. yks ja kaks ja kaikki sovittu.
huokaus
ajattele on sellaisiakin miehiä jotka tekevät vuodesta toiseen kiusaa äidille noilla tapaamisilla että äidin on mahdotonta sopia edes yötuureja töissä, kun ei koskaan ole varmaa koska aikataulut ja sovitut -jos nyt ollaan mitään sovittu- muuttuu
vai että töytäisyä viranomaisten avulla?? Onkohan kaikki sinulla kotona vintillä?? Jos kerta lapset eivät halua olla putkeen sitä kahta viikkoa, että pääsisit etelään nussituttan itseäsi, hanki hieromasauva. Lasten ehdoillahan pitää elää, eikä omien mielitekojen .
Mulla oli 4 viikoa kesälomaa ja muksu koko loman mun luona. Hauskaa oli, eikä tullu aika pitkäksi. T.m30
kysyin monta kertaa eksältä että milloin hällä kesäloma, ja että ottaisko lapset pidemmäksi ajaksi.. Noh, eipä kunnon vastausta tullut. Nyt viimeks ku kysyin, hän ilmoitti että kesäloma ollut jo! Eli lapset olivat kahdessa kesäkuukaudessa vain 6 vrk yhteensä isällään. Ja mua v:ttaa tämmöinen touhu!!